Mustat valloittaneet koko kylän jo 90 luvun alussa
ne olivat radan takana kovasti leviämässä.
Kiinnostaisi käydä katsomassa sitäkin paikkaa joka
oli täynnä suomalaisia ennen.
Parilla kadulla oli motelleja ja Sikanen vuokrasi
autoja.
Tietoja tämänpäivän tilanteesta alueella kaipailisin
ennen mahdollista 6:tta matkaa Floridaan
Lake Worth
3
737
Vastaukset
- Just tullu
Kaksi viikko sitten kävimme siinä pikku kaupungissa. Meille kerrottiin, että se on kuoleva kylä ja, että siellä olisi vapaita asuntoja vaikka kuinka paljon.
Se, luultavasti keskuskatu kyllä oli kovin tyhjän näköinen ja mustia en kyllä nähnyt, kun yhden joka joka ajoi taksia.
Käytiin syömässä eräässä ruokalassa keskustassa. Kaikki ruokailijat olivat ikääntyneitä eläkeläisiä. Voi olla, että osa oli alunperin suomalaissyntyisiä????
Kertoivat, että siellä on joskus ollut useita suomalaisten omistamia hotelleja, mutta nyt ei enään yksikään ole toiminnassa.
Matalia rakennuksia kauttaaltaan koko kylä.pitempään siellä 90 luvun alusa.siellä oli monta hotellia suomalaisilla.nykyään ei yhtään.
Sikaselta otin auton pari viikkoa sitten.
- impala
Ihan kiva paikka.Tapaat paljon suomalaisia sunnuntaina kirkossa tai kerotalolla tai finlandia talolla myös kahvilassa kuulet tärkeimmät kuulumiset.Totta on se että latinot ja tummat ovat vallanneet lantanan ja lake worthin.Itse ihastuin cocoa beach alueeseen ja siitä ylöspäin.Vuokraa auto rohkeasti ei liikenne ole niin hirveä kuin sitä luulisi...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its4068922Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa
Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.1783383- 191850
- 771166
- 761078
- 271065
Sylikkäin.
Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta641021Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!
"Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss791005- 55983
- 65930