Hei!
En tiedä onko tämä nyt ihan oikea paikka kysellä asiasta, mutta tilanteeni on tämä:
Asun avoliitossa mieheni kanssa ja me molemmat opiskelemme. Hän ensimmäistä vuotta ja minä neljättä. Minun pitäisi valmistua vuoden ensi jouluna, opintoni ovat edistyneet normaaliin tahtiin. Tienasin vuonna 2006 liikaa ja joudun maksamaan liikaa perittyjä opintotukia takaisin 70e Kelalta saamastani opintotuesta ja asumislisästä. Eli kun tuo 70 euroa vähennetään tuista niin minulle jää käteen 399e kuussa, mistä maksan oman puolikkaani vuokrasta, netistä, sähkölaskuista, vakuutuksista jne.
Oma puolikkaani on pelkästä vuokrasta on 273 euroa. JA tämän lisäksi lyhennän tietokonettani 120e kuussa. Tietokone ei silloin välttämättä olisi ollut täysin pakollinen ostos, olisin voinut tehdä työt koulussa, mutta silloin kun päätin ostaa tietokoneeni osa-maksulla olin töissä ja minulle oli luvattu töitä myös jatkossa. Vaan eipä ole näkynyt. Ja soitin tänään töihin, niin koko keväälle ei ole töitä tiedossa.
Tämän lisäksi jouduin nostamaan kaiken tälle keväälle myönnetyn opintolainan maksaakseni pois edellisjoulun mätkyjä sekä viime vuoden lopulta tällä vuodelle siirrettyjä laskuja. Kuten varmaan jokainen ymmärtää on tilanne aika hirveä. Joku voi sano, että oma vika. Minkäs teet, mutta tämä tilanne alkaa olla jo katastrofi.
Onko minun mahdollista saada toimeentulotukea edes väliaikaisesti? Suurin murheeni on nyt ensi kuu. Saan 4.2. 399 euroa, mistä saman tien lähtee 273e, sekä tietokone 120e TÄMÄN LISÄKSI olen joutunut käymään hammaslääkärissä ja 4.2. erääntyy lasku jonka loppusumma on 160e. Otetaanko avopuolisoni "tulot" (opintotuki asumislisä 470e mahdollinen laina) huomioon?
Joku voi sanoa, että oma moka. Tiedän. Mitäs ostin tietokoneen.. Töitä etsin koko ajan aktiivisesti koulun ohelle, mutta nyt ei ole paras hetki työllistyä. Toivon vain että saisin töitä ja nopeasti.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Olette avokin kanssa yksi talous, jonka tulot ja menot huomioidaan kokonaisuutena. Toimeentulotuen suhteen taloudessa ei ole kahta erillistä ihmistä, vaan yksi yksikkö, joka saa ja kuluttaa rahaa. Koska teidät jo sellaiseksi katsotaan, meittikääpä YHDESSÄ voitteko järjestää raha-asianne niin, että pärjäättä pahimman ajan yli. Jos ei onnistu, niin sitten sossuun.
Opintotuki = opintoraha asumislisä lainantakaus
Tuota vähän ajattelinkin. Meillä molemmilla on vaan suoraan sanottuna paska tilanne (minulla paskempi), että ei siinä paljon toisen raha"varat" auta.
Yhdessä saamme siis:
opintotuki asumislisä - 70e kelan perintä =870e
Tuosta maksetaan sitten
vuokra 545e/kk
sähkö n.40e/kk
netti 14e/kk
puhelinlaskut (2liittymää) n. 30e/kk
vakuutukset n. 30 e/kk
ja tähän päälle se minun tietokone 120e
ja hammaslääkärilasku 160e
ja jotain on kai ihmisen pakko syödäkin..
miinukselle mentiin 70 euroa, ilman kahden ihmisen kuukauden ruokia..
Avokillani on tosiaan sitä käyttämätöntä opintolainaa, minulla ei.
Opiskelijan etuudet: opintoraha, opintotuen asumislisä ja opintolaina. Kuukauden tulonne lasketaan: molempien opintoraha, molempien asumislisä ja molempien kuukausittainen opintolaina 300 e/kk.
Menoina huomioidaan vuokra, sähkölasku sekä kotivakuutus (ei matkavakuutusta, ei autovakuutusta, ei henkilövakuutusta jne). Netti- ja puhelinlaskut kuuluvat perusosaan, ei huomioida erikseen. Tietokonetta ei huomioida mitenkään ja hammaslääkärilaskukin vain, jos hammashoito on tehty julkisella puolella tai vaihtoehtoisesti ostopalvelulähetteellä yksityisellä puolella.
Kelan takaisinperintää huomioidaan ymmärtääkseni vain kohtuullinen määrä, 70 e/kk on aika paljon kuukaudessa! Ja miksi yhteiskunnan pitäisikään maksaa sinun liikaa saamaasi tukea takaisin? Eikö se ole omalla vastuullasi. Sitä paitsi Kelan kanssa voi aina neuvotella takaisinmaksuohjelmasta, kysy jos lyhentäisit vaikka 10 e/kk tai 20 e/kk!?
"Sitä paitsi Kelan kanssa voi aina neuvotella takaisinmaksuohjelmasta, kysy jos lyhentäisit vaikka 10 e/kk tai 20 e/kk!?"
Niinhän minäkin sen olen käsittänyt. Mutta.. Soitin asiasta Kelalle ja virkailija sanoi melko sanatarkasti näin: "yleensä vähimmäismäärä mitä takaisin perittävää voi lyhentää on vähintään 50 euroa. Sen pienempiä takaisin perittävien lyhennyssummia emme myönnä. Ei siis kannata pelleillä ja laittaa ehdotukseksi 5e/kk tai 10e/kk. Varmuuden vuoksi kannattaa laittaa ehdotukseen 70 euroa."
Siis AINA, kun se on nostettavissa. Mitään muuta vaihtoehtoa ei ole. Ihmettelen sitä, jos joku ei näe opiskelua sen verran arvokkaana investointina, ettei ole valmis edes ottamaan opintolainaa. Tietenkään työnsaanti ei valmistuttua ole varmaa, mutta eihän mikään elämässä ole varmaa jos noin ajattelee. Opintolaina on kuitenkin pienimpiä "riskejä", joita elämässä otetaan.
nostettu