Tiimalasi

*Tiimalasi*

Aika
niin lähellä
loppuaan

Hiekan valumisen
ääni
äänettömyys
kuin särkyvää lasia
sieluni korville

Olen odottanut
vieläkin hetken

Rakkautesi tähden
viimeiseen hiekan muruun
tuijotan

Sielussani
usko kauan asunut

Usko meihin
Usko rakkauteen

Tiimalasin tyhjyyteen
Valuu unelmat

Odotan
että annat
Meille vielä mahdollisuuden

Että vielä ehdit
Tule
On jo kiire
5234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Aika ei lopu. Se on vain hiekka, joka valuu. Sielussa ei ole aikaa. Minne on kiire?

Äänestä

..runosi tunnelmat.
Sitä tahtoisi uskoa,
viimeisen hiekanjyvään asti.
Ei haluaisi jättää mitään kiveä
kääntämättä.
Mikään toivonkipinä ei ole
liian pieni, kun on tunteista
kysymys.

Äänestä

Toivottavasti saa antaa ajatuksensa runostasi.
Vaikka se varmaan sisimpiä tuntojasi koskettelisikin.
Lopun: "On jo kiire"- ei mielestän oikein istunut loppuun.

Muilta osin runo oli kaunis ja aidon tuntuinen.

Tietysti ymmärtää jokainen, että pitkittyvä
epätietoisuus aiheuttaa tuskaa, josta haluaisi
vihdoin valoon ja vapauteen.

Silloin tekee mieli jotenkin saada epätiedon
tilalle tieto ja varmuus jostain.
Tulee tunne, ettei jaksa enää vain odotella
ja toivoa toivomuslähteensä äärellä.
Haluaisi kiirehtiä toista kertomaan omat tunteensa.

Äänestä

hyvän suhteen ja avioliiton. Olisiko meistä siihen?

Äänestä
  • Minä haluan
    kiikkustuolipaikan viereltäsi
    kun aika on

    Minä haluan
    rakastaa sinua
    silloinkin kun
    olemme
    vanhoja ja kurttuisia

    Taikka pahantuulisia

    Minä haluan
    olla sinulle hyvä
    nyt ja ikuisesti

    Minä haluan
    olla tukenasi
    turvanasi
    jos minua tarvitset

    Haluan olla sinun

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


...penni... kirjoitti:

*Tiimalasi*

Aika
niin lähellä
loppuaan

Hiekan valumisen
ääni
äänettömyys
kuin särkyvää lasia
sieluni korville

Olen odottanut
vieläkin hetken

Rakkautesi tähden
viimeiseen hiekan muruun
tuijotan

Sielussani
usko kauan asunut

Usko meihin
Usko rakkauteen

Tiimalasin tyhjyyteen
Valuu unelmat

Odotan
että annat
Meille vielä mahdollisuuden

Että vielä ehdit
Tule
On jo kiire

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu