Suomen gay-piirit ovat ilmeisen pienet. Kaikki tuntevat kaikki ja aina joku on jonkun exä. Näin ainakin väitetään.
Itse olen n. parikymppinen ja seurustellut tyttöystäväni kanssa reilu kaksi vuotta. Bailaamme DTM:ssä, käymme kahvilla DTM:ssä, mutta harvoin olemme TUTUSTUNEET muihin tyttöpareihin tai samaan joukkueeseen kuuluviin tyttöihin. Olisi mukava tutustua, verkoistoitua ja saada kavereita, pareja tai sinkkuja tai ihan mitä vaan, mutta missä kaikki luuraavat? Vai onko omat piirit jo niin vakiintunet ettei tilaa uusille ole? Tai onko niin ettei niitä piirejä, väitteistä huolimatta, vaa yksinkertaisesti naisten keskuudessa ole?
Siispä, moniko on kokenut ettei naisilla ole (L-koodistakin niin tuttua) omaa porukkaa? Kuinka moni on joskus haikailut sellaisen perään?
Erilaisten ihmisten ydistäminen niin että pelkkä "seksualisuus" on yhdistävä tekijä ei välttämättä ole toimiva idea mutta en epäile etteikö kohtaamisista voisi syntyä kaveri/ystävyyssuhteita.
Naiset, sana on vapaa!
Itse olen n. parikymppinen ja seurustellut tyttöystäväni kanssa reilu kaksi vuotta. Bailaamme DTM:ssä, käymme kahvilla DTM:ssä, mutta harvoin olemme TUTUSTUNEET muihin tyttöpareihin tai samaan joukkueeseen kuuluviin tyttöihin. Olisi mukava tutustua, verkoistoitua ja saada kavereita, pareja tai sinkkuja tai ihan mitä vaan, mutta missä kaikki luuraavat? Vai onko omat piirit jo niin vakiintunet ettei tilaa uusille ole? Tai onko niin ettei niitä piirejä, väitteistä huolimatta, vaa yksinkertaisesti naisten keskuudessa ole?
Siispä, moniko on kokenut ettei naisilla ole (L-koodistakin niin tuttua) omaa porukkaa? Kuinka moni on joskus haikailut sellaisen perään?
Erilaisten ihmisten ydistäminen niin että pelkkä "seksualisuus" on yhdistävä tekijä ei välttämättä ole toimiva idea mutta en epäile etteikö kohtaamisista voisi syntyä kaveri/ystävyyssuhteita.
Naiset, sana on vapaa!
Vastaukset 27
Vanhimmat
Onko siis vika teissä vai meissä? Mä olen saanut paljon kavereita ja tutustunut ihmisiiin ja mä en ymmärrä miten sitte teillä se on niin vaikeeta? Seukatessa sitä kaveripiirit kasvaa ja missäs teidän sinkkuajan kaverit on? Eiks teillä ole nyt kummankin kaverit plus kummankin kavereiden kaverit? Mä en nyt ymmärrä ongelmaa, ehkä se on teissä?
Ihan rauahllisesti nyt vaan.
Ehkä vika on juuri tuossa "te-me"-asettelussa?
Vanhoja ystäviä ja kavereita on paljon. Kuten sanoit, molempien kaverit ja yhteiset frendit, kymmeniä tietysti. Tunnemme muutaman tyttöparin meidän lisäksemme ja pari sinkkua, nyt on kyse ystävistä siis.
Jos DTM:ssä on kahvilla ja lähestyy pöytää jossa istuu viisi tyttöä, niin heidän katseensa on kysyvä. Suomessa ei vaan ole sellaista bondaus-kulttuuria kuin esim. ulkomailla. Olisi mukava tutustua uusiin ihmisiin, laajentaa piirejä, mutta sinun reaktiosi oli sellainen "teissä vika"-tyylinen, miksi?
Onko täällä siis ketään joka ajattelee avoimesti? Miten olet itse tutustunut uusiin ihmisiin (tarkoitan todella uusia ihmisiä, ei kaverin kavereita tai tuttuja)?
Moikka!
Huomasin viestinne ja kiinnostuin! Oon aivan samaa mieltä tosta, kyllähän tuttuja ja muita löytyy mutta sitä "omaa porukkaa" ei vielä ole :)
Olen 18-vuotias sinkkulepakko.
Ottakaa yhteyttä vaikka tätä kautta jos kiinnostus heräsi! :)
jos ei "oma"-porukka?
tietty katseet on kysyvät ja silloi sitä voi aukaista sen suunsa ja puhua ja sanoa että sopiiko tulla seuraan. Kyllä melkein aina saa. Ei suomalaiset ole tuppisuita, päinvastoin, mutta pitää olla joku joka innostaa heitä. Jos menee pöytään ja istuu siinä kuntelemassa, se on vähän epäilyttävää, minä laitan aina jutut liikeelle ja naurua ja menoa peliin. Kun ihmisillä on hauskaa, he avautuvat helpommin jopa ihan ystäväksi asti. En mä sano että se on teissä vika, tai no vähän, koska mä en ymmärrä vaikeutta tässä asiassa.
Sen sijaan että avaudut väittämistäsi sosiaalisista taidoistasi, niin yritä ymmärtää mikä pointti viestiini sisältyy.
Kuten muut ovat maininneet, usein jokin porukka lähtee bilettämään nimenomaan omalla porukallaan. Tottakai sitä voi mennä mukaan ja jutella mutta olet varmasti kuullu sellaisestakin että kaikki eivät halua uusia ihmisiä häiritsemään jälleennäkemisiä.
Kyse ei siis ole omasta sosiaalisten taitojen puutteesta vaan heitin ilmaan kysymyksen naisten piireistä yleensäkin.
porukka,oma piiri. Ollaan biletetty ja menty jatkoille ja pidetty jatkoja, ja ystävystytty.
Ei toimi tuo sinunkaan antama s-posti, ihme juttu. :S Mitäs nyt?
Olen kattonnu kateellisena L-koodia ja todennu että toista sen on ku sillo nappulana hiekkalaatikolla..
-Moi mun nimi on Pia, Leikitäänkö? =)
On mulla ystäviä mutta ei valitettavasti lepakko frendejä..
Ei sillä että ystävän seksuaalisuudella olisi mitää merkitystä mutta olisihan se ihan kiva tuntea ihmisiä jonka kanssa sulla on yhteistä näinki tärkeä asia..
Pari vuotta elellyt hiljaiseloa ja nyt pikkuhiljaa heräilee taas tähän ympäröivään maailmaan.
Mut enivei, täällä olisi kaveri ken halajaa...
Ei minulla ainakaan mitään lesboporukkaa ole. Lesboystäviä on vain kaksi, näistäkin toinen on mun exä, loput ovat heteroita. Exällekään ei lesbokaveripiiriä ollut ehtinyt muodostua, koska hän oli juuri vasta löytänyt itsensä. En asu pääkaupunkiseudulla, mutta en missään käpykylässäkään. Baareissa tulee käytyä aika harvoin.
Tosin mulla ei ole koskaan ollut sellaista tilannetta, että kaikki ystäväni olisivat kuuluneet yhteen isoon porukkaan. Toki osa ystävistäni tuntee toisensa tai ovat tutustuneet minun kautta, Tyypillisempää kuitenkin on, että ystäviäni on ripoteltuna sinne tänne, olen tutustunut heihin eri yhteyksissä. Itse asiassa koen hieman ahdistavanakin ajatuksen pienistä piireistä, jossa kaikki tuntevat toisensa, pahimmassa tapauksessa jokainen on vielä jonkun exä.
Uudet lesboystävät olisivat joka tapauksessa tervetulleita. Ja yksi nainen, joka voisi olla enemmän kuin ystävä ;)
savonlinnassakin kavereita kyllä on muutamia mut kumppaneita ei tunnu löytyvän vaikkakin tiedän meitä samankaltaisia olevan täälläkin....
>Siispä, moniko on kokenut ettei naisilla ole (L-koodistakin niin tuttua) omaa porukkaa?
On, mutta siihen piiriin missä minä liikun ei kuulu noin parikymppisiä.
joh, on melko hankalaa tutustua, kun esim. Hesan baareissa porukka tulee porukalla ja viettävät hauskaa porukalla.
Pikkuisen vaikeaa itselle, kun liikkuu yksin, on kaveripiirin ainoa bi, joten ...
diipa-daapa...
koita siinä sitten tutustua, vaikka kuinka kaapista ja kotoa lähtenyt ulos, mutta on ujohko alkamaan puhumaan kenenkään kanssa.
Älkää hyvät ihmiset olko kaikkia kohtaan niin skeptisiä.
Mutta periks en anna!!! :D
En minäkään ole tutustunut yhtään kehenkään baarissa, nuo tilaisuudet ovat olleet sellaisia, että lähinnä haukottelee koko illan. Ei voi lukeakaan kun on niin pimeää.
Paljon helpompi on tutustua lesboihin tapaamalla nettituttavia ihan ilman taka-ajatuksia, vaikka on kyllä myönnettävä, että moni nettituttavuuden tapaaminen on mennyt lakanoiden alle.
Samalla tulee hieman perspektiiviä siihen, minkälaiset ihmiset istuvat ruudun takana kirjoittelemassa, osaa suhtautua niihin oikealla tavalla. Minulla itselläni on tahattomasti nettipersoona, omaan hyvin räväköitä mielipiteitä, mutta ihmisenä olen hauras, kiltti, vaatimaton ja arka. Ihmiset vain eivät tajua, että nämä ovat saman kolikon kaksi eri puolta, rohkeus ja arkuus vuorottelevat minussa.
DTM:ssä en ole käynyt pitkään aikaan. Tapasin siellä yhden palstalaisista kahvilla, Nallessa en ole varmaan ollut vuosiin. Nyt on mielessä se, että kävisin ensimmäistä kertaa Mummiksen bileissä.
Kiitos avusta!
juh, ei oikein huvittais lähteä Nalleenkaan istumaan, kun on niin perhanan hankalan matkan päässä.
Noooh, hiljaa hyvää tulee :)
Kun nyt tutustuis edes muutamaan hyvään, Aikuiseen tyyppiin ihan ystävyysmielessäkään, olisin iloinen.
Ja, heh, vietän todella mieluummin aikaa jutellen vaikka netissä kuin yksin jossain baarissa...
Mutta kiitokset sulle :)
Pakko kommentoida että jännittävää miten heti oletettiin "kohtauspaikan" olevan baari.
You said it, I didnt.
Itse tutustun ihmisiin kaikkialla, kaikenlaisissa tilanteissa mutta tänne kirjoittaessani ajattelin kysyä ilmiöstä yleensä. Vaikka nettituttuja etsitäänkin (joista voisi myöhemmin mahdollisesti syntyä ystävyyssuhteita) niin itse uskon face-to-face-tapaamisiin. Siinä ihminen on nimenomaan oman minänsä kanssa, ilman netin luomaa verhoa, muuria tai peräti valepersoonaa.
jep-jep, minä sanoin :)
onneksi olen "niin" mielikuvitusrikas ihminen, että tiedän toki olevan muitakin paikkoja kuin baarit.
Silti, baareissa on helppoa tavata ihmisiä
(siis olettamuksena käynnit hetero-baareissa...)
Jos Suomessa olisikin esim. samankaltainen baari/pubi-kulttuuri kuten esim. Irlannissa, olisi meilläkin paaaaaaaljon helpompaa tutustua ihmisiin.
(sukupuoliseen suuntautumiseen katsomatta)
(tiedä sitten, miten nykyään on Irlannissa....)
toki olisi ns. uusien tulokkaidenkin hyvä muistaa se oma panos asiassa.
Kun ei kukaan tule hakemaan kotoa, olisiko hyvä nähdä vaivaa itse?
Entä, kun ei ole rohkeutta?
-pysy sitten kotona, voi olla jonkun vastaus....
Vaan, kun haluaisi tutustua ihmisiin.
-no lähde sieltä kotoa.
jep-jep...
Mutta sen tiedän, että asialliseen kiinnostukseen saa asiallisia vastauksia,
ainakin useimmiten.
Ja haluan kantaa oman osuuteni vastuusta tutustua ihmisiin.
Ja kyllä, on paljon muitakin tiloja kuin baarit,
mutta niistä mainostetaan näkyvimmin....
(valitettavasti)
suurin osa menee jo ennalta virittyneenä tavalla tai toisella tapaamaan muita ihmisiä. Kun vielä nautitaan edes hiukan rohkaisevaa juomaa, se irroittaa kielenkannat suomalaiseltakin. Kyllähän se tasoittaa tietä, ei sitä kukaan voi kieltää.
Loppu on sitten itsestä kiinni. Jos seisoo baaritiskin nurkalla hyvin sisäänpäin kääntyneen oloisena, eikä edes hymyile kellekään koskaan, on aika vaikea siitä tulkita, että tuo itse asiassa toivoo kovasti jonkun lähestyvän.
Kommunikaatio kun on viestejä molempiin
suuntiin. Eli on turha väittää, että MINÄ kyllä tutustuisin mielelläni mutta kun KOSKAAN kukaan MUU ei.. Oma, iso osuutensa on itselläkin. Niin ikävä kuin se joskus on itselleen myöntääkin.
Minusta suomalaisia on kahdenlaista tyyppiä. Olen siis itse puhelias ja ihan huomaamatta alan monesti vain jutella ihmisille, jossain kaupan hevi-tiskilläkin. Toinen tyyppi on sitä lajia, joka itse asiassa ilahtuu, kun joku tekee aloitteen ja antaa toisellekin tilaisuuden jutella, vaikka tämä ei itse ehkä koskaan uskaltautuisi. Toinen tyyppi taas käyttäytyy kuin olisi tehnyt maanpetokseen tai muuhun kuolemaan johtavaan rikokseen verrattavan, anteeksiantamattoman teon avaamalla suunsa ventovieraalle.
On sitten kai tuurista kiinni kumpaan siellä baarissa tai muualla törmää. Itse olen törmännyt melko usein ensimmäiseen lajiin, joten uskon, että suurin osa suomalaisista kuuluu kuitenkin tähän. Silti täytyy sanoa, että oikea tutustuminen suomalaisen kanssa vie aikaa ja pitää olla kärsivällinen. Ehkä on vain jenkkisarjojen luomaa utopiaa, että ihmiset tässä maassa "ystävystyisivät" ensitapaamisella, löytäisivät sukulaissielunsa tosta vaan. Sen sukulaissielunkin kanssa ne ystävyyden soidinmenot vievät aikaa. On kokemusta kyllä.
Kieltämättä joskus itseänikin kummastuttaa miten erityisesti aikuisikäiset suomalaiset mökittyvät koteihinsa, mistä heidät saa kiskoa jääkoukuilla ja vinssillä ulos. Tai aina on olevinaan niin järkyttävä kiire, ettei ehdi. Olen joo epäsuomalainen, myönnettäköön, mutta minäkin kaipaisin paljon enemmän sellaista, että voitaisiin nähdä vaikka jonkun puutarhan perällä lettukekkereissä ja grilliä hiillostaen, ilman viinaa ja humalaa, niin että lapsetkin voisivat tulla mukaan. Kaikki sellaisina ja sillä kokoonpanolla kuin kulloinkin on, mummot ja vaarit, teinit ja vauvat, ihan kaikki. Sitä en ole Suomessa juurikaan tavannut kuin yksittäisillä perheillä ja vanhoilla kannaksenkarjalaisilla, jotka nyt ovat jo lähes kadonneet.
En ole aikoihin noissa "alan paikoissa" pyörinyt, kun jossain vaiheessa vaan tuli mitta täyteen sitä lajia yleensäkin ja suuntauduin ihan muualle.
Mutta silloin aikanaan itselläni ei kyllä ollut mitään vaikeuksia tutustua ventovieraisiin lesbobileissä tai baareissa. Olen kyllä aika puheliasta lajia ja avoinkin, joten huomasin vaan aina joutuvani juttusille jonkun kanssa ihan vessajonosta lähtien ja sitten siihen tuli henkilön kavereita, tyttöystävää, ties mitä ja yhtäkkiä huomasi tuntevansa vaikka ketä ja kaveripiiri kasvoi.
Luulisi, että nimenomaan nuorille olisi tämä laji helppoa. Eikös teidän nimenomaan pitäisi olla niitä maailmankansalaisia, joita ei perussuomalainen hidastempoisuus estä?
Itse asiassa allekirjoittanut ei kyllä haikaile L-koodimaisen symbioosin perään. Minusta se olisi lähinnä rasittavaa ja vähän jopa ahdistavaa. On mukavaa kun on ystäviä ja ihmisiä elämässä mutta en halua mitään puoliperhettä ystävistäni ympärilleni. Enkä todellakaan usko seksuaalisen identiteetin olevan mikään yhdistävä tai erottava tekijä ihmisten välillä. Vähimmässäkään määrin.
Ei myöskään tyttöystäväni. Ei ole kaipuuta niihin kuvioihin. Olen läheltä kuitenkin seurannut touhua, ja itsekin olen saanut osani juonittelusta. Eli ei kiitos.
Enemmän kaipaamme muita aikuisia (nais)pariskuntia ystäviksi, joiden kanssa voisi viettää esim. peli-iltoja jonkun kotona, tai vaikka lähteä lomilla pienimuotoisille reissuille. Tällä hetkellä talsimme yhdessä heterokaverit ympärillä. Ei heidänkään seurassa mitään vikaa, mutta välillä kaipaa muita vähemmistöön kuuluvia.
Mutta ihmisiä on erilaisia. Jotkut haluaa noihin piireihin kokeilemaan, osa taas kiertää kaukaa. Kamala yleistää, mutta itsellä sellainen kuva, että fiksut naiset ovat juuri niitä jotka kiertävät piirit kaukaa.
mä kaipaisin Aikuisten ihmisten seuraa,
en mitään kolmio-neliö-l-draamoja.
Vaikea lähteä mihinkään l-paikkoihinkaan notkumaan, kun kavereistakin (joka on hetero) vain yksi suostuu mukaani, seuraksi lähteä ja aikataulut taas ei meillä mallaa, joten pakko mennä yksin.
Ja yksin ollessa on entistä yksinäisempi, kun kaikki tuntuu tuntevan toinen toisensa ja liikkuvan porukoissa.
Vai lieneekö jo yli kolmekymppisenä vaikea solmia uusia ihmissuhteita????...
heh, noh, silti tiedän, että ei mua kukaan kotoakaan tule hakemaan ;)
Usemmalla kuin yhdellä ihmisella on tällä palstalla varsin negatiivinen ajatus termiksi muodostuneista "piireistä". Kun itse kirjoitin tänne viestin, tarkoitin nimenomaan ystäväpiiriä/porukkaa jossa tehdä erilaisia asioita yhdessä. Hyvän ruoan kokkaaminen, lautapelit, illanistujaiset, ehkä jopa baarissa käynti, ellei sitäkin jo ole leimattu epätoivoiseksi tai tyhmien ihmisten hommaksi, kuuluvat mielestäni ystävien keskeisiin sosiaalisiin kohtaamisiin.
Yllätyin todella että näin monet näkevät asian turhana draamana ja huonona asiana.
Olisi mukava tutustua nimenomaan toisiin l-pareihin sillä heteroystäviä kyllä on. Ironista miten ennakkoluuloisia ihmiset todella loppupeleissa ovat.
olemme ajattelleet,että olisi todella kiva tutustua toisiin naispareihin muualla kuin ns.piireissä joten eikun s-postia [email protected]
Suomalaisten vähemmistökulttuurien traditiostahan tässä on kysymys. Vähemmistön sisälle syntyy vähemmistöjä ja lopulta ollaan niin individuaaleja että.
Vähemmistökulttuurien yhtenäisyys tulee esille vasta kriisitilanteissa, silloin kun koetaan yhteistä ulkopuolista uhkaa. Tämä on tutkittu juttu.
Kyllä lepakotkin marssivat yhteisissä kulkueissa kuin vappumarsseilla ikään, mutta tilaisuuden jälkeen painutaan omiin poteroihin kuin talvisodan sankarit.
...ja ehkä ei niin uusia.
LaikaQ laittoikin erään melkoisen hyvän ehdotuksen: lettukestit!!!
Tietysti tuo on vain yksi vaihtoehto monien tapojen joukossa (nyyttikestit yms.)
..ja ehkäpä me itse teemme omat traditiomme.
Sama juttu mulla ja mun tyttöystävällä (oltu yhdessä 5v). Olen sitä mieltä että lepakko piirit on niin pieniä ja tiiviitä et ne ei uusia tuttavuuksia kaipaa. Varsinkaan minun ikäisiä (34v). Ja musta tuntuu et lesbo pariskunnat ei käy edes yhdessä bilettää, ne kyhää keskenään kotona. Musta ei ole siihen!!! Never. Me käydään tyttöystävän kans melkein joka viikonloppu baarissa...ja näin tulee aina olemaan.
Menkää lesboparit baariin!!!!!!
käydään yhdessä aika usein viihteellä (pink, blue oyster). Hauskaa on ollut kaksinkin. :) Se on totta, että meidän ikäiset 30 vee parit käy aika vähän yöelämässä. Ei ole ainakaan näkynyt.