Tohdinko kajota toiseen pyhään lehmään saman viikon aikana, mietin.
Kaksi sekuntia ankaraa päättelyä.
Tohdin.
Kuvitelkaa huipulle pyrkivä Sibelius-akatemian läpikäynyt muusikko, joka päätyy tienaamaan elantonsa Loimaalaisessa kolmihenkisessä humppayhtyeessä nimeltään Jarno´s.
Kuvitelkaa F-ykkösiin tähtäävä moottoriurheilija, joka on tuomittu ajamaan loppuikänsä kansallista jokamiesluokkaa.
Palauttakaa mieliinne kokki, joka hamusi paikkaa Michelin tähdillä varustetun ravintolan keittiöstä ja tekee nykyisin elantonsa Hesburgerissa.
Älkää unohtako lentäjäksi halunnutta, joka päätyi viettämään kolmivuoro-yönsä lennonjohtotornissa, koska pelkäsi korkeita paikkoja eikä kestänyt g-voimia.
Mikä se on kirjallisuudessa?
Hän on keskiarvo. Mediaani. Lunastamaton lupaus. Orgasmi vailla täyttymystä. Toive, joka jäi toteutumatta.
Keskinkertaisuuksien keskinkertaisuus.
Unohdettu. Hylätty. Katkera.
Säälittävä otus, jonka omat näytöt haihtuivat pisaroina sumuun.
Homeinen hillomunkki, joka jäi syömättä.
Mätä omena syksyisellä nurmella.
Mustaksi palanut ranskalainen peruna tyhjennetyn lautasen reunalla.
Yksinäinen ulkomeren majakka, jonka loistosta on katkaistu virta jo ajat sitten.
Säälittävin olento maailmassa, niin väitän, on kirjallisuuskriitikko.
Kaksi sekuntia ankaraa päättelyä.
Tohdin.
Kuvitelkaa huipulle pyrkivä Sibelius-akatemian läpikäynyt muusikko, joka päätyy tienaamaan elantonsa Loimaalaisessa kolmihenkisessä humppayhtyeessä nimeltään Jarno´s.
Kuvitelkaa F-ykkösiin tähtäävä moottoriurheilija, joka on tuomittu ajamaan loppuikänsä kansallista jokamiesluokkaa.
Palauttakaa mieliinne kokki, joka hamusi paikkaa Michelin tähdillä varustetun ravintolan keittiöstä ja tekee nykyisin elantonsa Hesburgerissa.
Älkää unohtako lentäjäksi halunnutta, joka päätyi viettämään kolmivuoro-yönsä lennonjohtotornissa, koska pelkäsi korkeita paikkoja eikä kestänyt g-voimia.
Mikä se on kirjallisuudessa?
Hän on keskiarvo. Mediaani. Lunastamaton lupaus. Orgasmi vailla täyttymystä. Toive, joka jäi toteutumatta.
Keskinkertaisuuksien keskinkertaisuus.
Unohdettu. Hylätty. Katkera.
Säälittävä otus, jonka omat näytöt haihtuivat pisaroina sumuun.
Homeinen hillomunkki, joka jäi syömättä.
Mätä omena syksyisellä nurmella.
Mustaksi palanut ranskalainen peruna tyhjennetyn lautasen reunalla.
Yksinäinen ulkomeren majakka, jonka loistosta on katkaistu virta jo ajat sitten.
Säälittävin olento maailmassa, niin väitän, on kirjallisuuskriitikko.
Vastaukset 16
Vanhimmat
En muista kuollaksenikaan kuka sen sanoi, mutta jotenkin näin se meni:
"Kriitikko on sellainen joka tietää miten se tehdään, mutta ei pysty siihen."
Mulle tuli tuossa sun eilisistä (ärsyttävän)varauksellisista kehuistasi mieleen, että onko se myös toisinpäin, niin, että voiko sellainen, joka tuntee jostain syystä osaavansa kirjoittaa, kadehtia ihmistä, joka osaa kirjoituksia taas kritisoida.
Minä en ainakaan osaa arvostella. Emotionaalisen etapin kyllä käsitän, mutta muuten menee ylitse. Eikä tuo opiskelemalla tai kritiikkiä harjoittelemalla onnistu. Jotkut vain osaavat sen. Onko siihen jokin konsepti, tai jokin ruksattava lista mitä punakynällään seurata?
Ajatelkaa ihmistä, joka palvoo kirjaimia kun ne tippuvat paikoilleen juuri oikeassa järjestyksessä. Niitä sanoja ja lauseita, jotka taikovat hänen mielensä helisevään kirsikkapuuhun, meren hakkaamalle rantakalliolle tai niihin tunteisiin, jotka nousevat ja laskevat lämpömittarin lailla vuodenaikojen tanssiessa ikuisia tanssejaan aina muuttuvalle yleisölleen.
Kauniisti ne on silitetty paikoilleen, runoksi, kirjaksi, maailmaksi, ja kriitikkolapsen ilo kumpuilee kuin leikki-ikäisen, joka rapistelee lahjapaperia tuskin uskaltaen repiä sitä auki, sillä toiset lelut kestävät useat leikit, toiset jäävät jo ensimmäisestä vilkaisusta.
Ettet olisi saanut F. Enzoseni huonoja arvosteluja, kun tekee mieli piikitellä kriitikoita?
Eikö kirjailijan juuri pitäisi olla avoin ja ymmärtäväinen, jotta pystyisi kirjoittamaan aidosti?
Vaikea kuvitella kadehtivansa ketään, jonka tehtävänä on tökkiä tikulla niiden töitä, joihin itse ei kykene.
Se on kerrassaan halveksittava tehtävä, mutta kai jonkun on sekin hoidettava. Huonosti sammutettu, sanoi naapurikunnan kateellinen palopäällikkö...
Jokainen kirjailija saa osakseen arvostelua, eikä se aina ole pelkkää ylistystä, sehän kritiikin tehtävä onkin - löytää mahdolliset epäkohdat ja osoittaa niitä sormella. Pelkillä kehuilla kritiikki menettäisi merkityksensä. Siksi kaikkien kirjoittajien on totuteltava siihen, että saa siipeensä, ennemmin tai myöhemmin. Niin olen saanut minäkin ja saan myös jatkossa.
Kriitikoiden kirjavassa joukossa suuri osa on kuitenkin keskinkertaisia tai sitä huonompia kirjoittajia, tuhkaksi romahtaneita entisiä lupauksia, tyhjäksi osoittautuneita hylsyjä. Kuinka siis arvostella muita, ellei itse osaa kirjoittaa?
Tässä lähestytään nyt hitaasti oman motivaationi ja näiden palstakommenttieni kirkkainta ydintä.
Tällä palstalla on osittain sama kritiikin antamisen ja ottamisen ongelma. Siksi kysyin jo aiemmin, montako oikeaa kirjailijaa täällä kirjoittaa.
Ja siihen seis!
En tarkoita nyt kömpelöä viittausta paremmuuteen vs. huonommuuteen - tämä on kriittisen tärkeä yksityiskohta, jota ei voi liikaa korostaa ja joka jokaisen tulisi ymmärtää - vaan perspektiiviä kokematon-kokenut -akselilla.
Kirjailijanaluissa voi olla loistavia kykyjä, ja onkin, mutta niin kauan kuin he ovat alkuja, kokemattomuus värittää kommentointiakin. Kokemattomat neuvovat toisia kokemattomia. Vertaistuki ja kannustus on tärkeää, mutta vain ärsyttävänkin ikävä ristiriita kokemattomuuden ja kokemuksen välillä luo oikeanlaista kehitystä. Ilman vastakkain asettelua ei tapahdu johdonmukaista ja päämäärähakuista harjaantumista, joka johtaa hedelmälliseen lopputulokseen, tässä kohtaa siis kirjailijuuteen.
Kokemattomuudesta johtuu myös se, ettei asiapohjaista neuvontaa haluta ottaa vastaan, vaan se koetaan nälvinnäksi ja piikittelyksi. Kyseisellä asenteella on turhauttavat vaikutukset, kuten ollaan nähty.
Avatkaa siis mielenne, kuunnelkaa kokeneempia, kehittykää loistaviksi kirjailijoiksi ja, erityisesti alleviivattuna, oppikaa ignooraamaan niitä kriitikoita, jotka eivät koskaan kyenneet samaan kuin te.
Hei vielä,
ymmärrän F.Enzo ajatuksiasi kritiikistä meitä harrastelijoita kohtaan ja olen ihan samaa mieltä, että meidän on oltava nöyriä ja oppia (myös) pidemmälle edenneiden kommenteista.
Olen vain eri mieltä tuosta kriitikoiden mollaamisesta, mutta sehän on hyvä, että keskustelua syntyy.
Kiva, että olet tullut tälle palstalle, itsekin varmaan uskaltaudun tänne tekstinpätkiä vielä laittamaan, kunhan olen kerännyt tarpeeksi rohkeutta. ;)
Tästä aloituksesta kolmannes on totta, toinen kolmannes provokaatiota ja loput huumoria. Tarkoitus on herättää keskustelupalstalle keskustelua, kuten arvasit. Tasapaksu myötäily tuskin kirvoittaa ajatuksia.
on usein yliopistotutkinto ja säännölliset tulot, mukava elämä. Vielä saavat pönkittää itseään nostamalla tai tallaamalla muiden töitä. Ihanaahan se on, vastuullista. Onhan hyviä kriitikoita paljonkin. Mutta kai se kirpaisee kirjailijaa kun saa tosi huonot arvostelut.
Ei kaikki kriitikot edes halua kirjailijoiksi.
säännölliset tulot ja mukava elämä ei sulje pois sitä mahdollisuutta, etteikö ihminen olisi täydellinen fakki-idiootti.
Siksi toiseksi, kriitikot eivät tunne sellaista sanaa kuin vastuullisuus. He vähät välittävät siitä, mitä seurauksia heidän kritiikillään on. Jollekin esikoistaan juhlivalle - enkä tosiaan tarkoita nyt itseäni - tyrmäävä kritiikki saattaa merkitä jopa uran loppumista lyhyeen. Kuka ottaa silloin vastuun? Kriitikko? Tuskin.
Millainen luonteenlaatu on sellaisella ihmisellä, joka mieluummin ryhtyy kirjakriitikoksi kuin kirjailijaksi?
En viitsi sitä edes ajatella.
Analysoi muiden kirjoituksia.
Mitä F.Enzo tekee kirjailijanaluissa? Analysoi muiden kirjoituksia.
Kriitikko on kateellinen kirjoittajille. F. Enzo on...?
yrittää vääntää asioita tuohon suuntaan, koska vihjailusi ei pidä paikkaansa, eikä se johda mihinkään.
Olen kirjoitellut tänne lähinnä kannustaakseni lahjakkaita kirjoittajia. Lapsellisuus ja perusteeton yltiöpäisyys sekä turhan uhoaminen ei sen sijaan saa syttymään.
Olen joskus miettinyt, mistä niin yleinen mestausmentaliteetti ylipäänsä juontaa juurensa. Ja sitten taas unohtanut kysymyksen saman tien.
Luitko muuten kaikki ketjun viestit?
Joku ei tykännyt pyhästä lehmästäsi? Katkeruutta siitä?
Olet kirjailija ilmoittamistasi julkaisuista päätellen ja silti ole tällä palstalla?
Täällä on vastaavia "viisaita" ollut vuosien saatossa aika monta.
Siinäpä vasta hilpeä teksti. En kuitenkaan välttämättä allekirjoita sanomaasi täysin: kriitikollakin on oma asemansa kirjallisuudessa. Se ei ehkä ole kummoinen määränpää, mutta maantien varrella sijaitsevasta pysäköintipaikasta (sellaisesta, jossa on haiseva WC, roskis, ja graffiitein koristeltu puinen pöytä) se käy mainiosti.
Minun on vaikea ymmärtää kirjallisuuskriitikoihin kohdistuvaa vihaa ja katkeruutta. Se ei ole omaperäistä, nokkelaa eikä yleensä edes perusteltua.
Kriitikon tehtävä ei ole laatia kaunokirjallisia teoksia vaan arvioida, suhteuttaa ja arvottaa niitä eritellen, perustellusti ja asiantuntemustaan hyödyntäen. Ketä kiinnostaa, osaako kriitikko kirjoittaa hyviä runoja, kunhan hän osaa kirjoittaa hyviä kritiikkejä? Hyvä kritiikki ei välttämättä tarkoita myötämielistä kritiikkiä, mikä tietysti toisia aina harmittaa. Kirjallisuuselämän ja kirjallisuuden kuluttajan kannalta kritiikit ovat kuitenkin tärkeitä tekstejä.
Voiko kriitikoiden ammattikunnan mädännäisyyden puolesta esittää järkiargumentteja hilpeän retoriikan sijaan? Kuulisin niitä mielelläni.
on aina vain ja ainostaan yhden ihmisen näkökulma tietystä teoksesta.
Samasta teoksesta voidaan esittää, ja esitetään, toisistaan täysin päinvastaiset kritiikit. Tätä tapahtuu päivittäin, ja sen ovat saaneet kokea varmaan kaikki kirjailijat, muista taiteilijoista puhumattakaan.
Kuinka tämä subjektiivisuuden fakta siis palvelee kirjallisuuselämää ja kirjallisuutta? Voiko se johtaa mihinkään muuhun kuin olankohautukseen?
Aivan samoin kuin sinä esität nyt kommentissasi, ettei kyseinen keskustelun avaus ole omaperäinen, nokkela tai perusteltu. Tilannetta voidaan verrata siihen, että minä kirjoitan romaanin, ja sinä huudat sen jälkeen omasta nurkastasi, että teos on täysin turha.
Kuitenkin lähdit tähänkin kekustelun avaukseen vastaamaan. Miksi? Koska se herätti sinussa ajatuksia - provoisova halveksunnan manifesti nostatti sinussa vastareaktion.
Mutta kumpi oli ensin, muna vai kana, sinun kommenttisi vai minun aloitukseni? Ilman aloitustani ei olisi sinun kommenttiasi. Toisin sanoen, minä julkaisin ajatuksen, jota sinä arvostelit - kumpi meistä oli tällä kertaa luovempi?
Got the point?
Kriitikko on aina perässähiihtäjä. Taiteilija luo ja asettaa itsensä arvostelulle alttiiksi.
Siinä on merkittävä ero.
Työskentelen toimittajana, mutta en kriitikkona. En nimittäin koe, että olisin riittävän taitava arvostelemaan, erittelemään, analysoimaan ja ymmärtämään kirjallisuutta niin, että kirjoitukseni palvelisivat lukijoita. Kirjoitan aiheista, jotka tunnen paremmin. Yhden kritiikin kirjoitin kerran pakon edessä, ja siitä tuli huono.
Arvostan kriitikoiden työtä, ja ainakin minun kohdallani se johtaa harvoin vain olankohautukseen. Yleensä se herättää ajatuksia, joskus halun lukea jokin kirja, toisinaan päätöksen olla lukematta.
Harrastelijakirjoittaja (kyllä, vaikka olen vain toimittaja, raapustelen huvikseni romaania, mutta en haaveile ammattikirjailijaksi ryhtymisestä) saa kriitikoilta myös näkökulmia ja ajatuksia omien tekstiensä parantamiseen.
F.Enzo, joka on usein korostanut kirjoittajan nöyryyttä ja sitä, kuinka on otettava vastaan palautetta ymmärtää varmaan, että hyvä kriitikko on kirjoittajalle varsin hyödyllinen apuri.
osittain oikeassa, ja kyllä, toimittajan työ ei ole verrannollinen kriitikon vastaavaan.
Jos tämä ketju on sinusta naurettava, haluat silti ottaa osaa keskusteluun. Omituista. Tekeekö tämä ketju siis meistä kaikista naurettavia? Niin sinusta kuin minustakin?
Siinäkin olet oikeassa, että ammattinsa osaava ja asialleen paneutunut h y v ä ammattikriitikko saattaa olla kirjailijalle jossain määrin jopa hyödyksi. Ongelma on siinä, että todellisia osaajia, jos koko maan tarjonta huomioidaan, tällä rintamalla on aniharvassa - hyviä toimittajia taas pilvin pimein.
Väittäisin, että maamme kirjallisuuden huippukriitikot voi luetella yhden käden sormilla heitä tässä yhteydessä kuitenkaan nimeämättä. Nämä harvat pois lukien suurin osa on harrastelijoita, epäonnistuneita ja katkeroituneita entisiä lupauksia.
En voi myöskään olla liikaa korostamatta yhtä olennaista seikkaa: taiteilijat maksavat kriitikoiden palkat. Ilman taidetta ei kriitikoilla olisi arvosteltavaa. Tämä on hyvä muistaa, kun pallottelee ajatuksilla kriitikoiden ammattitaidosta, vastuuntunnosta ja merkityksestä itse taiteelle.
Oho! ... onpas täällä tekstiä. Onko tämä sitä realitya?
Sitä mie hiukan eppäilen nyt että jotenkin liianki korkeelentosta.
Mie ko kuukletin tuota Loimaan humppayhtyettä ni ei löytynnä,
salaiset sivut lienee sitten päntillä, jotta voisitteko hyvä
korkialentoinen F. Enzo jotakin vinkkiä siitä,
vai lieneekö tarinointi männä jo aivan fiktion puolelle?