Surkea Primera

Eikö Primera olekaan laatuauto?

http://www.hs.fi/autot/artikkeli/2-3-vuotiaat autot/1135242972012
91962
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Millä perusteella Nissan on mielestäsi surkimus.
Minulla on -04 Nissan Primera 2,o ja olen tosi tyytyväinen autoon.
Vauhtia riittää ja ulkonäkökin OK.

Äänestä

Itsellä on 2-litrainen P12-Primera vuosimallia 2003 ja ei ole ollut mitään ongelmia. Ei voisi juuri luotettavampaa kaaraa olla. Muutamalla tuttavalla on myös Primera ja heilläkään ei ole ollut ongelmia. Toisella oli tosin jonkin verran öljynkulutusta 1.8-litraisessa koneessa, mutta sekin hoidettiin kuntoon. En tiedä millä perusteella nuo tilastot on tehty. Primeran omistajilta ei ole juuri valituksia kuulunut. Jossakin toisessa tilastossa Nissan Primera P12 oli 6 parhaan joukossa. Että semmosta.

Äänestä
  • Minulla oli 05 1,6 fatkku primera runsas kolme vuotta ja sinä aikana tehtiin seuraavat takuu korjaukset. Etupään kumankin puolen alatukivarret kummankin puolen raidetaggonpäät ja myös koiranluut eteen,Jarrulevyt sorvattiin edestä levyjen kierouden takia ,ratin johtosarja koska rodio vaihtoi kanavaa aina kun käänsi ratista keskipaneelin näppäimistö,ja kaikenlisäksi aivan takuun loppu metreillä vaihdelaatikkoon uusitiin kaikki laakerit ja viitosvaihteen hammaspaketti koska viitonen putosi pois päältä.Jos primera olisi laatupeli ei siihen olisi tarvinnut tehdä miitän enenmainituista takuukorjauksista.

    Äänestä

  • minullakin kirjoitti:

    Minulla oli 05 1,6 fatkku primera runsas kolme vuotta ja sinä aikana tehtiin seuraavat takuu korjaukset. Etupään kumankin puolen alatukivarret kummankin puolen raidetaggonpäät ja myös koiranluut eteen,Jarrulevyt sorvattiin edestä levyjen kierouden takia ,ratin johtosarja koska rodio vaihtoi kanavaa aina kun käänsi ratista keskipaneelin näppäimistö,ja kaikenlisäksi aivan takuun loppu metreillä vaihdelaatikkoon uusitiin kaikki laakerit ja viitosvaihteen hammaspaketti koska viitonen putosi pois päältä.Jos primera olisi laatupeli ei siihen olisi tarvinnut tehdä miitän enenmainituista takuukorjauksista.

    Minulla pimahti vaihdelaatikko 100 tkm paikkeilla. Se on heikko 1.6 -litraisessa. Miten on muilla kestäneet?

    Äänestä

  • Näitä tilastoja tehdään, jotta päästään eroon harhaluuloista joita syntyy, kun luullaan tuntevan kaikki Primerat kun tunnetaan oma ja kuuden kaverin.

    Äänestä

hyvää ja huonoa, ja siltäväliltä,,
kolmas primera mulla menossa,normaali kuluvia osia olen vaihdellut,
todella tyytyväinen olen ollut joka autoon, luultavasti ostan seuraavaksikin primeran,,

Äänestä
  • Saattaa olla, että Primeran valmistus loppuu, Niin kuin Almerankin. Tiedä sitten hänestä.

    Äänestä

  • Loppuu kirjoitti:

    Saattaa olla, että Primeran valmistus loppuu, Niin kuin Almerankin. Tiedä sitten hänestä.

    on jo loppunut aikapäiviä sitten molempien valmistus, eikä tilalle ole tullut vastaavia malleja, ainakaan primeralle, joku väittää että gashgai olisi korvaava tuote mut se on aivan eri tyyppinen auto joten merkin vaihto tulee eteen noin vuoden päästä

    Äänestä

-05 2.0 Primera ja ylivoimaisesti paras ja luotettavin auto mikä ollut.

Mikään ei valehtele enempää kuin tilasto. Yksi mikä laskee Primeraa noissa tilastoissa on auton H7-ajovalopolttimot. Niiden vaihto on tosin muutaman minuutin homma joten sen kuin vaihtaa.
Toinen on pallonivelet edessä. Jos omistaja on ollut hereillä niin ne on vaihdettu takuuseen huollossa ennen katsastusta.

Primera P12 on laatuauto, jos vertaa edeltäviin euroihin joita ollut, niin laadussa on valovuosi eroa Nissanin eduksi päivittäisessä käytössä. Tilastot saa näyttää ihan mitä lystää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


miten nyt kävi näin? kirjoitti:

Eikö Primera olekaan laatuauto?

http://www.hs.fi/autot/artikkeli/2-3-vuotiaat autot/1135242972012

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu