Keskustellaan Natosta, mikä tuollainen Antti on

Suomalaisten on opittava päättämään itse omista asioistaan

Suomalaisista 1-2 miljoonaa vastustaa sekä EU- että Nato-jäsenyyttä

Suomen poliittinen eliitti haluaa Suomen Natoon. Tarkoituksena on, että vuoden
2011 eduskuntavaalien ja 2012 presidentinvaalien jälkeen maassamme on
Nato-myönteinen pääministeri ja presidentti. Näin suunnitellaan kansalaisten
Nato-vastaisuuden murtuvan.
Nykyisessä eduskunnassa ei ole yhtään puoluetta, joka olisi 100 prosenttisen
varmasti sekä EU- että Nato-jäsenyyttä vastaan – eli siis Suomen
itsenäistymisen ja sotilaallisen liittoutumattomuuden kannalla.
Siksi tarvitaan Itsenäisyyspuoluetta. Suomalaisista 1-2 miljoonaa vastustaa
sekä EU- että Nato-jäsenyyttä. Runsaan kahden vuoden päästä pidettävissä
eduskuntavaaleissa on aika saada heidän äänensä kuulumaan.
(Jos joku kuvittelee, että perussuomalaiset torjuvat Nato-jäsenyyden, hän tulee
luultavasti pettymään – mainittakoon vain, että perussuomalaisten
helsinkiläisen ääniharavan mukaan ”Suomen luonteva paikka on Natossa” ja että
puolueen puheenjohtaja kannatti Nato-jäsenyyttä vielä keväällä 2008.)
Ensi kesänä 7. kesäkuuta pidettävissä eurovaaleissa on mahdollisuus antaa
vauhtia Suomen itsenäisyyden palauttamiselle äänestämällä Itsenäisyyspuolueen
ehdokkaita.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
[email protected]
p.0400-565 366
3225
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ajankohtainen aihe,
Vaikuttaako liittoutuminen länteen jo haitallisesti?

Seisoivatko rekat Jouluna EU.n- Venäjän rajalle johtavilla teillä jonkin laajemman tarkoituksen johdosta?
Liittyikö jarrutus Suomenlahteen laskettavan kaasuputken rakentamisluvan painos toimenpiteisiin?
Kaasuntoimitus sopimus Saksa-Venäjä.

Saksa on tehnyt kahdenvälisen sopimuksen, Kaasutoimutuksista Venäjän kanssa.

EU määräsi Suomen puutullisopimus neuvotteluissa.

Ukrainassa kaasuputkien siainnin/ kaasutoimitusten selkkausten taustalla ilmeisesti on Unkarin mahdollinen Nato jäsenyys

Voisikohan nämä asiat kiinostaa EU- vaaleissa
ä ä n e s t ä j i ä ?
aune mänttäri

Äänestä

Meillä käytetään tällä hetkellä Kreikan ja Iso-Britannian jälkeen eniten rahaa asevoimiin. Miten ipu ajatteli huolehtia siitä, että kustannukset eivät entisestään nouse?

Äänestä
  • Nähdäkseni Suomi on sitoutunut Nato- kalustoon, ostamalla Hornetit jotka todellisen tilanteen tullen ovat käytettävissä vain Naton sateliittijärjestelmän kautta.
    Nato uusii järjestelmiään, kalustoaan, siksi Eduskunta varautuu hankkimaan uudet Hornetit.

    Suomen valtiollisenitsenäisyyden luovuttamisesta on seurannut tilanne, että rajat ovat EU-n rajoja joita Suomi valvoo ja puolustaa.

    Suomi on sidottu kaikkiin EU-n päätöksiin jotka ovat Suomen lainsäädännon yläpuolella.

    Lissaboninsopimus
    eur-lex.europa.eu/JOHtml.do
    co.
    vastaus rivijäseneltä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


röhkea Suomalainen kirjoitti:

Suomalaisten on opittava päättämään itse omista asioistaan

Suomalaisista 1-2 miljoonaa vastustaa sekä EU- että Nato-jäsenyyttä

Suomen poliittinen eliitti haluaa Suomen Natoon. Tarkoituksena on, että vuoden
2011 eduskuntavaalien ja 2012 presidentinvaalien jälkeen maassamme on
Nato-myönteinen pääministeri ja presidentti. Näin suunnitellaan kansalaisten
Nato-vastaisuuden murtuvan.
Nykyisessä eduskunnassa ei ole yhtään puoluetta, joka olisi 100 prosenttisen
varmasti sekä EU- että Nato-jäsenyyttä vastaan – eli siis Suomen
itsenäistymisen ja sotilaallisen liittoutumattomuuden kannalla.
Siksi tarvitaan Itsenäisyyspuoluetta. Suomalaisista 1-2 miljoonaa vastustaa
sekä EU- että Nato-jäsenyyttä. Runsaan kahden vuoden päästä pidettävissä
eduskuntavaaleissa on aika saada heidän äänensä kuulumaan.
(Jos joku kuvittelee, että perussuomalaiset torjuvat Nato-jäsenyyden, hän tulee
luultavasti pettymään – mainittakoon vain, että perussuomalaisten
helsinkiläisen ääniharavan mukaan ”Suomen luonteva paikka on Natossa” ja että
puolueen puheenjohtaja kannatti Nato-jäsenyyttä vielä keväällä 2008.)
Ensi kesänä 7. kesäkuuta pidettävissä eurovaaleissa on mahdollisuus antaa
vauhtia Suomen itsenäisyyden palauttamiselle äänestämällä Itsenäisyyspuolueen
ehdokkaita.

Antti Pesonen
Itsenäisyyspuolueen puheenjohtaja
[email protected]
p.0400-565 366

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu