..minua vastapäätä. Minun ihastukseni 60-luvun alusta. Hesan Kestikievarissa tansseissa tavattiin ja tutustuttiin. Vähän aikaa hengailtiinkin. Sitten hän lähti. Nyt pari avioliittoa takana ja jälleen vapaana, siinä edessäni. Sama on ilme, sama on hymy, sama on ääni. Minä taasen olen koko ajan porskutellut yksinäni, melkein munkkina elellyt. Kyllä tarinaa riitti, hän on ollut usein muistoissani. Sovimme uudesta tapaamisesta, Fasulle mennään kahville...
Siinä hän
istui..
14728
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Älä säikähdä typerää kommenttiani.
Mekin kävimme seurusteluaikoihin mieheni kanssa usein Kestikartanossa tanssimassa. Aah kuinka ihanasti Lill-Jörgen välillä siellä puhalsikaan. Särkyneitten toiveitten katu ym. rakkaita muistoja. Sivuun nostettujen pöytien ääressä levähdettiin ja salaa suukoteltiinkin.
Toivotan teille mukavia muisteluhetkiä. Kuka tietää, mitä siitä seuraa. Ehkä kannattaa yrittää antaa aikaa tutustumiselle ja edetä rauhalliseen tahtiin. Te olette kuitekin ihan eri ihmisiä kuin silloin. Suloisia muistoja nuoruuden hetkistänne ei teiltä voi mikään viedä. Se tarjoaa varmaan hyvän alun ystävyydelle tai...
Kestikartano. Minulla aina muistoissa Ylermi Kosonen, laulisolistina Carita Johansson. Oli ne semmoisia aikoja ja muistot vielä kultaavat niitä.
oikeen hauska juttu, oliko tämä entinen hakemassa ..... vaikka rahamiestä?
Outo rovo, vai toive ajattelua?
..oli ihan satunnainen kohtaaminen. Eikä minulla sitä rahaa edes ole, työeläkkeellä elelen.
Ihmiset muuttuvat vanhetessaan huimasti. Joskus on vaikeaa tunnistaa tuttujakin, joita suhteellisen usein tapaan, kun lihomisen tai laihtumisen aste on edennyt uusiin lukemiin, kuontalo vaihtanut väriä tai harventunut olemattomiin, on hankittu rillit, on uusia uria kasvoissa jne.
Täytyy rehellisesti tunnustaa, että en tuntisi nuoruuden ihastuksia, jos vastaan tulisivat. Todennäköisesti jotkut ovat tulleetkin, joten myös minä olen muuttunut. Kummallista olisikin, jollen olisi. Miten te pystytte tunnistamaan näitä vuosikymmenten takaisia ihastuksia tai muitakaan tuttuja, jollei heitä tapaa usein?
En kai sitten ole nuorena vakavasti ollut ihastunut tai rakastunut, että tuollainen enää merkitsisi mitään, olisin lähinnä kiusaantunut. Kaikessa on omat hyvät puolensa.
Taitaa olla kovin erilaista se, mikä tuntuu ensirakkaudelta tai suurelta ihastukselta. Toki itsekin muistan pieniä ihastumisia jo alakouluajoilta ja seurustelusuhteita teininä. Yksi kaveri on kyllä jäänyt mieleen, seurustelu päättyi silloin kuin ihastus vielä oli suuri, mutta en muista mitään kuolemattomia entisiä rakkauksia, en todellakaan. Avioliitot ovat jo takanapäin, ensimmäinen päättyi eroon, kun ex pani lastenhoitajan paksuksi. Toinen päättyi vuosikymmenten jälkeen mieheni kuolemaan.
Yhtäkään varhaisnuoruuden ihastusta en varmaan tunnistaisi. Hyvä jos tunnistan edes entiset työkaverit vuosien takaa. Ihmiset muuttuvat ikääntyessään.
Enkä enää haikaile menneitä suhteita, enkä etsi tulevia.
Jotkut muuttuvat kovastikin, mutta toiset jotenkin säilyttävät olemuksensa läpi elämän. Tällä kerralla oli sattumaa mukana, kuulin hänen nimensä, ja tuttu nimi iskostui heti kallooni. Ja sitten ei tarvinnut muuta kuin katsoa vähän tarkemmin. Minulla mielessä vanhat nuoruuden tuttavat paljon paremmin kuin työelämän yhteydessä syntyneet tuttavuudet.
Niinkin se voi olla. Apsurdia.
..piti tietysti olla Kestikartano, siinä Keskuskadulla...
Minulla on sydämeen piirretyt kuvat kaikista minua vahvasti liikuttavista ihmisistä ja asioista. Muisti toimii vielä kuin partaveitsi ja kuva nousee silmieni eteen kuin asia olisi tämänpäiväinen. Kyllä minä ainakin tunnistan liikkuessani tuntemani ihmiset, jos heidät tällöin havaitsen. Toiset ovat muuttuneet ja minä myös, mutta silti ennen tuntemassani ihmisessä on jotain vanhaa tuttua. Paitsi lapsethan muuttuvat vasta kasvaessaan ja aikuisiksi tullessaan ja usein he nykäisevätkin minua ja sanovat kysyen, että muistanko minä? Tietenkään en elä vanhoissa ajoissa vaan tässä päivässä ja ei se ensirakkauskaan enää hetkauta, elämä on jatkunut vahvana ensi rakastumisen jälkeenkin. Mutta mikään ei saisi minua halventamaan silloista rakkaudenkohdettani ja vähättelemään ensi suudelman ihanuutta.
Helsingissä
Kovin romanttista. Valitettavasti en elää niin pienissä ympyröissä, että vuosikymmenten takaiset heilat kävelisivät vastaan. Etäisyyttä nuoruuden maisemiin on satoja kilometrejä. Ja osa vanhoista ystävistä elää ja vaikuttaa ulkomailla missä itsekin joskus.
Ei sitä paitsi kaupunkioloissa juurikaan ehdi tiirailla vastaantulevien kasvoja, jää tunnistamiset siitäkin syystä vähiin.
Ensisuudelman sain kaverilta joka oli ihastunut minuun, taisin olla vähemmän innostunut koska se suukko ei ollut minusta ihana vaan märkä. Ikää oli silloin noin 12 vuotta.
..siellä Keskuskadulla. Purettu se on jo aikoja sitten, eli hirret siirrettiin jonnekin. Siinä nykyistä makkarataloa vastapäätä se oli, oli niin saamarin hyvä paikka. Ja ne tytöt......