Olen aikoja sitten 18 vuotta täyttänyt tyttö ja ongelmani on vanhempani.He aikovat varmaakin pitää minut kotona keinolla millä hyvänsä kunnes olen 50-vuotias! Olen ollut aina sillätavalla kiltti ,koska en ole käynyt ikinä missään esimerkiksi juomassa tai tehnyt mitään muutakaan sellaista mitä he eivät ole hyväksyneet.Veljeni on toista maata.Hän on saanut tehdä mitä tahansa ja aina vaikeuksiinki jouduttaessa siitä on syytetty muita.Yleensä minäkin olen saanut syyt niskoilleni jostain tappelun aloittamisesta,vaikka en olisi ollut osallinenkaan.MInulla on ollut oppimisvaikeuksia koulussa ja niiltä ajoilta lähtien olen ollut ongelmieni kanssa aivan yksin.Aina kun olen yrittänyt selittää vanhemmilleni ongelmistani ja tunteistani,niin vastaus on aina ollut että "älä valita tuommoisista asioista" tai "sinullla on asiat ihan hyvin".Joskus myös olen saanut haukut siitä että olen mukamas hemmoteltupaska ja vittumainen itsekeskeinen kakara.
En ole ikinä saanut käydä missään kavereidne kanssa juhlimassa,ellei kyseessä sitten ole limukotibailut ja tietenkin ilman poikia.Tästä syystä minulla ei ole kuin muutama ystävä,joita kuitenkin näen erittäin harvoin ja näinollen meillä ei ole paljoakaan yhteistä.Silloin tällöin nähdään ja mennään leffaan.Jos olen lähdössä jonnekin,niin heti haukutaan ja sitten uhataan heittää pois kotoonta.Luulin tilanteen muuttuvan siihen asti kunnes olen 18 ja saisin päättää itse omista asioistani.Olin väärässä.En saa edes asuntoa haeuttua kun he repivät itsetuntoni palasiksi.Heidän mukaan en todellakaan pärjää omillani,enkä pysty asumaan yksin ja kaikenhuipuksi väittävät etten saa mitenkään tienattua elantoani.Opiskelen vielä ja olen hyvinkin selvillä asumistuista.Opiskelu paikkaankin he pakottivat minut.Olin niin surullinen ja maahan lyöty että harkitsen tosissani tekeväni itsemurhan.En tehnyt kuitenkaan vaan päätin odottaa että saisin joku päivä "elämäni" takaisin.Vanhempani sanovat että minun pitää ensin saada itselleni ammatti ja sitten olla vielä vuosi kotona ja sitten vasta hakea omaa asuntoa.En todellakaan halua olla täällä neljänseinän sisällä enää.Kadehdin kavereita,koska heidän vanhempansa antavat heille tukensa ja he saavat olla vapaita.Minulla ei ole mitään sosiaalista elämää edes koulussa ja olen aivan yksin ongelmieni kanssa.AInoastaan koulun jälkeen jotain ikäloppuja sukulaisia saattaa soitella ja tulla kahville ja tietenkin juoruamaan muista paskaa.Vanhempani antavat ymmärtää että olen heikko tytönhupakko,jonka pitää olla kotona.Poikaystävä kriteeritkin ovat selvät:Ei saa olla ulkomaalainen.MINÄ OLEN 18 VUOTIAS JA MINUA KOHDELLAAN KUIN PAHAISTA 13 VUOTIAS TEINIÄ!. Tiedän että he eivät voi pitää minua ikuisesti kotona.Olisiko joku täällä joka voisi auttaa minua? Kenties joku samanlaista kokenut? Miten minun tulisi tehdä.Jos lähden he kieltävät minut ja halveksivat suvun kanssa ikuisesti.Olisinpa yhtä vapaa kuin veljeni.Haluan olla vapaa ja saada alkaa elämään itsenäisesti,mutta en haluaisi eroa riidan merkeissä vanhemmistani.He haluavat varmaankin luoda jonkilaisen illuusion:"Meillä on kiltti ja kuuliainen tytär joka ei käy missään ja soveliaan pojan tavattuaan hän menee naimisiin ja saa ainakin viisi lasta." Tiedän että pystyn huolentimaan itsestäni ja tulemaan toimeen omillani.
En ole ikinä saanut käydä missään kavereidne kanssa juhlimassa,ellei kyseessä sitten ole limukotibailut ja tietenkin ilman poikia.Tästä syystä minulla ei ole kuin muutama ystävä,joita kuitenkin näen erittäin harvoin ja näinollen meillä ei ole paljoakaan yhteistä.Silloin tällöin nähdään ja mennään leffaan.Jos olen lähdössä jonnekin,niin heti haukutaan ja sitten uhataan heittää pois kotoonta.Luulin tilanteen muuttuvan siihen asti kunnes olen 18 ja saisin päättää itse omista asioistani.Olin väärässä.En saa edes asuntoa haeuttua kun he repivät itsetuntoni palasiksi.Heidän mukaan en todellakaan pärjää omillani,enkä pysty asumaan yksin ja kaikenhuipuksi väittävät etten saa mitenkään tienattua elantoani.Opiskelen vielä ja olen hyvinkin selvillä asumistuista.Opiskelu paikkaankin he pakottivat minut.Olin niin surullinen ja maahan lyöty että harkitsen tosissani tekeväni itsemurhan.En tehnyt kuitenkaan vaan päätin odottaa että saisin joku päivä "elämäni" takaisin.Vanhempani sanovat että minun pitää ensin saada itselleni ammatti ja sitten olla vielä vuosi kotona ja sitten vasta hakea omaa asuntoa.En todellakaan halua olla täällä neljänseinän sisällä enää.Kadehdin kavereita,koska heidän vanhempansa antavat heille tukensa ja he saavat olla vapaita.Minulla ei ole mitään sosiaalista elämää edes koulussa ja olen aivan yksin ongelmieni kanssa.AInoastaan koulun jälkeen jotain ikäloppuja sukulaisia saattaa soitella ja tulla kahville ja tietenkin juoruamaan muista paskaa.Vanhempani antavat ymmärtää että olen heikko tytönhupakko,jonka pitää olla kotona.Poikaystävä kriteeritkin ovat selvät:Ei saa olla ulkomaalainen.MINÄ OLEN 18 VUOTIAS JA MINUA KOHDELLAAN KUIN PAHAISTA 13 VUOTIAS TEINIÄ!. Tiedän että he eivät voi pitää minua ikuisesti kotona.Olisiko joku täällä joka voisi auttaa minua? Kenties joku samanlaista kokenut? Miten minun tulisi tehdä.Jos lähden he kieltävät minut ja halveksivat suvun kanssa ikuisesti.Olisinpa yhtä vapaa kuin veljeni.Haluan olla vapaa ja saada alkaa elämään itsenäisesti,mutta en haluaisi eroa riidan merkeissä vanhemmistani.He haluavat varmaankin luoda jonkilaisen illuusion:"Meillä on kiltti ja kuuliainen tytär joka ei käy missään ja soveliaan pojan tavattuaan hän menee naimisiin ja saa ainakin viisi lasta." Tiedän että pystyn huolentimaan itsestäni ja tulemaan toimeen omillani.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kun sitten valmistut johonkin ammattiin niin pääset kyllä omaan asuntoon.
Tiettysti voisit vielä esittää järkeviä todisteita että selviät omassa asunnossa.
Vaikka kritiikkiä tulee niin kyllä sä vielä muutat omaan asuntoon :)
olet virallisesti täysikänen eli sulla on oikeus LAIN mukaan päättää omista asioista, niin asuntoasioista kun poika ja bile asioista... Laki on puolellasi, vetoa sillä vanhempiisi. töitä saa tyhmäkin mutta voi olla että joudut aloittamaan pohjalta. etsi netistä mahdollisia opiskelian elämään sopivia työpaikkoja ja ilmoita sitten vanhemmille että aijot aloittaa työt. voit ottaa lainaa tai odottaa että olet saanut rahat kasaan ja hanki halpa yksiö jostakin. nyt laman aikaan saat halvalla vuokralla kämpän melkeen mistä vaan. kyllä se siitä vanhempasi saattavat ehkä vaan pelätä puolestasi.
"Töitä saa tyhmäkin"
Tyhmyydellä ei ole työnhaun eikä saannin kanssa mitään tekemistä. Ja voi kuule, se kun ei ole niin yksinkertaista saada töitä. Varsinkaan nyt laman häämöttäessä. Hyvähän sitä on huudella sieltä, sulla on varmaan ollu jo jonkin aikaa vakkari paikka ja kaikki edut ja muut. Ja tietysti olet päässyt työhösi suhteilla tai sukulaisten kautta tai jollain muulla helpolla konstilla? Ainakin tuosta huutelemisestasi päätellen et todellakaan tiedä työn saamisesta yhtikäs mitään.
mulla on ollut ja on työpaikka ja oon hankkinut ne ihan itse ilman suhteita hyvillä papereilla. jos sellaisia ei ole niin on mahdollisuus saada työtä esim lasten hoitajana tai vaikka koiran ulkoiluttajana. Mäkin oon alottanut pohajalta ja uskon että kaikilla jotka vaan yrittää tarpeeksi pystyy siihen.
jonkun toisenkin palstan ja kirjoittaisit stoorin myös sinne, niin olisi enemmän aikuislukijoita ja siten enempi vastauksia. En hallitse paljoa osiokarttaa, mutta suhteet ja tunteet-otsikon alla on samantapaisia juttuja, terveys|henkinen hyvinvointi voisi olla yksi paikka ja miksei äidit ja isät-palsta myös, juttu olisi siellä nuoren kannalta sitten
lähteä ihan itsenäisesti jo maailmalle. Sä olet jo aikuinen.
Ei vanhempasi voi sinua pakottaa asumaan kotona enään.