Pariuskollisuus

Se lienee enää jäänne katoavasta kansanperinteestä, tai ehkä evoluutio on kehittynyt siihen pisteeseen, että on aika kääntyä kanssaeläjien eli sammakkojen parisuhteisiin eli kimppakivaan.
34950
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

toimii tälläinen yksi uskollisuus.
Minä olen niin uskollinen itselleni että en kaikkien itseään tyrkyttävien varattujen miesten matkaan lähde.
Tästä elämästä seuraa vapaus olla ja elää kenen tahansa ihmisen edessä, toinen on rehellisyys, joka on silloin mennyttä jos valitsee varatun.
Moni ei ajattele että automaatisesti ihmisestä tulee valehtelija samalla kun pettäjä, paitsi tietysti jos on sellainen liitto missä hyväksytään vieraissa juoksentelu, ehkä silloin voi olla rehellinenkin, mutta vain ehkä.
Ja sammakkojen kanssa minä en parittele en tosiaan, eikä kiehdo edes ajatus kimppakivasta.
Minä vaadin suhteeltani muutakin kun seksiä esim. henkeviä keskusteluja, kaikenlaista yhteistä tekemistä ja vapautta kenties juuri siksi elän yksin ja onnellisena.

Äänestä
  • Tuotahan kaikki hoemme, en tiedä silti kun nuoria seuraa ja kuuntelee niin tuntuu että evoluutio on tehnyt suuremmat suunitelmat, kenties kyse on yksittäistapauksista eikä otanta ole riittävän kattava, mut...

    Äänestä

  • Ei yhteiskuntaan olisi mitään sääntöjä, lakeja eikä käyttäytymismalleja muodostunut jos se voisi toimia ilman.
    ... Meriläinen on analyysissään oikeassa

    Äänestä

  • Mies (lat. Uros Habitus) kirjoitti:

    Tuotahan kaikki hoemme, en tiedä silti kun nuoria seuraa ja kuuntelee niin tuntuu että evoluutio on tehnyt suuremmat suunitelmat, kenties kyse on yksittäistapauksista eikä otanta ole riittävän kattava, mut...

    on kaikki niin avointa ja suhteita pitää olla paljon.
    Monet ei kykene yksin elämään, pitää olla joku valmiina jos yks jättää.
    Asiaan mennään heti ja suoraan.
    Pois jää se mystisyys jota minä rakastan kun joskus tapaa miehen joka on samalla tasolla.
    Kosiskelu ja sellainen hidas elämä.
    Olen vanhanaikainen tiedän olen joskus kuullut kun minulle on tarjottu autokyytiä kotiin enkä ole sänkyyni laskenut, typerän lauseen: Miksi kuvittelit mun sulle kyytiä tarjonneen ja kaikista uskomattomin selitys: Et arvaa mitä hyvää ilman jäit nyt.
    Näitä pillunruikuttajia en ole sen jälkeen edes kaverina pitänyt.
    Mutta siitä holimatta mulla on paljon hyviä mieskavereita ja yks jonka katson ystäväksi, kun tietää musta lähes kaiken.
    Joten onneksi tuon tapaiset miehet on harvinasempia.

    Äänestä

  • kawe kirjoitti:

    Ei yhteiskuntaan olisi mitään sääntöjä, lakeja eikä käyttäytymismalleja muodostunut jos se voisi toimia ilman.
    ... Meriläinen on analyysissään oikeassa

    Pohdin tätä elämää omasta elämästäni käsin ja usein kun täällä luen ketjuja humaan että minulla ei ole mitään hätää vaikka elämäni on pientä ja rauhallista.

    Äänestä

  • Meriläinen kirjoitti:

    on kaikki niin avointa ja suhteita pitää olla paljon.
    Monet ei kykene yksin elämään, pitää olla joku valmiina jos yks jättää.
    Asiaan mennään heti ja suoraan.
    Pois jää se mystisyys jota minä rakastan kun joskus tapaa miehen joka on samalla tasolla.
    Kosiskelu ja sellainen hidas elämä.
    Olen vanhanaikainen tiedän olen joskus kuullut kun minulle on tarjottu autokyytiä kotiin enkä ole sänkyyni laskenut, typerän lauseen: Miksi kuvittelit mun sulle kyytiä tarjonneen ja kaikista uskomattomin selitys: Et arvaa mitä hyvää ilman jäit nyt.
    Näitä pillunruikuttajia en ole sen jälkeen edes kaverina pitänyt.
    Mutta siitä holimatta mulla on paljon hyviä mieskavereita ja yks jonka katson ystäväksi, kun tietää musta lähes kaiken.
    Joten onneksi tuon tapaiset miehet on harvinasempia.

