Rauha

Vauvani meni kesken, eikä lääketiede osaa sanoa miksi. Tällaisissa tilanteissa on hyvä kääntyä Bhagavad Gitan puoleen.

Krishna kehoittaa meitä tekemään oikein ja elämään dharman mukaan riippumatta siitä, saammeko palkaksi sitä, mitä toivomme.

Mieli, joka vaeltaa tekojen hedelmien perässä tekee ihmisestä rauhattoman ja onnettoman. Onkin syytä elää nykyhetkessä ja nauttia siitä, mitä on eikä perustaa onneaan haaveisiin. Eräässä naistenlehdessä sanottiin sama asia sarjakuvan keinoin: "minulla on oikeus onneen nyt eikä sitten, kun olen 20 kiloa hoikempi."

Gitan sivuilta paistaa Krishnan viisaus. Olen antanut elämäni ja itseni Hänelle. Luotan siihen, että Hän tietää minua paremmin, mikä on parhaaksi minulle ja edesmenneelle pienokaiselleni. Tällä kertaa se oli keskenmeno, vaikka kuinka lasta toivoinkin. Minä en näe kokonaiskuvaa halujen sumentamilla likinäköisillä silmilläni, toisin kuin Krishna.

Tietysti minäkin itkin ja vaikeroin, kun verenvuoto alkoi ja yltyi. Anelin Krishnaa pelastamaan vauvani, ajattelin ansaitsevani pienokaisen. Sitten mieleeni liukui kysymys: millä perusteella minä mukamas olen oikeutettu lapseen? Olenko muka synnitön? Tiedänkö minä muka jotakin siitä, kenen kuuluisi mitäkin saada, kun en edes pysty omien syntieni määrää laskemaan? Krishnalla on varmasti tässä suurempi suunnitelma takana.

Lopulta lakkasin hokemasta "please tee kuten sanon" ja tilalle tuli toinen rukous: "tapahtukoon Sinun tahtosi".

Oli kuin valtava taakka olisi nostettu harteiltani. Ojensin oman itsekkään, valittavan, rimpuilevan tahtoni Krishnalle - ja sain tilalle rauhan.

Raskaus ja keskenmeno opettivat minulle monia asioita, joista olen kiitollinen, mutta jotka ovat ainakin osaksi liian henkilökohtaisia kerrottaviksi täällä. :) Ehkäpä jonain päivänä ymmärrän vielä enemmän Krishnan viisaudesta tässä asiassa.
11512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Otan osaa. Olen kokenut saman.

Viisaita sanoja sinulta, jälleen kerran.

Kiitos.

Äänestä
  • Sinäkin olet siis käynyt läpi tämän. Keskenmenostasi on enemmän aikaa kuin tästä minun keskenmenostani, joka on yhä fyysisesti käynnissä. Me muut voisimme oppia jotakin, jos tahtoisit kertoa, millaisia ajatuksia mielessäsi pyöri silloin ja millaisia myöhemmin, kun aika on tuonut perspektiiviä... Mutta tämä on tietenkin aika henkilökohtainen ja kipeä aihe, joten ymmärrän, jos et halua vastata.

    Älä näytä surullista naamaa minun vuokseni, sillä elämä jatkuu! :)

    Äänestä

  • Vaisnava kirjoitti:

    Sinäkin olet siis käynyt läpi tämän. Keskenmenostasi on enemmän aikaa kuin tästä minun keskenmenostani, joka on yhä fyysisesti käynnissä. Me muut voisimme oppia jotakin, jos tahtoisit kertoa, millaisia ajatuksia mielessäsi pyöri silloin ja millaisia myöhemmin, kun aika on tuonut perspektiiviä... Mutta tämä on tietenkin aika henkilökohtainen ja kipeä aihe, joten ymmärrän, jos et halua vastata.

    Älä näytä surullista naamaa minun vuokseni, sillä elämä jatkuu! :)

    Asia on todella hyvin henkilökohtainen. Kysymys on geenivirheestä; pienokaiseni kuoli kohtuun, ja elossa oleva lapseni sairastaa ja on vammainen samaisesta syystä (oireyhtymä, joka periytyy lähinnä pojille).

    Minä olen kiitollinen lapsistani - koen oppineeni heidän kauttaan todella paljon. Heidän kärsimyksensä ja kohtaamamme vaikeudet ovat - eivät enempää eivätkä vähempää kuin sitä kärsimystä, josta kaikki olemme osallisia, ja jota me halutessamme voimme yhdessä poistaa, vähentää tai tehdä siedettävämmäksi.

    Paljolti lasteni ansiosta olen oppinut iloitsemaan pienistä arkipäivän asioista. Heidän ansiostaan olen oppinut ettei asioita voi kiirehtiä, että on elettävä tätä hetkeä - enempää ei kenelläkään ole eikä tulevaisuutta voi kirjoittaa etukäteen valmiiksi. Rahalla tai asemalla ei voi ostaa aitoa onnellisuutta eikä loputonta terveyttä, ei hetkellistäkään aina.

    Lapseni ovat avanneet silmäni näkemään lasten hädän - jokainen kärsivä lapsi voisi olla minun lapseni ja yritän muistaa, ettei tilaisuuksia auttaa heitä jollakin tapaa pitäisi ohittaa olankohautuksella. Ajattelen tänään, että vaikken saisi elää biologisen lapseni tai sukulaiseni kanssa, on maailma täynnä äitejäni, isiäni, veljiäni, siskojani ja lapsiani, joiden hyväksi voin halutessani tehdä jotain, ja joilta voin oppia, mikäli vain tahdon ja maltan pysähtyä kuuntelemaan viisaampiani (sehän ei aina olekaan niin helppoa :-)).

    Lapseni ovat opettaneet minulle kuinka pieni on suurta ja suuri pientä - kuinka ne asiat, joita tavataan pitää merkityksellisinä, ovatkin ehkä pelkkää ilmaa niiden vähemmän tärkeinä pidettyjen asioiden rinnalla. Kuka kuolinvuoteellaan harmittelee, että tulipa tehtyä liian lyhyttä työpäivää firmassa ja ajeltua liian vanhalla Mersulla? Kuinka moni sen sijaan ihmettelee kadonnutta aikaa, joka oli ehkä tarkoitettu läheisille ja lähimmäisille omistettavaksi, mutta joka tuli käytettyä - mihin? Miten ja minkä hyväksi käytän aikani, joka saattaa olla arvaamattoman lyhyt - omalla ja kenen tahansa kohdalla? Tämä on mielestäni tärkein kysymys, jonka lapseni ovat mieleeni istuttaneet.

    Mutta, kuten sanottu, nämä kokemukset ovat täysin henkilökohtaisia. Jokainen lapsensa menettänyt käy suruprosessinsa läpi omalla tavallaan. Elämä kuitenkin jatkuu, väistämättä :-)

    Äänestä

  • ava kirjoitti:

    Puhut ja käsittelet asiaa mielessäsi todella kauniisti... Ihailen asennettasi. Toivottavasti kaikki me, jotka sen luimme, opimme jotakin.

    Äänestä

  • Vaisnava kirjoitti:

    Puhut ja käsittelet asiaa mielessäsi todella kauniisti... Ihailen asennettasi. Toivottavasti kaikki me, jotka sen luimme, opimme jotakin.

    Mielestäni sinun alkuperäinen viestisi on omiaan panemaan tempoilevia ajatuksia, toiveita ja haluja järjestykseen:

    "--Ojensin oman itsekkään, valittavan, rimpuilevan tahtoni Krishnalle - ja sain tilalle rauhan."

    Tai niin kuin kristityt rukoilevat:

    "Jumala, suo minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, minkä voin ja viisautta erottaa nämä toisistaan."

    Tai niin kuin buddhalainen tarina opettaa:

    "Eräänä aamuna Buddha oli kerjuukierroksella. Hänen ympärillään oli paljon kerjäläisiä ja eräs heistä kysyi, voisiko Buddha antaa hänelle jotain omasta kerjuumaljastaan. Buddha kysyi kerjäläiseltä: "Voisitko tämän kerran ajatella, sanoa: 'Minulla on jo tarpeeksi'"?

    Buddhan seuraajat olivat hyvin hämmentyneitä - kerjäläisellähän ei ollut mitään, kuinka hän näin ollen olisi saattanut sanoa: "Kiitos, mutta minulla on jo tarpeeksi"?

    Buddha, valaistunut, kuitenkin näki, ettei tämä resuinen kerjäläinen ollut yhdenkään elämänsä aikana ymmärtänyt sanoa: "Kiitos, minulla on riittävästi".

    Viidensadan elämänsä ajan kerjäläinen oli pelännyt antaa; nyt hän oli köyhistä köyhin - tässä elämässä hänellä ei ollut mitä syödä.

    --Buddha antoi kerjäläisen syötäväksi kaiken, mitä hänellä itsellään oli kerjuumaljassaan. Mutta ensin hän antoi kerjäläiselle jotain aineellista paljon arvokkaampaa: lahjan harjoittaa tyytyväisyyttä elämässään, lahjan sanoa: "Kiitos, minulla on tarpeeksi".

    Jos meillä on sisäinen luottamus ja rauha, olemme tyytyväisiä; voimme elää yksinkertaisesti ja onnellisena. Jos meillä ei ole kallisarvoista tyytyväisyyden aarretta, sitä enemmän me haluamme, mitä enemmän meillä on, ja silti tunnemme itsemme kurjiksi ja puutteenalaisiksi."

    Tai niin kuin sinä kirjoituksessasi totesit:

    "Olen antanut elämäni ja itseni Hänelle. Luotan siihen, että Hän tietää minua paremmin, mikä on parhaaksi minulle ja edesmenneelle pienokaiselleni."

    Se on tärkeintä, luottamus :o)

    Äänestä

...Tapahtuneeseen. Keskenmeno on aina varsinkin naiselle kova paikka.

Ei tuo aivan tuntematon ole minullekaan. Jokunen vuosi sitten vaimoni sai 4 todella varhaista keskenmenoa vuoden sisällä. Tämän jälkeen hän tuli raskaaksi, mutta kolmen kuukauden jälkeen, vaimoni passitettiin tarkempiin tutkimuksiin, jossa todettiin ettei sieltä vauvaa olekaan tulossa. Solut olivat jakaantumisvaiheessa alkaneet jakaantumaan holtittomasti ja tuloksena olikin vain kasvava, mutta täysin elinkelvoton "möykky", joka jouduttiin abortoimaan pois.

Tämän jälkeen vaimoni laitatti hormoonikierukan, sillä hän ei olisi enää vastaavaa uudestaan kestänyt. Tämä jouduttiin kuitenkin reilun puolen vuoden kuluttua ottamaan muista syistä pois. Siinä vaiheessa pyysin että jos jätettäisiin tämä asia puhtaasti Herran haltuun. Hormonikierukan ja edellä mainitun jälkeen lääkäritkin pitivät uutta raskautta varsin epätodennäköisenä.

Kuitenkin siitä vain kahden kuukauden kuluttua vaimoni tuli raskaaksi ja nyt olemme terveen 1,5 vuotiaan pojan onnellisia vanhempia.

Suhtaudut tapahtuneeseen viisaasti.

Jumalan tiet ovat meille monesti käsittämättömät, mutta myöskin ihmeelliset.

Siunausta teille;

Ande

Äänestä
  • :) Ihmiselämä on todellakin Herran käsissä eikä meidän. Kirjoituksesi antaa toivoa kaikille, joille lapsia ei tupsahtele tuosta vaan. Kiitos siitä!

    Minut panit huomaamaan, miten ylpeästi suhtauduin lapsiin aiemmin... ajattelin syvällä sisimmässäni, että kun elän näin, niin enköhän saa palkinnoksi terveen lapsen. Ajattelin siis, että asia olisi minusta kiinni. Nyt ovat väärät käsitykseni romuttuneet: minä en saa aikaan mitään, vaan kaikki tulee Krishnalta.

    Pelastus tulee yksin armosta, kuten Luther sanoisi :)

    Äänestä

Otan osaa.

Äänestä

Osanottoni. En löydä sanoja, ehkä niitä ei nyt tarvitakaan. Voimia toivon sinulle, Vaisnava. Ole vahva. Et ole yksin.

Äänestä

"Mieli, joka vaeltaa tekojen hedelmien perässä tekee ihmisestä rauhattoman ja onnettoman. Onkin syytä elää nykyhetkessä ja nauttia siitä, mitä on eikä perustaa onneaan haaveisiin. Eräässä naistenlehdessä sanottiin sama asia sarjakuvan keinoin: "minulla on oikeus onneen nyt eikä sitten, kun olen 20 kiloa hoikempi."

"oikeus onneen nyt" -asenne ja asenne jonka mukaan tulisi elää nykyhetkessä siitä nauttien ovat kaksi aika erilaista näkökulmaa

Äänestä

Mulle ja ex-vaimolle kävi samoin -valtava hämmennys silloin ja kyvyttömyys käsitellä asiaa.

Mutta se syntyvä ihminen joka silloin halusi meille syntyä -on kuitenkin ollut aina olemassa ja tulee aina olemaan -ja on uskoni mukaan nykyinen poikamme (ilman omistustoikeutta meidän puolelta)

Joskus raskaus keskeytyy siksikin, että syntymähetkellä on valtava merkitys ihmisen elämään ja siihen, mitkä energiat häneen vaikuttavat ja muovaavat häntä.

Ehkä lapsenne halusi toisenlaiset lähtökohdat, ja mitäänhän ette lopultakaan menettänyt -lapsen kehonhankintaoperaatio vain keskeytyi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Vaisnava kirjoitti:

Vauvani meni kesken, eikä lääketiede osaa sanoa miksi. Tällaisissa tilanteissa on hyvä kääntyä Bhagavad Gitan puoleen.

Krishna kehoittaa meitä tekemään oikein ja elämään dharman mukaan riippumatta siitä, saammeko palkaksi sitä, mitä toivomme.

Mieli, joka vaeltaa tekojen hedelmien perässä tekee ihmisestä rauhattoman ja onnettoman. Onkin syytä elää nykyhetkessä ja nauttia siitä, mitä on eikä perustaa onneaan haaveisiin. Eräässä naistenlehdessä sanottiin sama asia sarjakuvan keinoin: "minulla on oikeus onneen nyt eikä sitten, kun olen 20 kiloa hoikempi."

Gitan sivuilta paistaa Krishnan viisaus. Olen antanut elämäni ja itseni Hänelle. Luotan siihen, että Hän tietää minua paremmin, mikä on parhaaksi minulle ja edesmenneelle pienokaiselleni. Tällä kertaa se oli keskenmeno, vaikka kuinka lasta toivoinkin. Minä en näe kokonaiskuvaa halujen sumentamilla likinäköisillä silmilläni, toisin kuin Krishna.

Tietysti minäkin itkin ja vaikeroin, kun verenvuoto alkoi ja yltyi. Anelin Krishnaa pelastamaan vauvani, ajattelin ansaitsevani pienokaisen. Sitten mieleeni liukui kysymys: millä perusteella minä mukamas olen oikeutettu lapseen? Olenko muka synnitön? Tiedänkö minä muka jotakin siitä, kenen kuuluisi mitäkin saada, kun en edes pysty omien syntieni määrää laskemaan? Krishnalla on varmasti tässä suurempi suunnitelma takana.

Lopulta lakkasin hokemasta "please tee kuten sanon" ja tilalle tuli toinen rukous: "tapahtukoon Sinun tahtosi".

Oli kuin valtava taakka olisi nostettu harteiltani. Ojensin oman itsekkään, valittavan, rimpuilevan tahtoni Krishnalle - ja sain tilalle rauhan.

Raskaus ja keskenmeno opettivat minulle monia asioita, joista olen kiitollinen, mutta jotka ovat ainakin osaksi liian henkilökohtaisia kerrottaviksi täällä. :) Ehkäpä jonain päivänä ymmärrän vielä enemmän Krishnan viisaudesta tässä asiassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu