Olen 30 äiti ja minulla on kolme lasta. Huoleni on se, että esikoiseni, nyt jo 4 on niin riippuvainen minusta, etten edes vessaan pääse yksin, en tupakille tms. Aina hän on kysymässä: minne äiti menee?? Olen selostanut lapselle että ei äiti minneen katoa, aina äiti tulee takaisin eikä äiti koskaan jätä. En ymmärrä mistä tämä johtuu, vai kuuluuko ikään? Tätä on jatkunut niin kauan kuin jaksan muistaa. Keskimmäinen lapseni on sellainen, että hyväksyy sen, että äiti saa mennä yksin vessaan tai tupakille, hän on sosiaalisempi. Tämä kyseinen poika josta kirjoitan, on aina ollut ujompi, sellainen herkkäsielu. Nyt olemme alkaneet tekemään niin, että aina kun menen vessaan, laitan yksinkertaisesti lukon päälle, tai jos lähden tupakille, istun oven edessä sitä ennen selittäen ettei voi tulla ulos koska on niin kylmääkin. Haluaisin tietää, onko muilla äideillä/isillä samankaltaisia kokemuksia ja mikä auttaa?? Olen hoitanut lapsiani kohta 5 vuotta kotona, hoitopaikkamahdollisuuksia heillä ei ole ollut, koska sukulaisia ei ole nimeksikään. Vieraita en ole halunnut ottaa. Olisin kiitollinen kaikista asiallisista mielipiteitä, ja neuvoja otetaan vastaan!!!! Kiitos jo etukäteen!!
mietityttää
äitix3
8819
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
...kuullut, oli yhdessä USA:laisen lapsityöntekijän kirjoittamassa kirjassa ("Tiikerin Lapsi") jossa 6v tyttö pelkäsi hylätyksi tulemista niin paljon että roikkui opettajassaan kiinni (sanatarkasti, vyössä tarkemmin ottaen) päivästä toiseen.
No, häntä oli kohdeltu todella kaltoin ja oma äitinsä oli hylännyt hänet moottoritien varteen keskellä yötä, joten tuollainen tarrautuminen oli ihan ymmärrettävissä.
Tässä tapauksessa kyse ei ole mistään tuollaisesta, mutta kys. kirja kannattaa lukea ainakin kerran elämässä.
"Avaa silmät" tehokkaasti.
kirjan kirjoittaja on Torey Hayden.Hän on erikoistunut opettamaan nimenomaan häiriintyneitä lapsia.Hänen teoksistaan yksi lukemisen arvoinen on myös Nukkelapsi ja on niitä muitakin.
Tiikerin Lapsen ja Nukkelapsen lisäksi on Haydenilta suomennettu kirja Mechanical Cat nimellä "Sähkökissa".
Muita hyviä samantyylisiä kirjoja häneltä löytyy englanniksi: "Somebody Else's Kids", "Just Another Child" ja "Ghost Child".
voisi olla kyse siitä, että sinulla on kolme lasta. Yksi niistä tuntee itsensä pienemmäksi kuin muut, eli tuntee saavansa huonommin huomiota. Niin käyttää sinun poistumis kohdat hyväkseen.Silloin huomaat hänet ainakin ja pakosta. Hän tietää, että saa sinut luokseen koska näet että hänelle tulee hätä. En ole mikään psykologi, mutta voisin kuvitella asian olevan näin. Pienellä kokemuksellakin voin näin todeta, ainut ero asiassa se, että minun tutullani oli vain yksi lapsi. Mutta kyseessä oli samanlainen tilanne. Äiti oli niin nuori, että suurin osa huomiosta meni aina ystäville (yksinhuoltaja kun oli) joten lapsi tajusi saavansa huomiota silloin kun äiti oli "häviämässä" näköpiiristä. Asiaan ei auta muu kuin selittäminen, selittäminen ja selittäminen. Ja kyllä lapsi siihen kyllästyy kun huomaa, ettet todellakaan katoa minnekkään, vaan palaat kun olet valmis. Eikä aikaakaan kulu kyseisiin asioihin kauan.
Munkin poika oli jotain 3-5 vuotias kun oli tosi kiinni minussa just samanlaisia tapahtumia.Kyl se sit siitä jäi pikkuhiljaa pois kun mä pidin oman pääni.
neljästä lapsestani nuorin on neljävuotias ja ainoa joka huomaa heti kun yritän liueta vessaan tai muualle.
Joskus potuttaa, mutta eiköhän se ohi mene.
Enpä vielä kauhiasti huolestuisi, kai se luonteestakin on paljon kiinni,kuten sanoit lapsesi on herkkä ja ujo.
Kyllä se luottamus äidin paluuseen sieltä löytyy kunhan tarpeeksi monta kertaa huomaa, että äiti tulee tosiaan takaisin.
Mitä kärsivällisemmin asiaan jaksaa suhtautua, sitä helpommalla sen kanssa pääsee. Jos lasta kovistelee perään itkemisestä ja mukaan pyrkimisestä, hän ahdistuu ja tarraa sitä lujemmin kiinni - ja pääsee tavastaan myöhemmin.
Minulla on kokemuksia vähän samantapaisesta, onnellisella lopputuloksella. Minusta teidän on syytä ruvetä määrätietoisesti opettamaan lasta eroihin, huomaamatta ja vähitellen. Siirry eri huoneeseen aina kun on mahdollista, jätä häntä vähäksi aikaa yksin, siirry puistossa kauemmas kun hän alkaa leikkiä toisten lasten kanssa, anna hänelle tehtäviä joita hän hoitaa yksin, esim. hakee tavaroita pihalta tms. Isä ja sukulaiset voisivat myös ottaa poikaa enemmän seuraansa ja samalla äidin osuus vähentyä. Luota itse siihen että poika pärjää ilman sinua. Toisaalta anna välillä yksilöllistä huomiota, jolloin hän ei joudu kilpailemaan ajasta sisarustensa kanssa eikä olemaan epävarma, jättääkö äiti hänet.