tulee mieleen että näinkö minunkin elämääni ruoditaan ex-mieheni perheessä. Sielläkö he avovaimonsa ja perheensä kanssa juoruilevat ja kehittelevät minusta ja lapsistani tarinoita? Mies itse lähti tuon uuden mukaan ja hänen perheensä hylkäsi kun mies kertoi kaikenlaisia juttuja heille minusta (valeita). Käänsi kaikki riidat aina omaksi parhaakseen kunnes hänen perheensä alkoi pitää minua inhottavana akkana. Esim. en antanut lapsia miehen mukaan kun tuli viinalle haisten autolla ovelle. Sukulaisilleen selvitti etten antanut lapsia, eikä syytä kerrottu. Soittelivat sitten minulle ja huusivat vaikka mitä (hekin kännissä).
Nyttemmin olen ottanut pesäeroa koko porukkaan ja yritän elellä ihanien lasteni kanssa elämää ja kerätä palasia kokoon. Silti aina silloin tällöin kuulee juoruja mitä ovat sanoneet ja exä viestittelee kettuiluviestejä. Esim. jos lapset hänellä ja minä lähden lauantaina baariin, haukkuu hän sukuineen minut huonoksi äidiksi kun en ole lasten kanssa kotona (huom! lapset siis hänellä tapaamis-sopimuksen mukaisesti). Jos puolustautuu, heittävät lisää löylyä pesään.
Miksi minut otettiin silmätikuksi ja mitä pahaa tein että minua ei jätetä rauhaan? Miehellä jo uusi onni ja minä todellakin jätän heidät rauhaan. Yhteyttä vain kun lapsista asiaa (koulu-asiaa tms.). Sukulaisetkin olen jättänyt ihan rauhaan. Lapset saavat pitää yhteyttä, en ole kieltänyt. Eikö tämä uusi tuore pari elä mistään muusta kuin minun asioideni ruotimisesta? Luulisi että tuo uusikko haluaisi miehen kokonaan itselleen, ettei minua edes mainittaisi?

Vastaukset 3
Vanhimmat
mitä ovat menettäneet sinussa. Olit heille tärkeä ihminen, ja nyt kun olet poissa heidän elämästään, he näyttävät kaipuunsa ilkeilyllä ja pahoilla puheilla. He eivät ole käsitellee asiaa, vaan pakoilevat ja yrittävät olla vahvoja ihmisiä, vaikka heihin sattuu.
Yleensä katkeruus ja menetys aiheuttaa tuollaisia tunnetiloja. Ajan kanssa laantuu.
Yritä vaan olla ajattelematta heidän tunteitaan, vaan keskity itseesi ja jaksamiseen, myös lapsiisi. Olet heille kuitenkin tärkeä. Älä mene moiseen loan heittoon mukaan, siitä seuraa vaan lisää löylyä.
Se mitä itse tiedät ja tunnet on trkeinä, viis muiden mielipiteistä. Sinä itse kuitenkin tiedät asioiden oikean laidan, muut vain arvailevat ja haluavat tahallaan loukata.
Tuntui että ex-mieheni ja nykyisensä elivät elämäänsä minun asioita ruotien ja keksien keinoja millä saadaan minut näyttämään huonolta ihmiseltä,epäonnistuneelta ja murjomaan itsetuntoni täysin. Sitä potaskaa sitten levittelivät ihan kaikkialla. Tuntui ettei minun elämnälläni ole heille mitään,ei edes lasten vuoksi mitään merkitystä. Minulla ei saanut olla yhtään ystävää, ei töitä ei mitään....
Onneksi tuosta on kaksi vuotta aikaa, olen saanut elämäni kokoon olemalla sinnikäs, ja laittamalla paskapuheet toisesta korvasta sellaisenaan ulos. Vaikeaa on ollut, mutta edelleen mietin miksi näin tekivät? He saivat toinen toisensa ja en halunnut olla heidän kanssaan tekemisissä, lapset saivat, mutta se ei heille riittänyt.
Onneksi ovat hetkisitten eronneet, ja sekin laitettiin minun syykseni, kuulin, mutta minun elämäni jatkuu lasten kanssa....kumpaaakaan en haluan nähdä koskaan (lapset saavat nähdä isäänsä, mutta aika huonosti isä on lapsiin yhteyttä ottanut).
kuuleppas jos miehen suvussa on alkoholisteja ja jos exäsi on alkoholisti vika on aina muissa.. (alkoholistien mielestä)..
eikö se riitä että sinä ja läheisesi tiedät että ja jos ja jutun mukaan varmaankin olet hyvä äiti?
älä välitä heistä kunhan omaa pahaa oloaan purkaa jne.
koska paljon täällä juttuja jossa äiti lähettää lapsen likaisena ja haisevana toiseen kotiin, ja tiedän myös yhden jolle tärkeempää viina ja mies kun lapset.. et noin.