Jimi Hendrix
1942-1970
Jimi Hendrix oli köyhissä oloissa kasvanut Yhdysvaltalainen nuori, josta kehittyi populaarimusiikin historian merkittävin kitaransoittaja, musiikin uudistaja ja palvottu kitarajumala. Hän oli myös ensimmäinen mustaihoinen supertähti.
Lapsuus ja nuoruus (1942-1966)
Jimi syntyi 27. marraskuuta 1942 Seattlessa, Yhdysvalloissa. Hän sai kasteessa nimen Johnny Allen Hendrix. Huoltajuuden siirryttyä vuonna 1951 isälle, Al Hendrixille, tämä kuitenkin vaihtoi poikansa etunimet James Marshalliksi. Jimin äiti Lucille kuoli vuonna 1958. Jimi oli sisäänpäin kääntynyt ja mielikuvitusmaailmoissaan viihtyvä poika, joka rakasti erityisesti 1950-luvun rhythm and blues-musiikkia.
Kitaraan Hendrix tarttui toden teolla vasta 16-vuotiaana. Hendrix erotettiin lukiosta, ja hän ajautui huonoille teille. Vuonna 1961 Hendrixiä uhkasi vankilatuomio autovarkaudesta. Hän kuitenkin välttyi rangaistukselta värväytymällä armeijaan Kentuckyyn, missä hänen kuultiin soittelevan kitaraa tuntikausia. Suureksi helpotuksekseen hän sai vapautuksen palveluksesta vuonna 1962.
Päästyään armeijasta Hendrix aloitti keikkamuusikon ja studiokitaristin uran kierrellen vuosien ajan Yhdysvaltoja ristiin rastiin. Soittotaitonsa ansiosta Hendrix pääsi säestämään levytysstudiossa ja konserteissa melko tunnettujakin artisteja, kuten Little Richardia. Hän ei kuitenkaan saavuttanut merkittävää mainetta tai arvostusta. Vuoden 1966 kesällä Hendrix oli päätynyt Greenwich Villageen, New Yorkin kuuluisaan taiteilijakaupunginosaan. Täällä taiteilijanimeä Jimmy James käyttänyt Hendrix ansaitsi niukat tulonsa Curtis Knight and the Squires -nimisen R&B-orkesterin soolokitaristina sekä katusoittajana. Lisäksi hän oli alkanut harjoitella omia sävellyksiään The Blue Flamen -yhtyeen kanssa. Hendrix yritti herättää newyorkilaisten musiikkituottajien kiinnostusta, mutta ei onnistunut.
Jimi Hendrixin uran alkuvaiheet (1966-1967)
Syksyllä 1966 muusikko ja tuottaja Chas Chandler, entinen The Animals -yhtyeen jäsen, vieraili New Yorkissa. Hän huomasi yökerhokonsertissa esiintyneen Hendrixin lahjakkuuden ja houkutteli kitaristin mukaansa Englantiin. Lontoossa Hendrixin ympärille koottiin yhtye The Jimi Hendrix Experience. (Jimmyn nimi haluttiin muuttaa räväkämpään ja silmiinpistävämpään muotoon “Jimiksi”). Yhtyeen basistiksi löytyi Noel Redding, nuori ja tuntematon rockmuusikko. Rumpaliksi valittiin jazztaustainen Mitch Mitchell, jota pidetään yhtenä aikansa parhaista rockrumpaleista. Chas Chandler toimi Jimi Hendrix Experiencen tuottajana. Yhtyeen manageriksi ryhtyi hämäräperäinen liikemies Mike Jeffery.
The Jimi Hendrix Experiencen esiintymiset sekä joulukuussa 1966 ilmestynyt esikoissingle “Hey Joe” aiheuttivat sensaation Britanniassa ja pian myös monissa muissa Euroopan maissa. Hendrixin seuraavat singlet olivat hänen omia sävellyksiään. Raskaan psykedeelinen “Purple Haze” ja unenomainen balladi “The Wind Cries Mary” olivat sekä myynti- että arvostelumenestyksiä. Niin kriitikot kuin suuri yleisökin arvostivat Hendrixin tapaa yhdistää kitarataituruus ja tarttuvat popmelodiat rhythm and blues sykkeeseen, jazzvivahteisiin, psykedeelisiin kokeiluihin ja syntymässä olevaan raskaan rockin soundiin.
Omien sävellystensä rinnalla Hendrix esitti konserteissaan myös lainakappaleita: tunnettuja bluesstandardeja, ajankohtaisia popkappaleita, sekä suuresti ihailemansa Bob Dylanin lauluja.
Huomioita herätti myös Hendrixin afroamerikkalaisen musiikin esittämisperinteeseen perustuva lavaesiintyminen, joka oli valkoiselle yleisölle uutta ja yllättävää. Hendrix sytytti kitaransa tuleen, soitti hampaillaan ja teki kuperkeikkoja. Lavatemppuilun Hendrix oli alun perin keksinyt kiertäessään Yhdysvaltojen eteläosia, missä yleisö alkoi usein pitkästyneisyyttään heitellä esiintyjiä käteen sattuvilla esineillä. Uransa myöhemmässä vaiheessa Hendrix vähensi lavatemppuiluaan, koska halusi että konsertteihin tullaan ennen kaikkea kuuntelemaan musiikkia.
Jimi Hendrix nousee rocktaivaalle (1967)
Toukokuussa 1967 ilmestyi yhtyeen ensimmäinen albumi “Are You Experienced”. Se sisältää mm. hitin “Foxy Lady” ja “Fire”. Samalta levyltä löytyy myös kappale “I Don´t Live Today”, jonka Hendrix tapasi omistaa konserteissaan Pohjois-Amerikan intiaaneille. Hänellä itselläänkin oli cherokee-esivanhempia (Hendrixin isänäidin isä oli puoliksi cherokee-intiaani ja puoliksi irlantilainen. Hendrix samaistui voimakkaasti intiaanijuuriinsa, vaikka ulkonäöltään ja kulttuuriselta taustaltaan hän olikin ensisijaisesti mustan väestön edustaja).
Hendrixin studiolevyjen äänittäjänä toimi Eddie Kramer. Kramerilla oli merkittävä rooli siinä, että Hendrix onnistui toteuttamaan monet musiikilliset ideansa ja oivalluksensa levytysstudiossa.
18. toukokuuta 1967 The Jimi Hendrix Experience esiintyi Yhdysvalloissa kuuluisilla Montereyn rockfestivaaleilla, jotka järjestettiin San Franciscon lähellä. Esiintyminen on rockhistorian tunnetuimpia konsertteja ja se on julkaistu sekä äänilevynä että elokuvana.
22. toukokuuta 1967 The Jimi Hendrix Experience konsertoi Helsingissä ainoan Suomen vierailunsa yhteydessä. Silminnäkijäkuvausten perusteella konsertti oli onnistunut, vaikka yleisöä ei ollut paikalla kovinkaan paljon. Hendrix hajotti kitaransa esiintymisen lopussa. Konsertin jälkeen yhtyettä ei päästetty oudon ulkoasunsa vuoksi ravintola Kalastajatorppaan syömään. Hendrix vieraili myös Yleisradion musiikkiaiheisessa TV-ohjelmassa, mutta taltioinnin päälle nauhoitettiin myöhemmin muuta materiaalia, koska sitä ei pidetty arvokkaana.
Myöhemmin samana vuonna (1967) ilmestyi toinen studioalbumi “Axis: Bold as Love”, joka saavutti listoilla menestystä edeltäjänsä tavoin. Toisen albumin tunnetuin kappale on balladi “Little Wing”. Yhdysvalloissa toisen albumin julkaisua siirrettiin vuoden 1968 puolelle, jottei se häiritsisi ensimmäisen albumin odotettua suurempaa ja yhä jatkunutta myyntiä.
Musta supertähti
1960-luvun yhdysvaltalaisessa populaarikulttuurissa vallitsi jyrkkä roturaja, jonka Hendrix ylitti saavuttaessaan valkoisen nuorison suosion. Brittiläinen yleisö oli lämmennyt mustille bluesartisteille aiemmin kuin yhdysvaltalainen. Myös Hendrixin ura lähti nousuun nimenomaan Englannista. Yhdysvaltalainen valkoinen nuoriso puolestaan oli The Beatles -villityksen myötä hullaantunut brittirockiin. The Jimi Hendrix Experience oli helpompi ottaa vastaan, kun yhtyeellä oli “lontoolaisbändin” status ja kaksi valkoista muusikkoa riveissään. Mustalle yleisölle Hendrixin psykedeelinen rock jäivät selvästi vieraammiksi.
1960-luvun hippiliike nosti Hendrixin sankarihahmoksi siitäkin huolimatta, että hän ei ollut poliittisesti kovinkaan aktiivinen ja karttoi radikaalien näkemysten esittämistä. Myös Hendrixin kannanotot black power -aatteen puolesta olivat melko varovaisia ja pidättyviä, mikä ärsytti joitakin mustia radikaaleja, joiden mielestä Hendrixin olisi pitänyt käyttää julkisuusarvoaan mustan kansalaisoikeustaistelun tukemiseen. Mystiikkaan suuntautunut Hendrix suhtautui musiikkinsa vakavasti ja piti sitä sanomaltaan mieluummin henkisenä ja hengellisenä kuin poliittisena.
Electric Ladyland (1968)
Vuoden 1968 kesällä The Jimi Hendrix Experience äänitti New Yorkissa kolmatta albumiaan. Tämä kaksois-LP sai nimekseen “Electric Ladyland”. Hendrixin yhteistyö tuottajansa Chas Chandlerin ja basisti Noel Reddingin kanssa ei enää tahtonut sujua. Nauhoitusten aikana Chandler sanoutui irti tehtävästään Hendrixin tuottajana. Noel Redding puolestaan lähti usein pubiin kesken levytyssession, mistä syystä Hendrix soitti itse noin puolet levyn bassoraidoista Reddingin oikean käden bassokitaralla, vaikka oli itse vasenkätinen.
Levyn tyyli ulottuu bluesista ja soulvaikutteista varhaiseen heavy metaliin. Levyn tunnetuinta antia on Bob Dylanin kappaleesta “All Along the Watchtower” tehty sovitus, joka sisältää yhden populaarimusiikin kuuluisimmista kitarasooloista. Kappale “1983” ennakoi selvästi progressiivista rokkia, joka pian tämän jälkeen nousi keskeiseksi tyyliksi. Myös kappale “Crosstown Traffic” nousi suosituksi kappaleeksi, jonka on nähty enteilevän R&B -musiikin myöhempiä suuntauksia. Electric Ladyland nousi Yhdysvalloissa albumilistan kärkeen ja Britanniassa viidennelle sijalle.
Uran loppuvaihe (1969-1970)
Toukokuussa 1969 The Jimi Hendrix Experience hajosi Noel Reddingin erottua yhtyeestä. Uudeksi basistiksi löytyi Hendrixin vanha ystävä armeija-ajoilta, mustaihoinen muusikko Billy Cox.
Hurjaan julkisuuskuvaansa turhautunut ja masentunut Jimi Hendrix ajautui riitoihin managerinsa Mike Jefferyn kanssa.
Samoihin aikoihin hänen matkatavaroistaan löytyi Toronton lentokentällä heroiinia. Kanadalainen tuomioistuin kuitenkin vapautti hänet syytteistä, koska ei voitu todistaa, että hän oli itse laittanut huumeita matkatavaroihinsa.
Elokuussa 1969 Hendrix esiintyi legendaarisen maineen saavuttaneilla Woodstockin rockfestivaaleilla lyhytikäisen Gypsy Sun and Rainbows -orkesterin säestämänä. Tällöin hän esitti kuuluisan instrumentaalitulkintansa Yhdysvaltain kansallislaulusta.
Odotetun neljännen albumin äänitykset eivät edistyneet, sillä Hendrix ei kyennyt viimeistelemään kappaleita mieleisikseen. Elämänkertakirjailijat ovat arvelleet Hendrixin sairastuneen masennukseen.
Hendrix joutui kosketuksiin myös järjestäytyneen rikollisuuden kanssa. Vuoden 1969 syyskuussa newyorkilaiset gangsterit kidnappasivat hänet kahden vuorokauden ajaksi. Usein on kuitenkin epäilty, että Mike Jeffery järjesti kidnappauksen, koska hän ja Hendrix olivat riidoissa. Jeffery nimittäin paljasti poliisille Hendrixin olinpaikan, minkä jälkeen Hendrix kiitti Jefferyä henkensä pelastamisesta. Näin he olivat taas puheväleissä.
Vuoden 1969 lopulla Hendrix keskittyi työskentelemään jo aiemmin perustamansa Band of Gypsys -nimisen kokoonpanon kanssa, joka koostui ainoastaan mustista muusikoista (mukaan lukien Billy Cox), sillä Hendrixiä oli alkanut vaivata se, että hänen yleisönsä koostui yksinomaan valkoisesta nuorisosta. Capitol Records julkaisi uudelta yhtyeeltä funkhenkisen, konserttilavalla uudenvuodenyönä nauhoitetun albumin “Band of Gypsys”. Hendrixin tämän kauden kuuluisin sävellys on sodanvastainen “Machine Gun”. Band of Gypsys hajosi jo vuoden 1970 helmikuussa epäonnistuneen konsertin jälkeen.
Vuoden 1970 aikana Hendrix työsti neljättä studioalbumiaan rakennuttamassaan Electric Lady -studiossa New Yorkissa. Kevään ja kesän aikana hän myös konsertoi Yhdysvalloissa Cry of Love -kiertueella Mitch Mitchellin ja Billy Coxin säestämänä. Yhdysvalloissa Jimi esiintyi viimeisen kerran Honolulussa 1. elokuuta.
Syyskuun alussa Hendrix teki vielä lyhyen Euroopan kiertueen, jonka aikana hän esiintyi mm. Tukholmassa ja Göteborgissa. Hendrixin viimeinen lavaesiintyminen tapahtui Fehmarin saaren rockfestivaaleilla Länsi-Saksassa 6. syyskuuta. Tämän jälkeen huume- ja mielenterveysongelmista kärsinyt Billy Cox jätti yhtyeen ja palasi Yhdysvaltoihin toipumaan. Hendrix jäi Lontooseen, jossa hän etsi uutta basistia ja suostutteli Chas Chandlerin palaamaan tuottajakseen.
Aamulla 18. syyskuuta 27-vuotias Hendrix menehtyi asunnossaan Lontoossa nautittuaan alkoholia ja barbituraatteihin kuuluvia Vesperax -unilääkkeitä. Toisin kuin usein väitetään, huumausaineilla ei ollut osuutta kuolemaan. Kyseessä oli ilmeisesti tapaturma ja kuolinsyy todennäköisimmin oksennukseen tukehtuminen. Hendrix on haudattu syntymäkaupunkiinsa Seattleen.
Kuoleman jälkeinen maine
Hendrixin suunnittelema kaksoisalbumi, jonka nimeksi olisi mahdollisesti tullut “First Rays of the New Rising Sun”, jäi hänen kuolemansa vuoksi viimeistelyä vaille. Suurin osa albumille aiotusta materiaalista julkaistiin yhdelle levylle koottuna vasta vuonna 1997. Tämän lisäksi Hendrix jätti jälkeensä suuren määrän muitakin vuosina 1966-1970 tehtyjä, enimmäkseen keskeneräisiä äänitteitä. Näitä julkaistiin 1970- ja 1980 -luvulla tuottaja Alan Douglasin valvonnassa. Useimmat näistä ovat kuitenkin laadultaan huonoja. Julkaisuoikeuksista käytiin Hendrixin perikunnan ja Douglasin välillä pitkällinen oikeustaistelu, joka vuonna 1995 päättyi perikunnan voittoon.
Vain harva yksittäinen henkilö on vaikuttanut rockmusiikin kehitykseen yhtä paljon kuin Jimi Hendrix. Hendrixin kyky käyttää kitaran ääntä muokkaavia efektejä oli ennenkuulumaton. Vielä merkittävämpiä olivat Hendrixin monet oivallukset itse soittotyylin suhteen. Hän osasi soittaa kitaraa neljällä eri tavalla: oikea- ja vasenkätistä kitaraa normaalilla tavalla tai kielet käännettyinä (bassokielet alhaalla). Hendrixiä jäljiteltiin runsaasti jo hänen eläessään ja hän on edelleen monien kitaristien esikuva. Hendrixin manttelinperijöinä on mainittu mm. Eddie Van Halen, Frank Marino, Stevie Ray Vaughan ja Yngwie J. Malmsteen.
Hendrixin asemaa kuvaa sekin, että hänen albuminsa sijoittuvat toistuvasti lähelle kärkeä erilaisissa äänestyksissä, joissa valitaan kaikkien aikojen parasta rocklevyä. Hendrix myös voittaa säännöllisesti erilaisten rocklehtien järjestämät äänestykset kaikkien aikojen parhaan rock-kitaristin arvonimestä.
Lähteet:
KIRJA: Lawrence, Sharon: Jimi Hendrix - mies, musiikki ja totuus, Otava 2006
KIRJA: Henderson, David: Jimi Hendrix, 1978
INTERNET: http://fi.wikipedia.org/wiki/Jimi_Hendrix
1942-1970
Jimi Hendrix oli köyhissä oloissa kasvanut Yhdysvaltalainen nuori, josta kehittyi populaarimusiikin historian merkittävin kitaransoittaja, musiikin uudistaja ja palvottu kitarajumala. Hän oli myös ensimmäinen mustaihoinen supertähti.
Lapsuus ja nuoruus (1942-1966)
Jimi syntyi 27. marraskuuta 1942 Seattlessa, Yhdysvalloissa. Hän sai kasteessa nimen Johnny Allen Hendrix. Huoltajuuden siirryttyä vuonna 1951 isälle, Al Hendrixille, tämä kuitenkin vaihtoi poikansa etunimet James Marshalliksi. Jimin äiti Lucille kuoli vuonna 1958. Jimi oli sisäänpäin kääntynyt ja mielikuvitusmaailmoissaan viihtyvä poika, joka rakasti erityisesti 1950-luvun rhythm and blues-musiikkia.
Kitaraan Hendrix tarttui toden teolla vasta 16-vuotiaana. Hendrix erotettiin lukiosta, ja hän ajautui huonoille teille. Vuonna 1961 Hendrixiä uhkasi vankilatuomio autovarkaudesta. Hän kuitenkin välttyi rangaistukselta värväytymällä armeijaan Kentuckyyn, missä hänen kuultiin soittelevan kitaraa tuntikausia. Suureksi helpotuksekseen hän sai vapautuksen palveluksesta vuonna 1962.
Päästyään armeijasta Hendrix aloitti keikkamuusikon ja studiokitaristin uran kierrellen vuosien ajan Yhdysvaltoja ristiin rastiin. Soittotaitonsa ansiosta Hendrix pääsi säestämään levytysstudiossa ja konserteissa melko tunnettujakin artisteja, kuten Little Richardia. Hän ei kuitenkaan saavuttanut merkittävää mainetta tai arvostusta. Vuoden 1966 kesällä Hendrix oli päätynyt Greenwich Villageen, New Yorkin kuuluisaan taiteilijakaupunginosaan. Täällä taiteilijanimeä Jimmy James käyttänyt Hendrix ansaitsi niukat tulonsa Curtis Knight and the Squires -nimisen R&B-orkesterin soolokitaristina sekä katusoittajana. Lisäksi hän oli alkanut harjoitella omia sävellyksiään The Blue Flamen -yhtyeen kanssa. Hendrix yritti herättää newyorkilaisten musiikkituottajien kiinnostusta, mutta ei onnistunut.
Jimi Hendrixin uran alkuvaiheet (1966-1967)
Syksyllä 1966 muusikko ja tuottaja Chas Chandler, entinen The Animals -yhtyeen jäsen, vieraili New Yorkissa. Hän huomasi yökerhokonsertissa esiintyneen Hendrixin lahjakkuuden ja houkutteli kitaristin mukaansa Englantiin. Lontoossa Hendrixin ympärille koottiin yhtye The Jimi Hendrix Experience. (Jimmyn nimi haluttiin muuttaa räväkämpään ja silmiinpistävämpään muotoon “Jimiksi”). Yhtyeen basistiksi löytyi Noel Redding, nuori ja tuntematon rockmuusikko. Rumpaliksi valittiin jazztaustainen Mitch Mitchell, jota pidetään yhtenä aikansa parhaista rockrumpaleista. Chas Chandler toimi Jimi Hendrix Experiencen tuottajana. Yhtyeen manageriksi ryhtyi hämäräperäinen liikemies Mike Jeffery.
The Jimi Hendrix Experiencen esiintymiset sekä joulukuussa 1966 ilmestynyt esikoissingle “Hey Joe” aiheuttivat sensaation Britanniassa ja pian myös monissa muissa Euroopan maissa. Hendrixin seuraavat singlet olivat hänen omia sävellyksiään. Raskaan psykedeelinen “Purple Haze” ja unenomainen balladi “The Wind Cries Mary” olivat sekä myynti- että arvostelumenestyksiä. Niin kriitikot kuin suuri yleisökin arvostivat Hendrixin tapaa yhdistää kitarataituruus ja tarttuvat popmelodiat rhythm and blues sykkeeseen, jazzvivahteisiin, psykedeelisiin kokeiluihin ja syntymässä olevaan raskaan rockin soundiin.
Omien sävellystensä rinnalla Hendrix esitti konserteissaan myös lainakappaleita: tunnettuja bluesstandardeja, ajankohtaisia popkappaleita, sekä suuresti ihailemansa Bob Dylanin lauluja.
Huomioita herätti myös Hendrixin afroamerikkalaisen musiikin esittämisperinteeseen perustuva lavaesiintyminen, joka oli valkoiselle yleisölle uutta ja yllättävää. Hendrix sytytti kitaransa tuleen, soitti hampaillaan ja teki kuperkeikkoja. Lavatemppuilun Hendrix oli alun perin keksinyt kiertäessään Yhdysvaltojen eteläosia, missä yleisö alkoi usein pitkästyneisyyttään heitellä esiintyjiä käteen sattuvilla esineillä. Uransa myöhemmässä vaiheessa Hendrix vähensi lavatemppuiluaan, koska halusi että konsertteihin tullaan ennen kaikkea kuuntelemaan musiikkia.
Jimi Hendrix nousee rocktaivaalle (1967)
Toukokuussa 1967 ilmestyi yhtyeen ensimmäinen albumi “Are You Experienced”. Se sisältää mm. hitin “Foxy Lady” ja “Fire”. Samalta levyltä löytyy myös kappale “I Don´t Live Today”, jonka Hendrix tapasi omistaa konserteissaan Pohjois-Amerikan intiaaneille. Hänellä itselläänkin oli cherokee-esivanhempia (Hendrixin isänäidin isä oli puoliksi cherokee-intiaani ja puoliksi irlantilainen. Hendrix samaistui voimakkaasti intiaanijuuriinsa, vaikka ulkonäöltään ja kulttuuriselta taustaltaan hän olikin ensisijaisesti mustan väestön edustaja).
Hendrixin studiolevyjen äänittäjänä toimi Eddie Kramer. Kramerilla oli merkittävä rooli siinä, että Hendrix onnistui toteuttamaan monet musiikilliset ideansa ja oivalluksensa levytysstudiossa.
18. toukokuuta 1967 The Jimi Hendrix Experience esiintyi Yhdysvalloissa kuuluisilla Montereyn rockfestivaaleilla, jotka järjestettiin San Franciscon lähellä. Esiintyminen on rockhistorian tunnetuimpia konsertteja ja se on julkaistu sekä äänilevynä että elokuvana.
22. toukokuuta 1967 The Jimi Hendrix Experience konsertoi Helsingissä ainoan Suomen vierailunsa yhteydessä. Silminnäkijäkuvausten perusteella konsertti oli onnistunut, vaikka yleisöä ei ollut paikalla kovinkaan paljon. Hendrix hajotti kitaransa esiintymisen lopussa. Konsertin jälkeen yhtyettä ei päästetty oudon ulkoasunsa vuoksi ravintola Kalastajatorppaan syömään. Hendrix vieraili myös Yleisradion musiikkiaiheisessa TV-ohjelmassa, mutta taltioinnin päälle nauhoitettiin myöhemmin muuta materiaalia, koska sitä ei pidetty arvokkaana.
Myöhemmin samana vuonna (1967) ilmestyi toinen studioalbumi “Axis: Bold as Love”, joka saavutti listoilla menestystä edeltäjänsä tavoin. Toisen albumin tunnetuin kappale on balladi “Little Wing”. Yhdysvalloissa toisen albumin julkaisua siirrettiin vuoden 1968 puolelle, jottei se häiritsisi ensimmäisen albumin odotettua suurempaa ja yhä jatkunutta myyntiä.
Musta supertähti
1960-luvun yhdysvaltalaisessa populaarikulttuurissa vallitsi jyrkkä roturaja, jonka Hendrix ylitti saavuttaessaan valkoisen nuorison suosion. Brittiläinen yleisö oli lämmennyt mustille bluesartisteille aiemmin kuin yhdysvaltalainen. Myös Hendrixin ura lähti nousuun nimenomaan Englannista. Yhdysvaltalainen valkoinen nuoriso puolestaan oli The Beatles -villityksen myötä hullaantunut brittirockiin. The Jimi Hendrix Experience oli helpompi ottaa vastaan, kun yhtyeellä oli “lontoolaisbändin” status ja kaksi valkoista muusikkoa riveissään. Mustalle yleisölle Hendrixin psykedeelinen rock jäivät selvästi vieraammiksi.
1960-luvun hippiliike nosti Hendrixin sankarihahmoksi siitäkin huolimatta, että hän ei ollut poliittisesti kovinkaan aktiivinen ja karttoi radikaalien näkemysten esittämistä. Myös Hendrixin kannanotot black power -aatteen puolesta olivat melko varovaisia ja pidättyviä, mikä ärsytti joitakin mustia radikaaleja, joiden mielestä Hendrixin olisi pitänyt käyttää julkisuusarvoaan mustan kansalaisoikeustaistelun tukemiseen. Mystiikkaan suuntautunut Hendrix suhtautui musiikkinsa vakavasti ja piti sitä sanomaltaan mieluummin henkisenä ja hengellisenä kuin poliittisena.
Electric Ladyland (1968)
Vuoden 1968 kesällä The Jimi Hendrix Experience äänitti New Yorkissa kolmatta albumiaan. Tämä kaksois-LP sai nimekseen “Electric Ladyland”. Hendrixin yhteistyö tuottajansa Chas Chandlerin ja basisti Noel Reddingin kanssa ei enää tahtonut sujua. Nauhoitusten aikana Chandler sanoutui irti tehtävästään Hendrixin tuottajana. Noel Redding puolestaan lähti usein pubiin kesken levytyssession, mistä syystä Hendrix soitti itse noin puolet levyn bassoraidoista Reddingin oikean käden bassokitaralla, vaikka oli itse vasenkätinen.
Levyn tyyli ulottuu bluesista ja soulvaikutteista varhaiseen heavy metaliin. Levyn tunnetuinta antia on Bob Dylanin kappaleesta “All Along the Watchtower” tehty sovitus, joka sisältää yhden populaarimusiikin kuuluisimmista kitarasooloista. Kappale “1983” ennakoi selvästi progressiivista rokkia, joka pian tämän jälkeen nousi keskeiseksi tyyliksi. Myös kappale “Crosstown Traffic” nousi suosituksi kappaleeksi, jonka on nähty enteilevän R&B -musiikin myöhempiä suuntauksia. Electric Ladyland nousi Yhdysvalloissa albumilistan kärkeen ja Britanniassa viidennelle sijalle.
Uran loppuvaihe (1969-1970)
Toukokuussa 1969 The Jimi Hendrix Experience hajosi Noel Reddingin erottua yhtyeestä. Uudeksi basistiksi löytyi Hendrixin vanha ystävä armeija-ajoilta, mustaihoinen muusikko Billy Cox.
Hurjaan julkisuuskuvaansa turhautunut ja masentunut Jimi Hendrix ajautui riitoihin managerinsa Mike Jefferyn kanssa.
Samoihin aikoihin hänen matkatavaroistaan löytyi Toronton lentokentällä heroiinia. Kanadalainen tuomioistuin kuitenkin vapautti hänet syytteistä, koska ei voitu todistaa, että hän oli itse laittanut huumeita matkatavaroihinsa.
Elokuussa 1969 Hendrix esiintyi legendaarisen maineen saavuttaneilla Woodstockin rockfestivaaleilla lyhytikäisen Gypsy Sun and Rainbows -orkesterin säestämänä. Tällöin hän esitti kuuluisan instrumentaalitulkintansa Yhdysvaltain kansallislaulusta.
Odotetun neljännen albumin äänitykset eivät edistyneet, sillä Hendrix ei kyennyt viimeistelemään kappaleita mieleisikseen. Elämänkertakirjailijat ovat arvelleet Hendrixin sairastuneen masennukseen.
Hendrix joutui kosketuksiin myös järjestäytyneen rikollisuuden kanssa. Vuoden 1969 syyskuussa newyorkilaiset gangsterit kidnappasivat hänet kahden vuorokauden ajaksi. Usein on kuitenkin epäilty, että Mike Jeffery järjesti kidnappauksen, koska hän ja Hendrix olivat riidoissa. Jeffery nimittäin paljasti poliisille Hendrixin olinpaikan, minkä jälkeen Hendrix kiitti Jefferyä henkensä pelastamisesta. Näin he olivat taas puheväleissä.
Vuoden 1969 lopulla Hendrix keskittyi työskentelemään jo aiemmin perustamansa Band of Gypsys -nimisen kokoonpanon kanssa, joka koostui ainoastaan mustista muusikoista (mukaan lukien Billy Cox), sillä Hendrixiä oli alkanut vaivata se, että hänen yleisönsä koostui yksinomaan valkoisesta nuorisosta. Capitol Records julkaisi uudelta yhtyeeltä funkhenkisen, konserttilavalla uudenvuodenyönä nauhoitetun albumin “Band of Gypsys”. Hendrixin tämän kauden kuuluisin sävellys on sodanvastainen “Machine Gun”. Band of Gypsys hajosi jo vuoden 1970 helmikuussa epäonnistuneen konsertin jälkeen.
Vuoden 1970 aikana Hendrix työsti neljättä studioalbumiaan rakennuttamassaan Electric Lady -studiossa New Yorkissa. Kevään ja kesän aikana hän myös konsertoi Yhdysvalloissa Cry of Love -kiertueella Mitch Mitchellin ja Billy Coxin säestämänä. Yhdysvalloissa Jimi esiintyi viimeisen kerran Honolulussa 1. elokuuta.
Syyskuun alussa Hendrix teki vielä lyhyen Euroopan kiertueen, jonka aikana hän esiintyi mm. Tukholmassa ja Göteborgissa. Hendrixin viimeinen lavaesiintyminen tapahtui Fehmarin saaren rockfestivaaleilla Länsi-Saksassa 6. syyskuuta. Tämän jälkeen huume- ja mielenterveysongelmista kärsinyt Billy Cox jätti yhtyeen ja palasi Yhdysvaltoihin toipumaan. Hendrix jäi Lontooseen, jossa hän etsi uutta basistia ja suostutteli Chas Chandlerin palaamaan tuottajakseen.
Aamulla 18. syyskuuta 27-vuotias Hendrix menehtyi asunnossaan Lontoossa nautittuaan alkoholia ja barbituraatteihin kuuluvia Vesperax -unilääkkeitä. Toisin kuin usein väitetään, huumausaineilla ei ollut osuutta kuolemaan. Kyseessä oli ilmeisesti tapaturma ja kuolinsyy todennäköisimmin oksennukseen tukehtuminen. Hendrix on haudattu syntymäkaupunkiinsa Seattleen.
Kuoleman jälkeinen maine
Hendrixin suunnittelema kaksoisalbumi, jonka nimeksi olisi mahdollisesti tullut “First Rays of the New Rising Sun”, jäi hänen kuolemansa vuoksi viimeistelyä vaille. Suurin osa albumille aiotusta materiaalista julkaistiin yhdelle levylle koottuna vasta vuonna 1997. Tämän lisäksi Hendrix jätti jälkeensä suuren määrän muitakin vuosina 1966-1970 tehtyjä, enimmäkseen keskeneräisiä äänitteitä. Näitä julkaistiin 1970- ja 1980 -luvulla tuottaja Alan Douglasin valvonnassa. Useimmat näistä ovat kuitenkin laadultaan huonoja. Julkaisuoikeuksista käytiin Hendrixin perikunnan ja Douglasin välillä pitkällinen oikeustaistelu, joka vuonna 1995 päättyi perikunnan voittoon.
Vain harva yksittäinen henkilö on vaikuttanut rockmusiikin kehitykseen yhtä paljon kuin Jimi Hendrix. Hendrixin kyky käyttää kitaran ääntä muokkaavia efektejä oli ennenkuulumaton. Vielä merkittävämpiä olivat Hendrixin monet oivallukset itse soittotyylin suhteen. Hän osasi soittaa kitaraa neljällä eri tavalla: oikea- ja vasenkätistä kitaraa normaalilla tavalla tai kielet käännettyinä (bassokielet alhaalla). Hendrixiä jäljiteltiin runsaasti jo hänen eläessään ja hän on edelleen monien kitaristien esikuva. Hendrixin manttelinperijöinä on mainittu mm. Eddie Van Halen, Frank Marino, Stevie Ray Vaughan ja Yngwie J. Malmsteen.
Hendrixin asemaa kuvaa sekin, että hänen albuminsa sijoittuvat toistuvasti lähelle kärkeä erilaisissa äänestyksissä, joissa valitaan kaikkien aikojen parasta rocklevyä. Hendrix myös voittaa säännöllisesti erilaisten rocklehtien järjestämät äänestykset kaikkien aikojen parhaan rock-kitaristin arvonimestä.
Lähteet:
KIRJA: Lawrence, Sharon: Jimi Hendrix - mies, musiikki ja totuus, Otava 2006
KIRJA: Henderson, David: Jimi Hendrix, 1978
INTERNET: http://fi.wikipedia.org/wiki/Jimi_Hendrix
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.