Osaan mielestäni tehdä ruokaa ja leipoa vaativimpiakin leivonnaisia ja monet ovat kehuneet taitoani. Toki olen epäonnistunut monesti, mutta virheistä opitaan. Kaikista maailman ihmisistä saan kuulla aina kritiikkiä avopuolisoltani jonka kanssa asun. Teen ruoan valmiiksi, pesen vaatteet, siivoan, tiskaan ja tarvittaessa passitan suihkuun kun ei muuten mene. Mikä helvetin kotirouva minusta on tullut? Vai elääkö hän jotain fantasiaa jossa hän saa olla pikkupoika ja minä komentavana isänä. Olen häntä monta vuotta nuorempi joten mikään isähahmo en mielestäni ole.
Kaikista eniten on alkanut raivostuttamaan on hänen alituinen kriitikin antaminen. Eilen oli mielestäni kaiken huippu kun sain vastaukseksi ruoan jälkeen "Ihan ok, mut äidin tekemä on parempaa". Hyväksyn toki sen tosiasian että hänen äitinsä ruoat ovat parempia tai mistäs minä voin tietää miltä hänen äitinsä tekemä ruoka maistuu kun en ole koskaan edes tavannut koko naista, mutta vaikka äitinsä tekemä olisi parempaa niin hän voisi miettiä minun tunteitani. Hän voisi vain todeta mielessään että minun tekemä ruoka on paskaa verratuna mammansa ruokiin ja olla päästämättä sitä suustaan. Kuulostanko lapselliselta? Kyllä minä kritiikkiä kestän, mutta onko sen kritisoivan henkilön pakko olla aina hän.
Joskus tuntuu etten elä sen henkilön kanssa jota rakastan vaan elän jonkun muun kanssa joka ei osaa muuta kuin arvostella minua. Joskus hän vaatii minua pukeutumaan ja laittautumaan mielensä mukaisesti. Hän arvostelee joskus ulkonäköäni, mutta heti sen perään lisää ettei ulkonäkö merkkaa hänelle.
Hän on sellainen perusjuntti jolla on myös ne herkemmät puolet. Heteromainen ja kovasti yrittää korostaa omaa miehuuttaan. Homous ei todellakaan näy tai kuulu hänestä ulospäin milläään tavalla. Ainoastaan silloin kun meillä on ne tietyt hetket niin hänestä paljastuu ne paremmat puolet. Mutta ehkä haluaisin että ne paremmat puolet näkyisivät enemmän ja hän käyttäytyisi kuin puolisoni eikä mikään paskaläjä. Tiedän että hän osaa olla välittävä ja hellä. Miksi hän ei pysty olemaan sellainen koko ajan. Olen yrittänyt puhua hänelle, mutta joskus en pysty sanoomaan sanaakaan ja joskus tuntuu ettei hän kuuntele ollenkaan vaikka päpättäisin minuutti tolkulla.
Olen hyväksikäytettävänä ja myönnän sen. Olemme pari kertaa olleet eron partaalla mutta aina palanneet yhteen koska ero koskee liikaa. Viime aikoina olen halunnut erota enemmän kuin koskaan. Mutta en pystyisi siihen. Palaisimme kuitenkin yhteen ja kaikki se suremiseen kulunut energia menisi taas hukkaan. Vihaan ja rakastan häntä yhtä paljon. Välillä tosin jmpi kumpi viha tai rakkaus nousee voimakkaammaksi. Olen jumissa. Jumissa tähän suhteeseen. Vaikka välillä tuntuu että hän on se oikea. Hyviä puolia on kuitenkin paljon.
Negatiiviset asiat joskus tuntuvat ottavan vallan vaikka ne olisivat pieniä juttuja. Kaikki on niin monimutkaista. Viharakkaussuhde, voiko se edes toimia. Vaikka eroaisimme palaisimme silti yhteen koska emme voi olla erossa toisistamme. Tuntuu että hajoan .
Kaikista eniten on alkanut raivostuttamaan on hänen alituinen kriitikin antaminen. Eilen oli mielestäni kaiken huippu kun sain vastaukseksi ruoan jälkeen "Ihan ok, mut äidin tekemä on parempaa". Hyväksyn toki sen tosiasian että hänen äitinsä ruoat ovat parempia tai mistäs minä voin tietää miltä hänen äitinsä tekemä ruoka maistuu kun en ole koskaan edes tavannut koko naista, mutta vaikka äitinsä tekemä olisi parempaa niin hän voisi miettiä minun tunteitani. Hän voisi vain todeta mielessään että minun tekemä ruoka on paskaa verratuna mammansa ruokiin ja olla päästämättä sitä suustaan. Kuulostanko lapselliselta? Kyllä minä kritiikkiä kestän, mutta onko sen kritisoivan henkilön pakko olla aina hän.
Joskus tuntuu etten elä sen henkilön kanssa jota rakastan vaan elän jonkun muun kanssa joka ei osaa muuta kuin arvostella minua. Joskus hän vaatii minua pukeutumaan ja laittautumaan mielensä mukaisesti. Hän arvostelee joskus ulkonäköäni, mutta heti sen perään lisää ettei ulkonäkö merkkaa hänelle.
Hän on sellainen perusjuntti jolla on myös ne herkemmät puolet. Heteromainen ja kovasti yrittää korostaa omaa miehuuttaan. Homous ei todellakaan näy tai kuulu hänestä ulospäin milläään tavalla. Ainoastaan silloin kun meillä on ne tietyt hetket niin hänestä paljastuu ne paremmat puolet. Mutta ehkä haluaisin että ne paremmat puolet näkyisivät enemmän ja hän käyttäytyisi kuin puolisoni eikä mikään paskaläjä. Tiedän että hän osaa olla välittävä ja hellä. Miksi hän ei pysty olemaan sellainen koko ajan. Olen yrittänyt puhua hänelle, mutta joskus en pysty sanoomaan sanaakaan ja joskus tuntuu ettei hän kuuntele ollenkaan vaikka päpättäisin minuutti tolkulla.
Olen hyväksikäytettävänä ja myönnän sen. Olemme pari kertaa olleet eron partaalla mutta aina palanneet yhteen koska ero koskee liikaa. Viime aikoina olen halunnut erota enemmän kuin koskaan. Mutta en pystyisi siihen. Palaisimme kuitenkin yhteen ja kaikki se suremiseen kulunut energia menisi taas hukkaan. Vihaan ja rakastan häntä yhtä paljon. Välillä tosin jmpi kumpi viha tai rakkaus nousee voimakkaammaksi. Olen jumissa. Jumissa tähän suhteeseen. Vaikka välillä tuntuu että hän on se oikea. Hyviä puolia on kuitenkin paljon.
Negatiiviset asiat joskus tuntuvat ottavan vallan vaikka ne olisivat pieniä juttuja. Kaikki on niin monimutkaista. Viharakkaussuhde, voiko se edes toimia. Vaikka eroaisimme palaisimme silti yhteen koska emme voi olla erossa toisistamme. Tuntuu että hajoan .
Vastaukset 11
Vanhimmat
Näin ulkopuolisen silmissä vaikuttais siltä, et oot viehtynyt sellaiseen vanhaan, kunnon maskuliinisuuteen, missä mies on perheenpää ja mitä ilmeisemmin sänkykammarissa tiukka toppi, joka vie ja sinä uliset. Mikäs siinä, parisuhteeseen kuuluu hyvä seksi.
Kolikolla on toinenkin puoli: elätte suhteessa, joka muistuttaa aivan liikaa perinteistä heterosuhdetta. Olet mukautumalla naisen rooliin ottanut harteillesi sovinismin kirot: vähättelyn, yksipuolisen vastuun kotitöistä, virtuaalisen anopin nurkkaanne, joka on läsnä antamassa merkkiä oikeasta naisen mallista miehesi suulla... Käyhän tuolla Suomi24.fin naistenpalstalla, niin huomaat, ettei siellä muusta puhutakkaan, mitä nyt anopit morkkaavat välillä miniöidensä omistushaluisuutta ja jakavat huushollinpitoneuvoja...
Ei heterous mitään auvvoa ole. Homosuhteiden ihanuus perustuu mielestäni osaltaan siihen, että ne ovat vapaita kaikista odotuksista. Taustalla ei ole traditioita, vaan voimme osaltaan muokata niistä sellaisia kuin haluamme. Kaveruus ja toveruus ovat parempi pohja suhteelle kuin perinteiset sukupuoliroolit, jotka jylläävät heteropuolella.
Hyvät kuten huonotkin puolet miehessäsi liittyvät selkeästi heteroasetelmaan. Et pysty muuttamaan miehesi "perusjunttiutta". Ainoa asia, mihin voit lopulta vaikuttaa, on oma asenteesi mieheesi, psyykkaat itseäsi, kiristelet hampaitasi, selität parhain päin... tai sitten jätät suhteen ja otat opiksesi. Ihmisillä on paha tapa toistaa vanhat virheensä uusissa suhteissa, joten unohda se perinteisen miesmallin metsästys. Fetissit ovat fetissejä. Et voi jäljitellä naisen roolia, jos et kykene hyväksymään myös asetelman kielteisiä puolia.
En osaa keskustelun aloittajalle antaa omasta puolestani mitään, mutta pakko tähän väliin lisätä että aika nasevaa pakinointia happy gay:) teit myös todella hyviä pointteja joiden pohjalta parisuhdetutkija, tms hölynpöly, voisi kirjoittaa tutkielman tai kaksi!
narsistin käyttäyminen alkaa juuri noin.Vedetään matto toisen alta vaikka hän on kaikkensa tehnyt, huimat ruoat, pessyt pyykit ja vaihtanut toiselle kalsaritkin.
Pistä poikki ennkuin saat turpiin kun seuraavat lihapullat ei miellytäkkään.
Kertakaikkiaan kiittämätön sovinistisika.Sun pitäisi kunnioittaa itseäsi sentään vähän enemmän.Sitäpaitsi jos ei lihapullat maistu herralle niin äidin työ voi sitten mennä seuraavat pullansa syömään.Tukehtukoot niihin!!
seksilakko, ruoantekolakko nyt ainakin aluksi. vetäse halolla.....ja tarkoitan ihan puisella !!!
Jotenkin alkoi tuntumaan, että nyt on "perusjuntilla" liiankin hyvä mies. Pitää olla tyhmä mies, joka ei arvosta hänen eteen tehtyä työtä. Ja voisinpa melkein arvata, että ne herkimmät puolensa hän näyttää vain, kun itseä huvittaa. Kyllähän tollasesta suhteesta kannattais lähteä lätkimään, ennenkuin on liian myöhäistä. Mainitsemasi viharakkaus ei varmaankaan pitemmän päälle toimi, sillä viha ei ole kovinkaan rakentava voima suhteessa. Mitä pitemmälle menette sen enemmän miehesi sinua "nakertaa" sisältäpäin. Et voi muuta kuin hävitä sellaisessa suhteessa. Jos miehesi ei sinua pysty arvostamaan, niin arvosta edes itse itseäsi ja puhalla peli poikki.
selvä esimerkki siitä, ettei kahden miehen välinen "liitto" tule onnistumaan koskaan, tai parin on oltava tasan samanlaisia toistensa klooneja, ennenkuin yhteiselämä sujuu kitkattomasti, ja sellainenhan se vasta puuduttavaa olisikin, ei, kyllä tämä "kukasta kukkaan lentely" on kumminkin gay-miehen elämää, vaihtelu virkistää ja pitää mielen ja miehen kunnossa aina uutta ja uuttta koitosta varten, ei pidä jäädä "tuleen makaamaan" vaan rynnättävä uusia taistoja kohti ase tanassa.
Seksisuhteiden harrastaminen ei ole minun elämää. Sellaiseen en ala koskaan, että peuhaan joka hemmetin homon kanssa joka vastaan tulee. En kaipaa seikkailuja tai irrottelua. Seksi ei ole minun pääprioriteettini, jos kaipaisin vain seksiä niin silloin harrastaisin seksisuhteita. En kulje mulkku pystyssä ja himon vallassa ympäriinsä etsien panoseuraa. Voisin itseasiassa olla suhteessa ilman seksiä. Rakkaus on minulle tärkeintä ja se on alkanut tästä suhteesta hiipua.
En voi yksinkertaisesti sietää ajatusta, että minulla olisi joka viikonloppu uusi mies panemassa. En todellakaan usko etteikö kahden miehen välinen liitto onnistuisi. Onhan tälläkin hetkellä homopareja joilla on onnellinen suhde. Ehkä jotkut homomiehet haaveilevat aina vain siitä hyväkroppaisesta miehestä jonka kanssa panna päivät pitkät. Minulla on kuitenkin toisenlainen kuva siitä miten haluan homoelämää viettää. Miehen lisäksi haluan edetä urallani ja ehkä joskus lapsiakin, mikä tarkoittaisi sitä että saatan joskus olla osana sateenkaariperhettä.
Minä olen valitettavasti sellainen homo joka haluaa vakituisen suhteen, rakkautta ja välittämistä. Seksin voin saatana työntää sinne minne ei päivä paista jos saan edes rakkautta ja välittämistä. Kyllä minä seksiä voin harrastaa, mutta haluankin sanoa että sillä ei ole mitään väliä minulle. Kyse ei ole siis siitä että haluaisin seksittömän suhteen, koska harrastan seksiä viikottain tässäkin suhteessa.
Tämä on ensimmäinen pidempiaikainen suhteeni ja miehiä tulee ja menee. Ei kaikki naisetkaan löydään ensimmäisellä yrittämällä sopivaa miestä. Olen tulossa koko ajan kohti sitä päätöstä että meidän on erottava. Sen jälkeen elämä jatkuu ja jonkin ajan kuluttua saatan harkita taas suhdetta. Mutta nyt haluan aikaa itselleni ja olla yksin. Kunnes taas tapaan jonkun joka osaa arvostaa minua sellaisena kuin olen.
on kyse, paetaan omaa itseä eikä kyetä sitoutumaan. Rakkaudella ei todellakaan ole mitään tekemistä homoseksuaalisuuden kanssa, kuten itsekin totesit.
aika kylmää tekstiä. oiskohan meillä itsetutkiskelun paikka pojjaat?
"rakasta, kärsi ja unhoita" entäs jos rakastais kumminkin jokaista, vaikkapa sen yhden vuorokauden tai yhden yön kerrallaan, kuka sen rakastamisen ajan pituuden on määrännyt, ikuista ei ole olemassakaan, edes rakkaudessa, siis paremminkin "hetkisen vain sinun kerallasi kuljin" tai sitten "elämä se on kuin silkkiä vaan, sylillisen tahtoisin kerrallaan, daida da dii....huomisen huolta ei minulla lain"
Mulle tuli tuosta viestistä jotenkin mieleen Tapani Kansa - Veikko Nieminen :)
http://www.youtube.com/watch?v=yhAVpXPAlxg
Aikansa kutakin. Nykyinen sukupolvi suomihomoista edustaa kuitenkin versiota V2.0. Seuraavalla sukupolvella on varmaankin enemmän tulevaisuudenodotuksia, haaveita ja positiivisempi maailmankuva, kun ovat kasvaneet suvaitsevaisimmissa olosuhteissa kuin nämä 20 ja sitä vanhemmat.