    Mutta ei ensimmäinen saman sisältöinen kommentti, minähän olen keskinäisen luottamuksen ja parisuhteen ehdoton kannattaja, ja jos jonkun kuskaan himaan, niin en edes odota vastapalveluksia, ainakaan sänkykamaris.

    Äänestä

  • Mies (lat. Uros Habitus) kirjoitti:

    Mutta ei ensimmäinen saman sisältöinen kommentti, minähän olen keskinäisen luottamuksen ja parisuhteen ehdoton kannattaja, ja jos jonkun kuskaan himaan, niin en edes odota vastapalveluksia, ainakaan sänkykamaris.

    onneksi nämä miehet (ja siis on kyse 50 miehistä), ovatkin vähemmistönä.
    En todellakaan yleistä ketään.
    Joskus on vain mielessä että kaikki ei ymmärrä että sksi ei ole tärkeintä.
    Minä jaksan odottaa kunnes kolahtaa, on kolahtanut ennenkin joten miksi ei vielä.

    Äänestä

  • Meriläinen kirjoitti:

    Pohdin tätä elämää omasta elämästäni käsin ja usein kun täällä luen ketjuja humaan että minulla ei ole mitään hätää vaikka elämäni on pientä ja rauhallista.

    Pieni elämä on? Eikö sen pitäis olla aika suurta kun uusintoja ei ole luvassa! Mut saman mielisiä ollaan.

    Äänestä

  • Mies (lat. Uros Habitus) kirjoitti:

    Pieni elämä on? Eikö sen pitäis olla aika suurta kun uusintoja ei ole luvassa! Mut saman mielisiä ollaan.

    ja viihdyn kotona.
    Se on tavallista, mutta harvoin tylsää.
    Yleensä nautin päässäni pyörivistä ajatuksista, unelmista ja kaikesta tulevaisuuden suunnittelusta.
    Nyt mietin pitäiskö jo varata mökki kesälomaks kun voi olla että kohta niitä ei saa sieltä mistä haluan.
    Vai lähdenkö taas systerin kanssa kiertämään suomea silloin.
    Pientä ja suurta, kuka senkin määrittelee.

    Koska elämä on ainut, niin siitä pitää pitää kiinni. Ei sillä ole väliä onko se muiden mielestä loistokasta, omaa tyytyväisyyttään pystyy arvioimaan vain yksi, ja se on arvioitava ja arvioija itse.

    Äänestä

  • Meriläinen kirjoitti:

    ja viihdyn kotona.
    Se on tavallista, mutta harvoin tylsää.
    Yleensä nautin päässäni pyörivistä ajatuksista, unelmista ja kaikesta tulevaisuuden suunnittelusta.
    Nyt mietin pitäiskö jo varata mökki kesälomaks kun voi olla että kohta niitä ei saa sieltä mistä haluan.
    Vai lähdenkö taas systerin kanssa kiertämään suomea silloin.
    Pientä ja suurta, kuka senkin määrittelee.

    Lapset ovat maailmalla, lapsenlapsijakin jo pyörii. Hääpäivä 30 vuotta tässä kevään korvalla saman körilään kanssa. Uskollinen olen ollut, köriläästä en tiedä, ei ole ainakaan kärynnyt. Ikävuosia 50 ...

    Äänestä

  • Kummajainen? kirjoitti:

    Sitähän se on, oikea periaate kun et toisen osapuolen tekemisistä liiaksi kanna huolta, ainoa ihminen johon parisuhteessa voi oikeesti vaikuttaa on itse. (piste)

    Äänestä

  • Kummajainen? kirjoitti:

    Lapset ovat maailmalla, lapsenlapsijakin jo pyörii. Hääpäivä 30 vuotta tässä kevään korvalla saman körilään kanssa. Uskollinen olen ollut, köriläästä en tiedä, ei ole ainakaan kärynnyt. Ikävuosia 50 ...

    kuulla.
    Paljon onnea teille.
    Tiedän tutuissakin pareja jotka ovat uskollisia,
    se antaa aina toivoa meikän ajatusmaailmaan.

    Äänestä

  • Meriläinen kirjoitti:

    kuulla.
    Paljon onnea teille.
    Tiedän tutuissakin pareja jotka ovat uskollisia,
    se antaa aina toivoa meikän ajatusmaailmaan.

    Eipä tässä vuosien varrella pahempia karikkoja ole ollut. Omaisuuden takia ei tarvitse yhdessä olla. Harrastuksia kummallakin omat ja kaverit myös. Matkailu taitaa olla meidän yhteinen se kerta vuoteen. Taidetaan kumpikin olla niin laiskoja "katteleen muita" sillä silmällä. Ajatellahan aina voi...

    ..itää totuuden siemen tuossa tekstissäsi, monesti kun ajatukset harhailee, voi kuvitella parhaimman ja pahimman jolloin hommaa ei tarvitse oikeasti kokea, löytyisipä kaikilta samaa perus viisautta.

    Äänestä

ole jo sama. Eikun samaan saunaan vaan, ja kuka sieltä höyryn seasta mukaan sattuu, sen kanssa on niin kauan kun alkaa kyllästyttää, ja sitten uusi saunareissu.

Äänestä
  • Löylynlyömä?

    Äänestä

Kynsisammakot laskevat munansa vesikasveille, pohjan kiville tai kellumaan veden pinnalle. Kynsisammakoiden munat ja niistä kuoriutuvat poikaset jäävät tämän jälkeen oman onnensa nojaan, ja akvaariossa tulevat helposti emojensa syömiksikin. Sen sijaan kennosammakot huolehtivat poikasistaan erikoisella tavalla: koiras asettelee munat naaraan selkään, minkä jälkeen munat vajoavat naaraan selän ihon sisään. Munat ja toukat kehittyvät naaraan ihon sisäisissä kennoissa, kunnes ne käyvät läpi muodonvaihdoksen. Tässä vaiheessa kennot avautuvat ja pienet sammakot uivat ulos selkään jäävistä koloista. Kun kaikki poikaset ovat pääseet maailmalle, emo luo nahkansa ja siinä samalla hylkää paksun kennoisen selkänahkansa.
(sammakkolampi.net)

Äänestä

eriytyy kahdeksi alalajiksi, pariuskollisiin ja sen vastakohtaan.

Itse en ymmärrä, mikä autuus uskottomuudesta aukeaa, ja mikä siinä on niin maatakaatavaa.

Miksi pariutua rituaalein, jos uskottomuuden aate on ainoa päämäärä?

Äänestä
  • Eihän uskottomuus kenenkään periaate ole, kirkonkylät ovat nykyään sen verran isompia, että törmää houkutuksiin ja heikot ehkä sortuu.
    Pidetäämpä parisuhteestamme huolta, se on paras vastalääke ilmiöön.

    Äänestä

mutta en kyllä ihmettelis, jos se on nainen, mutta samapa tuo. Ei kannata ryppyotsaisesti vastata, joku voi naureskella.

Äänestä
  • Sen verran kamaa "roikkuu" alapäässä mukana, että ihan miehestä käy, ilman otsakurttuja.

    Äänestä

Hyvä kun kotanakin kerkee,en mää mikää kiihkoilija oo mut kyl kai perhelisen pikkasen kannatta katto kenen kans ja miten.

Äänestä
  • Minä olen pariuskollisuuden vankkumaton kannattaja, vaikka lienen jura kaudelta, olkoon sitte niin.

    Äänestä

Paljon joutuu ihminen nykyisin sietämään.

Sietämätöntä kuitenkin olisi joutua ateriaksi kannibaalien perinneruokaviikolla. Siitä en tykkää.

Äänestä
  • vastalauseen edelliseen lausuntoon!

    Uskollisuus ei ole minnekään kadonnut, se on vain nykyisin hävettävää, kuten absolutismikin.
    Tuntuu, että niitä noudattavat, ovat enemmistön mukaan epänormaaleja.

    Äänestä

  • haisevan kirjoitti:

    vastalauseen edelliseen lausuntoon!

    Uskollisuus ei ole minnekään kadonnut, se on vain nykyisin hävettävää, kuten absolutismikin.
    Tuntuu, että niitä noudattavat, ovat enemmistön mukaan epänormaaleja.

    Onneksi evoluutio ei ole edennyt noin pitkälle, uskollisuudessa on synnyttävän osapuolen kannalta vielä etuja, onneksi ihmisen elämä on rajallinen ja lyhyt, niin evoluutio ei ehdi yhden sukupolven aikana satuttaa.

    Äänestä

  • Mies (lat. Uros Habitus) kirjoitti:

    Onneksi evoluutio ei ole edennyt noin pitkälle, uskollisuudessa on synnyttävän osapuolen kannalta vielä etuja, onneksi ihmisen elämä on rajallinen ja lyhyt, niin evoluutio ei ehdi yhden sukupolven aikana satuttaa.

    synnyttäjä-syndroomaankaan.

    Ei ole uskollisuus sukupuolesta kiinni, ei muustakaan moisesta, vaan kunkin ihmisen välistä, korvien välistä.

    Äänestä

  • uskomaan tuohon kirjoitti:

    synnyttäjä-syndroomaankaan.

    Ei ole uskollisuus sukupuolesta kiinni, ei muustakaan moisesta, vaan kunkin ihmisen välistä, korvien välistä.

    Välistä voimme olla erimielisiä, välistä taas samaa mieltä.

    Äänestä

liikun vapaana ja teen mitä haluan, silloin kun siltä tuntuu, tai elän sitoutuneessa parisuhteessa. Jos alkaisi tehdä mieli vierasta, olisi aika lopettaa suhde ja alkaa katsella ympärilleen.

Äänestä
  • Mutta noin yksinkertaisia eivät asiat ole, nykyään se taitaa olla niin (josta me kalkkikset emme mitään tiedä) että yksi kustantaa toinen huvittaa ja kolmas kutittaa, kerman kuorintaa siis.

    Äänestä

  • Mies (lat. Uros Habitus) kirjoitti:

    Mutta noin yksinkertaisia eivät asiat ole, nykyään se taitaa olla niin (josta me kalkkikset emme mitään tiedä) että yksi kustantaa toinen huvittaa ja kolmas kutittaa, kerman kuorintaa siis.

    Noinhan sen pitää ollakin, ellei ole sitä yhtä ainoaa hyvää. Pian alkaa ikä ja ulkonäkö tosin suojella sellaiselta.

    Äänestä

tarvittiin kasvattamaan lapset. Nykyisin se onnistuu yhteiskunnan tuella muutenkin, joten fiksuna eläimenä ihminen käyttää edukseen liikenevän vapauden. Toinen pareja aiemmin sitonut tekijä oli naimakaupoissa muodostuneen omaisuuden turvaaminen, hampaat irvessä asuttiin yhdessä kun kerran tilusrajat yhteen sopivat, eikä tehty numeroa toisen syrjähypyistä.

Vanhemmiten parisuhteen pysyvyys tarvitsee tuekseen samoja aineksia kuin ystävyys. Jos parilla ei ole ajan mukana kehittynyttä kumppanin sielun lukutaitoa, yhteisiä harrastuksia tai muita yhteisiä kiinnostuksen kohteita, hajoamisen vaara on ilmeinen.

Äänestä
  • Nyky yhteiskunta vaatii aina vaan enemmän, täytyy olla valveutunut, ei enää riitä tiluksien hallinta, pitää olla pääomaa tallessa, ei siis kriisin riepottelemissa pankeissa, varmin sijoitus lienee hautapaikka, sen pläntin saa kotvan aikaa omakseen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Mies (lat. Uros Habitus) kirjoitti:

Se lienee enää jäänne katoavasta kansanperinteestä, tai ehkä evoluutio on kehittynyt siihen pisteeseen, että on aika kääntyä kanssaeläjien eli sammakkojen parisuhteisiin eli kimppakivaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu