Olen tapaillut erästä ihanaa miestä n. puolen vuoden ajan. Hän on minua 7 vuotta vanhempi ja kahden alle kouluikäisen lapsen viikonloppuisä. Olemme todella ihastuneita (ehkä pikkuhiljaa jopa rakastuneita :) ja viihdymme toistemme seurassa. Siksipä olemmekin jo hiljalleen alkaneet edetä tapailusta kohti seurustelun "autuutta". Yhteisestä lapsestakin olemme puhuneet, ja sekin voisi olla mahdollista lähitulevaisuudessa, kunhan ensin tutustumme paremmin.
Mutta mutta...Tätä keskustelupalstaa tuntien ajan selailtuani ja kuunneltuani kokemuksia eri tuttavapiireistä jouduin aikamoisen pelkotilan valtaan. Kuulostaa siltä, että uusperhe on yhtä kuin katkeruus, viha, manipulointi, miehen tossuttaminen ja eksät ja nykyiset toistensa kurkuissa kiinni. En missään tapauksessa halua elää sellaista elämää. Ikinä. En ole tavannut mieheni entistä enkä hänen lapsiaan. Mies on kyllä puhunut jo minun esittelemisestäni lapsille, ja mielestäni se on hyvä idea, kunhan hän on siihen valmis. Minulla ei ole mitään hänen entistään eikä lapsiaan vastaan. Silti pelkään, että ajan myötä katkeruus tulee siivittämään tätä onnea, tuntuu että suurimmalle osalle niin käy. Mitä jos mieheni entinen osoittautuukin katkeroituneeksi entiseksi naiseksi ja alkaa terrorisoida elämäämme? Enkä missään tapauksessa yleistä, että kaikki entiset naiset olisivat katkeria. Mitä jos itse muutun katkeraksi? En tiedä olenko valmis ottamaan riskiä, ja välillä harkitsenkin poistuvani hiljaa takavasemmalle...Tuntuu, että kaikkein helpointa olisi lopettaa suhde jo nyt alkuvaiheessa, kun tunteet eivät ole vielä elämää suuremmat, ja perustaa perhe jonkun lapsettoman miehen kanssa.
Viettääkö kukaan aidosti ongelmatonta uusperhe-elämää? Kokemuksia onnistumisesta?
Mutta mutta...Tätä keskustelupalstaa tuntien ajan selailtuani ja kuunneltuani kokemuksia eri tuttavapiireistä jouduin aikamoisen pelkotilan valtaan. Kuulostaa siltä, että uusperhe on yhtä kuin katkeruus, viha, manipulointi, miehen tossuttaminen ja eksät ja nykyiset toistensa kurkuissa kiinni. En missään tapauksessa halua elää sellaista elämää. Ikinä. En ole tavannut mieheni entistä enkä hänen lapsiaan. Mies on kyllä puhunut jo minun esittelemisestäni lapsille, ja mielestäni se on hyvä idea, kunhan hän on siihen valmis. Minulla ei ole mitään hänen entistään eikä lapsiaan vastaan. Silti pelkään, että ajan myötä katkeruus tulee siivittämään tätä onnea, tuntuu että suurimmalle osalle niin käy. Mitä jos mieheni entinen osoittautuukin katkeroituneeksi entiseksi naiseksi ja alkaa terrorisoida elämäämme? Enkä missään tapauksessa yleistä, että kaikki entiset naiset olisivat katkeria. Mitä jos itse muutun katkeraksi? En tiedä olenko valmis ottamaan riskiä, ja välillä harkitsenkin poistuvani hiljaa takavasemmalle...Tuntuu, että kaikkein helpointa olisi lopettaa suhde jo nyt alkuvaiheessa, kun tunteet eivät ole vielä elämää suuremmat, ja perustaa perhe jonkun lapsettoman miehen kanssa.
Viettääkö kukaan aidosti ongelmatonta uusperhe-elämää? Kokemuksia onnistumisesta?
