Rakkaus

Kissanminttupuun oksa katkeaa
Eihän se kasva puussa.
Ei mikään koskaan

Rakkaus on kyyneleen vierimä.
Matka poskelta takaisin silmäkulmaan

Ei ikuisuus ollut vuosissa
ei helmitauluissa

Sellaisina päivinä
kun aurinko sokeuttaa silmät
ja kyynel polttaa poskeen reiän

Mitä sanot
kun yhtäkkiä kaikki sinusta
on siinä yhdessä eleessäsi
ja päivät jatkavat kulkuaan

Sinulle
minä olen ne sanani,
ne ainoat, jotka valehtelin.

Aurinko nousee huomennakin
Ja joku päivä sataa taas vettä
Ja joku päivä kissanminttu kasvaa taivaissa

Kevään lapselle
talvi on niin kylmä
2193
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

.. eleettömästi vaihtarin tähän kauniiseen, surulliseen runoosi. Ymmärsinkö ajatuksen runossasi, en ole varma. Elämässä on monta puolta, joskus yhdestä tulee niin hallitseva, että muut puolet jäävät alle. Jossain vaiheessa on aika pysähtyä ja katsoa taaksepäin. Aina ei pidä näkemästään, mutta edessä saattaa olla valoisampi näkymä, siihen täytyy vain uskoa, muuten ei jaksa jatkaa. Tällaisin ajatuksin runosi tulkitsin. :)
-----------------------------
Mikäpä puussa kasvaisi
kävyt, omenat, kirsikat
kertoa voisin muutakin
itse tiedät, tajuat

aikuinen elää omillaan
riippumatta muista
joka penni ansaitaan
ei keräellä puista

sen mikä kasvaa sisällä
sitä ei voi ostaa
sen voipi saada lahjaksi
pakottaa ei koskaan

kerran kun on annettu
saa omanansa pitää
jos riittämiin ei arvoa
ei sille mahda mitään

kevät tulee kuitenkin
kun sen on aika tulla
ja kissanminttu korkea
kasvaa laatikossa mulla

Äänestä

Miksi pitäisi kysyä, mitä rakkaus on.
Riitää kun saa tuntea kätesi kuviot.
Huulesi minun suudeltavina luonani.

Kaikki sinussa kertoo, mitä Rakkaus
on. Joka liikeesi minua kohti sanoo, miten
pajosta olisin vajaa ilman sinua.

Houkkanako esittäisin itsestäni vähemmän
miestä, kun sinä olet niin täysin Nainen.
Vierastaisit minua, suottaisit kaiken toiselle.

Minä tiedän mitä rakkaus on ja toivon,
että tiedämme samoin. Kokonaisuus meissä osuu
osuu yhteen ja sitä lopulta Rakkaus on.

Miksi siis kysyä ja eksyä. Olla seuraavassa
hetkessä kaukana.


http://www.youtube.com/watch?v=FAqNdFT4Vrs


Kiitos runostasi.

Rakkaudessa josku lyhyt
matka on pitkä ja hetki
muodostua ikuisuudeksi.

Käsi vaan ei enää yllä
toisen käteen. Toinen ei
kuule sanoja. Ymmärrä
lauseita. Tunnista
suudelmaa.

Ja ei tarvita kuin hetki.

Ja tragedia.

Hienoa, rikasta ja
kypsää tekstiä.

Oivasti säkeistetty ja
runosi sielu tuntui.

Saavutit ja sait esiin,
mitä tahdoit ja hyvällä
tavalla.

Lukija kiinnittyy ja
elää tämän runosi mukana.

Oikein nautittava ja
hyvä runosi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


on... kirjoitti:

Kissanminttupuun oksa katkeaa
Eihän se kasva puussa.
Ei mikään koskaan

Rakkaus on kyyneleen vierimä.
Matka poskelta takaisin silmäkulmaan

Ei ikuisuus ollut vuosissa
ei helmitauluissa

Sellaisina päivinä
kun aurinko sokeuttaa silmät
ja kyynel polttaa poskeen reiän

Mitä sanot
kun yhtäkkiä kaikki sinusta
on siinä yhdessä eleessäsi
ja päivät jatkavat kulkuaan

Sinulle
minä olen ne sanani,
ne ainoat, jotka valehtelin.

Aurinko nousee huomennakin
Ja joku päivä sataa taas vettä
Ja joku päivä kissanminttu kasvaa taivaissa

Kevään lapselle
talvi on niin kylmä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu