Onkos torstai toivoa täynnä, nuoruudessa se joskus oli.
Kyllä kuitenkin monessa kodissa porisi hernesoppa liedellä ja pannukakkutaikina odotteli uunin kuumenemista.
Mistä lienee sellainen käsitys että torstaisin on soppapäivä, mutta sopat kunniaan, hyvää ruokaa ovat ja pakkaspäivinä sopivasti lämmittää.
Varsinainen hernesoppapäivä on kuitenkin laskiaistiistai, silloin on saatavana sitä joka paikasta, jälkkäriksi laskiaispulla, kenelle milläkin tavalla, maidossa tai kahvin kanssa.
Suurissa tilaisuuksissa vaalen ja näyttelyiden aikana on soppatykit paikalla ja mitäs muuta kuin hernesoppaa, siellä sitä pahvilautasilta muovilusikalla suureen nälkään syö oikein mielellään.
Maistuu varmaan teillekin, vai miten?

Vastaukset 4
Vanhimmat
En oo toivoton,
vaik' huommenna on...taas edessäin uusi tie!
Tämä laulu kertoo meille ettei pysähdytä, torstaihinkaan.
Aina on toivoa ja elämää, nyt kun aikaa riittää harrastuksille ja vaikkapa vaan ajatuksille.
En jää paikoilleni joka päivä on pientä ohjelmaa ja tapaamisia, ystävät jo kaukaisilta ajoilta saakka joiden kanssa on eletty ilot ja surut. Harrastuksia kin ollut se meidät on niitannut todella yhteen.
Tiedän heidän olevan korvaamattomia monessakin elämäni vaiheessa, tunnen itseni hyvinvoivaksi.
Toivon että saamme vielä kauan jatkaa yhteisiä tapaamisia ja harrastuksia.
Tärkeitä ystäviä niitä ei koskaan kenelläkään lie liikaa, minullakin sellaisia sydän ystäviä joille voi kipeimmätkin asiat kertoa.
Tapailemme pari kertaa kuussa, ruuan merkeissä, siinä samalla hoituu huolet ja surut, olen kiitollinen että he ovat olemassa.
Olemme luokkakaveraita, ja koulun jälkeen työ riepotti hetken ja sitten kaikki oltiinkin Hgissä.
Meidän lapsemmekin ovat keskenään kavereita, sitä olemme ihmetelleet, olikohan esimerkki niin hyvä.
kullanarvoisia, varsinkin. kun paras ystäväni, eli mieheni, on nyt poissa ollut jo muutaman vuoden.
"Kestää pitkän ajan saada vanhoja, hyviä ystäviä!"
:)
Ystäviä tarvitaan aina, minun kohdallavi vaan liikkuvan työn takia, 'karisi' suurin osa ystävistä.
Kun viikon on poissa vain viikonlopun kotona, on siinä järjestelyjä ja kotihommia sen verran rästissä, ettei oikein suhteita pystynyt hoitamaan.
Nyt eläkkeellä olen saanut 'paikattua' asioita ja ystävät ovat löytäneet minut, meillä on todella hienoja hetkiä.
Ystävyys ja sen tuoma apu ja turva on todellinen lahja elämälle, näin otan sen.
Vuorovaikutus välillämme on melkein päivittäistä, apua saa ja sitä annetaan.
*