Vastaukset 26
Vanhimmat
Ex ei tule varmaankaan olemaan niin iso kynnys, mutta oletko ajatellut että olet alkanut suhteeseen miehen kanssa, joka on myös isä, jolla on kaksi lasta.
Isän elämään kuuluu myös lapset ja arki lasten kanssa.
Oletko valmis siihen, että arkenne tulee jakamaan myös kaksi lasta.. sillä jos suhteenne etenee jaatte myös arjen yhdessä ja siihen pakettiin kuuluu myös nämä lapset.
eli et voi saada pelkkää miestä vaan samaan pakettiin kuuluu myös nämä lapset.
Eikä lasten kanssa eläminen ole pelkkää ruusuilla tanssia vaan kovaa työtä ja siis vanhempana olemista,, roolisi tulisi automaattisesti olemaan ns. äitipuoli tai ainakin toinen aikuinen isän luona. Miten voit hyväksyä sen että isä joutuu jakamaan aikansa myös lapsille ja heidän tarpeilleen. Ja varmasti olisi iloinen jos sinä tekisit samoin lasten ollessa siellä.
Itse en ainakaan hyväksyisi miestä, joka sanoisi että haluaa minut, mutta ei lapsiani ja lapseni joutuisivat kilpailemaan huomiostani uuden seuralaisen kanssa.
Tässä oli alkupaloja, itsestäsi riippuu oletko valmis tällaiseen, se vaatii kovasti henkistä kypsyyttä, jotkut eivät kasva tässä asiassa aikuiseksi koskaan.
Mieti näitä asioita nyt etukäteen..se kannattaa
On täällä kirjoitellut ainakin yksi jolla menee hyvin :)
No uskoisin, että monella menee niin, että on joitakin pienempiä hiertäviä asioita.
meillä meni hyvin niin kauan kun tuli yhteinen lapsi tällöin oma jaksamisen loppui ja minut ajettiin liian ahtaalle.
Mutta nyt puhumalla ja riitelemälläolemme päässeet yhteisymmärrykseen.
Miehen toisen lapsen äiti ( en halua sanoa ex- koska heidän suhteestaan kauan ja kummallakin on ollut tässä välissä ihmissuhteita)on hieman itsekäs, mutta osaa olla myös reilu. Me olemme ihan juttelu väleissä vaikka tapamis asioissa ei jousta hyväksemme koskaan.
mutta hyvinkin siedettävästä ja suurimmaksi osaksi onnellisesta tiedän. Hyvin paljon on kiinni myös siitä, miten itse suhtautuu asioihin ja muihin ihmisiin. Jos ottaa kaiken uhkana ja piruiluna, niin se hieman vaikeuttaa elämää.
Vaikeaa välillä on aidosti välittää toisen ihmisen lapsista. Minä olen ratkaissut asian siten, että hyvin varhaisessa vaiheessa tein (lähinnä itselleni) selväksi sen, että riittää kunhan olen aikuinen ja ihminen ja katson, miksi suhde kehittyy. Takana on 6 vuotta avioliittoa, on minun lapseni, jotka asuvat meillä ja on exän lapset, jotka ovat meillä säännöllisesti joka toinen viikonloppu, usein viikolla ja sunnuntaisin sekä vielä lomilla 3-4 viikkoa vuodessa.
Pieniä hankaluuksia on matkan varrella ollut, mutta kyllähän niitä on kaikissa perheissä. Aluksi pidimme aina kun tarvetta oli yhteisen kokouksen, jossa jokainen sai sanoa omat mielipiteensä ja tunteensa. Välillä on itketty ja välillä naurettu, mutta olemme hyvin selvinneet ja voisi sanoa että nyt jo koemme olevamme yhtä perhettä.
Existä sen verran, että minun exäni on alun katkeruuden jälkeen muuttanut omaa suhtautumistaan siten, että meillä on aivan asialliset välit ja lasten asioista keskustellaan, vähän mutta kuitenkin. Mieheni exä on edelleen katkera erosta (heillä ei ollut muita osapuolia). Tulin kuitenkin kuvioon aika pian heidän eron jälkeen, ja sekös on aiheuttanut polemiikkia. Käsittämätöntä on, miten joku jaksaa olla katkera niin kauan. Hän myös yrittää myrkyttää lasten mielet, mikä on säälittävää. Yhtään kaunista sanaa hän ei meistä varmasti ole lapsille tai sukulaisille sanonut, mutta ei se oikeasti meidän elämäämme haittaa. Me keskustelemme lasten kanssa paljon ja se tuntuu auttavan myös siihen, mitä lasten äiti yrittää aiheuttaa, siinä onnistumatta.
Rohkein mielin vain liikenteeseen, rakkautta kaikki tarvitsevat. Täällä palstoilla vaan ei yleensä hyviä tarinoita kuule, ei kannata muodostaa mielipiteitä niiden varaan ;-)
vai hyökkäätkö kuin hyeena haukkumaan heitä ja kuvittelemaan itsestäsi enemmän kuin oletkaan??? Oman itsensä jalustalle nostaminen kaikkien yläpuolelle, ja toisten haukkuminen ei kuulu kuvioon.
Sen sijaan antamalle miehen perheelle kunnioitusta, jättämällä heidät rauhaan ja olla puuttumatta heidän asioihin, saatat itsekin olla rauhassa.
Tuota noin missähän haavemaailmassa elät? Kun avioero tulee niin ex-vaimo ei enää ole miehen "perhettä" niinkuin kirjoitit. sun perhe on sä ja lapset, ja miehen perhe on mies uusi nainen. vai kuuluuko sun entiset miesystävät myös sun perheeseen?
suosittelen noin pahoihin harhakuvitelmiin psykiatrista apua ja psyykelääkkeitä.
Ylpeästi lähti, mutta omaan kaivoon putosi!
kirjoittelevat suurimmalta osalta ne joilla on vaikeaa tai on ollut vaikeaa. Ne, jotka ovat tyytyväisiä ja onnellisia, eivät täällä kirjoittele. He elävät elämäänsä onnellisina ja tyytyväisinä.
Kaikenlaisissa elämänmuodoissa tulee jossain vaiheessa ongelmia. Tietenkin itse päätät lähdetkö tähän kelkkaan. Mutta ota ensin selvää millaiseen kuvioon lähdet. Ota selvää hänen exästään, millainen on, onko hänellä uusi mies yms. Onko heidän erostaan kauan? Jos vasta vähän aikaa, tulee äiti reagoimaan lastensa "puolesta", mutta jos erosta aikaa hän hyväksyy paremmin ja kunhan otatte lapset huomioon ja muutenkin rauhalliseen tahtiin, näkee äitikin kotona että lapsilla edelleen kaikki hyvin. Parasta olisi että puhut näistä asioista rehellisesti miesystävällesi, hän varmasti haluaa asioiden sujuvan myös kitkatta.
Minä exänä ja äitinä olisin toivonut miehelleni (nii,in edelleen naimisissa) myös ajattelevaa ja lapset huomioon ottavaa uusikkoa. He asuvat yhdessä ja odottavat yhteistä vauvaa. Arvaat varmasti että lapset ovat sekaisin ja niin minäkin kun emme edes ole vielä avioeronneet.
erostaan ja siksi otti sinut paikatakseen pahan olon, ettei tulisi katkeraksi. Kahden on helpompi kestää kuin yksin.
Kun mies on selvinnyt pahemmasta kriisistä sinun vaulla, jäät kuin nalli kalliolle. Pian eron jälkeen solmitut suhteet ovat laastareita, on hyvä että on joku jolle puhua, ettei tarvi seinille kailottaa.
Useimmiten uusi nainen kokee tämän rakkaudeksi, kun mies puhuu kauniita sanoja, jottei nainen jätä. Niin huijattavissa jotkut ovat.
ensinnäkin voit unohtaa tuon kommentin jossa taas kerran joku fiksu ex-vaimo sanoo että olet joku ex-vaimon korvike.
Minä tapasin miehen, ja hän kertoi heti alussa että on lapsi edellisestä liitosta. No ei se mitään, olin jopa ihan innoissani, kun lapsirakas olin ja ei ollut aikaisemmin miestä ollut kellä lapsi olisi kuvioissa mukana. Rakastuttiin, muutettiin yhteen, lapsi kävi meillä silloin tällöin. Huomasin vain ajan myötä että joka kerta lapsi meillä ollessaan jäi koko aika enemmän mun hoidettavaksi, jolloin sanoin että voin ne viikonloput kun lapsi on olla jossain muualla että saavat kahdestaan olla. Alkoi ahdistamaan ja ärsyttämään se että minun pitäisi vapaa-aikani olla lapsenhoitaja, joka ei minulle periaatteessa ole mitään. Sitten huomasinkin että koko lapsiasia alkoi ärsyttämään, ei meidän kotimme ole varsinaisesti sellainen jossa lapsella olisi tekemistä, lemmikitkin (jotka ovat mulle kuin omia lapsia) kärsivät aika pahasti kun lapsi ei ollut tottunut ja pit hännistä vedellä ja syliin ottaa ja tiputella...
Ei sitä etukäteen miettimällä tiedä miten asioihin suhtautuu ennenkuin kokeilee. Minä olen tullut siihen lopputulokseen että tää nykyajan uusperhe-sirkus ei oo kellekkään hyväksi.
Ja mitä tulee eksien ja nyksien väleihin, nainen on aina loppupeleissä naiselle susi.
Nyt ollaan rauhassa otettu tässä ja suunniteltu omaa vauvaa, ehkä sen jälkeen on pidempi pinna hoitaa myös muiden lapsia. Kuitenkin rakastuin vain mieheen, en hänen lapseensa.
Täällä on pelottavan paljon kommenttia kuinka ei voi rakastaa toisen lapsia. Kyseiset lapset tietävät ja vaistoavat sen ja se vaikuttaa heidän itsetuntoon ja tulevaan elämään negatiivisesti. Ja heidän elämänkatsomukseensa.. lapset, jotka eivät ole saaneet läheisiltä rakkautta vaan heitä on katsottu vinoon.. mitä he oppivat.. katsomaan vinoon itsekkin. Kasvavat kieroon ja henkinen kehitys vaurioituu ja luottamus kanssaihmisiin.
Olen alkanut myös tulla siihen tulokseen, että uusperhekokeilut turmelevat lapsen enkä ainakaan itse aio pilata lasteni tulevaisuutta ottamalla uutta kaveria.
Vaikea sanoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan kun nykyään puolet kodeista rikkinäisiä. siinä sitten mukulat juoksee kahessa eri kodissa ja ihmiset ympärillä vaan vaihtuu.
ennen oli lapsilla yksi koti ja siellä aikuiset, mitä itsekkin kannatan. jos avioero tulee, lapsella tulisi olla se yksi koti. kylmästi sanottu, tiedän, mutta se on mun mielipide. turvallisempaa se on lapsille. eli meillä ei ole toista kotia edellisestä avioliitosta oleville lapsille, vaan kyläpaikka ja piste.
uusperhe on sellainen asia joka loppupeleissä on yhtä tyhjän kanssa. parikymmentävuotta eteenpäin niin naisilla on useempien miesten kanssa lapsia ja monta rikkinäistä suhdetta takana. onko sit yhtä normaalia kuin uusperheily nykyään, että ne monen eri miehen kanssa tehdyt lapset kiikutetaan viiteen eri paikkaan ja miettikääpä sitä mitä sitten tulee kun niillä eri miehillä on jokaisella vielä se kamala nyksä siellä kotona.
pitäkää jalat ristissä tai olkaa valittamatta ja huolehtikaa itse omat lapsenne
Meillä samoin, että mies lykkäsi liikaa minulle vastuuta omasta lapsestaan. Olin leikkitätinä.
Kun tuli oma vauva tahti olisi jatkunut ja olin aivan loppu. Mies pelasi yöt tietokoneella tapaamis viikonloppuna ja aamulla minä hoisin sekä vauvaa, että miehen lasta.
Pinna paloi ja meinasi tulla ero. Nyt hirveiden riitojen jälkeen on arki alkanut sujua.
Välit miehen lapseenkin menivät melkein kun laitoin rajoja ja joutui riitojen aiheeksi.
Nyt olemme hiljalleen korjanneet välejämme.
Tärkeää mielestäni on etukäteen seurata miten mies kantaa vastuun lapsistaan ja miten laittaa rajoja. Millaiset säännöt ovat.
Ristiriitoja tulee jos säännöt erinlaisia kun mitä sinä hyväksyt.
Ennen oli perhehelvettejä kun ei erottu ja rikkinäisiä lapsia siellä oli.
Kaksi kotia voi antaa lapselle myös pakopaikan jos toisessa esim. ei osoiteta välittämistä tai on liian kiire. Lapsi monesti saa myös tuoda itsestään esille eri puolia helpommin , perheissä kun tuppaa olemaan omat käyttäytymis norminsa.
Pahimmillaan jos lapsi ei saa tukea mistään vaan on aina "tiellä" jää lapsi henkisesti heitteille.
Tätä kuitenkin voi tapahtua ihan vaikka uusioperhettä ei olisikaan.
Mikset ap juttele miehesi kanssa koko asiasta perusteellisesti? Kyselet ensin millaiset välit hänellä on ex-vaimoon ja miten hän kuvittelee, että vaimo suhtautuu sinuun, joka tulisit olemaan vakituisesti lasten elämässä? Ja tavatkaa myös lapset ennenkuin alat miettimään yhteenmuuttoa, puhumattakaan yhteisestä lapsesta!
Kyllä on mahdollista, että uusperhe toimii.
Minulla itsellänikin on sellainen.
Säännöt (esim. kuinka paljon itse osallistut miehesi lasten hoitoon), tapaamiset ym. on sovittava vaan niin, että ne sopivat kaikille osapuolille.
Varaa itsellesi paljon joustavuutta,ymmärrystä ja suurta sydäntä,siitä se lähtee.Mahdollisuus on onnistua ja se on jo hyvä juttu,jos pystyt hyväksymään sen asian,että miehelläsi on menneisyys ja on lapset,jotka ovat hänelle tärkeitä.Usein se suhde entiseen vaimoon on aluksi hankalampi,sitten ajan myötä helpottaa.Onnea yritykseen,kyllä sitä tässä on itsekukin saanut itseään kasvattaa,mutta nykyisellään menee ihan mukavasti.
Joustavuutta ja hyvää tahtoa tarvitaan. Helpompi on tietysti, jos kummallakaan ei ole aikaisemmista suhteista lapsia, on vähemmän liikkuvia osia suhteessa. Mutta ei ne lapset mikään takuu varma onnettomuudenkaan lähde ole. Ehkä kannattaisi alustavasti myös tutustua lapsiin: jos molemmin puolin on heti kättelyssä vastenmielisyyttä, niin hommasta ei tule helppoa. Missään tapauksessa yhteistä lasta ei kannata tehdä ennen kuin paketti on muuten koossa. Vauva-aika on lähes kaikille perheille raskasta ja suhteen pitäisi olla vakaa ennen sitä. Mietin myös tuota, kun sanot, että tunteet eivät ole vielä kovin isot. Jos ei tuoreessa suhteessa ole rakkauden tunnetta, niin tuskin se myöhemmin kasvaa. Omaa uusperhekokemusta mulla on kohta viiden vuoden ajalta. Joskus on ollut hankalia pätkiä, mutta useimmiten ihan mukavaa. Eikä kaduta.
päästä jolla on 5 omaa lasta, mulla ei yhtään. Peltottaa ryhtyä uusperheen äidiksi. Mitä pitää ottaa huomioon. Ollaan nyt tapailtu puolisen vuotta.
Voiko komentaa lapsia jos ne tekee jotain mistä minä en pidä. Miehen exä kun ei komenna lapsia yhtään, ja on muutekin vähän omituinen.
En ole vielä nähnyt lapsia, mutta kun minusta kohta tulee heidän äiti, niin kyselen jo etukäteen.
Aion opettaa heille hyvääkäytöstä ja kohteliaisuutta,m itä heidän oma äiti ei ole heille opettanut.
Meillä on säännöt joita lasten on toteltava. Ihana a on olla uusiperheen äiti, no tuleva.
tarkistaa tuo asenne lasten äitiä kohtaan "Miehen exä kun ei komenna lapsia yhtään, ja on muutekin vähän omituinen". Ja sinusta ei siis ole tulossa lasten äitiä. Muista myös että isän tulee opettaa lapsille käytöstapoja sun muuta, tehtävä ei ole vain äidin harteilla.
minä sanon! En siedä löysäilyä lasten taholta, se johtaa ongelmiin myöhemmin lasten taholta. Tahdon olla heille se, joka heitä on opettanut ja heitä jaksanut ohjata. Voivat sanoa, että uusi äiti on meistä kunniallisia ihmisiä kasvattanut.
Luulen että kun lapset pienestä pitäen on kanssani, he suhtautuvat minuun tasavertaisesti ellei paremminkin kuin omaan äitiin. Noh.. hähnän nyt ei välitä vaikka lapset olisivat kuin peikkoja!
itselläni 4-lasta ja mies-ystävälläni kaksi jotka ovat joka toinen vkl.
Meillä tilanne meneekin niin,että ex-vaimon kanssa tulemme toimeen,mutta lasteni isä on katkera, vaikka "seurustelee" itseäni 16v nuoremman ja sanompa vielä, että tytön kanssa.
Vanhin lapsistamme on 14v, nuorin 5v ja isin tyttöystävä 20v ja silti lasteni isä ilkeilee minkä voi, hassua!!!
että viettäisi. Eli juokse ja lujaa! Kuulostat nuorehkolta henkilöltä, joten siinä tapauksessa että osun tässä oikeaan, sinulla on aikaa rauhassa etsiä sopiva lapseton mies. Ja vaikka olisit vähän vanhempikin...Et valitettavasti osaa vielä tuossa vaiheessa kuvitellakaan miten paljosta omasta joudut luopua ja mitä kaikkea joudut sietää jos alat elää uusiokuviossa. Tottakai ongelmia on ydinperheissäkin, mut ne lapset on sentään omia...Itse olen 40v ja elän uusioperheessä. Toista kertaa en tähän ryhtyisi jos tämä suhde joskus loppuisi.
Olen myös 40 v. ja elän UUSperheessä. Toista kertaa en ryhtyisi. Tosin elämäni paras parisuhde pelastaa paljon, muuten en tässä olisikaan ;)
eli viettääkö kukaan ydinperheellinen aidosti ongelmatonta elämää?Onko muka ainoastaan ydinperheen elämä pelkkää onnea ja rauhaisaa yhteiseloa vailla ristiriitoja??
Vaikka olis parisuhteessa,ilman lapsiakin,niin en oo kuullut koskaan sellaista että tuollainen pariskuntakaan ei ois ikinä eri mieltä..eikä koskaan riitelis.
Elämään kun kuuluu niin ilot kuin surutkin.
Erilaiset asiat toki vaikuttaa perhe-elämään,niin hyvässä kuin pahassakin..mutta se minkä asioiden antaa vaikuttaa omaan perhe-elämään haitallisesti,siihen voi jokainen osaltaan vaikuttaa siten että ei vaan välitä muiden perheen ulkopuolisten sanomisista mitään;)
Ei mikään takaa ikuista onnea ja pelkkää rakkautta,on naiivia ees väittää sellaista..
syytetä lapsia aikuisten riidoista! Siellä riidellään asioista. Uusio perheissä näyttää riita syntyvän kun miehen lapset tulevat, tai ex vaimo soittaa miehelle!
kun miehen exä soittaa. Mies laittaa aina kaiuttimen päälle ja yhdessä nauretaan äänettömästi.
joten puolin ja toisin!;)))