Istun sohvalla,
vatsan pohjalla mouraiseen
kiire on kova tiedän sen.
Tunnen polton pepussain,
kutsuu pönttö valkea posliininen
pian ovi aukeaa huoneen helpotuksen.
Nostan kannen,
lasken housut,
istuudun ja aloitan.
Pakarat pehmeät posliinia vasten painautuu,
kun alkaa työ niin joka päiväisen ja arkisen.
Tulossa on tunnen sen,
mutta ulos ei tahdo kiitos kovuuden.
Punnerran ja puserran,
väännän ja käännän tule ei helpotusta
ei sitten ei.
Menee aikaa,
hetkiä monia tule ei siis ei sitten millään ei.
Pääni polviani vasten painautuu,
kädet varpaista puristaa tule ei siis ei sitten ei.
Hikikarpalot vierivät otsaltain,
paperilla pyyhin auttoi ei
tuska vain kovenee tää hetki pääty ehkä hyvin ei.
Silmissäni kyyneleet,
poskeni punaiset väännän ja puserran vain ja mitään tule ei sitten ei.
Käteni hiuksissa tukistaen,
vatsani tuskissa musertaen,
punneran vain ei poikaa näy ei niin ei.
Tarvitseeko tikkua lusikka tai haarukkaa hopeista ja varmaa,
apua tarvii tunnen sen,
tiedän sen.
Vääntää kääntää vapisee,
mies kun tuskissa ääntelee,
polveni tutisevat eikä tule mitään ei.
Aikaa mennyt jo tovi,
melkein tunti ja työkään ei ole ollut mikään huvi
vaan tie tuskien.
Viimein kurkistaa papana ruskeinen,
tipahtaa pöntöön kolahtaen,
helpotusta tulevaa ennakoiden.
Mutta suurin on edessä,
liian pieni tuo papana matkalla tuskien,
tiedän sen pahin ja mahtavin kohta jo tulossa on.
Huudan jo tuskaa lähes kirkuen,
naapurit kuulee välitä en.
Tunne on tuleva helpottava,
hieman jo vatsaa polttava,
kun tuskasta huutaen pakarat supistaen,
se pönttöön luiskahtaa.
Pitkä kuin python sukeltaa,
altaaseen posliiniseen humpsahtaa,
olon helpottaen.
Se tuli se tuli sittenkin,
helpotus suuri tunteet kuohahtaen.
Kevyt on huulilla virne työn raskaan tekijän.
SE TULI
vatsan pohjalla mouraiseen
kiire on kova tiedän sen.
Tunnen polton pepussain,
kutsuu pönttö valkea posliininen
pian ovi aukeaa huoneen helpotuksen.
Nostan kannen,
lasken housut,
istuudun ja aloitan.
Pakarat pehmeät posliinia vasten painautuu,
kun alkaa työ niin joka päiväisen ja arkisen.
Tulossa on tunnen sen,
mutta ulos ei tahdo kiitos kovuuden.
Punnerran ja puserran,
väännän ja käännän tule ei helpotusta
ei sitten ei.
Menee aikaa,
hetkiä monia tule ei siis ei sitten millään ei.
Pääni polviani vasten painautuu,
kädet varpaista puristaa tule ei siis ei sitten ei.
Hikikarpalot vierivät otsaltain,
paperilla pyyhin auttoi ei
tuska vain kovenee tää hetki pääty ehkä hyvin ei.
Silmissäni kyyneleet,
poskeni punaiset väännän ja puserran vain ja mitään tule ei sitten ei.
Käteni hiuksissa tukistaen,
vatsani tuskissa musertaen,
punneran vain ei poikaa näy ei niin ei.
Tarvitseeko tikkua lusikka tai haarukkaa hopeista ja varmaa,
apua tarvii tunnen sen,
tiedän sen.
Vääntää kääntää vapisee,
mies kun tuskissa ääntelee,
polveni tutisevat eikä tule mitään ei.
Aikaa mennyt jo tovi,
melkein tunti ja työkään ei ole ollut mikään huvi
vaan tie tuskien.
Viimein kurkistaa papana ruskeinen,
tipahtaa pöntöön kolahtaen,
helpotusta tulevaa ennakoiden.
Mutta suurin on edessä,
liian pieni tuo papana matkalla tuskien,
tiedän sen pahin ja mahtavin kohta jo tulossa on.
Huudan jo tuskaa lähes kirkuen,
naapurit kuulee välitä en.
Tunne on tuleva helpottava,
hieman jo vatsaa polttava,
kun tuskasta huutaen pakarat supistaen,
se pönttöön luiskahtaa.
Pitkä kuin python sukeltaa,
altaaseen posliiniseen humpsahtaa,
olon helpottaen.
Se tuli se tuli sittenkin,
helpotus suuri tunteet kuohahtaen.
Kevyt on huulilla virne työn raskaan tekijän.
SE TULI
Vastaukset 2
Vanhimmat
voi tehdä runoa paskaamisesta =) Tämä oli kohtalaisen hyvä. Muista syödä enemmän kasviksia ja kuituja.
varatkaa aika jonnekin...........