Samankaltaista luettavaa kuin Houkutus?

Etsin jotain samantyylistä luettavaa kuin Houkutus ja sen jatko-osat.

Romantiikkaa ehdottomasti pitää olla ja fantasiaa siinä sivussa.

Englanninkielisetkin menee :)
2688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

olen itse lukenut twilightin ja jatko-osat ja etsin myös epätoivoisesti saman kaltaista luettavaa. tuntuu, ettei mitkään kirjat ole enää lukemisen arvoisia twilightin jälkeen. olen lukenut ne nyt parin vuoden aikana vähän turhan moneen kertaa, joten olisi ihan kiva löytää jotain vastaavaa. siis midnight sunia odotellessa...

luin episodi lehdestä hbo:n "uudesta" true blood tv-sarjasta ja katsoin tänään jaksot läpi yhdeltä istumalta. sarja perustuu charlaine harrisin kirjoittamaan sookie stackhouse, southern vampire nimiseen kirjasarjaan. otin vähän selvää asiasta ja sarjasta on ilmestynyt jo 8 kirjaa ja tänä vuonna pitäisi tulla vielä yksi.

tv-sarja ainakin oli huomattavasti raaempi kuin twilight ja se onkin mielestäni vähän kuin twilight aikuisempaan makuun. kannattaa kyllä katsoa, jos ei säikähdä parista veriroiskeesta. ja sarjassa oli rutkasti seksikohtauksia, mutta tuntuu, että hbo:n kaikissa sarjoissa niitä on paljolti. en sitten tiedä, miten nuorille kirjat on suunnattu.

mutta kysymykseni onkin, että onko kukaan lukenut sookie stackhouse sarjaa tai muuta charlaine harrisin tuotantoa? olen katsellut lähikirjastojen tietokannat läpi, eikä niitä ole missään, joten joudun luultavasti ne tilaamaan. kirjat saisi joistakin nettikaupoista pehmyt kantisina ja englannin kielellä. mutta ensiksi haluaisin kuulla jonkun mielipiteen teoksista, onko ne tilaamisen arvoisia? aion nimittäin tilata kaikki kirjat kerralla ja siihen menee rahaa. olisi mukava tietää ovatko ne sen arvoisia. kiitos jo etukäteen!

Äänestä

Tutustuhan tähän, ilmeisesti aloittaa uuden sarjan tämäkin.

Libba Bray: Kauhun ja kauneuden valtakunta

Äänestä

Kommentoi aloitusta


erästyyppi... kirjoitti:

Etsin jotain samantyylistä luettavaa kuin Houkutus ja sen jatko-osat.

Romantiikkaa ehdottomasti pitää olla ja fantasiaa siinä sivussa.

Englanninkielisetkin menee :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu