Kun kaikki sanovat, että agilitya voi harrastaa >>melkein>> minkä tahansa rodun kanssa, niin mitä semmoisia rotuja on, jotka eivät oikein sovi agilityyn? Ja mikä niissä on miinuksena?
Agilityn miinusrodut
>>melkein>>
3223
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sellaiset rodut, joiden ruumiinrakenne ei sovellu hyppelyyn, ei luonnollisestikaan sovi agilityyn. Raskaille koirille aktiivinen kiipeily ja hyppiminen ei tee hyvää.
Myöskään itsepäisimmät rodut eivät välttämättä ole parhaita rotuja agiin, mutta niistäkin löytyy oikeita helmiä!
Eikös palkitseminen tehoa agilityssa kaikkiin rotuihin? Ja raskaimpien rotujen kanssa voi myös harrastaa agilitya, vaikkakaan ei aivan kilpatasolle asti, mutta itsensä ja koiransa iloksi.
Englanninbulldoggia on vaikea kuvitella näkevänsä kiitävän ympäri agilityrataa, mutta kai sen kanssa voi agilityrataa rauhaisaa vauhtia ympäri mennä.
Nelosen Hurtta & Stara-sarjassa Rakel Liekin parina kisaili kiinanpalatsikoira, joka osoitti, ettei ole rodultaan pelkkä sohvaperuna tai köntys.
ottaen rodut, joilla ei ole tarvetta miellyttää omistajaansa eli päällimmäisenä vinttikoirat ja laumanvartijat.