*Helsinkiläinen Kirkko ja kaupunki -lehti käsittelee Liisa Björklundin väitöskirjaa Kannustaminen ja moraali. Seuraavassa otteita lehden jutusta:
Kannustavuus syrjäytti oikeudenmukaisuuden Suomen hallituksen arvojärjestyksessä 1990-luvulla.
Kannustamisesta tuli muotisana, vaikka harva tietää,mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan.
(Minun kommenttini: Virkamiehenä opin sen, että kun päättäjät alkavat puhua kannustamisesta, se tarkoittaa oikeasti sitä, että sosiaaliturvaa ja köyhien asemaa heikennetään.)
Björklund esittää väitöskirjassaan, että oikeudenmukaisuuden periaatteet murenevat yhteiskunnassa, jossa taloudellinen etu saa jatkuvasti syrjäyttää ihmisten sosiaaliset oikeudet.
Kannustamisesta on tullut monessa suhteessa paradoksaalinen esimerkki orwellilaisen uuskielen yleistymisestä. Puhutaan kannustamisesta, vaikka tosiasiassa kyse on enemmän lannistamisesta, pakottamisesta tai välinpitämättömyydestä.
Vielä 1990-luvun alun hallitusohjelmissa kansalaisia kannustettiin tasa-arvoon. Vuosikymmennen puolivälissä ei enää kannustettu oikeudenmukaisuuteen vaan tuottavuuteen.
Kun päämääristä jäi pois oikeudenmukaisuus, eriarvoisuus on lisääntynyt enemmän kuin missään toisessa OECD-maassa.
Ketään ei voi kannustaa, ellei palkkiolla ole riittävää yhteyttä henkilön itsensä katsomaan hyvään.
On helppo määkiä, että ensin on leivottava kakku, jotta sitä voi jakaa. Ydinongelma on kuitenkin, että yhteiskunnassa, jossa oikeudenmukaisuus ei ole tärkeä arvo, tätä kakkua ei osata jakaa.
Yhteiskunta, joka ehkäisee syrjäytymistä ja huolehtii heikommistaan, voisi pitkällä aikavälillä osoittautua parhaiten tuottavaksi, mutta samalla oikeudenmukaiseksi ja uudistumiskykyiseksi yhteiskunnaksi.
http://www.kirkkojakaupunki.fi/?newsid=10365&deptid=127 &languageid=3&NEWS=1
Kannustavuus syrjäytti oikeudenmukaisuuden Suomen hallituksen arvojärjestyksessä 1990-luvulla.
Kannustamisesta tuli muotisana, vaikka harva tietää,mitä sillä oikeastaan tarkoitetaan.
(Minun kommenttini: Virkamiehenä opin sen, että kun päättäjät alkavat puhua kannustamisesta, se tarkoittaa oikeasti sitä, että sosiaaliturvaa ja köyhien asemaa heikennetään.)
Björklund esittää väitöskirjassaan, että oikeudenmukaisuuden periaatteet murenevat yhteiskunnassa, jossa taloudellinen etu saa jatkuvasti syrjäyttää ihmisten sosiaaliset oikeudet.
Kannustamisesta on tullut monessa suhteessa paradoksaalinen esimerkki orwellilaisen uuskielen yleistymisestä. Puhutaan kannustamisesta, vaikka tosiasiassa kyse on enemmän lannistamisesta, pakottamisesta tai välinpitämättömyydestä.
Vielä 1990-luvun alun hallitusohjelmissa kansalaisia kannustettiin tasa-arvoon. Vuosikymmennen puolivälissä ei enää kannustettu oikeudenmukaisuuteen vaan tuottavuuteen.
Kun päämääristä jäi pois oikeudenmukaisuus, eriarvoisuus on lisääntynyt enemmän kuin missään toisessa OECD-maassa.
Ketään ei voi kannustaa, ellei palkkiolla ole riittävää yhteyttä henkilön itsensä katsomaan hyvään.
On helppo määkiä, että ensin on leivottava kakku, jotta sitä voi jakaa. Ydinongelma on kuitenkin, että yhteiskunnassa, jossa oikeudenmukaisuus ei ole tärkeä arvo, tätä kakkua ei osata jakaa.
Yhteiskunta, joka ehkäisee syrjäytymistä ja huolehtii heikommistaan, voisi pitkällä aikavälillä osoittautua parhaiten tuottavaksi, mutta samalla oikeudenmukaiseksi ja uudistumiskykyiseksi yhteiskunnaksi.
http://www.kirkkojakaupunki.fi/?newsid=10365&deptid=127 &languageid=3&NEWS=1
Vastaukset 1
Vanhimmat
Noinhan se kehitys on mennyt. Ja silti harva ns. hyväosainen tajuaa tai edes viitsii ajatella, kuinka pahasti perusturvaa on rapautettu. Vielä tänäkin päivänä kuulee joidenkin työssäkäyvien suusta myytin, jonka mukaan "Suomessa on maailman paras sosiaaliturva". Joo, ja Suomi voitti sodan. Näinhän ne "totuudet" menee, juu-u.