Oikorata

9563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

On todella hyvä idea! Oikorata olisi Jämsälle pelkästään eduksi. Nyt kun valtio keksimällä keksii elvytyskohteita niin tämä jos mikä on meille hyvä. Jossakin oli kirjoitettu, että se lyhentäisi matka-aikaa Helsinkiin tunnilla. Se on erittäin merkittävä asia. Olisimme saman matkan päässä Helsingistä kuin Tampere on nyt. Katsokaa miten hyvin sielle kehityksen rattaat pyörivät.

Jos me ei olla vastaan ottavalla kannalla elvytysrahoille niin kyllä muut alueet ja maakunnat mielihyvin ottavat nuo rahat. Ja menevät kehityksessä meidän edelle.

Äänestä
  • Ehtii tulla toinenkin lama, ennen kuin tuollainen hanke on päässyt edes suunnittelun asteelle. Ei siitä ole tämän laman torjujaksi. Toki hanke voi pitkällä aikavälillä olla taantuvalle Päijänteen länsirannalle hyväksi. Junayhteys Lahden satamaan ja Vääksyn kanavan rakentaminen aikanaan merkitsivät paljon seudun kehitykselle. Mitä vaikuttavat Vuosaaren satama, mahdollinen junayhteys Tallinnaan, Via Baltica sekä nopea Pietarin yhteys? Voisiko suurista virroista ohjata pienen puron Päijänteen länsirannallekin?

    http://www.ess.fi/?article=223229

    Äänestä

Miksi sinä mtv-uutisia linkkaat, kun Keskisuomalainen kirjoitti ensi kerran oikoratahankkeesta jo lähes vuosi sitten.
Oikorata on houkutteleva haave, mutta kaukana realismista. Toisen kiskoparin rakentaminen Jyväskylä-Tampere -välille tulisi halvemmaksi ja lyhentäisi myös matka-aikaa. Toisaalta uusi rata voidaan heti alkun suunnitella suurnopeuksille, jollainen Tre-Jkl -väli ei oikein ole.

Äänestä
  • eikö sen toisen rataparin rakentaminen Jyväskylä-Tampere -välille olisi tullut juuri erittäin kalliiksi, koska kalliota pitäisi louhia matkan varrelta?

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    eikö sen toisen rataparin rakentaminen Jyväskylä-Tampere -välille olisi tullut juuri erittäin kalliiksi, koska kalliota pitäisi louhia matkan varrelta?

    Meinaakko ettei Lahden ja Jämsän välillä tarvi kalliota louhia? Lehtitietojen mukaan oikorata maksaisi muistaakseni miljardin, toinen kiskopari Tampereelle noin puolet vähemmän.
    Kukaan ei näytä laskeneen paljonko toinen kiskopari toisi säästöä matka-ajassa. Mutkiahan Tampereen radassa on paljonkin, esim. Paratalanmäen kierto. Siihen pohdittiin joskus tunnelin louhimista. En vastusta oikoratahanketta, pikkasen epäilen vain.

    Äänestä

  • Lahden suunnassa? kirjoitti:

    Meinaakko ettei Lahden ja Jämsän välillä tarvi kalliota louhia? Lehtitietojen mukaan oikorata maksaisi muistaakseni miljardin, toinen kiskopari Tampereelle noin puolet vähemmän.
    Kukaan ei näytä laskeneen paljonko toinen kiskopari toisi säästöä matka-ajassa. Mutkiahan Tampereen radassa on paljonkin, esim. Paratalanmäen kierto. Siihen pohdittiin joskus tunnelin louhimista. En vastusta oikoratahanketta, pikkasen epäilen vain.

    Kalliothan katsotaan nykyisin eduksi tienpohjia suunniteltaessa. Silloin ei rakennusmateriaaleja tarvitse rahdata kaukaa. Kallion louhiminen ja murskaaminen ei nykytekniikalla ole mikään vaikea juttu.

    Äänestä

Alueen saamat suuret hyödyt kannattaa nostaa esille eikä sitä mitä se maksaa. Oikorata on hyvin ympäristöystävällinen ja saasteeton.

Äänestä
  • OIkoradasta on vaikea keksiä mitään huonoa. Tietenkin se maksaa ja sen saaminen kestää, mutta entä sitten. Junayhteydet aamuisin JKL paranee ja etelään pääsee nopeasti. Juna on tulevaisuuden kulkuneuvo - ja myös menneisyyden ja nykyisyyden....

    Kunpa vain ympäristöverolla tms. lippujen hinnoista tehtäisiin kilpailukelpoisia autolla liikkumiselle - lentämisestä nyt puhumattakaan.

    Äänestä

  • Tuo ratahanke koskaan, olkoon vaikka kuinka ympäristöystävällinen. Radan rakentaminen tuhoaa kaunista luontoa vain yhden tunnin vuoksi. Mihin meillä on kiire? Kannattaisiko hankkia työpaikat lähempää. Onko pakko jokaiseen kissanristiäiskokoukseen mennä. Videoneuvottelutkin on jo keksitty.

    T:Viherpiipertäjä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Junamies kirjoitti:

Onko järkii vai ei?

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/arkistot/kotimaa/2009/01/781431

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu