rokotukset

Moi, oletteko ottaneet mitään rokotuksia N.Y:n matkaanne varten? Kaikki perusrokotukset pitäisi olla kunnossa, olisiko muita syytä olla?
4719
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itselläni on voimassa uusittavista rokotteista vain tetanus=jäykkäkouristus- ja kurkkumätärokotus, au pairiksi lähtiessäni (17 v. sitten) sain poliorokotuksen, kun hoitaja muisteli Yhdysvalloissa jollain alueilla olleen joitain tapauksia ja aioin matkustaa maassa laajalti vuoden aikana. Hän totesi riskin olevan aika pieni, mutta tantoi rokotteen varmuuden vuoksi.

"Kaikkien tarvitsemat rokotteet

Kaikilla matkailijoilla tulisi aina olla voimassa oleva jäykkäkouristus- ja kurkkumätärokotus matkakohteesta riippumatta.

Suomesta tuhkarokko, sikotauti ja vihurirokko ovat kokonaan hävinneet. Näitä tauteja esiintyy kuitenkin edelleen muualla maailmassa, myös Euroopassa. Taudeilta suojaavan MPR-rokotteen antamista voidaan harkita matkalle lähtevälle lapselle tai nuorelle, jollei hän ole sitä aiemmin saanut.

Alla lueteltuihin maihin matkustettaessa Kansanterveyslaitos ei ole ilmoittanut tartuntavaarasta, joka edellyttäisi muita kuin yllä mainittuja rokotuksia tai malarian estolääkitystä:

Alankomaat Andorra Belgia Bermuda Färsaaret Irlanti Islanti Iso-Britannia Itävalta Kanada Liechtenstein Luxemburg Norja Ranska Ruotsi Saksa Sveitsi Tanska Uusi-Seelanti Yhdysvallat"

Äänestä
  • ... kyllä painavasti A- ja B- hepatiittirokotteita, jotka saa yhdessä. Onkohan se nyt Twinrix sitten nimeltään.

    Jos menet opiskelemaan niin koulu usein vaatii meningiitin , eli aivokalvontulehdusrokotteen, mutta muuten tuskin tarvetta.

    J

    Äänestä

  • Jorette kirjoitti:

    ... kyllä painavasti A- ja B- hepatiittirokotteita, jotka saa yhdessä. Onkohan se nyt Twinrix sitten nimeltään.

    Jos menet opiskelemaan niin koulu usein vaatii meningiitin , eli aivokalvontulehdusrokotteen, mutta muuten tuskin tarvetta.

    J

    Muistaakseni tietyt osavaltiotkin vaativat tuon aivokalvontulehdysrokotteen turisteilta... Baltimoreen kun olen lentänyt muun muassa.

    Rapies Aivokalvontulehdusrokote, niillä pärjää kyllä.

    Äänestä

  • usassaasunut kirjoitti:

    Muistaakseni tietyt osavaltiotkin vaativat tuon aivokalvontulehdysrokotteen turisteilta... Baltimoreen kun olen lentänyt muun muassa.

    Rapies Aivokalvontulehdusrokote, niillä pärjää kyllä.

    "Muistaakseni tietyt osavaltiotkin vaativat tuon aivokalvontulehdusrokotteen turisteilta ...".

    Kukahan siella osavaltion rajalla kyselee rokotustodisteita turisteilta?

    Taidat nyt muistella vaarin, silla eihan taalla turisteilta vaadita mitaan rokotteita (ainakaan eurooppalaisilta) maahan saapuessa. Eika osavaltioilla ole erillista 'osavaltioonsaapumistarkastusta'.

    Kouluilla ja yliopistoilla on tietysti omat vaatimuksensa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rokot kirjoitti:

Moi, oletteko ottaneet mitään rokotuksia N.Y:n matkaanne varten? Kaikki perusrokotukset pitäisi olla kunnossa, olisiko muita syytä olla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu