Venäjä - avoin kysymys

Venäjän johto on sekä Medvedevin, Putinin että Lavrovin suulla selvästi ilmoittanut, että se mitä NYKY-Venäjä kaikkein vähiten haluaa, on sen eristäminen.

Venäjä on käynyt jo vuodesta 1993 WTO:n jäsenyysneuvotteluja ilman minkäänlaista edistymistä. WTO:ssa on 153 jäsenvaltiota ja Venäjä on ainut merkittävä valtio sen ulkopuolella. Samoin se tivaa Euroopalta ja USA:lta strategista kumppanuussopimusta, turvallisuusyhteistyötä niin energian kuin puolustuksenkin saroilta.

Ja mitä tulee johonkin vanhuuden höperöön omista 'spämmeistään' katkeroituneeseen ’luuseriin’ ja revanssihenkiseen Lasse Lehtiseen, niin se ukko on toinen jalka jo omassa haudassaan, ja enää toinen jalka juoksuhaudassa.

Nämä NYKY-Venäjään liittyvät kysymykset ovat niin laajoja historiallisia, yhteiskunnallisia, taloudellisia ja turvallisuuspoliittisia strategisia kysymyksiä, että niihin on aivan turha lähteä Suomessa paneutumaankaan.

Meillä ei ole siihen riittävästi tietoa, maassamme EI OLE riittävästi rohkeaa älymystöä, joka uskaltaisi tässä Ruotsin ja muiden ”hurrrihenkisten propagandamyllytyksessä” mitään julkituoda.

No, epäilemättä Juhani Suomi ja eräät muutkin, mutta harvat, ovat viime aikoina esittäneet rohkaisevia ulostuloja.

Maailmamme on selvästi Bushin hallinnon rappion jäljiltä muuttumassa, maailmalla liikkuu valtava määrä uusia ja rohkeita ajattelijoita - niin yhteiskunnallisissa kuin taloudellisissakin kysymyksissä. Suuri osa heistä tulee Yhdysvalloista, mutta ei ainoastaan sieltä, paljon myös monista Aasian maista, Intiasta, Singaporesta, ja ehkä voi sanoa, Kiinastakin.

Jeltsinillä oli oligarkkien tuki.

Jeltsinin presidenttikauden alkaessa 1992 alkoi raju inflaatio. Neuvosto-omaisuus yksityistettiin, ja se kasautui suurliikemiesten käsiin, kun kansalaiset myivät hädissään yksityistämiskuponkinsa peläten niiden käyvän arvottomiksi.

Palkkoja ei maksettu.

Parlamentin kommunistit saivat tarpeekseen, ja vuonna 1993 "punaruskeat" kommunistit ja äärioikeistolaiset yrittivät aseellista vallankaappausta epäonnistuen. Vaikka Jeltsin toimikin itsevaltaisesti, parlamenttiin linnoittautuminen oli hölmöä. Jeltsinillä oli kansan tuki (joskin vähenevä): hänet valittiin vielä uudestaan 1994. Lisäksi, mikä tärkeintä, hänellä oli armeijan tuki.

Silloinhan meilläkin pelättiin sisällissotaa ja seurattiin kylmä rinki perssilmässä oikeistopopulistisen Vladimir Zhirinovskin parlamenttimenestystä.

Nuori Putin pisti oligarkit järjestykseen. On mahdollista, että he olisivat itsekin rauhoittuneet ja tulleet tuntoihinsa etsikkoajan jälkeen (näin ainakin Hodorkovski on kirjoittanut), mutta vahvan Venäjän luojat eivät malttaneet odottaa heikon demokratian alkukangertelua.

Venäjän suuntaa miettiessä pitäisi selvittää, ketkä ovat Putinin takana. Joku toi hänet tuntemattomuudesta presidentiksi. Ei hän ole yksin. Puhuttaessa "tiedustelutaustaisista" käytetään kovin epämääräisiä ilmaisuja. Ihmisistä organisaatiotkin koostuvat. Joku syö leipää ja miettii. Kuka on Venäjä?

Mikä on se harmaa eminenssi, jolla valta on? Kansako?

Jos sinulla on aikaa, tutki noita Venäjä-friikkien kirjoituksia, keskusteluja ja blogeja. Sieltä voisi tarkka lukija kuurnia jotakin helmiäkin, kenties.

http://minunvenajani.blogspot.com/


Varmaa on vain se, että Neuvostoliiton romahduksesta on liian vähän aikaa, jotta voimme sanoa, mikä sen asian merkitys maailmalle itse asiassa on.

"Nykyinen Medvedevin ja Putinin johtama federaation hallinto tekee mitä ilmeisimmin hihat käärittynä töitä olojen vakauttamiseksi ja yhteiskunnan kehittämiseksi. Meneillään oleva taloudellinen taantuma tuntuu rankasti Venäjälläkin. Valtiojohdon virka ei ole helppo Venäjälläkään eikä varsinkaan siellä."

Se tekaa kaikkensa oman valtansa pönkittämiseksi, sananvapauden ja penimmänkin arvostelun itseään kohtaan kikemiseksi, murhauttamalla kaikki toisinajattelijat. Venäjällä ei ole mitään tulevaisuutta, ennenkuin nämä entiset KGB-miehet astuvat sivuun tai heidät siirretään sitten sivuun. Venäjä on menossa kohti sisäistä kaaosta ja erittäin veristä vallankumousta, koska kansan kärsivällisyys loppuu joskus.

Tuona aikana Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Venäjällä vaikuttivat yhdysvaltalaiset "talousasiantuntijat", amerikkalaiset. Sillä tilanteella oli oma taustansa. "Amerikkalaisuus" oli ollut Neuvostoliitossa sekä virallisen politiikan vastapuoli että samalla kilpailija, jonka kanssa oli yritetty pärjätä kuin urheilukisoissa. Kun sitten Neuvostoliitto hävisi sen kilvoittelun, niin kuviteltiin, että onni ja autuus löytyisi amerikkalaisuudesta. Muistamme hyvin, kuinka itänaapurimme kaupoissa tavaroitten hintojakin ilmoitettiin dollareissa varsinkin kalliimpien ylellisyystavaroitten kohdalla. Venäjälle tuotiin yksipuolinen jenkkiläinen markkinaliberalismi ja siitä seurannut jälki oli hirmuista, Paasikiveä lainatakseni.

Amerikkalaisten neuvonantajien oppien noudattaminen johti Venäjällä täystuhoon. Maan jama oli päivänselvää. Totta kai siinä katastrofalisessa tilanteessa laajoissa piireissä monilla tahoilla kumpusi vahvoja näkemyksiä asioitten ja olojen järjestykseen saamisesta. Noita tahoja oli enemmänkin kuin Hasbulatovin ja Zhirinovskin edustamat suuntaukset. Toivon mukaan saamme historian tutkimuksen kautta aikanaan lisää faktatietoa tuon aikakuden tilanteesta Venäjällä. Aivan vuosikymmenen lopulla tuo "muutosvoimien" tahto toi sitten esille Vladimir Putinin pääministeriksi ja Jeltsinin seuraajaksi presidentiksi. Ehkäpä tuon historian tutkimuksen myötä saamme lisäselvyyttä myös Tsetsenian kriisin merkitykseen tilanteessa. Samoin Moskovan kerrostalojen räjähdykset saattavat liittyä nekin niihin samoihin asetelmiin.

Saattaa olla niin, että Venäjällä ei ole syntymässä laajaa kansanliikettä, jonka spontaani voima johtaisi koko maan valtarakenteen muuttumiseen. Enemmänkin todennäköistä taitaa olla venäläisten halu elää rauhassa tätä päivää. Valtiojohdon virkana on sitten huolehtia asioitten hoitumisen jatkuvuudesta.