vedestä

vauvalle annettava vesi siis keittää ennenkuin sitä voi juottaa?? minkä ikäiselle olette antaneet vettä? saattoi olla tyhmä kysymys, mutta enpäs tiedä kun eka lapsi... kiitos asiallisista vastauksista :)
4300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

vettä saa antaa hieman päivittäin ihan vastasyntyneestä asti. Pääravintona maito on siis ihan ehdoton, mutta vettä kannattaa aina välillä antaa vaikka lusikalla, koska se ehkäisee mm. sammaksen syntymistä ja se myös puhdistaa suolistoa ja ehkäisee näin osaltaan myös mahdollisia vatsavaivoja.

Itse keitin ehkä ensimmäisen kuukauden ajan juomaveden, mutta sen jälkeen kraanavesi on saanut kelvata. Riippuu tietenkin teidän alueen kraanaveden laadusta, kannattaako keittää. Tosin suurin osa vedestä on niin hyvälaatuista nykyään, ettei tarvitse oikeastaan koskaan keitellä. Itsekin keitin aluksi lähinnä varmuuden vuoksi.

Äänestä
  • ekalle lapselleni varmaan ekan kerran jotain vuoden ikäisenä, toiselle olen antanut vesipullon leikkikaluksi välillä, kun istuu syöttötuolissa (pian 7kk). Jostain minä luin, että jos lapsi saa rintamaitoa, vettä ei suositella, toki pieniä määriä voi aina antaa...

    Meidän lapsilla ei ole ollut vatsavaivoja tai sammasta, joten vaikutusta niiden ehkäisyyn minulla ei ole lainkaan omakohtaista kokemusta.

    Äänestä

keittää. Veden klooraus ei läheskään kaikkiin pöpöihin tehoa. Myös oman kunnan vesilaitoksen sivulla saatata lukea, kuinka kauan siellä alueella olisi vettä keittää. Yleinen ohjehan on veden keittämiseen(Kuten myös pullojen), että keitetään niin kauan kuin vauva alkaa syömään lisäruokaa, eli noin 4-6 kk. Mutta eihän tuosta nyt kovasti vaivaa ole, jos aamulla vaikka kattilassa keittää, ni pysyyhän se puhtaassa astiassa koko päivän hyvänä.

Äänestä

ei suositella, jottei se vie vatsasta tilaa maidolta. Lapsi ei tarvitse vettä, vaan maito yksin riittää. Toki voit antaa lapsen maistella vettä, jotta tietää mitä se on. Itse en keitellyt vaan suoraan raanasta annoin, kun Cuplaton(ilmavaivojen lääke) piti sekoittaa pieneen määrään nestettä. Vauva oli muutaman viikon ikäinen. Jos jaksat (tarvittassa) keittää veden, niin aina kuitenkin parempi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pitääkö kirjoitti:

vauvalle annettava vesi siis keittää ennenkuin sitä voi juottaa?? minkä ikäiselle olette antaneet vettä? saattoi olla tyhmä kysymys, mutta enpäs tiedä kun eka lapsi... kiitos asiallisista vastauksista :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu