En enää tiedä kuka olen.
Olenko äiti, nainen vai joku muu.
En enää tiedä missä olen.
Olenko arjessa ja rutiinissa vai pehmeissä päiväunelmissa.
En enää tiedä haluanko olla sitä mitä olen.
Olisinko jotain muuta, hieman enemmän.
Miksi elämä on täynnä velvollisuuksia ja muiden tarpeita. Miksi en saa olla se pieni herkkä ajatteleva ihminen, joksi minut on luotu. Se minulta kielletään sanoitta. Ja samalla rakkaus pieniin somiin sopuleihini saa minut tuntemaan syyllisyyden kipeitä pistoja rinnassani, tuosta itsekkäästä toiveesta. Niin, miksi haluaisin muuta kuin sen mitä minulla jo on?
Elämäni on tyhjää, vaikka tiedän elämässäni olevan paljon syitä elää. Tiedän myös, ettei se ole tarpeeksi. Sillä kukaan ei kuuntele, eikä ketään kiinnosta. Teen aina vain sen mitä minulta odotetaan ja iltaisin minua odottaa hiljaisuus.
Onko niin väärin toivoa, että olisi joku jolle puhua. Toivoa, että hiljaisuuden rikkoisi samanlainen sielu, joka on vaiettuaan saanut minussa aikaan entistäkin kovemman halun levittää siivet ja kokeilla niiden kestävyyttä.
Mitä tapahtuisi jos yrittäisin lentää. Putoisinko alas ja lakkaisin olemasta? Sitä en koskaan kai uskaltaisi tehdä, en edes haluaisi polttaa siltoja ja tuhota muiden elämää itsekkyydelläni.
Jäljelle jää vain pieni ja hiljainen toive sisälläni. Se kuiskailee:" tule ja tuo valo mukanasi, sillä minulla ei ole muuten mitään syytä elää", ja niin se kutsuu ystävääni nimeltä.
Olenko äiti, nainen vai joku muu.
En enää tiedä missä olen.
Olenko arjessa ja rutiinissa vai pehmeissä päiväunelmissa.
En enää tiedä haluanko olla sitä mitä olen.
Olisinko jotain muuta, hieman enemmän.
Miksi elämä on täynnä velvollisuuksia ja muiden tarpeita. Miksi en saa olla se pieni herkkä ajatteleva ihminen, joksi minut on luotu. Se minulta kielletään sanoitta. Ja samalla rakkaus pieniin somiin sopuleihini saa minut tuntemaan syyllisyyden kipeitä pistoja rinnassani, tuosta itsekkäästä toiveesta. Niin, miksi haluaisin muuta kuin sen mitä minulla jo on?
Elämäni on tyhjää, vaikka tiedän elämässäni olevan paljon syitä elää. Tiedän myös, ettei se ole tarpeeksi. Sillä kukaan ei kuuntele, eikä ketään kiinnosta. Teen aina vain sen mitä minulta odotetaan ja iltaisin minua odottaa hiljaisuus.
Onko niin väärin toivoa, että olisi joku jolle puhua. Toivoa, että hiljaisuuden rikkoisi samanlainen sielu, joka on vaiettuaan saanut minussa aikaan entistäkin kovemman halun levittää siivet ja kokeilla niiden kestävyyttä.
Mitä tapahtuisi jos yrittäisin lentää. Putoisinko alas ja lakkaisin olemasta? Sitä en koskaan kai uskaltaisi tehdä, en edes haluaisi polttaa siltoja ja tuhota muiden elämää itsekkyydelläni.
Jäljelle jää vain pieni ja hiljainen toive sisälläni. Se kuiskailee:" tule ja tuo valo mukanasi, sillä minulla ei ole muuten mitään syytä elää", ja niin se kutsuu ystävääni nimeltä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kuka olet,
se sinun pitää itse löytää.
Toivottavasti et vielä ole äiti
-kuulostat aika nuorelta.
Miksi elämä on täynnä velvollisuuksia ja muiden tarpeita?
Koska tällä maapallallolla on sinun lisäksesi aika hurjasti muitakin ihmisiä ja muita eliöitä.
En usko, että kukaan kieltää sinua olemasta herkkä ajatteleva ihminen,
paitsi ehkä sinä itse
tee niin kuin haluat (laillisuuden rajoissa)
äläkä niin kuin luulet sinulta odotettavan
se antaa paljon enemmän
niin minäkin teen
-teen töitä
eikä kukaan estä minua lentämästä
Ajattelin ensin vaieta, mutta muutin kuitenkin mieleni. Et ymmärtänyt lainkaan, mitä tekstini viestitti, mutta ei se mitään sillä ei ole väliä.
Tiedän, että minun täytyy itse löytää itseni, muuta en ole koskaan ajatellutkaan, ja kyllä toiset voivat estää olemasta herkkä ja ajatteleva ihminen, valitettavasti.
Kiitos kuitenkin kun välitit ja pahoittelen purkaustani. Minun vain täytyi purkaa tunteitani jonnekin nimettömänä.
Jokainen tulkitsee tekstejä
oman maailmankuvansa kautta
ellei ihan suoraan ole tulkattu
taistele sen puolesta
mikä sinulle on tärkeää
jos se on tarpeeksi tärkeää
aivan tarpeetonta pahoitella "purkausta"
tämähän on yhteinen alue
Kiitos Sinulle.
Kiitos ystäväin,
kun rikoit hiljaisuuden sisältäin.
Valosi kajo leijailee ympärilläni vielä,
näyttää suuntaa kivisellä tiellä.
En anna kohtalon kahlita sieluani,
en tukahduttaa luovuuttani.
Se lentää vapaana kuin perhonen,
ystäväänsä yön hiljaisuudessa usein kaivaten.
Tämän verran halusin vain kertoa,
katsoin sen parhaaksi paljastaa näin pullopostilla.
Kiitos, P