meillä tällänen pohjanpystykorvan penikka :). Kumpi on koiralle parempi vaihtoehto fleksi vai hihna? Olen kuulut että fleksit on siitä huonoja, kun yhtäkkiä painaa stoppia niin koiran kaulaan sattuu, jos ei ole oikea kaulapanta (nahkanen). Mutta fleksi ois taas hyvä koska koira pääsee pitemmälle! Kumpaa kannatatte?
hihna?
dsd
6571
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Molemmat voivat satuttaa yhtä paljon. Jos jonkun mukaan fleksiä käyttäessä koira kuristuu helposti, niin sitten hän ei ole käyttänyt kuin fleksiä tai ei osaa käyttää fleksiä. Mutta hankkikaa ehdottomasti fleksi, paljon pätevämpi.
Valjaat koiralle, kun se on siitä kasvanut, niin vetäminen ei satu. Pelkkä kaulapanta voi kyllä satuttaa koiraa, kun sille on tullut painoa ja voimaa lisää.
Koiralle ainakin pentuna mieluummin tavallinen hihna. Fleksissä koira oppii vetämisen jalon taidon ;)
olen samaa mieltä Hulda h:n kanssa. Ensin kannattaa opettaa pentu tavallisen hihnan kanssa kävelee ja kun se on oppinut käskyt ja osaa kävellä hihnassa nätisti voi sitten hommata flexin. Näin minä olen tehnyt koirien kanssa.
ihan pennulle paras on hihna. Kokeilin aluksi fleksiä, mutta siinä oli se ikävä puoli etten aina kerinny huomaamaan mitä pentu pistää suuhunsa. Varsinkin sienet ja niiden maistelu oli pennulle mieleen.
Hihnalla pystyy valvomaan pennun tekemisiä ja pystyy ajoissa kieltämään ja estämään pentua esim. syömästä myrkkysieniä.
Toinen ongelma fleksissä on se, että pentu oppii vetämään. Jos haluaa vetämisen vähenevän, kannattaa käyttää valjaita, näin on meillä pohjanpystykorvan kanssa. Muuten vetää niin ettei koira saa edes henkeä. Käytän toki 2 hihnaa valjaiden kanssa, toinen valjaissa ja toinen pannassa kiinni. Itselle ei ainakaan tunnu että koira (7kk) vetäisi enää niin kovasti, ja koira saa hengitettyäkin.
Vähän vanhemmalla iällä voit sit käyttää fleksiä. Kun koira on oppinut ettei kaikkea sovi suuhun laittaa.
kiva nyt taidankin ostaa hihnan :) tiedättekö vielä suurinpiirtein minkä ikäsenä voi koiralle laittaa/opettaa valjaisiin :) vai onko niissä ns. ikärajaa? :) koiramme on nyt n. 10vko
Valjaiden koko oli medium, vaikka koiraa pidän keskikokoista pienempänä. Valjaissa oli paino rajana 10-17 kg. Kävi meidän 12 kiloiselle pohjanpystykorvalle (punnittu viimeksi noin 6 kk ikäisenä). Nämä valjaat ovat niin sanotut turvavaljaat, voi kiinnittää turvavöihinkin. En tiedä auttaako mitää siihen että auton käynnistyessä koira pyrkii karkaamaan hattuhyllylle pakoon.