Pitopohja

Olen hiihtänyt tänä talvena Karhun Optigrip suksilla. Alkuun kaupassa pohjan ulkonäkö epäilytti (harmaan karhea). Mitä enemmän niillä on hiihtänyt, sen paremmin se tuntuu toimivan. Kerran olen voiteenpoistoaineella puhdistanut ladulta tarttuneet liat pois. Tuntuu käsittämättömältä. Toimii muuten kelillä kuin kelillä. Epäilevät tuomaat; menkää ja kokeilkaa ennekuin alatte tällä palstalla mollaamaan.
Päästäänpähän liistereistä eroon, ja siklaamisesta. Suksen hintakaan ei ole paljon normaalia kalliimpi. Kevääksi hankin varmasti vaimolle ja lapsille samanlaiset, eipähän tarvii kaarnanpalasia poistaa pohjasta ja saadaan lapsetkin ladulle.
137274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Pitopohjan toi markkinoille ensimmäisenä Kuusisto
-70 luvun lopulla ja sitten Karhu ja Peltonen.
Ne toimi kohtalaisesti,mutta pakkaskeleillä vähän heikommin.VPK on tässä 3 vuotta kehitellyt kestopitoa,mutta se ei toimi kuin nollakelissä.
Tätä uutta Karhin kestopitoa en tunne mutta lienee
myöskin parhaimmillaan nollakelissä.Tuskin yhtä kestopitoa voi tehdä kaikille keleille.
Yleisin kestopito on,että N:o 100 hiekkapaperilla karhennetaan keskikohta ja sillä saadaan nollakelillä hyvä pito.

Äänestä
  • oli tänään pitopohja alla melkein kaikilla suurilla talleilla!

    Äänestä

  • jts-1 kirjoitti:

    oli tänään pitopohja alla melkein kaikilla suurilla talleilla!

    älä taas anna väärää tietoa.

    Äänestä

  • anna vää kirjoitti:

    älä taas anna väärää tietoa.

    ruotsalaisen kompurointia spintissä? Jos olet nähnyt pitopohjan (sen millä mm Kuitunen hiihtää), niin olit tuntenut heti. Rossarilla valkea, Fischerillä keltsinen ja Ski Grip:llä punainen. Eikä ole väärää tietoa!
    Karhun optikrippi on allekirjoittaneen tekemä ja siitä puuttuu olas, kun homa jäi kesken, eikä tehtaalla ole kykyä tehdä olasta sukseen!

    Äänestä

  • anna vää kirjoitti:

    älä taas anna väärää tietoa.

    Jos katsoit Otepään ruotsalaisen kompurointia, tunnistit heti pitopohjan, jolla mm Kuitunen hiihtää. Rossarilla on valkea, Fischerillä kellestävä ja Ski Grip:llä punertava
    Kahulla optigripssä on aivan muuta, olas puttuu, kun homma jäi allekirjoittaneelta kesken. Tehdas ei pysty tuottamaan olasta, tekninen /hinta ongelma.

    Äänestä

  • anna vää kirjoitti:

    älä taas anna väärää tietoa.

    joillakin vaan niin kumma tuo ajatus..miksi pitäisi antaa väärää tietoa?
    katoppas peiliin ja mieti!!

    Äänestä

  • jts-1 kirjoitti:

    joillakin vaan niin kumma tuo ajatus..miksi pitäisi antaa väärää tietoa?
    katoppas peiliin ja mieti!!

    miksi sitten annatte.ette näytä olevan ajan tasalla edustushiihtäjien voitelun suhteen,ottakaa paremmin selvää ennen kuin retostelette.

    Äänestä

  • teidän kirjoitti:

    se on sitten niin..sinä tiedät me emme..ja piste.

    Äänestä

  • teidän kirjoitti:

    miksi sitten annatte.ette näytä olevan ajan tasalla edustushiihtäjien voitelun suhteen,ottakaa paremmin selvää ennen kuin retostelette.

    mutta asia on yksinkertaisesti nin, että edustushiihtäjien PITÄÄ hiihtää hiihtoliiton voiteilla. Edes huoltomies ei USKALLA ottaa meidän tuotteita mukaan, vaan on oltava hiljaa.
    Tässä toistuu mukavasti yritys pitkittää puusuksien käyttöä. Jos Mietaa ei paiskannut niitä metsään.... Silloin oli suksi pooli - nyt vahapooli.
    Nyt on ENSIMMÄISELLÄ huoltomiehellä takomarauta ja vermeet kotona - mutta vain kotona ja omaan käyttöön.
    Millä perusteella esität meidän anatavan väärää tietoa?

    Äänestä

  • vp.k kirjoitti:

    kansallisen tason pooliin kuuluvan hiihtäjän voitelija/valmentajalta että laitetaanko kunnon jutut pohjaan koska ei tuo suksi tunnu oikeen luistavan..ja tarjolla oli siihen kelitilanteeseen loistava luisto..hän sen itsekkin näki..MUTTA..se ei nyt vaan käy!!
    syykin löytyy..puserossa ja housuissa komistelee tuttu voidefirman logo..ei vaan riitä uskallusta ainakaan julkisesti..kotonahan voi viritellä mitä vaan!.no..se oli siinä se juttu!
    mutta muutenhan tämä menee hienosti!

    Äänestä

  • vp.k kirjoitti:

    mutta asia on yksinkertaisesti nin, että edustushiihtäjien PITÄÄ hiihtää hiihtoliiton voiteilla. Edes huoltomies ei USKALLA ottaa meidän tuotteita mukaan, vaan on oltava hiljaa.
    Tässä toistuu mukavasti yritys pitkittää puusuksien käyttöä. Jos Mietaa ei paiskannut niitä metsään.... Silloin oli suksi pooli - nyt vahapooli.
    Nyt on ENSIMMÄISELLÄ huoltomiehellä takomarauta ja vermeet kotona - mutta vain kotona ja omaan käyttöön.
    Millä perusteella esität meidän anatavan väärää tietoa?

    kun kerran et tiedä maajoukkueen voide hommista näköjään yhtään mitään. Kyllähän se on näin että maajoukkueet käyttävät aina parhaita voiteita mikä milloinkin keli on. vaikka hiitopuvussa lukee merkki x. niin jos merkki x:än voide ei ole paras mahdollinen sille kelille niin sukseen laitetaan jonkun muun merkin kamaa, toki eihän sitä suureen ääneen huudella. Asia on näin ja PISTE.

    Äänestä

  • täyttä paskaa kirjoitti:

    menee..koodien mukaan voidellaan..ja rasvamestari ei välttämättä tiije kenen valmistajan tököttiä pohjaan laittaa..
    mutta pysytään vaan tällä tasolla..olkoon huiput omassa tasossaan..
    nythän on loistava mahdollisuus valita..kahdesta vaihtoehdosta..jokainen saa valita luistonsa oman mielen mukaan!
    nyt toteutuu jonkinasteinen demokratia,koska yksinvaltius ei ole hyvästä..millään taholla!

    Äänestä

  • vp.k kirjoitti:

    mutta asia on yksinkertaisesti nin, että edustushiihtäjien PITÄÄ hiihtää hiihtoliiton voiteilla. Edes huoltomies ei USKALLA ottaa meidän tuotteita mukaan, vaan on oltava hiljaa.
    Tässä toistuu mukavasti yritys pitkittää puusuksien käyttöä. Jos Mietaa ei paiskannut niitä metsään.... Silloin oli suksi pooli - nyt vahapooli.
    Nyt on ENSIMMÄISELLÄ huoltomiehellä takomarauta ja vermeet kotona - mutta vain kotona ja omaan käyttöön.
    Millä perusteella esität meidän anatavan väärää tietoa?

    nyttenkin tuli potaskaa,ei tarvi hiihtää hiihtoliiton voiteilla,kaikki voiteet on sallittuja.turha väitellä tämmöisestä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

keksitty kirjoitti:

Olen hiihtänyt tänä talvena Karhun Optigrip suksilla. Alkuun kaupassa pohjan ulkonäkö epäilytti (harmaan karhea). Mitä enemmän niillä on hiihtänyt, sen paremmin se tuntuu toimivan. Kerran olen voiteenpoistoaineella puhdistanut ladulta tarttuneet liat pois. Tuntuu käsittämättömältä. Toimii muuten kelillä kuin kelillä. Epäilevät tuomaat; menkää ja kokeilkaa ennekuin alatte tällä palstalla mollaamaan.
Päästäänpähän liistereistä eroon, ja siklaamisesta. Suksen hintakaan ei ole paljon normaalia kalliimpi. Kevääksi hankin varmasti vaimolle ja lapsille samanlaiset, eipähän tarvii kaarnanpalasia poistaa pohjasta ja saadaan lapsetkin ladulle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu