onkohan täällä muita, joiden isommat vauvat herättävät tuntemattomasta syystä lukuisia kertoja yössä?
miten toimitte ja onko tilanne rauhoittunut, miten?
meillä 7kk ikänen kaveri herättää yöstä riippuen 5-20 kertaa. kaikkea on koitettu, ruokien kans pelattu allergian pelossa, unipussi ollu käytössä, jopa neuvolan ohjeen mukaan itketetty hetki.. mutta mikään ei auta...
nälkä vauvalla ei ole, ei ole aikoihin enää tarvinnu yösyöttöjä.
ja tämä ei myöskään liity liikkeelle lähtöön, vaan alkoi varmaan 3kk sitten, jolloin ei vielä liikkunut..
kokemuksia kaivataan vinkeillä varustettuna!!
miten toimitte ja onko tilanne rauhoittunut, miten?
meillä 7kk ikänen kaveri herättää yöstä riippuen 5-20 kertaa. kaikkea on koitettu, ruokien kans pelattu allergian pelossa, unipussi ollu käytössä, jopa neuvolan ohjeen mukaan itketetty hetki.. mutta mikään ei auta...
nälkä vauvalla ei ole, ei ole aikoihin enää tarvinnu yösyöttöjä.
ja tämä ei myöskään liity liikkeelle lähtöön, vaan alkoi varmaan 3kk sitten, jolloin ei vielä liikkunut..
kokemuksia kaivataan vinkeillä varustettuna!!
Vastaukset 36
Vanhimmat
Sama peli täällä. Tosin alkoi vasta noin 1kk sitten eli yhtäaikaa liikkeelle yrittämisen kanssa. Nyt neiti ryömii jotenkuten, mutta yöheräämiset vain pahentuvat. Viime yönäkin päivisin todella hyväntuulinen tyttö itki "jatkuvasti" ja jossain vaiheessa oli putkeen melkein 2h hereillä. Ei auta tutti, ei ole nälkä.
Nukkuu aina vatsallaan paitsi päivisin vaunuissa selällään pitkiä unia, eikä välillä herää! Kokeiltiin laittaa sänkyyn tyynyjä ympärille niin että on pakko nukkua yölläkin selällää...ei apua sama huuto jatkui. Seuraavaksi siirretään toiseen huoneeseen ja kokeillaan huudatusta. Kait se on uskottava että menee ohi. Meillä esikoisella vastaavaa peliä oli vasta siinä vaiheessa kun nousi seisomaan. Tsemppiä sulle!!
tyttö reilun 8kk ikäinen ja meillä yöt on mennyt persiilleen jo 4kuisesta lähtien. Ollaan kovasti pohdittu mistä mahtaa olla kysymys ja tultu siihen johtopäätökseen, että ainakin hampaat on meillä vaivanneet toooooooooooooosi paljon!! Niitä on tullut 6 ja ne kaikki on väännetty vaikeimman kautta.
Sitten tyttö on erittäin kova liikkumaan ja sama meno jatkuis vielä sängyssäkin. Uudet taidot pitää testata sielläkin...liekö se yksi syy. Ainakin monta heräämiskertaa hän istua möllöttää puoliunessa sängyssään tai sitten seisoo silmät sirrillään. Outoa tässä on se, että miksi väsynyt lapsi ei nukahda takasin itsekseen!!!!
Sit epäilen, et viljat aiheuttaa vatsavaivoja...paukuttelee paljon niinä öinä, kun on illalla saanut puuroa. Ja ihme vääntelyä on siellä sängyssä. Pyysin just neuvolasta, et päästäis allergiatesteihin...
Nyt kun uskon, et on paussi hampaiden teossa ja viljat jätetty vex...ja jos vielä päästäs niihin kokeisiin, niin jos sitten sielä jatkuu yölevottomuuden, niin mekin vaikka sitten huudatamme!! (Tassuttelut ym. jutut ei auta ja tuota huudatusta kokeilimme kerran ja se tepsi, mutta sitten tuli flunssa ja pilasi kaiken...sen jälkeen en ole enää halunnut huudattaa, vaikka se loppujen lopuksi meni suht kivuttomasti, ei huutabut paljoakaan.) En kuitenkaan halua vieläkään kokeilla uudelleen huudatusta...ensin pois suljemme muut levottomuuden aiheuttajat!!
Juu, kuulostaa tutulta... Onpas lohduttavaa lukea, että muillakin samanlaista. Meillä 8 kk ja yleensä kerran yössä on sellainen tunnin valvomisputki, että ravataan jatkuvasti rauhoittamassa. Tuntui että asiaa pahensi kun laskettiin pinnasängyn pohja alas. Onkos muilla samanlaista kokemusta? Mietin, että onko näkymä nyt jotenkin liian avara ja siksi niin levotonta välillä?
Onkos kukaan kysynyt unikoulu-ohjeita esim. ensi- ja turvakodista? Poikkeaako ne ohjeet jotenkin tuosta tassuttelusta? Kiinnostaisi tietää millaisia neuvoja on saatu sieltä?
Perhepeti on ihmisen perusmalli
Unihäiriöt ovat länsimainen ilmiö
Kun vauva tulee perheeseen, hän on valmis mukautumaan millaisiin olosuhteisiin tahansa. "Tällä ei kuitenkaan tarkoiteta sitä, että mikä tahansa ympäristö tuottaisi tasapainoisen vauvan", lastenpsykiatri Jukka Mäkelä korostaa.
Suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat yhä äitiensä tai perheidensä kanssa. Länsimaissa alettiin lapsia nukuttaa erillään 1800-luvulla, aluksi ylemmissä sosiaaliluokissa. Kuten monet muutkin asiat, tapa alkoi levitä laajemminkin. Mäkelällä on selkeä mielipide: "Unihäiriöt liittyvät länsimaiseen tapaan jättää liian pienet lapset nukkumaan yksin". Tämä tapa perustuu hänen mielestään puhtaasti aikuisen tarpeeseen: "Nisäkäspennun paikka on emon ihoa vasten". Emolla hän tarkoittaa niin isää kuin äitiäkin, tai muuta läheistä aikuista.
Läheisyys kasvattaa itsenäisyteen
Perhepedissä hyväksytään lapsen tarve olla vanhempansa lähellä niin yöllä kuin päivälläkin. Yhdessä nukkuvat perheet eivät usein pidä esimerkiksi vauvan yöheräämisiä huonona tapana, josta on päästävä eroon, vaan kehitysvaiheena, joita tulee ja menee. Näissä perheissä perustan laskeminen turvallisuuden ja läheisyyden varaan nähdään tärkeämpänä kuin lapsen varhainen itsenäistyminen.
Perhepedin tiukin määritelmä on se, että lapsi tai lapset nukkuvat vanhempien vuoteessa. Väljemmin määriteltynä perhepediksi voidaan lukea myös sivuvaunu, jossa pinnasänky on kiinni vanhempien vuoteessa, laita alas laskettuna tai poistettuna. Myös omassa sängyssään samassa huoneessa vanhempien kanssa nukkuvan lapsen voi sanoa olevan perhepedissä.
"Varhaislapsuudessa maksimaalisesti vanhempiensa lähellä ollut lapsi on kolme-, neljävuotiaana erittäin kyvykäs suuntautumaan ulkomaailmaan", kertoo Jukka Mäkelä kiinnittymistutkimukseen viitaten. Hän kumoaa myös väitteen siitä, etteivät perhepedissä nukkuvat lapset koskaan oppisi nukkumaan yksin: "Lapset siirtyvät omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen sitten, kun oman tunnemaailman hallinta on kunnossa. On lapsia, jotka tarvitsevat läheisyyttä pidempään, mutta hekin siirtyvät ajallaan". Kun lapset siirtyvät perhepedistä omiin huoneisiinsa, heillä on positiivinen ja luottavainen käsitys nukkumisesta. He eivät yhdistä nukkumista yksinjäämiseen.
Läsnäolo ja kosketus rauhoittavat
Jukka Mäkelän mukaan vanhempien on syytä miettiä, mihin haluavat lapsensa kasvattaa. Noin 80—85 % lapsista oppii tavalla tai toisella olemaan itkemättä ja nukkumaan. Mäkelä kehottaa vanhempia kysymään itseltään, mitä muuta lapsi oppii siinä samalla: "Mikä on lapsen kokemus, kun hän herää ja kokee, että on hätä? Onko joku läsnä ja tyynnyttää, vai jätetäänkö hänen hätäänsä vastaamatta?"
Mäkelä muistuttaa omaankin kokemukseensa viitaten, että aina on se noin 15 % lapsista, jotka eivät opi nukkumaan "kunnolla": "Puolitoista vuotta joka yö kannoimme ja lohdutimme lastamme. Vasta kolmevuotiaana hän nukkui tunteja. Meillä jokaisella on hauraat kohtamme, tämä on hänen." Tällaisissakin tapauksissa vanhemman läsnäolo ja lohduttaminen ovat lapselle tärkeitä. Hellä, mutta vahva kosketus selän ja pakaroiden alueella rauhoittaa. "Se ei ehkä aina yksinään riitä tyynnyttämään lasta kokonaan, mutta joka tapauksessa se rauhoittaa", vakuuttaa Mäkelä.
Aikuisen läheisyys auttaa lapsen epäkypsää hermostoa itsesäätelyyn unen aikana. Se voi jopa vähentää kätkytkuoleman riskiä estämällä lasta vaipumasta liian syvään uneen Vanhemman hengitys myös rytmittää lapsen hengitystä.
Jotta vanhemmat voisivat säädellä lapsensa sisäistä tilaa, heidän on oltava fyysisesti läsnä, kosketusetäisyydellä. Pienen vauvan hermojärjestelmä ei vielä ole kehittynyt sille tasolle, että hän pystyisi keskellä yötä havahtuessaan vakuuttumaan itsenäisesti siitä, että kaikki on hyvin. Vasta noin puolitoistavuotias on tähän valmis, jotkut vasta paljon myöhemmin. Lastenpsykiatri Jukka Mäkelä toteaakin: "Perhepeti on ehdottomasti ihmisen psykobiologian kannalta perusmalli."
Loput : http://www.hernekeppi.fi/hernekeppi/hk3/perhepeti.shtml
Äidin ja lapsen erillään nukkuminen on uusi länsimainen tapa. Edelleenkin suurimmassa osassa maailmaa lapset nukkuvat äitiensä tai perheittensä kanssa yhdessä. Länsimaissa erillään nukkuminen yleistyi 1800-luvulla ja aluksi vain ylemmissä sosiaaliluokissa. Erillään nukkuminen on ennen kaikkea sosiaalinen tapa, joka ei pohjaudu ihmisen biologisiin tarpeisiin. Muihin nisäkkäisiin verrattuna ihmisvauva on neurologisesti kypsymätön, ja siksi jatkuva läheisyys äidin kanssa päivin ja öin on tarpeen maksimoimaan eloonjäämisen ja hyvinvoinnin. Vauvan kevyempi uni, lyhyemmät unisyklit ja tiheämmät heräämiset palvelevat kaikki näitä tarpeita. Äidin läheisyys ja välitön tarpeidentyydytys niinikään turvaavat elämän alkutaivalta.
Kun vauva nukkuu äidin vieressä, vauvan ja äidin unisyklit synkronoituvat. Näin ollen kun vauva herää imemään, on äitikin todennäköisimmin kevyen unen vaiheessa eikä herääminen ole niin vaikeaa kuin syvästä unesta. Heräämisten määrällä ei näyttäisikään olevan niin paljon merkitystä päiväaikaisen väsymyksen kannalta kuin sillä, mistä univaiheesta herää ja kuinka nopeasti pääsee takaisin uneen. Imettäessä erittyy runsaasti prolaktiinia, joka on tärkein "hoivahormoni". Prolaktiinia erittyy myös nukkuessa sekä vain kosketellessa vauvaa. Prolaktiini rauhoittaa ja tasoittaa äidin mieltä, aktivoi hoivaamistoimintoja, lisää maidontuotantoa sekä edesauttaa symbioosin muodostumista äidin ja vauvan välillä.
Loput artikkelista:
http://imetystukilista.net/sivut/index.php...&Itemid=139
Teollistuneiden länsimaiden erääksi ongelmaksi on noussut ilmiö, jota kutsutaan ”kateissa olevaksi vanhemmuudeksi”, tai ”varastetuksi vanhemmuudeksi”. Vanhemmat eivät osaa toimia lastensa kanssa ilman oppaita ja ohjeita, lasten hoitamisesta ja kasvattamisesta on tullut asiantuntijavetoista. On myös paljon normiksi muuttuneita lastenhoito- ja kasvatuskäytäntöjä, jotka eivät perustu vauvan tai lapsen parhaaseen, vaan aikuisten tehokkuutta korostavaan ajankäyttöön ja varhaisen itsenäisyyden vaatimuksiin.
Sikiön olosuhteet kohdussa ovat pysyneet samanlaisina kuin muinaisilla esi-isillämme, sen sijaan ulkopuolinen maailma on muuttunut paljon. Vauva ei syntyessään tiedä muutoksista mitään, hän ei erota syntyykö kivikaudelle vai 2000-luvulle. Vauva syntyy vaistojensa varaan, syliin otettavaksi. Se on paikka, jossa hän osaa olla. Vauvalle sylistä pois joutuminen on hylkäämistä ilman toivoa. Se on hänelle elämän ja kuoleman kysymys, olla turvassa, tai tulla pedoille jätetyksi.
Yhdessä nukkuminen tahdistaa vauvaa
Vauvat nukkuvat parhaiten äitiensä läheisyydessä, koska heidän tarpeensa tulevat näin nopeammin tyydytetyiksi ja he ovat rentoutuneempia. Vauvojen uni on ensimmäisten 3-4 kuukauden aikana hyvin erilaista kuin aikuisten, esimerkiksi REM-unen osuus on suurempi kuin aikuisilla. Vauvan kypsymättömät aivot eivät aluksi osaa säädellä hengitystä, joka vaihtelee erilaisten unijaksojen mukaan, mutta vauvat osaavat kyllä mukauttaa hengityksensä äidin hengityksen ja unirytmin mukaiseksi. Kyvyllä saattaa olla kätkytkuolemia ennaltaehkäisevä vaikutus, yksin nukkuvilla vauvoilla hengityksen "tahdistaja" puuttuu. Yksin nukkuvat vauvat vaipuvat syvempään uneen ja heidän yhtäjaksoiset unijaksonsa ovat pidempiä kuin yhdessä vanhempien kanssa nukkuvilla vauvoilla.
Jos äidin ja lapsen unirytmi on sama, äiti ei väsy kohtuuttomasti, koska hän havahtuu yöllä ruokkimaan vauvaansa molempien unen ollessa keveimmillään. Yösyöttöihin ei kulu paljon aikaa, ja äiti saa nukuttua pidempiä yhtäjaksoisia unijaksoja.
Terveiden pienten lasten uniongelmat ovat länsimainen ilmiö. Vauva itkee ja on levoton öisin, jos hän joutuu nukkumaan kaukana vanhemmistaan. Vauvan maailma on tässä ja nyt, hän ei osaa odottaa. Vauva ei voi lohduttautua ajatuksella "äiti tulee pian takaisin", koska elää vain hetkeä, jolloin on täydellisen yksin ja vailla suojaa.
Aikakäsitys kehittyy hitaasti. 5-vuotias osaa odottaa seuraavaan päivään, 10-vuotias pystyy odottamaan "seuraavaan synttäriin", ja vasta aikuisena ihminen pystyy suhteuttamaan pidempiä ajanjaksoja koko elämäänsä nähden.
Perheen nukkuminen yhdessä on tavallista suuressa osassa maailmaa ja useissa erilaisissa kulttuureissa. Vain teollistuneissa länsimaissa perheenjäsenet nukkuvat erillään.
Valkoihoisten amerikkalaisvanhempien ja guatemalalaisten maya-intiaanien jälkeläisten vauvojen nukkumistavat poikkeavat huomattavasti toisistaan. Maya-vauvat nukahtavat silloin kun heitä alkaa nukuttaa ja nukkuvat yhdessä äitinsä kanssa. Isä ja perheen muut sisarukset nukkuvat lähellä tai samassa vuoteessa. Äidit eivät pidä lukua yöimetyksistä, koska eivät häiriinny niistä.
Amerikkalaisista äideistä melkein kaikki joutuvat valvomaan öisin vauvoja hoitaessaan. Suurin osa vauvoista nukkuu omassa sängyssä alusta saakka ja 6 kk ikään mennessä melkein kaikki vauvat on yleensä siirretty nukkumaan omaan huoneeseen. Vauvojen nukuttamiseen käytetään runsaasti aikaa sekä erilaisia apuvälineitä ja kikkoja: kehtoja, iltasatuja, yövaatteita, peseytymisrituaaleja ja leluja.
Maya-vanhemmat järkyttyvät kuullessaan, että amerikkalaisvauvat jätetään yksin nukkumaan, kun taas amerikkalaisvanhemmat uskovat, että yhdessä nukkuminen saattaa olla vahingollista lapsen henkisen kehityksen kannalta, ja vieressä nukutetusta lapsesta ei tule riittävän itsenäistä.
Loput artikkelista:
http://blogit.hernekeppi.fi/index.php?itemid=49
Kuinka moni aikuinen haluaa nukkua yksin? Jos aikuinen nukkuu toisen ihmisen kanssa, miksi oletetaan, että vastasyntynyt, joka ei edes välttämättä vielä ymmärrä olevansa äidistään erillinen olento, haluaisi nukkua yksin?
Käsitykset unesta ja vastasyntyneistä poikkeavat radikaalisti eri kulttuureissa. Länsimaissa ajatellaan, että jo ihan pientä vauvaa on syytä koulia jotta hänestä kasvaisi itsenäinen ja reipas. Esimerkiksi maya-kulttuurissa vauvaa ei kasvateta itsenäisyyteen, koska ajatellaan, että vauvasta on vain huolehdittava, eikä häntä sen kummemmin tarvitse opettaa ennen kuin hän oppii kommunikoimaan. Länsimaissa uni koetaan yksityisenä rauhoittumisen tilana, mayoille ja japanilaisille yksinnukkuminen on koettelemus. Länsimaissa perheiden yhteisnukkumista pidetään outona ja jopa syntisenä, kun taas muissa kulttuureissa länsimaista tapaa nukuttaa lapset yksin pidetään vanhempien vastuuttomuutena ja jopa eräänlaisena laiminlyönnin muotona.
Antroplogi ja unitutkija James Mckenna kiinnostui vauvojen unesta jo vuonna 1978. Siitä lähtien hän on tutkinut millaista vauvojen uni on ja miten vauvat parhaiten nukkuvat. Hänellä on yksi ainoa ohje kaikille vanhemmille: "Nukkukaa lastenne kanssa!", ja paljon tätä ohjetta tukevaa tausta-aineistoa. McKenna on tarkkaillut vähintäänkin satoja äiti-lapsipareja unilaboratoriossaan ja on havainnut saman kaavan yhä uudelleen ja uudelleen.
McKennan mukaan vauvojen unta säätelee samassa huoneessa ja sängyssä nukkuvien hengitys, vauva tahdistuu äidin (yleensä vauvan vieressä nukkuja on äiti) hengityksestä ja liikkeistä. Tämä ilmiö saattaa olla yhteydessä kätkytkuolemiin, joskin niihin vaikuttavat todennäköisesti lukuisat muutkin tekijät. On kuitenkin viitteitä siitä, että joissain tapauksissa yksin nukkuva vauva saattaa vaipua liian syvään uneen, koska hänellä ei ole vierellään "tahdistajaa".
Loput: http://blogit.hernekeppi.fi/index.php?itemid=204
Kuuden kuukauden iässä vauvan kehitys etenee nopeasti sekä motorisella että emotionaalisella alueella. Tässä, kuten myöhemmissäkin voimakkaan kehityksen vaiheissa, vauvan yöuni häiriintyy helposti. Useimmiten apua unihäiriöihin haetaankin kuuden kuukauden ja yhdeksän kuukauden välissä. Aiemmin kohtuullisen hyvin nukkunut vauva on tässä vaiheessa alkanut tarvita huomattavasti enemmän aikuisen apua nukahtamiseen ja unessa pysymiseen.
Pystyyn nouseva vauva on vaikeampi saada rauhoittumaan uneen kuin makuullaan pysyttelevä. Samalla vauva on vakiinnuttamassa valikoivaa kiinnittymissuhdetta vanhempiinsa. Vauvan havahtuminen erillään olemiseen lisää pelkoa nopeasti.
Kiinnittymissysteemin vakiintuminen 6–10 kk:n iässä on vaihe, jossa olisi erityisen tärkeätä välttää lapsen turvallisuudentunnetta horjuttavia kiinnittymistraumoja. Monet vanhemmat oivaltavat tämän vaistomaisesti ja tuntevat epäluuloa yleisesti toistettua ohjetta kohtaan antaa lapsen huutaa huutonsa yksinäisyydessä. Huudattaminen toki johtaa usein siihen, että lapsi on oppinut nukkumaan yksin – ihminen on nopeasti ehdollistuva olento. Hän on kuitenkin samalla oppinut karvaan läksyn siitä, ettei hänen kokemustaan hädästä aiotakaan kuulla.
Tämän ikäinen lapsi ei pysty manipuloimaan toisia, vaan hän ilmaisee oman kokemuksensa tilanteesta ja odottaa siihen vastattavan. Vastauksen laatu vaikuttaa hänen sisäistyvään perusoletusmalliinsa siitä, kuinka aikuiset ja nimenomaan hänelle tärkeimmät aikuiset suhtautuvat häneen. Lapsen hädän ilmausten sivuuttaminen vahvistaa välttelevää, avun tarpeet tukahduttavaa kiinnittymismallia, joka rajoittaa lapsen tunne-elämän myöhempää kehitystä.
Tässä erityisen vaikeassa vaiheessa vauvat tarvitsevat paljon apua omien tunteiden säätelyssä. He tarvitsevat läsnäoloa, mutta omien unensäätelymekanismien vahvistamiseksi yön ja päivän pitämistä selkeästi erillään, selvästi toisistaan erottuvina.
Yksin nukkumisen vaikeuksissa ja siirtymäkohteen käytössä korostuu länsimaisen vanhemmuuskulttuurin erityinen vaikeus. Pyrimme korostamaan lapsen itsenäisyyden ensisijaista arvoa ja tukemaan kaikkea kehitystä, joka saa hänet selviämään jo varhain omillaan. Tämä ei kuitenkaan ollut ihmislajin kehityksellinen, evolutiivinen päämäärä, vaan lapseen on virittynyt vahva taipumus varmistaa kiinnittymisen kohteen läsnäolo ja läheisyys oudoissa ja uhkaavissa tilanteissa, joista pimeys on biologisesti keskeisin.
Nukkumiskäyttäytymisen tutkijat ovat todenneet, että siirtymäkohde tunnetaan ilmiönä ainoastaan teollistuneessa Euroopassa ja sen kulttuuria omaksuneissa maissa. Muualla, jossa pienet lapset nukkuvat läheisessä yhteydessä vanhempiinsa, äidin ulkopuoliselle kohteelle ei ole tarvetta. Lähellä nukkuminen näyttää toisten tutkimusten mukaan myös vähentävän lapsen heräilyä synkronoimalla lapsen ja äidin unirytmejä ja hengitysrytmejä toisiinsa. On näyttö siitäkin, että yhdessä nukkuminen vähentäisi kätkytkuoleman riskiä, koska lapsen hengityksen säätyminen äidin tahtiin vähentäisi äkillisen, hengityskatkokseen liittyvän hapen puutteen vaaraa. Vierellä nukkuminen on kuitenkin meidän kulttuurissamme paheksuttua, eikä meillä ole kulttuuriin liittyviä suojarakenteita vanhempien suhteen säilymiselle tässä tilanteessa vireänä.
http://www.hus.fi/default.asp?path=1,28,82...,6444,6445,7649
Huudatusunikoulua ei Searsien mukaan kannata kokeilla, koska lapsi oppii siitä turvattomuuden lisäksi vain sen, ettei tämän tarpeisiin vastata. Heräilyn todellinen syy ei selviä, mikäli oletetaan lapsen olevan hemmoteltu tai oppineen heräilemään. Uimaopetus on oiva vertaus: eihän lasta heitetä veteenkään suinpäin, ja toivota tämän oppivan kerrasta uimaan. Eli ei myöskään laiteta pinnasänkyyn, ja toivota että osaa nukkua... Nukkumisjuttuja opetellaan vähitellen, aloittaen siitä ettei nukkumista tarvitse pelätä; nukkuminen on mukavaa eikä vauvaa hylätä olemaan yksin. Lopuksi opetetaan keinot pysyä unessa.
Kannattaa olla joustava. Jos valitset jonkun metodin, ei sitä ei tarvitse noudattaa 100 prosenttisesti. Tee sitä mikä toimii, unohda loput. Nukutuskeinoista muodostuu kokemuskansio, ja vaikkei joku keino jonain yönä toimisikaan ei se tarkoita, että yöheräilyt silti jatkuisivat vuosia. Aika on puolellasi, ja kaikista yrityksistä viisastut. Joku konsti, joka ei toiminut kuukausi sitten saattaakin nyt toimia. Kannattaa koittaa opettaa vauvalle monia eri keinoja nukahtaa (sekä iltanukahtamiseen että yöheräilyihin), tämä lisää omaakin jaksamista jos ei aina tarvitse tehdä saman kaavan mukaisesti.
http://www.babyidea.fi/vinkkeja/einuku.html
Vauvojen nukkumisesta
Pienten lasten univalverytmi on vielä vakiintumaton ja erilaiset unen häiriöt ovat hyvin tavallisia. Eräiden tutkimusten perusteella on arvioitu, että joka kolmas alle 3-vuotias on kärsinyt ohimenevistä unihäiriöistä, mutta myös paljon tätä suurempiakin lukuja on esitetty. Ei siis ole tavatonta, että yöt aiheuttavat huolta monille vanhemmille.
Toisaalta pienten lasten unihäiriöistä puhuminen on sikäli harhaanjohtavaa, että hyvin harvoin on todella kyse nimenomaan lapsen nukkumisvaikeudesta, vaan useimmiten ongelman taustalla on se, että vauvan univalverytmi sotkee muun perheen elämänrytmin ja haittaa muiden perheenjäsenten nukkumista. Myös kulttuuritekijät vaikuttavat voimakkaasti siihen, minkälaiset asiat koetaan ongelmiksi. Toisaalta joskus vanhemmilla saattaa olla myös virheellisiä käsityksiä siitä, kuinka vauvan tulisi nukkua ollakseen normaali.
Lapsen varhainen ympäristö ja elinolot muokkaavat vuorokausirytmiä. Vuorovaikutus lapsen ja vanhempien välillä toimii parhaiten, kun yhteinen rytmi löytyy. Sellaiset lapset, jotka sopeutuvat hitaasti 24-tunnin rytmiin, vaativat vanhemmiltaan huomattavasti enemmän voimavaroja kuin nopeammin kypsyvät lapset. Vanhemmat saattavat väsyä ja tulla epätoivoisiksi ja he voivat kokea alemmuuden tunteita, ellei vauvan kehitys vastaa keskimääräistä tasoa. Monet yksilölliset erot ja temperamenttitekijät ovat kuitenkin synnynnäisiä, eikä niihin voida paljonkaan vaikuttaa.
Vaikeahoitoisen lapsen vanhempien tulisikin saada erityisesti tukea, jotta he jaksaisivat vastata vaativan vauvan tarpeisiin. Jos vanhemmat ylirasittuvat ja ahdistuvat tällaisen lapsen kanssa, heidän kykynsä hoivata ja huolehtia lapsesta saattaa alentua. Se puolestaan johtaa lapsen ylirasittumiseen, mikä tyypillisesti ilmenee lisääntyneenä ärtyneisyytenä, univaikeuksina ja itkuherkkyytenä, jolloin kierre on valmis. On siis erityisen tärkeää, että vanhemmat jaksavat huomioida lapsen yksilölliset tarpeet myös vaikeissa oloissa, sillä se on perustana hyvälle vuorovaikutussuhteelle, jota pidetään lapsen kehityksen ytimenä. Lapsi tarvitsee vanhempiensa tuen, jotta psykososiaalinen kehitys edistyisi ja itsesäätely alkaisi muodostua.
Vauvojen unen määrä
Vauvat ja pienet lapset nukkuvat yleensä selvästi enemmän kuin aikuiset. Vastasyntyneet nukkuvat keskimäärin noin 16 tuntia vuorokaudessa vaihteluvälin ollessa 12-20 tuntia. Tällä tarkoitetaan sitä että 95% vauvoista nukkuu noin 12-20 tuntia vuorokaudessa. Kaikki vauvat eivät mahdu edes näihin rajoihin eikä silti ole kyse mistään sairaudesta tai ongelmasta. Teoreettisesti voidaan todeta, että kun valitaan satunnaisesti 30 normaalia vauvaa, niin joukon eniten nukkuva yksilö nukkuu kaksi kertaa enemmän kuin vähiten nukkuva. Unen määrän normaalivaihtelu onkin hyvin laajaa. Ellei vauva ole valveillaoloaikanaan selvästi väsynyt, huonotuulinen, ärtynyt tai vaikeasti tyynnyteltävissä, vanhemmat voivat luottaa siihen, että lapsi nukkuu tarpeeksi
Vauvan uni jakaantuu aluksi tasaisesti vuorokauden ympäri ja niinpä yöllä nukuttu tuntimäärä saattaa alkuun tuntua hyvinkin vähäiseltä vanhempien näkökulmasta. Tavatonta ei ole sekään, että lapsen päiväunet ovat hyvin lyhytkestoisia, jotkut vauvat saattavat torkkua ainoastaan 10 minuutin pätkissä. Tämä on kuitenkin aivan normaalia. Unen kokonaismäärä vähenee iän myötä siten, että 3-4 kuukauden ikäinen lapsi nukkuu keskimäärin 14-15 tuntia ja kaksivuotias lapsi noin 12 tuntia vuorokaudessa, mutta onpa olemassa sellaisiakin vauvoja, jotka nukkuvat noin 10 tuntia vuorokaudessa ensimmäisten kuukausien ajan ja vasta myöhemmin oppivat nukkumaan enemmän. Yksilöllinen vaihtelu on siis suurta.
Vuorokausirytmin kehittyminen
Jo varhaisella sikiökaudella unessa alkaa esiintyä aktiivisuus- ja rauhallisuusvaiheita, joista myöhemmin kehittyy aikuisten hyvin jäsentynyt vuorokausirytmi. Sanotaan, että vastasyntyneen vauvan uni on polyfaasista, millä tarkoitetaan sitä, että uni-valverytmi vaihtelee melko säännöllisesti 3-4 h:n sykleissä vuorokauden ajasta riippumatta.
Vauvojen nukkumisjaksojen pituus vaihtelee epäsäännöllisesti kestäen 20 minuutista aina 6 tuntiin saakka. Tavallisesti vastasyntyneellä on unijaksoja 6-8 kertaa vuorokaudessa. Ensimmäisten elinkuukausien aikana univalverytmiä alkavat muokata sekä valon vuorokausivaihtelu, että sosiaaliset vihjeet. Niinpä kolmen kuukauden ikään mennessä suurin osa unesta alkaa painottua yöhön ja pisin valveillaolojakso päivään. Noin 70% vauvoista nukkuukin tässä iässä läpi yön. Tällä tarkoitetaan viiden tunnin unijaksoa keskellä yötä. Kolmen kuukauden iässä voidaan ensimmäisen kerran puhua säännöllisestä vuorokausirytmistä. Se on kuitenkin herkästi häiriintyvä ja havahtumiset yöllä ovat vielä yleisiä. Niinpä esimerkiksi puolitoistavuotiaista vielä noin joka kymmenes havahtuu neljä kertaa tai useammin yön kuluessa.
Puolen vuoden ikään mennessä yhtäjaksoinen yöuni on pidentynyt kuuteen tuntiin. Yleensä tämän ikäiset nukkuvat yksi tai kaksi jaksoa yöllä ja kaksi lyhyempää jaksoa päivällä. Muutaman seuraavan kuukauden aikana unijaksot tiivistyvät: yöherääminen jää pois ja päiväunijaksot yhdistyvät. Yhdeksän kuukauden iässä 90% vauvoista nukkuu läpi yön. Myös vuorokausirytmin kehityksessä on hyvin laajat normaalin vaihtelun rajat: osalle lapsista säännöllinen rytmi kehittyy jo varhain, kun taas toisilla yöuni on pitempään katkonainen.
Yöheräämiset ovat hyvin tavallisia aina kahden vuoden ikään saakka, ja ehkä paras tapa ehkäistä nukkumiskriisien syntyä, on varautua jo ennakkoon siihen, ettei lapsen nukkuminen tule välttämättä sujumaan aikuisten aikataulujen mukaisesti. Mitään yksikäsitteistä sääntöä ei voida antaa siitä, kuinka nopeasti tai millä tavalla vauva saadaan mahdollisimman nopeasti nukkumaan yönsä hyvin.
Kun tutkijat ovat videoineet vauvoja on havaittu heidän heräävän öisin useammin kuin vanhemmat huomaavat. Vauvat eivät siis aina ala itkeä herätessään öisin. Alle 3 kuukauden ikäisistä lapsista lähes kaikki (95%) alkoivat itkeä aina kun heräsivät, eivätkä saaneet unen päästä uudestaan kiinni ilman vanhemman apua. Sen sijaan 1-vuotiaista suurin osa (60-70%) osasi jo nukahtaa uudelleen omin voimin vaikka heräsivätkin yöllä. Uniongelmien taustalla saattaakin olla se, että lapsi herättää vanhempansa aina kun itse herää, mitä taas ns. hyvät nukkujat eivät tee.
Lapsen uni-valverytmi muotoutuminen tapahtuu hitaasti, eikä suuria muutoksia tarvitse yrittää toteuttaa yhtäkkiä. Vauvan unirytmi siirtyy joka tapauksessa vähitellen enemmän aikuisia miellyttävään suuntaan, joten joskus siihen puuttuminen liian aggressiivisesti voi pahentaa tilannetta. Monesti vanhempia helpottaa tieto siitä, että suurin osa univaikeuksista on ohimeneviä ja lyhytkestoisia, eikä aina tarvita lainkaan toimenpiteitä niistä selviytymiseen. Vain vanhempien oma mielikuvitus on rajana sille, kuinka he voivat itse yrittää auttaa toistensa jaksamista. Ratkaisua ei siis tarvitse yksinomaan hakea vauvan puolelta, vaan myös aikuiset voivat keskenään pohtia tapoja, joilla ongelma voitaisiin ratkaista. Tällaisia ovat mm. makuuhuoneiden uudelleenjärjestely, valvomisvuorot, päiväunet, lapsenhoitajat, isovanhemmat, perhepedit, vierekkäin nukkuminen.
Vauvan ohjaaminen oikeaan univalverytmiin
Vanhemmat voivat auttaa lasta kehittämään unirytmiään oikeaan suuntaan. Tärkeitä tekijöitä ovat mm. ravitsemukselliset, hoidolliset ja sosiaaliset tekijät. Myös lapsen temperamentti vaikuttaa. Monenlaisia konsteja voidaan kokeilla, mutta mikään niistä ei valitettavasti ole oikotie onneen, ja ainoastaan kokeilemalla voidaan saada selville, mikä kullekin lapselle sopii. Tärkein tekijä pienen lapsen hoidossa on hyvä vuorovaikutus. Lapsen antamille signaaleille tulee olla herkkä ja niihin tulee vastata. Alle puolivuotiasta ei voi hemmotella pilalle, eikä mielenosoituksellista itkua ilmene ennen 8-9 kuukauden ikää. Vauvojen uniongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan ennen kaikkea kärsivällisyyttä ja järjestelmällisyyttä. Myös apua on osattava hakea, jos alkaa tuntua siltä, että ongelmat perheessä kärjistyvät.
Ravitsemukselliset tekijät
Yksi keskeinen vauvojen vuorokautta rytmittävä tekijä on nälkä. Pienet lapset eivät kykene syömään kerrallaan niin suuria määriä, että näläntunne voisi pysyä poissa esimerkiksi läpi yön. Näin ollen imetystä tai maitopulloa ei pitäisi säännöstellä edes yöaikaan. Jotkut lapset saattavat tarvita yöruokailua pitkäänkin, vaikkakin siitä saattaa muodostua joillekin lapsille tapa.
Suurin osa lapsista näyttää tutkimusten valossa lopettavan yösyömisen noin puolen vuoden iässä, mutta sitä ei voida yleistää kaikkiin lapsiin. Tähän vaikuttaa paljolti iltaruokailu: kuinka paljon ja mitä lapsi saa syödäkseen. Toiset lapset eivät syö iltaisin niin suuria annoksia että pysyisivät koko yön kylläisenä, ja myös aineenvaihdunnalliset tekijät saattavat vaikuttaa.
Responsiivisuus
Pieniä vauvoja hoidettaessa ehkä tärkein vanhempien ominaisuus on ns. responsiivisuus. Tällä tarkoitetaan sitä, että vauvan itkuun pitää aina reagoida, koska vauva ei kykene jäsentämään ympäristöään niin hyvin, että voisi käsittää miksei itkuun vastata. Vauva ei itke koskaan turhaan, vaan itku on aina hälytysmerkki. Vanhemmat oppivat vähitellen erottamaan lapsensa itkun eri sävyjä. Kipuitku on kovaa ja kimeää, kun taas nälkäitku vähitellen voimistuvaa.
Vauvat voivat itkeä paitsi nälkäänsä ja janoaan, myös erilaista epämukavaa oloa (kipu, palelu, kuumuus, vaipanvaihdon merkiksi, sairaus, hampaat jne). Vauva osaa itkullaan ilmaista kaipaavansa myös seuraa tai syliä. Jo aivan pienet vauvat tarvitsevatkin muiden ihmisten seuraa, vaikka eivät vielä osaakaan leikkiä. Lasta ei voi liiaksi pitää sylissä.
Vauva rauhoitetaan katsomalla silmiin eikä lasta pidä kääntää selin aikuiseen nähden, sillä katsekontakti on jo aivan pienelle lapselle elintärkeä. Monesti katsekontaktin merkitys tuntuu unohtuvan: levoton lapsi ei aina rauhoitu sylissä ollessaan, jos katsekontakti puuttuu. Pientä vauvaa ei voi liiaksi hemmotella, ja vastaamalla nopeasti vauvan antamiin merkkeihin taataan se, että vauva tuntee itsensä tervetulleeksi tähän maailmaan. Sellainen vauva, jonka itkuun ei reagoida ei tunne oloaan turvalliseksi. Se ilmenee tyypillisesti esimerkiksi univaikeuksina ja yleisenä tyytymättömyytenä (ns. vaikea vauva).
Mitä vaikeampi vauvan temperamentti on, sitä tärkeämpää on, että vanhemmat herkistyvät kuuntelemaan vauvan antamia signaaleja. Tyypillistä on, etteivät tällaiset ns. vaikeahoitoiset vauvat viihdy itsekseen vaan haluavat syliin, nukkuvat vain lyhyitä jaksoja ja itkevät jäädessään yksin. Tämä on kuitenkin täysin normaalia, eikä sitä pitäisi sekoittaa esimerkiksi koliikkiin. Vaikean vauvan pitäisi saada olla vanhempien sylissä mahdollisimman paljon, jotta perusturvallisuus kehittyisi, mikä mahdollistaa sen että vauva oppii vähitellen olemaan tyytyväinen myös itsekseen. Vauvaan ei saa kyllästyä, vaikka mikään ei tuntuisi riittävän, sillä se vain pahentaa tilannetta. Toisaalta ongelmatilanteen laukeaminen saattaa jo olla lähempänä kuin arvataankaan. Hoidon laiminlyönti aiheuttaa vauvalle jatkuvan stressin, joka voi kärjistää ongelmia.
Joskus on kaikkein parasta sopeutua vähäksi aikaa lapsen rytmiin ja antaa sen muovautua omaa tahtiinsa. Jos yöt menevät vauvan kanssa valvoen, on paras järjestellä oma elämänsä niin, että voi itsekin nukkua päiväunia vauvan tahdissa. Ja jos yöllä on joka tapauksessa pakko valvoa, voi sen ajan käyttää myös hyödykseen vaikkapa lukemalla, katsomalla televisiota tai tekemällä kotitöitä. Itseään ei kannata väsyttää liikaa vauvan rytmityksillä, jos ne eivät tunnu tulosta tuottavan - silloin on parasta antaa ajan kulua ja yrittää kuukauden kahden kuluttua uudelleen jos vauvan rytmi ei ole itsellään parantunut.
Jotta vanhemmat jaksaisivat yösyötöt, lapsi voi nukkua aluksi esimerkiksi äidin vieressä. Yleensä yösyöminen vähenee siinä vaiheessa, kun lapsi alkaa syödä kiinteää ruokaa. Tässä vaiheessa voi olla hyvä vähitellen siirtyä nukkumaan omaan sänkyyn. Muutoksen ei tarvitse tapahtua yhdessä yössä, vaan totuttautuminen voi tapahtua pehmeästi usean viikon mittaisena jaksona. Näin voidaan monesti välttää muutoksiin liittyvät itkut, jotka rasittavat koko perhettä. Pienen lapsen voi aivan huoleti antaa nukahtaa syliin.
Tunnetekijät
Vauva aistii herkästi vanhempiensa tunnetiloja: äidin ahdistuneisuus esimerkiksi väsymyksen vuoksi saattaa tarttua vauvaan. Tällaisissä tilanteissa on hyvä osata pyytää apua, esimerkiksi isältä tai isovanhemmilta, jotta äiti saa itse levätä jaksaakseen taas nauttia lapsen hoitamisesta. Joskus uupumuksen takana voi olla myös synnytyksen jälkeinen masennus. Tähänkin on saatavilla apua.
Temperamenttitekijät
Vauvan temperamentti vaikuttaa siihen, miten hän reagoi ympäristönsä ärsykkeille. Toiset vauvat kaipaavat jo muutaman kuukauden iässä enemmän virikkeitä kuin toiset ja äidin kyky aistia näitä tarpeita onkin hyvin tärkeä. Vauva elää vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa ja mikäli epäsopivuutta esiintyy, se voi ilmetä tyytymättömyytenä.
Vauvan ja äidin temperamentit voivat myös olla eri paria: hyvin rauhallinen äiti saattaa luoda lapselleen liian virikkeettömän ympäristön, kun taas toinen vauva saattaa kärsiä ylistimulaatiosta. Etenkin vanhempien lasten kohdalla korostuu päivän tapahtumien merkitys nukkumaan mennessä: jos päivä on ollut hyvin tapahtumarikas ja jännittävä ovat lapset vielä illalla ylikierroksilla eivätkä osaa asettua nukkumaan. Toisaalta jos lapsi ei ole saanut päivän kuluessa tarpeeksi virikkeitä, ei hän ole riittävän väsynyt mennäkseen nukkumaan.
Meidän ratkaisu oli hyvin yksinkertainen: parisänky nurkkaan ja vauva sinne äitin viereen nukkumaan. Jo loppui yövalvomiset! Jos vauva ei osaa nukkua pinnasängyssä, ehkäpä olisi aika kokeilla toista vaihtoehtoa.
Kiintymysvanhemmuteen liitetään kaikenlaisia vääriä uskomuksia. Se ei ole mikään ”uusi kasvatussuunta”, pikemminkin se on ajattelutapa, joka korjaa viime vuosikymmenien vääriä lastenhoitoneuvoja. AP on sellainen tapa elää lasten kanssa, jonka useimmat vanhemmat omaksuisivat luonnostaan, jos heidän päätään ei sekoitettaisi väärillä ”asiantuntijaneuvoilla”. Esimerkiksi Searsien esittämät Baby B:t perustuvat suoraan vauvan luonnollisiin tarpeisiin. Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apsearsII.html
Liedloffin kirja The Continuum Concept ilmestyi alunperin jo 1975 ja siitä on tullut ”pehmeän lastenhoidon” klassikko. Kirjan näkökulma on evoluutiopsykologinen.
Liedloff asui ja eli heimon kylässä ja hänellä oli tilaisuus tarkkailla mm. heimon tapaa olla lasten kanssa. Yequana-lapset viettävät käytännöllisesti katsoen kuusi ensimmäistä kuukauttaan – siihen saakka kunnes alkavat ryömiä – sylissä, kannettuina. Heidät otetaan mukaan joka paikkaan, he ovat jatkuvasti mukana vanhempien tai isompien sisarusten tehdessä töitä, keskellä tapahtumia. Liedloff kertoo hätkähtäneensä sitä, miten erilaisia intiaanilapset olivat verrattuina hänen tuntemiinsa länsimaisiin lapsiin. Yequana-vauvat, jotka saivat kyllikseen syliä, läheisyyttä ja kantamista, olivat rauhallisia, fyysisesti rentoja ja luottavaisia. Isompina, liikkumaan opittuaan, lapset olivat itsenäisiä, eivät takertuneet äiteihin tai hoitajiinsa eivätkä kitisseet näiden perään, vaan liikkuivat rohkeina ja tutkivat ympäristöään, palatakseen aina välillä tarkistamaan, että ”tukipiste” eli äiti tai muu hoivaaja oli paikalla. Lasten motoriset taidot kehittyivät huomattavasti nopeammin kuin länsimaisten, vaunuissa ja pinnasängyissä makuutettujen lasten.
Havaintojensa ja myöhempien tutkimustensa pohjalta Liedloff loi continuum-teorian: lyhykäisyydessään ajatuksen siitä, että ihmislajille on olemassa ”jatkumo”, luonnollinen elämäntapa, jota ihmislajiin syntyvä lapsi lajinkehityksen lakien mukaan odottaa. Meidän länsimaisessa lastenhoidossamme on vain menty oudosti metsään ja harhauduttu tästä: lapsi, joka odottaa saavansa ensimmäiset elinkuukautensa olla iho ihoa vasten, sylissä, kannettuna, lähellä ihmisen sydämensykettä, luonnollisessa liikkeessä, pannaankin yksin makaamaan ja pahimmassa tapauksessa jätetään huutamaan peitolla vuorattuun koppaan tai liikkumattomaan sänkyyn. Lapsen lajinmukaiset odotukset ja todellisuus eivät kohtaa toisiaan: kohdun ulkopuolella todellisuus onkin aivan muuta kuin mitä lapsi geeneihinsä ohjelmoidun kehityslinjan mukaan odottaisi.
Liedloff siis kritisoi meidän länsimaista lastenhoitokulttuuriamme kovin sanoin siitä, miten vaistoista vieraantunutta se on. Äidit ehkä vaistoavat, mikä olisi oikein pienen vauvan kanssa – mutta eivät uskalla luottaa omaan vaistoonsa. Liedloffin mukaan pikkulapset hyötyvät valtavasti siitä, että he saavat tulla syliin, syleihin, aina kun tahtovat, ja nukkua vanhempiensa sängyssä näiden kanssa.
Yleensä lapset jo melko pian, saatuaan läheisyyttä kyllikseen, haluavat omasta aloitteestaan siirtyä omaan sänkyyn. Liedloffin mukaan alusta asti ”perhepedissä” nukkuneet lapset yleensä haluavat siirtyä omaan sänkyyn kahden vuoden paikkeilla. Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apliedloff.html
Ruotsalainen lääkäri ja käyttäytymistutkija Tomas Ljungberg kirjoittaa vihkosensa alussa, että käsitys siitä, miten lapsia tulisi hoitaa, on vaihdellut eri aikakausina ja eri kulttuureissa paljon. Välillä on oltu sitä mieltä, että lapsi on jätettävä omiin oloihinsa, jotta hän kehittyisi itsenäiseksi. Välillä taas väitetään, että lapsi voi parhaiten, kun saa olla fyysisesti lähellä aikuista. Toisinaan on suositeltu imetystä neljän tunnin väliajoin, toisinaan taas lapsentahtista imetystä lapsen oman halun mukaan. Joskus lapsia on imetetty useita vuosia, joskus imetys lopetettu jo parin kuukauden jälkeen. Mistä voimme tietää, mikä on oikea tapa, jos vaistomme eivät sitä kerro?
Ljungberg etsii ja esittelee luonnollista, luonnonmukaista tapaa hoitaa lapsia. Hän tutkii ihmisen biologista alkuperää, ja perustelee biologian, humaanietologian ja evoluutiopsykologian avulla sitä, mikä tapa hoivata jälkeläisiä on ihmislajille luontainen.
Ljungbergin mukaan yhteiskuntamme on pahasti vinksahtanut ja vieraantunut. Monet pulmat lasten kanssa vältettäisiin, jos etsittäisiin luonnonmukaisempaa tapaa olla lasten kanssa. Vihkosensa lopuksi Ljungberg listaa näitä tapoja. Mitä nykyäiti tai -isä voi yrittää tehdä? Voi esimerkiksi, Ljungberg kirjoittaa, yrittää olla tunteva ja herkkäkuuloinen lapsensa viestien suhteen. Kiirettä olisi hyvä välttää ja antaa aikaa vanhemman ja lapsen tunnesuhteen muodostumiselle. Vanhemman pitäisi olla lapsen saatavilla – myös kantamista Ljungberg suosittelee, kun lapsi on pieni. Samoin hän suosittelee nukkumista yhdessä lapsen kanssa.
Viimeiseksi hän vielä kehottaa - erilaisten oppien ja teorioiden sijaan - vanhempia kuuntelemaan sisintään ja omia tunteitaan. ”Kun seuraamme omia tunteitamme, seuraamme biologisia juuriamme ja annamme lapsillemme luonnollisemman ja alkuperäisemmän elämän alun”, hän kirjoittaa. Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apljungberg.html
Deborah Jackson, Three in a bed
Deborah Jacksonin ote on henkilökohtainen ja käytännönläheinen. Hän kirjaa omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan kolmen lapsen äitinä. Aiheena on elämä lapsen kanssa, kaikkineen, ei pelkkä perhepeti. Jackson kirjoittaakin, että häneltä kysyttiin ihmetellen: aiot siis täyttää kokonaisen kirjan lapsen kanssa nukkumisella? Kyllä, yli 300 sivua
Kirjaa lukiessa alkaa tosiaan vaikuttaa päättömältä se, millaisia ponnistuksia länsimaiset vanhemmat suorittavat yrittäessään saada vastasyntyneen tai pienen vauvan nukkumaan omassa sängyssään. Jackson käy läpi tutkimuksia, joiden mukaan läheisyys on elintärkeää vastasyntyneelle vauvalle: iho, äidin läsnäolo ja kosketukset. Ilman näitä vauva kärsii, sen kehitys hidastuu. Tämä tiedetään, samoin se, että huutaessaan lapsi ei suinkaan harjoita keuhkojaan (kuten Viktorian ajan Englannissa väitettiin).
Läheisyys ja ihokosketus on lapselle elintärkeää, ja Jacksonin siteeraaman asiantuntijan mukaan vauva tarvitsee äidin läheisyyttä vielä enemmän yöllä kuin päivällä; enemmän pimeässä kuin valoisan aikaan. Kosketuksen kautta vauva saa ensimmäiset havaintonsa maailmasta – pienen lapsen näköaisti on vielä rajoittunut.
Jacksonin mukaan vanhempien olisi tärkeää tarkkailla lasta, niin että he näkevät, milloin lapsi viihtyy itsekseen ja tuntee olonsa hyväksi itsekseen nukkuessaan. Läheisyyttä kaivataan, jos lapsi itkee, sätkii jalkojaan turhautuneena, on levoton tai ei kykene rentoutumaan.
Käy muun muassa selväksi, että yöheräily ja uniongelmat ovat harvinaisempia niissä ympyröissä, joissa vauvat nukkuvat vanhempiensa vieressä. Eli paradoksaalisesti tapa erottaa vauvat vanhemmistaan, jotta vanhemmat saisivat nukkua rauhassa, aiheuttaakin usein päinvastaista.
”Miksi ihmeessä ammattilaiset ovat niin huolestuneita toisista tavoista, mutta eivät toisista ollenkaan. Me puemme vauvalle vaipat ja tiedämme, että niistä päästään kyllä eroon siihen mennessä, kun lapsi täyttää kolmekymmentäviisi. Silti vauvojen, jotka tuuditetaan uneen tai otetaan vanhempien sänkyyn nukkumaan, uhkaillaan jäävän loppuiäkseen riippuvaisiksi. Älkää vain rakastako niitä liikaa tai ne rupeavat vaatimaan sitä.”
Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apjackson.html
Elisabeth Pantley: The no-cry sleep solution:
Yöheräily ja väsymys näytti olevan tavallista vauvojen ja pikkulasten vanhemmilla. Mutta pikkulasten uniongelmiin tarjottiin vain kahta ratkaisua: ”huudata sitä pari yötä” tai ”koeta kestää”. Eikö muita keinoja ollut? Pantley ei ole, kuten arvata saattaa, huudatusunikoulun kannattaja. Hän kirjoittaa kirjansa alkupuolella perusteellisesti huudattamisen haitoista ja siteeraa myös asiantuntijoita. Lisäksi huudattamisen tuoma apu on usein tilapäinen: vauvat alkavat usein jonkin ajan päästä heräillä taas uudelleen. Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/appantley.html
Sears: Nighttime Parenting:
Kirjan läpikäyvä ajatus on siis se, että kun perheessä noudatetaan attachment parenting -käytäntöjä, lapset ja sen myötä myös vanhemmat saavat nukkua paremmin. Asian ymmärtämiseksi Sears esittelee tosiseikkoja ja tutkimustuloksia vauvojen ja pikkulasten unesta.
Nykyäänhän törmää hätkähdyttävän usein ajatuksiin, että jo pikkuvauvaa pitäisi ”itsenäistää”: totuttaa nukkumaan itsekseen, viihtymään yksin ja pakottaa aikuisten mielestä oikeisiin rytmeihin. AP:n mukaan vauva, joka varhaisvaiheessa kyllikseen läheisyyttä ja turvallisen kiintymyssuhteen, kasvaa itsenäiseksi ja luottavaiseksi maailmaa kohtaan.
Mitä hyötyä AP:n käytäntöjen omaksumisesta sitten on? Searsin mukaan vanhemmat oppivat niiden avulla tuntemaan lapsensa hyvin. He tulevat herkiksi lapsen reaktioille ja pystyvät vastaamaan niihin, ymmärtävät intuitiivisesti lapsensa viestejä. He myös luottavat itseensä vanhempina. Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apsears.html
Granju: Attachment Parenting:
Aiemmista AP-esittelyistä tutulla tavalla Granju suosittaa, että lasta ei jätetä yksin öiseen aikaan. Perhepeti voi taata paremman unen koko perheelle, kun vauvan yöheräämiset vähenevät. ”Please, please, please don’t Ferberize your baby”, Granju kirjoittaa – Dr. Richard Ferber on amerikkalainen lääkäri, joka on kirjoittanut Babywise-oppaan, jossa suosittelee huudattamisunikoulua vauvoille parempien yöunien takaamiseksi.
Granjun mukaan vauvan jättäminen yksin huutamaan on kaikkea muuta kuin suositeltavaa. Se on piittaamattomuutta vauvan tarpeista ja tylsyttää vanhempien vaistoa lapsen viestejä kohtaan. Lisäksi pitkitetty itkeminen on haitallista vauvoille. Kaiken huipuksi, Granju kirjoittaa, huudattaminen ei paranna yöunia yleensä kuin tilapäisesti.
Juliana, yksivuotiaan tyttären äiti, kertoo kokemuksensa huudattamisesta, ”Ferberin metodista”.
”Ferberin metodi oli itse asiassa syy, joka muutti meidät AP-vanhemmiksi. Kokeilimme sitä, kun Jenna oli puolivuotias, vaativa ja suuritarpeinen vauva. Jenna alkoi huutaa kurkku suorana sillä sekunnilla, kun lähdimme huoneesta (siliteltyämme ja taputeltuamme häntä ensin, kuten Ferberin kirjassa suositellaan). Hän jatkoi hirvittävää, korviasärkevää karjuntaansa pieniä taukoja lukuunottamatta neljän tunnin ajan.
Silloin tällöin kävimme kertomassa hänelle, että rakastamme häntä ja teemme tätä vain hänen omaksi parhaakseen. Joka kerta, kun näin hänen pienet kyynelten juovittamat kasvonsa anelemassa, etten jättäisi häntä, minusta tuntui kuin kuolisin. Mutta kirjan mukaan meidän oli tehtävä se, mikä oli Jennalle parhaaksi, jos halusimme olla hyviä vanhempia. Muuten hän ei koskaan oppisi nukahtamaan itsekseen. No, lyhyesti sanottuna hän ei lopultakaan nukahtanut tuona yönä ja minä tunsin sisälläni, että se mitä teimme, oli todella väärin.
Viikkoja tapahtuman jälkeen Jenna ripustautui minuun kuin apinanpoikanen eikä halunnut päästää minua näkyvistään. Hänen kurkkunsa oli käheä huutamisesta. Hän alkoi itse asiassa nukkua paljon huonommin kuin aikaisemmin, koska hän pelkäsi, että jättäisimme hänet taas yksin. Koko kauhea kokemus sai minut etsimään uudenlaista tapaa käsitellä hänen persoonaansa. Olen todella iloinen, että löysin Tri Searsin kirjan (”The Fussy Baby: How To Bring Out the Best in Your High-Need Child”, Signet 1989). Se muutti elämämme.” (Juliana)
Loput täältä: http://www.babyidea.fi/aidille/aptutuksi/apgranju.html
EI KAIKILLA TOIMI SE HELVETIN PERHEPETIKÄÄN!!!!
Uskomatonta miten pitää aina tyrkyttää tuota vaihtoehtoa. Ja HUH HUH, ei saa huudattaa. Jos ei muut keinot auta (mm. se ihmeellinen perhepeti), niin toisten voi olla pakko huudattaa. JA PERKELE; VAUVA EI SIIHEN KUOLE! Ei se vauva siellä koko yötä huuda. Ukomatonta miten voi olla toisten vaikea tajuta...ja jos ette tätä ymmärrä, niin KOITTAKAA EDES YMMÄRTÄÄ, ETTÄ JOKAINEN MEISTÄ TEKEE TYYLILLÄÄN! PERHEPETI EI OLE KAIKKIA VARTEN, HUUDATUS EI OLE KAIKKIA VARTEN, PINNASÄNKY EI OLE KAIKKIA VARTEN JNE. Toisilla nämä keinot voivat auttaa...myös se huudatus. Terve, empaatinen, sosiaalinen, toiset huomioonottava, iloinen ja tasapainoinen lapsi tulee yhtälailla kaikilla keinoilla. EI KANNATTAIS SYYLLISTÄÄ KETÄÄN JA TUOMITA TOISTEN KASVATUSMETODEJA!!!
TÄRKEINTÄ ON, ETTÄ VANHEMMAT EIVÄT TÄYSIN UUVU YÖVALVOMISIIN!!! Sitä miltä tuntuu, kun valvoo kaikki yöt ei voi tietää ne ihmiset, jotka tätä eivät ole kokeneet ja hehän täällä käyvät julistamassa kuinka perhepeti on vastaus kaikkiin kysymyksiin!! Kun SEKÄÄN EI AINA AUTA!!!
LOPETTAKAA JO HYVÄT IHMISET NÄIDEN KIRJOITUSTEN AINAINEN KOPIOIMINEN JA PERHEPEDIN TYRKYTTÄMINEN!!
Tässäkin taisi alunperin olla kysymys, että onko muilla tämmöistä ja NUO MUUTAMA EDELLINEN VASTAUSHAN EIVÄT EDES VASTAA KYSYMYKSEEN!! KYLLÄ SAATANA KYRPII!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
vaan on niin että perhepetiläisillä ei tuollaisia rumbia ole.Mutta jos on intoa valvoa koko yö pinnasängyn vieressä niin siitä vaan.
Ja jos ei muuta keinoa löydy kuin huudatus niin ollaan menty pahasti vikaan jossain.Ja joo ei se vauva rikki mene mut ehkäpä kasvaa yhtä tunneköyhäksi kuin vanhempansa.
Samaa mieltä!!!
Yöheräily ja väsymys näytti olevan tavallista vauvojen ja pikkulasten vanhemmilla. Mutta pikkulasten uniongelmiin tarjottiin vain kahta ratkaisua: ”huudata sitä pari yötä” tai ”koeta kestää”. Eikö muita keinoja ollut?
Pantley ei ole, kuten arvata saattaa, huudatusunikoulun kannattaja. Hän kirjoittaa kirjansa alkupuolella perusteellisesti huudattamisen haitoista ja siteeraa myös asiantuntijoita.
Lisäksi huudattamisen tuoma apu on usein tilapäinen: vauvat alkavat usein jonkin ajan päästä heräillä taas uudelleen
Jos vauvalle ei ole mitään fyysistä vikaa, kyllä yleensä se vieressä nukkuminen tai sivuvaunu tuovat avun! Kuka jaksaa riekkua pinnasängyn laidalla ja nousta jalkeille parin tunnin välein. Ei tasan kukaan. Huudatus ei ole vaihtoehto koskaan!!!!!!!!!!! Sitä ei suositella missään!!!!!!!!!!!!!!!!!! Taitaa itselläs olla huono omatunto jostain ku ärsyttää perhepetiläiset. Perhepedissä kun vaan hyväksytään vauvan läheisyydentarve. Ja näissä perheissä on yleensä paljon vahvemmat siteet.
Ne, jotka saavat varhaisvaiheissaan kylliksi luonnollista läheisyyttä, kantamista, elämän keskellä olemista, pystyvät vailla liikoja lukkoja ja estoja ja ahdistuksia nauttimaan elämästään, ja heillä on koko persoonallisuutensa potentiaali käytössään kehittymiseen, oppimiseen, työskentelyyn, iloitsemiseen.
Saako lasta kohdella miten vain kasvatuksen nimissä?
Aikuista ei jätettäisi yksin itkemään, aikuisen ahdistusta yritettäisiin lievittää ja aikuisella olisi oikeus vaatia tätä, miksei sitten lapsella.
Me voimme muuttaa yhteiskuntaa ja maailmaa paremmaksi, kun lähdemme liikkeelle omista lapsistamme ja autamme heitä rakentamaan persoonallisuudelleen vahvan pohjan.
Sillä hyvin kohdellut lapset kohtelevat hyvin myös omia lapsiaan.
”Kun todella ymmärrämme, mitä seurauksia on sillä miten kohtelemme vauvoja, lapsia, toisiamme ja itseämme, ja opimme kunnioittamaan lajimme todellista luontoa, saamme aimo annoksen lisää kykyä iloita.”
Täsmälleen samaa mieltä!! Mutta ei noita perhepeti-höpinöitä jaksa enää kovin tosissaan ottaa. Siis menetelmänä sinällään en väheksy, mutta tuo tapa millä siitä täällä kirjoitetaan on ihan jostakin! Joku tosiaan rakastaa tuota tietokoneen kopioi-liitä toimintoa yli kaiken!
Niin ja meillä muuten oli käytössä perhepeti ekat 2kk ja silloin nukkuminen oli kaikista levottominta. Omassa sängyssä nukuttaa parhaiten.
Meidän 6,5 kuukautinen pojuli on nukkunut käytännössä lähes aina perhepetissä, ihan vieressä ja välillä pinnasängyssä mun sängyn vieressä. JA ON AINA OLLUT HUONO NUKKUMAAN! En ole halunnut siirtää kuitenkaan pois aikaisemmin, kun imetys on niin helppoa perhepedissä, ei tarvitse itse edes herätä kunnolla. Mut yösyöttöjen pitäis jo vähetä, kun syö kiinteitä kunnolla, mut jotain se aina koohkaa..
Seuraavaks kokeilen omaan huoneeseen siirtämistä..
että millä perusteella omassa huoneessa ja omassa sängyssä nukkuva vauva kasvaa jotenkin tunnteköyhemmäksi kuin vanhempien vieressä nukkuva?! Millä helkutilla te sen perustelette????
Siis ensinnäkin minä itse en todellakaan ole tunneköyhä ihminen, vaan mitä herkin, epäitsekkäin ja empaattisin ihminen mitä maan päältä voi löytyä! Enkä lainkaan itserakas, vaikka tämä siltä kuulostaa. Olen nukkunut omassa huoneessa ja omassa sängyssä pienenä ja juu, minua on huudatettukin. SE EI TODELLAKAAN OLE PAHASTA!!
OLETTE HULLUINA TUOMITSESMASSA TÄÄLLÄ IHMISIÄ, JOTKA TOIMIVAT TOISIN KUIN TE "PERHEPETILÄISET"! Uskomattoman epäkypsää käytöstä. EI kaikki elä samalla tavalla ja noudata samoja kaavoja. Eikös se ole laajemmin ajateltuna enemmänkin rikkaus tuo erilaisuus!
Tämä perhepeti ja Searsin "opit" ovat ihan kuin joku uskonto. Ihmiset uskovat kapeakatseisesti näihin lukemiinsa juttuihin ja kaikki muu on väärin. Kyllä lapsista voi kasvattaa terveen, normaalin, toisia kunnioittavan ja ajattelevan, omatoimisen, itsenäisen ja persoonallisen ihan ilman liinoja, perhepetiä ja William Searsia. Sanoisin, että sairasta tuo teidän ajattelutapanne!!!!
Tehkää te kuinka haluatte, mutta antakaa muiden myös tehdä niin. EI OLE YHTÄ OIKEAA TAPAA KASVATTAA JA NUKUTTAA LASTA!!!
Miten nämä kaikki ketjut päätyvät aina tähän samaan keskusteluun...HULLUA!!
Eiköhän tässä maailmassa ole paljon pahempiakin asioita kuin huudattaminen! (En usko, että kukaan sitä mielellään tekee, vaan jos muita keinoja ei ole.) Nämä kaikenmaailman pommimiehet ja kouluampujat tuskin ovat sellaisia kaheleita sen takia että heitä on huudatettu ja he ovat kenties nukkuneet omassa huoneessaan...eköhän se vika ole ihan jossain muualla. Jos ei suoraan pääkopassa, niin kasvatuksessa siinä osa-alueessa, että kuinka paljon vanhemmat ovat viettäneet aikaa (siis ei mitää huvipuistohuvitteluja kerran vuodessa tms.) heidän kanssaan, kuunnelleet heitä, arvostaneet heidän mielipiteitään ja ottaneet niitä huomioon, olleet läsnsä, pitäneet hyvänä, kertoneet kuinka rakkaita he ovat jne. Myöskin tietokonepelit, se suuri aika tietokoneella päivittäin, lasten yksinäisyys ja telkun katselu ovat huomattavasti suurempia ongelmia tänä päivänä kuin se miten vauvasi nukutat!!!!
Te perhepedin vastustajat. Tehkää palvelus ja lukekaa noi copy paste jutut. Aukeaa ihan eri maailma teille.
Sieltä selviää, miksi ei kannata huudattaa ja mitä ongelmia siitä tulee.
Jos oikeasti lukisitte noi jutut, niin mieli saattais muuttua, teilläkin.
Musta tuntuu, että te ette lue noita juttuja.
ainakin lukenut ne hemmetin jutut sata kertaa...joskus jopa sitten ajattelin, että voishan tuota kokeilla. Kokeiltiinkin usean viikon ajankin vielä, mutteipä auttanut!! Jos tulee hampaita tai vääntää vatsaa, niin se vääntää ihan samallalailla siinä äitin vieressä!! Vaikka TOKI jotkut kerrat JOPA RAUHOITTUI viereen. Ja oli juu äitille helpompaa, kun ei tarvinnut roikkua pinnasängyn yllä. Mutta siinä vaiheessa, kun ei rauhoitu, niin samanlailla piti nousta ja pitää sylissä kuin omassa sängyssä nukkuessaankin.
ELI KOKEILTU ON! EI TOIMI MEILLÄ! Tyttö ei nuku sen paremmin vieressä. Jos 2 kertaa 10:stä hän nukahtaa viereen hyvin uudelleen, niin eipä ole meille tarpeeksi hyvä syy vaihtaa perhepetiin. Kukaan ei nuku silloin hyvin. Saa koko aika pelätä mm., että tyttö tippuu jenkkisängystä (vaikka hän on äitin ja seinän välissä), koska herättyään nousee istumaan ja lähtee konttamaan äitin yli. Lisäksi isin kuorsaus häiritse tytön unta.
Eli toimii kellä toimii...ei kaikilla edelleenkään!
P.s. Meidän tyttö kyllä nukahtaa illalla omaan sänkyynsä hyvin ja tykkää olla siellä! EI huuda hulluna yölläkään herätessään, koska tietää, että äiti tai isi tulee kyllä, kun vähän kiekasee. Mutta herää silti sen 5-10 krt. ELI VOITTEKO USKOA:::HÄN TYKKÄÄ NUKKUA OMASSA HUONEESSA JA OMASSA SÄNGYSSÄ!! Joskus kun vieläkin koitan ottaa aamulla viereeni unta jatkamaan, niin hän aloittaa huudon siinä...kun sitten syötän ja vien omaan sänkyyn, niin nukahtaa sinne tyytyväisenä.
nyt on pakko kommentpida tätä asiaa. Esikoistyttöni on nyt 4kk ja paniikinomaisesti luin KAIKKI mahdolliset ja mahdottomat artikkelit vauvojen mukkumisesta. Ei siinä sinällään mitään ongelmaa ollut, hyvin on nukkunut alusta saakka omassa sängyssään. Nykyään jo kellon ympäri. Nukahtamaan käyminen on silloin tällöin hankalaa, kun ei malttaisi illalla nukahtaa lainkaan.
Kokeiltiin pari viikkoa ns. perhepetiä ja homma ei toiminut ollenkaan. Tyttö ei nukahtanut likimain 2-3 tuntiin, kun äiti oli vierellä. Hyssytettynä ja sylissä keinutellen n. 15min. Levottomimpina iltoina senkään vertaa ei auta minkäännäköinen kainaloon nukuttaminen. Silloin kun unta vastaan taistelu menee ns. itkuraivariksi, niin ei auta kainalo, ei tissi, ei lähestulkoon mikään keinuttelu. (ei ole kylmä, ei kuuma, on vaippa kuiva, ei kivistä masua, jne.9 vaan yksinkertaisesti yliväsynyt ja haluaisi vain seurustella. Ei auta muu kuin laittaa tyttö sänkyyn ja "tassutella" korvatulpat korvilla tyttöä omaan sänkyyn.
Teillä copy/paste -henkilöillä on jäänyt huomaamatta noissa artikkeleissanne sekin seikka, että OMASSA SÄNGYSSÄÄN, SAMASSA HUONEESSA NUKKUVAN VAUVAN KATSOTAAN MYÖS NUKKUVAN NS: PERHEPEDISSÄ. Näin meillä.
käy toi perhepeti!!! Emme saa miehen kanssa nukuttua, lapsi kitisee pyörii jne ihan samanlailla kuin omassa sängyssä.. Ja jos nukkuu vieressä, niin silloin meillä ainakin ei öisin asetu takaisin nukkumaan, vaan haluaa leikkiä ja jutella,vaikka kuinka koittaa tassutella!!!!!!! Eli ei perhepetiä meillä!!!
ja olen itsekin alkanut tämän tästä sanoa samaa... voi jeeesus sentää. nää vauvaa ei saa itkettää jutut ja PITÄÄ tehdä näin tai EI SAA tehdä niin. mistä vit*sta revitte tuollaisia kommentteja. älkääkä hyvät ihmiset vedotko mihdään tohtorien ja tutkijoitten väitöskirjoihin!
lapsi itkee, se ei siihen kuole... oma vauvani itki parhaimmillaan 5 tuntia putkeen.. olisin tullut hulluksi jos jatkuvasti olisin yrittänyt sitä laannuttaa ja pidellä ( meillä itkun syyn poistumiseen kun ei auttanut kuin aika)
anna huutaa kun siltä tuntuu ja ota viereen kun siltä tuntuu :)
että jos ei kuole johonkin niin ei voi olla pahasta vai?
Mä taas ihmettelen mikä nykyään kaikkia vaivaa kun ei osata olla vauvan kanssa lähekkäin.Puhutaan vaan että nopeesti omaan sänkyyn,omaan huoneeseen,ei missään nimessä sitovaa imetystä,takaisin äidit juhlimaan,heti synnäriltä kotiuduttua vauva hoitoon ja parisuhdeaikaa jne..
mitäkin! Ei vauva itketykseen tosiaan kuole eikä se ole pahasta! Jumankauta sentään!! Sellanen ihminen, joka joutuu (voin sanoa joutuu, koska ei kukaan tahallaan ja huviksi vauvaansa itketä) vauvaa itkettämään voi silti hyvinkin pitää vauvaa vuorokauden aikana paljon sylissä ja hellitellä. Se ei suinkaan tarkoita, että tämmöinen vanhempi on joku tunnevammainen, ilkeä, paha tai jotain muuta vastaavaa!!
MINÄ IHMETTELEN TAAS SITÄ, että miten aina yhdistetään nämä asiat. Se, joka lastansa on joskus huudattanut on samantien se äiti, joka menee vauvan synnyttyä viihteelle ja ajattelee muutenkin vain ja ainoastaan itseään! JAA MILLÄ PERUSTEELLA?! Eikö äiti, joka itkettää (ei varmaankaan joudu itkettämään montaa kertaa) voi olla hyvä äiti? Sellainen lämpöinen, pullantuoksuinen, joka hellii, halii, pusuttelee ja vastaa muuten vauvan viesteihin nopsaan? Ja eikö tämä äiti voi imettää? Onko se heti sellainen kylmä ihminen, joka pitää koko päivän vauvaa pinnasängyssä tai muiden hoivissa?
Ja kukaa sanoo mikä on hyvä äiti? Eikö ihminen, joka käy joskus viihteellä ole sellainen? Ajattelin vaan, kun heti ollaan tuomitsemassa!
Vauvan kanssa voi todellakin olla lähekkäin ja sitä voi pitää hyvänä, vaikka on joutunut joskus huudattamaankin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
PERKULKES näitä ihmisiä tosiaan, jotka uskovat vain kirjatietoon. Ja kaikki mitä ennen vanhaan on tehty on huuhaata ja hullua vanhanaikaista toimintaa! Sitä ollaan niin nykyäitejä niin nykyäitejä, että kasvatetaan lapsi sitten uusimman kirjatiedon pohjalta. HUH HUH!!!!!!!!!!!
....itseään toistavat viestit alkaa oikeesti jo v...ttaan ja ankarasti! Kyllä sun perhepetijeesustelut on jo tullut kaikille palstalaisille harvinaisen selväksi. Voisiko olla viimeinen kerta, kun linkittelet noita samoja juttuja tänne, JOOKOS????!!!!
Meidän 10 kk vauva herää yöllä myös jatkuvasti. Onneksi heräämiset ovat hyvin lyhyitä ja hoituvat muutamassa sekunnissa sillä, että siirrän vauvaa toiseen asentoon, laitan tissin suuhun, käden selän päälle jne. Imettäessä nukun yleensä. Mutta vaikka periaatteessa yöherätykset eivät fyysisesti väsytä minua liikaa, niin kyllähän se rassaa.
Vauva on alusta saakka ollut perhepeti/sivuvaunuvauva. On totta, mitä sanotaan unirytmien synkronoitumisesta yhdessä nukkuessa: usein vauvan herättäessä minut olen hyvin kevyessä unessa. Siksi varmaan tällä hetkellä olen näinkin virkeä päivisin... muuten tästä ei tulisi mitään.
Olen kokeillut yhtä sun toista: unipussit, allergiadieetit, päivällä syöttäminen, kantamisen lisääminen jne. Edellee tuo heräilee. Pissahätä voi olla yksi levottomuuden syy, mutta ei ainoa, enka ala yöllä pissattamaan, vaikka vvv-vauva onkin. Herättyään vauva ei nukkuisi kolmeen tuntiin.
Tilasin itselleni bookysta Elizabeth Pantleyn kirjan Pehmeä matka höyhensaarille. Moni on kehunut sitä. Toivottavasti siitä olisi apua meille.
Huudattaminen on melkein ainoa keino, jot en koskaan kokeilisi. Suuritarpeinen ja herkkä vauvani traumatisoituisi siitä syvästi, tiedän sen koska tunnen vauvani. Miltä tuntuisi aikuisesta huutaa hysteerisenä hylkäämisen pelosta ja sylin kaipuusta itsensä uneen? Järkyttävää, että avuttomalle vauvalle tehdään niin! Vauva ei siihen kuole eikä moneen muuhunkaan asiaan, mutta se ei silti tarkoita, että se olisi ok. Jotain siinä kuolee kuitenkin, vauvan luottamuksessa huolenpitäjiinsä nimittäin. En ikinä voisi kiduttaa vauvaani pakottamalla hänet tuntemaan huudattamisen aiheuttamaa lohduttomuutta, vaikka sitten valvoisin yöt putkeen. Täytyy olla parempia keinoja.
Mutta meillä yöheräily oli ihan kamalaa siinä 4-6kk ikäisenä, tunnin välein piti olla silittelemässä ja kantelemassa..Taputtelut ja käden päälle laittaminen ei todellakaan toiminut..Kaikkeen löydettiin lopulta ratkaisu kun laitoimme tyttäremme nukkumaan omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen. Mahdollisesti tyttö herää itsekseen monestikkin yöllä, muttei herätä höpinöillään äitiä tai isää. Kerran herää yöllä syömään ja silloinkin huudahtaa pienesti, että tuleppas äiti tänne (8kk)
Meillä tyttö on niin herkkä uninen, ettei pysty nukkumaan jos huoneessa on liikettä (esim. kylkeä kääntää unissaan). Tämä toimi meillä, toisille toimii perhepedit. Tyttöä ei ole huudatettu kertaakaan, vaan aina on saatavilla äiti tai isä, ehkä sen takia onkin noin rauhallinen herääjä nykyään.
Ja lisään vielä, että INHOAN COPYPASTEJA!! Ne on luettu miljoona kertaa, voisitte laittaa pelkän linkin, jotta kyseisestä kiinnotuneet voivat klikata sivun auki ja lukea ne sieltä..vituttaa suoraan sanoen rullata sivua alaspäin, jotta OIKEAT KOKEMUKSET ja VINKIT löytyvät..Niitähän täällä peräänkuulutetaan...
kamalaa jos vauva nukkuu omassa sängyssä ja jopa omassa huoneessa jos kerran hyvin nukkuu.Ei tietenkään perhepetikään kaikille sovi.Mutta ei myöskään sovi kaikille vauvoille omassa sängyssä nukkuminen kaukana vanhemmista.Täällähän on aika paljon kyselyjä miksi ei vauva nuku öitä hyvin,silloinhan voisi kokeilla perhepetiä vaikka niin että pinnasänky parisängyssä kiinni,sai laidat alas tai ei.Moni kun tyrmää sen ehdotuksen alkuunsa.
Sitä en kyllä ymmärrä että aletaan huudattaa vauvaa.Pieni haluaa vain turvaa ja äidin/isän lähelleen ja joku meinaa että hyväksi on että omaan itkuun nukahtaa..Ja yllä taisi joku jopa sanoa että on herkkä ihminen,mun mielestä kyllä herkkyys kaukana..
Jopa HUS unikoulu sivuilla kerrotaan, että huudattaminen vahingoittaa vauvaa:
Unilaboratorioissa on seurattu unihäiriöisten ja ei-unihäiriöisten imeväisten nukkumista. On todettu molempien heräävän säännöllisesti n. joka toisen – joka kolmannen unikierroksen aikana. Herääminen on toisella ryhmällä täydellistä, toisella vain havahtumista valvetilaan, jonka jälkeen alkaa uusi painuminen kohti unen syviä kerroksia. Tämä ero jakaa lapset hyviin ja huonoihin nukkujiin.
Jos lapsi herää ympäristössä, joka on selkeästi erilainen kuin se, missä hän nukahti, hän havahtuu kiinnittämään tähän asiaan täyden huomionsa. Evolutiivisesti on ymmärrettävää, että pienen lapsen on tärkeätä aika ajoin tarkistaa ympäristö: Mikäli emo olisi siirtynyt leiriltä eteenpäin ja hänet olisi unohdettu, hänellä olisi vielä mahdollisuus huutamalla tulla huomatuksi ja otetuksi mukaan.
Unitutkimukset siis osoittavat, että terve vauva usein herää unisyklinsä kevyimmissä kohdissa nukahtaakseen joko itse tai autettuna uuteen sykliin. Koska vauva herää oman unisyklinsä mukaan, hän saa tarvitsemansa unen ja on päivisin virkeä - päinvastoin kuin häntä hoitaneet aikuiset. Unihäiriöiset vauvat eivät pysty itse auttamaan itseään uneen herättyään, kun taas hyvin nukkuvat pystyvät.
Kiinnittymissysteemin vakiintuminen 6–10 kk:n iässä on vaihe, jossa olisi erityisen tärkeätä välttää lapsen turvallisuudentunnetta horjuttavia kiinnittymistraumoja. Monet vanhemmat oivaltavat tämän vaistomaisesti ja tuntevat epäluuloa yleisesti toistettua ohjetta kohtaan antaa lapsen huutaa huutonsa yksinäisyydessä. Huudattaminen toki johtaa usein siihen, että lapsi on oppinut nukkumaan yksin – ihminen on nopeasti ehdollistuva olento. Hän on kuitenkin samalla oppinut karvaan läksyn siitä, ettei hänen kokemustaan hädästä aiotakaan kuulla.
Tämän ikäinen lapsi ei pysty manipuloimaan toisia, vaan hän ilmaisee oman kokemuksensa tilanteesta ja odottaa siihen vastattavan. Vastauksen laatu vaikuttaa hänen sisäistyvään perusoletusmalliinsa siitä, kuinka aikuiset ja nimenomaan hänelle tärkeimmät aikuiset suhtautuvat häneen. Lapsen hädän ilmausten sivuuttaminen vahvistaa välttelevää, avun tarpeet tukahduttavaa kiinnittymismallia, joka rajoittaa lapsen tunne-elämän myöhempää kehitystä.
Perinteisin malli, jota usein kutsutaan huudatusunikouluksi, lähtee siitä, että lapsen yöllinen heräily ja lohdun tai avun vaatiminen on manipulatiivinen yritys ottaa tilanne hallintaan. Kieltäytymällä kuulemasta lapsen ”vaatimuksia” vanhemmat ”näyttävät hänelle kaapin paikan” eli opettavat, että vanhemmat määräävät ja lapsen on sopeuduttava riippumatta siitä, miltä se lapsesta tuntuu. Jättäessään lapsen yksin huutamaan huoneeseen, kun hänen on vaikea saada unta, vanhempi ajattelee auttavansa lasta itsenäistymään. Useissa tapauksissa tämä toimii ja parin kolmen yön jälkeen lapsen heräily vähenee.
Mallin ongelmana on ensinnä se, että temperamenttisesti hyvin vahvat lapset jaksavat protestoida yksin jättämistä tuntikaupalla ja harvan vanhemman vaistot antavat myöden näin selkeälle lapsen viestille. Siinä joutuisi kieltämään itseltään sen perusajatuksen, että lapsen viesti omasta kokemuksestaan on todellinen ja siihen kuuluu ainakin jollakin tasolla vastata. Toinen ongelma on kiinnittymistutkimusten havainto siitä, että lapset yleistävät kokemuksensa vanhempien tavasta vastata heille heidän tarvitessaan apua tai lohtua.
Toistuvissa kokemuksissa, joissa vanhemman vastaus on torjuva tai hylkäävä, lapsi kehittää välttelevän kiinnittymissuhteen, jolloin merkittävä osa hänen omasta kokemuksestaan jää jakamatta vanhempien kanssa. Näiden lasten sisäinen maailma kehittyy kognitiivista hallintaa korostaen vailla yhteyttä suureen osaan lapsen omia tunteita, erityisesti pienuuden, avuttomuuden, pelon ja lohdun tarpeen tunteita.
Oletko kokeillut eri merkkisiä vaippoja?
Meillä esikoinen nukkui hyvin ainoastaan jos oli Pampersit pepussa, kakkoselle kelpasi myös Liberotkin, mutta ei muun merkkiset vaipat. Kolmannella tuli ihottumaa kaikista muista paitsi Liberoista, mutta ei hän niissäkään kamalan hyvin nukkunut. Alkoi nukkumaan täysiä yöunia vasta kun oppi kuivaksi. Neljäs taas on valvottanut ruoka-aineallergioiden vuoksi. On allerginen melkeen kaikelle mitä vauvoille tyypillisesti syötetään. Kun ruokavalio on kunnossa, niin nukkuu kuin pieni possu. En tiedä onko vaipoilla hänelle merkitystä, kun ei olla kokeiltukaan muita kuin Liberoja ja kangasvaippoja. No, kerran kokeiltiin yksi näyte Pampers, johon lapsi ei suostunut edes pissaamaan.
Luin vain aloitusviestin ja hyppäsin samantien tänne loppuun, koska olen varma että sen jälkeiset jutut on ahdettu täyteen perhepeti paasausta. Jos joillakin ongelmia vauvojen heräilyistä öisin, älkää kyselkö täältä neuvoja. Täältä tulee joka asiaan neuvoja tyyliin: perhepeti poistaa kaikki ongelmat..heh heh..(perhepetissä nukkuva vauva ei ikinä itke, ikuinen hymynvirne kasvoilla päivästä toiseen) heh heh..
kannata kokeilla.Voi vielä onnistua..
ihmiset, joilla on todellinen ongelma se yö, ole kokeillut jo perhepetiä jossain muodossaan?!
Luuletko, että perhepeti on niin uusi ja ihmeellinen asia, ettei siitä kukaan vielä tiedä? Ja ettei siitä muka puhuta neuvolassa (kuten jotkut väittää)? Kyllä ainakin meidän neuvolassa puhutaan! Kannattais sitten niiden perähikiä neuvoloiden, joissa ei puhuta, päivittää tietojaan ja taitojaan!!
Ja vaikka meillä siis puhutaan, niin en silti toteuta tätä kotona! Se ei sovi meille. Ja minä en elä neuvolan neuvojen ja ohjeiden mukaan, vaan siltä mikä ittestä hyvältä tuntuu! Joskus toki sieltäkin voi saada hyvää vinkkiä...tosin aika harvoin!
että meillä poika kohta 10 kk eikä mein talossa oo viiteen kuukauteen nukuttua yhtään ehjää, illasta aamuun, yötä. eli on siis muitakin, lohduttaudu sillä. myös meillä kaikkia testattu, mutta nyt tultu siihen tulokseen et heräilee sit syystä tai toisesta mut ei jaksa enää miettiä miks... kyllä varmasti joskus alkaa nukkua läpi yön, luulisin, toivottavasti... :) pahimpina öinä poika herää just sen 20 kertaa, hyvinä öinä vain kaksi. sit on sellasia öitä et tahtoo olla hereillä tunnin-pari,ne on rankimpia. voimia sinulle!
Samanlaista menoa täälläkin. Poika 5kk.
Juuri on käynnissä allergia testit yms. joista toivottavasti selviää jotain. Ennen nukku yöt läpeenäsä, nyt heräilee. Useinmiten ei tietoa miksi.. Usein kyllä auttaa hetki sylissä ja sit saattaa nukkuu 30min-2t. Saapa nähdä..
Täytyy vaan ajatella et kyl se joskus helpottaa..
lohdullista kuulla, että muillakin on, vaikkei tätä toivois kellekään!
Me ollaan kansa pohdittu ja pohsittu, että mikä mättää...onko meijän kasvatustyylissä tms. vika, onko ne hampaat, onko allergiaa jne.
Nyt ollaan tultu siihen johtopäätökseen, et oli allergiaa tai ei, niin ainakaan viljat eivät sovi meidän vauvan masulle. Ollaan menossa allergiatesteihinkin, koska tuntuu kurjalle katella sivusta, jos vauvalla onkin joku vaiva! Usein kun itkuun ja levottomuuteen on join syy!!
Karsittiin ruokavalio suht niukaksi ja lisätään sitten pikkuhiljaa taas uusia ravintoainetia. Nyt ainakin ne viljat taitaa olla syypäänä tähän meijän heräilyyn (sekä äidin syömät että vauvan syömät). Maissikin saattaa olla...
Meillä on reilut 6 kuukautta vanha poika ja hänen syntymänsä jälkeen en oo nukkunut YHTÄKÄÄN kokonaista yötä. Omassa sängyssä meidän sängyn vieressä heräilee n. tunnin välein.. Ei ole itkuinen, mutta ilman ihokontaktia ja tissiä suussa ei nukahda uudestaan. Perhepedissä on yöt sujuneet mukavasti kun sen tisukan saa suuhun melkein unissaan. Tosin noin tunnin välein siinäkin :) Olisihan se ihana nukkua välillä "vapaasti" normaalissa asennossa, mutta näin on helpompaa ja pysyn suht virkeänä. En siis esim. tarvitse päiväunia koskaan.
Meidän ongelmaksi on muodostunut se, että ei poika ei syö tuttia eikä enää edes suostu juomaan pullosta. Kuinkas iskä vois saada hänet nukkumaan??? Päivällä vaunuihin kyllä, mutta entäs yöunille?? Onkos vinkkejä? Joudun nimittäin jättämään heidät viikonlopuksi oman onnensa nojaan kun vauveli on 8 kuukautta....