En nyt keksinyt mistä muualtakaan tällaista kysyä, joten toivottavasti saan vastauksia! Olen alle 20-vuotias, ja vanhempani ovat 46-vuotiaita. Nyt on alkanut iskeä kauhea kriisi itselle ainakin, että he ovat kohta 50. Voisitteko siis kertoa omia kokemuksianne tästä viidenkympin lähestymisestä ja mahdollisesta kriisistä? Joko tuntuu että vanhuus ja kuolema kolkuttelee nurkan takana, vai onko elämä vasta alkamassa? Minua nimittäin todella paljon pelottaa, että vanhempieni mielestä elämä on jo ohi. Tämä kai tulee siitä, että pelkään heidän kuolevan nuorina, kuten omat vanhempansa...
Mutta voisi piristää (tai sitten ei) kuulla muiden samanikäisten pohdintoja elämästä! Kiitos.
Mutta voisi piristää (tai sitten ei) kuulla muiden samanikäisten pohdintoja elämästä! Kiitos.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Lue näitä aikaisempia viestejä, saat kyllä aika kattavan profiilin 40 porukasta
Pikkuhiljaa alan minäkin lähestyä "aikuisen" naisen ikää mutta sisällä minussa asuu nuori tyttö. Uskon, että paljon elämää on vielä edessä ja monenlaiset uudet kokemukset odottavat minua. Toki paljon on edessäkin; omat vaihdevuodet, lasten murrosikä jne. Mulla menee vielä paljon aikaa ennenkuin lapset lentävät "pesästä" ja jään yksin. Ei tässä vauhdissa ennätä vielä "vanhentua".
Elämä alkaa tästä:))
Kun lähestyy viittäkymppiä niin ei oo enää huolta lapsista. No, tai siis on mut erilailla. Ei tarvii valvoo öitään yms..
On aikaa itselleen ja omille harrastuksilleen.
Älä ole huolissas ei tässä iässä kuolemaa mietitä vaan aivan jotain muuta..
Jos Isovanhemmat on kuollut nuorena ei se silti mikään periytyvä juttu oo.
Nautitaan elämästä tänään ja mietitään huomista sitt joskus:))
Tää ikä on oikeesti sitä parasta aikaa..
Kai tämä ikä alkaa olla sellaista löysäämisen aikaa. Nuoremman iän kiihkeät mielipiteet alkavat tasoittua ja asioita alkaa katselemaan muiltakin kanteilta. Nuoruuden uhma alkaa olla poissa. Tulevaisuuteen suhtautuu paljon harkitsevammalla asenteella. Joskus saattaa jopa tuntea itsensä vanhaksi, vaikka tietääkin olevansa vasta keski-ikäinen . Kuitenkin pidämme itseämme viisaimpana ikäluokkana- kuten kaikki muutkin ikäluokat ajattelevat itsestään. Sinun ei kannata ottaa itsellesi kriisiä vanhemmista, kyllä he ottavat kriisinsä itse, samoin kuin sinäkin omasi vielä monta kertaa ennen tätä ikää.
Joillekin asioille kukaan ei mahda mitään. Yksi niistä on ikääntyminen. Muita on esim. rotat, muslimit ja hyttyset. Niiden kanssa on vain elettävä.
Piristypäs!
Älä sinä ota stressiä vanhempiesi vanhenemisesta ennen kuin he lähesyvät 80 ikävuotta.. Nykyään 50 ikä ei tarkoita että ihminen on vanhus. 50 iässä ihminen on elämänsä kunnossa. Luultavasti vanhempasi ovat työkuntoisia vetreitä ihmisiä. Se että heidän vanhempansa ovat kuolleet nuorena ei merkitse että heidän lapsensakkin kuolevat nuorena. Minä olen nyt 41v nainen.Ja isovanhempani ovat kuolleet minun ikäisinä.TOKI elämän rajallisuus välillä mietityttää muttei siihen kannata jumittua. Nyt uskallan olla oma itseni kakkine vikoineni ja huonoine puolineni. Lapseni ovat 16v, 13v ja 8v. Tästä muutama vuosi eteenpäin niin olen vanhempiesi ikäinen. Nyt olen alkanut nauttimaan puolisostani, ystävistäni ja omasta ajastani. Luultavasti vanhempasi nauttivat näistä kaikista oloista myös. Ei kannata murehtia toisen ihmisen menettamistä. Kukaan meistä ei tiedä milloin on aika lähteä. Ei nuori aikä vanha. kaikella on kuitenkin jokin tarkoitus. Ystäviäni on jo täyttämässä 50v ja heillä elämä on ihanaa. Omaa aikaa on. Vapaus liikkua kulkea ja tuhlata.
Kaikella on aikansa. Kerro tunteistasi vanhemmillesi. He luultavasti lohduttavat sinua samoilla asioilla kuin minäkin. Nauti nuoruudestasi ja elä omaakin elämääsi.HYMYILLEN!
Olen 45 v. ja tuntuu kyllä karseelle tämä ikä ja että kohta on jo 50 v. Vaikka olen terveydellisesti tällä hetkellä paremmassa kunnossa kuin 20-vuotiaana, niin vanhalle tuntuu, henkisesti. Se kriisi oli jo 40-vuotiaana ja nyt vaan odotellaan vanhuuspäiviä. Miehillähän on kriisi jatkuvasti, oli 20 tai 50 v.