miten pääsisi

Käyn viikottain mökillä saunomassa. Usein naapurit ovat myös paikalla, hiukan minua nuorempi pariskunta. Heillä on erillinen sauna, ja aina kertoilevat, ettei oikein viitsisi sitä yhtä saunomista varten lämmittää ja vesiä sulattaa, joten voisivatko käydä minun saunassa. Olen aina suostunut ja kivahan se tavallaan on, ettei tarvitse yksin olla. Mutta, mutta, onhan sitä kaikkea tähän mennessä jo nahnyt, mutta miten heitäkin pitäisi katsella. Molemmat tulevat kylpytakeissa, paljaat paikat vilahtelevat, ja välillä tuntuu, että he melkein haluavatkin näytellä. Ja molemmat tykkää myös käydä lumessa kierimässä, siihen sitten liittyy mesoamista ja kirkumista. Teen sitä itsekin, mutta osaan nauttia hiljaisesti. Eivät sentään tähän asti ole samaan aikaan lauteille pyrkineet.
201006
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Aika siipeilijöitä ovat, kun tuolla konstilla toista käytetään hyväksi,
Ota samat tavat ja kerro että ei se käy enää, sinulla aivan omat tavat ja ovathan he jo saaneet sinulta palveluksia.
Sanoudut irti tuosta 'rääkistä'

Äänestä
  • ..välillä jopa tuntuu siltä, että he talvella tulevat ihan siinä mielessä, että sitten naapuriin saunomaan. Eihän se nyt kovin suuri haitta ole, mutta kuitenkin itse siinä mielessä liikkeellä, että viettää hiljaisen viikon lopun. Kesäisin kyllä saa olla huomattavasti paremmin rauhassa. Tietysti joskus ihan mukavakin rupatella.

    Äänestä

vihjaista, jospa olisi jo tullut sinun aikasi päästä valmiille, heidän lämmittämäänsä saunaan?

Tai jätä muutama kerta sauna lämmittämättä, josko hyväksikäyttäjillä olisi sen verran älliä, että ymmärtäisivät yskän.

Mökki on rauhan tyyssija, ei mikään naapurien hoitolaitos, vaikka helppohan minun on sinun tilannettasi arvostella.
Meilläkin oli aikanaan hankalat mökkinaapurit, jotka toivat jopa omia vieraitaan meille kylään mukanaan,uppo-outoja ihmisiä.
Eräiden itsekkyydellä ei ole rajoja.

Äänestä
  • mielessä liikkunut kaikenlaisia mietteitä, että seuraavalla kerralla teen niin ja näin, mutta enpä ole sitä vielä saanut toteen. En oikein voi jättää lämmittämättä, mökki on sen verran vanha ja ilman mukavuuksia, että tuo lämmitys tapahtuu osaksi saunan räppänän kautta. Kesäisin vastaava pikkuinen jatkuva riesa on siinä, että uivat minun laiturille huilaamaan ja tietysti aina nakuina.

    Äänestä

  • omassa.. kirjoitti:

    mielessä liikkunut kaikenlaisia mietteitä, että seuraavalla kerralla teen niin ja näin, mutta enpä ole sitä vielä saanut toteen. En oikein voi jättää lämmittämättä, mökki on sen verran vanha ja ilman mukavuuksia, että tuo lämmitys tapahtuu osaksi saunan räppänän kautta. Kesäisin vastaava pikkuinen jatkuva riesa on siinä, että uivat minun laiturille huilaamaan ja tietysti aina nakuina.

    Ota valokuvia oikein paljon äläkä ilmoita mihin niitä käytät, sanot vaan topakasti että tulet tarvitsemaan on pakko ottaa!
    Alastomuudesta voi ihan reilusti ja asiallisesti sanoa että et pidä että vieraat on alasti.

    Äänestä

  • omassa.. kirjoitti:

    mielessä liikkunut kaikenlaisia mietteitä, että seuraavalla kerralla teen niin ja näin, mutta enpä ole sitä vielä saanut toteen. En oikein voi jättää lämmittämättä, mökki on sen verran vanha ja ilman mukavuuksia, että tuo lämmitys tapahtuu osaksi saunan räppänän kautta. Kesäisin vastaava pikkuinen jatkuva riesa on siinä, että uivat minun laiturille huilaamaan ja tietysti aina nakuina.

    tapansa hieman, sanoisinko.... erikoiselta (omituiselta).

    On helppo sanoa toiselle, että sano vaan suoraan sitä ja tätä, itsekin olen senverran arka, etten tahdo sitä taitoa osata.

    Äänestä

  • omassa.. kirjoitti:

    mielessä liikkunut kaikenlaisia mietteitä, että seuraavalla kerralla teen niin ja näin, mutta enpä ole sitä vielä saanut toteen. En oikein voi jättää lämmittämättä, mökki on sen verran vanha ja ilman mukavuuksia, että tuo lämmitys tapahtuu osaksi saunan räppänän kautta. Kesäisin vastaava pikkuinen jatkuva riesa on siinä, että uivat minun laiturille huilaamaan ja tietysti aina nakuina.

    Joillekin alastomuus on erityisesti mökkioloissa niin luonnollinen olotila, etteivät huomaa ottaa toisin suhtautuvia huomioon. Sinulla on oikeus nauttia mökkeilystäsi kiusaantumatta. Yritä löytää tapa jolla voit ilmoittaa sen naapureillesikin.

    Jospa ottaisit sopivalla hetkellä asian esille, vaikka joistain tutuista ja heidän asenteestaan aloittaen. Tai jospa vastaisit saunomisehdotukseen seuraavalla kerralla, että haluaisit nautiskella olostasi ihan itseksesi koska et ole oppinut suhtautumaan luontevasti vieraiden kanssa nakuiluun etkä halua edes opetella. Suggeroi itsesi uskomaan, että saat sanotuksi asian. Ellei vihjailu auta, ja asia vaivaa, mikset sanoisi, ettet pidä alastomista lepäilijöistä omalla laiturillasi. Me taidamme välillä olla liian kilttejä, jos toiset eivät ota meitä huomioon, me vaan mietimme siitä huolimatta toisia, emmekä saa pidetyksi omia puoliamme. Aletaan opetella ja etsitään keinot.

    Äänestä

  • alastomuutta ja suhtautumisia kirjoitti:

    ihan luonnollista, ei siinä mitään, itsekin käyn nakuna uimassa. Mutta kun omalla laiturilla naapurin rouva huilailee ja kurluttelee varpaitaan, niin kyllä se jotenkin "haittaa". Ei sitä kehtaa suoraan tuijottaa, mutta aika usein se myös estää oman oleskelun laiturin läheisyydessä, kuten veden haku tai onkiminen. Jotenkin sitä yrittää pysytellä taka-alalla.

    Äänestä

  • alastomuus kirjoitti:

    Entäpä jos kävelisit reippaasti rantaan ja huikkaisit matkalla jotain, esim. voisikos laiturini valloittanut vedenneito leiskauttaa sulonsa aaltoihin, jotta ujonpuoleinen omistaja pääsisi kalastamaan/onkimaan/vettä hakemaan?

    Tai onnistuisitko kovettamaan mielesi ja ryhtyä käyttäytymään niin kuin et alastomuutta huomaisikaan.

    Itse onnistuin aikoinani, kun jouduin eri kuvioissa useinkin alastomia miehiä näkemään. Kun mieheni oli mukana ja kaikkien muiden mielestä tilanne oli ihan "normaali", pidin huolta vaan omasta verhouksestani. Kun minulla on tapana katsoa ihmisiä silmiin keskusteltaessa, huomasin jonkin ajan kuluttua pystyväni keskustelemaan ihan luontevasti (aluksi pitkään luontevan oloisesti) ja unohtamaan toisten alastomuuden. Joskus poikien keskinäinen pullistelu saattoi naurattaa.

    Äänestä

itse olen nainen ja osaan kyllä karkottaa tunkeilevat naapurit tarvittessa kauas.
Se on vain ominaisuus ihmisessä.
Esm. ole vähäpuheinen, et kuule kaikkea mitä he sanoo, toimitat omia asioitasi topakasti ja paljon muutaki voi tehdä sanomaata mitään, kyllä he pikkuhiljaa huomaa että jokin on mennyt pieleen.

Äänestä
  • Jospa he viekoittelevat sinua ryhmäseksiin?
    Ei ole mikään pakko katsella alastomia vieraita perseitä eikä lämmittää toisille jatkuvasti ilmaiseksi saunaa.

    Äänestä

  • älytöntä käytöstä kirjoitti:

    Jospa he viekoittelevat sinua ryhmäseksiin?
    Ei ole mikään pakko katsella alastomia vieraita perseitä eikä lämmittää toisille jatkuvasti ilmaiseksi saunaa.

    Minä ainakin ottaisin oman saunaseurani mukaan ja sanon, että vietämme laatuaikaa omassa seurassa mökillä.

    Äänestä

  • Nauttisin omasta saunaillasta kirjoitti:

    Minä ainakin ottaisin oman saunaseurani mukaan ja sanon, että vietämme laatuaikaa omassa seurassa mökillä.

    jos muu ei auta. Tai voist ottaa oikein ronskikielisen porukan ja lyöttäytyä vastavierailulle ennen heitä ja sitten vaan iloirti elämästä.

    Äänestä

  • pitäisi olla, ja jo likellä 70v, mutta olen tainnut jäädä pojan asteelle. Yksin elelen. Olin aikoinaan liian kranttu, ja tulos on se, että yksin jäin. Mutta kaikkeen tottuu. Ja tykkään tämmöisestä alkeellisesta ja hiljaisesta elämästä. Kannan vedet sisään ja ulos, syön "teidän äidin tekemää ruokaa", aladinin valossa lueskelen ja punkkua nautiskelen, mutta ihan kohtuudella. Semmosta elämä on...sanoisi Junnu.

    Äänestä

  • Nauttisin omasta saunaillasta kirjoitti:

    Minä ainakin ottaisin oman saunaseurani mukaan ja sanon, että vietämme laatuaikaa omassa seurassa mökillä.

    ..kun minulla oli omaa saunaseuraa. Jos stadin tytölle sanoo, että mennään talvella puulämmitteiseen mökkipahaseen, niin johan se pitää outona. Nykyään pitää olla kaikki mukavuudet. Enkä minä enää kyllä ketään noin vaan tänne ottaisikaan. Joskus männä vuosina kun sitä seuraa joskus sattui olemaan, niin aina kuuli, miten tuo juttu pitäisi olla näin, ja tämä taas noin, jne jne. Ja kun niitä naisia pitäisi vielä pitää kuin kukkaa kämmenellä, niin ei se täällä oikein onnistuisi.

    Äänestä

  • minäkin tekisin näin kirjoitti:

    jos muu ei auta. Tai voist ottaa oikein ronskikielisen porukan ja lyöttäytyä vastavierailulle ennen heitä ja sitten vaan iloirti elämästä.

    porukkaa löytyisi jostakin eläkeläis- kerhosta ?? Mulla vaan tuo pää ei kestä kuin pari lasillista punkkua. Ja minä olen semmoinen, että voin kyllä keljuilla, mutta en laula.

    Äänestä

  • minun.. kirjoitti:

    pitäisi olla, ja jo likellä 70v, mutta olen tainnut jäädä pojan asteelle. Yksin elelen. Olin aikoinaan liian kranttu, ja tulos on se, että yksin jäin. Mutta kaikkeen tottuu. Ja tykkään tämmöisestä alkeellisesta ja hiljaisesta elämästä. Kannan vedet sisään ja ulos, syön "teidän äidin tekemää ruokaa", aladinin valossa lueskelen ja punkkua nautiskelen, mutta ihan kohtuudella. Semmosta elämä on...sanoisi Junnu.

    naisia tuollaiseen paikkaan olisi tulossa. Minä esim. en koskaan arvostele toisten koteja, toisen kotia on kunnioitettava. Melkein pyörryn, kun menen toisen veljeni luo lapsuuskotiini. Siellä on tavaraa niin kamalasti. Olen päättänyt, etten sano mitään, koska tapaamme harvoin. Omassa mökissäni on sähkö, mutta sauna on lämmitettävä puilla. On ulkovessa, talousvesi tuotava mukana. Saunavesi tulee kesällä pumpulla järvestä. Muulloin on kannettava. Tuo kuuluu mielestäni mökkeilyyn. Älä ole turhan vaatimaton.

    Äänestä

  • 1943 kirjoitti:

    kotia!

    Äänestä

  • veljesi kirjoitti:

    kotia!

    mitenkään. Kyse on talosta, joka on perikunnan eli minullakin on osuus siellä. Toisen veljeni kanssa menemme ensi kesänä siivoamaan paikkoja. En ymmärrä, miksi koko talo pitää täyttää tavaralla. Jos tulisin luonasi käymään ja sinulla olisi samalla tavalla, en kertoisi kenellekään. Täällä voi ajatuksiaan kirjoitella nimettömänä.

    Äänestä

..ovat hyväksikäyttäjiä, huonotapaisia ja härskejä. Sellaisiin tehoavat vain kovat otteet.

Seuraavan kerran, kun ilmestyvät mökkisi oven taa, sanot kylmästi:"Nyt ei käy, on muuta ohjelmaa. Hyvä viikonloppua." Ja vedät oven nenän edestä kiinni.

Tämän kun teet pari kertaa peräkkäin, eiköhän jotain muutu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

eroon ??? kirjoitti:

Käyn viikottain mökillä saunomassa. Usein naapurit ovat myös paikalla, hiukan minua nuorempi pariskunta. Heillä on erillinen sauna, ja aina kertoilevat, ettei oikein viitsisi sitä yhtä saunomista varten lämmittää ja vesiä sulattaa, joten voisivatko käydä minun saunassa. Olen aina suostunut ja kivahan se tavallaan on, ettei tarvitse yksin olla. Mutta, mutta, onhan sitä kaikkea tähän mennessä jo nahnyt, mutta miten heitäkin pitäisi katsella. Molemmat tulevat kylpytakeissa, paljaat paikat vilahtelevat, ja välillä tuntuu, että he melkein haluavatkin näytellä. Ja molemmat tykkää myös käydä lumessa kierimässä, siihen sitten liittyy mesoamista ja kirkumista. Teen sitä itsekin, mutta osaan nauttia hiljaisesti. Eivät sentään tähän asti ole samaan aikaan lauteille pyrkineet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu