Ensirakkaus

Ensirakkaus voi tuhota suhteen. Paras kun ei haikaile vaimon kuullen sen hutsun perään.
191065
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

vaan lienet myöhässä muutaman kymmenen vuotta.

Äänestä
  • ihan helpolla unohdu edes vuosikymmenissä. Minulla se oli kansakoulun ekalla luokalla, kun pelattiin pesistä sekajoukkueilla. Ei ollut poikia tarpeeksi ja piti ottaa tyttöjäkin, että saatiin joukkueet täyteen.

    Tuli täpärä tilanne.Huusin tytölle: "Juokse ihmeessä ja niin kovaa kuin pääset". Juoksu tuli "kotiin" ja mottasi riemuissaan pusun poskelle ja minä takaisin.

    Sitten tuli empiminen, tulikohan se tyttö nyt pieniin päin tuolla pusutempulla. En uskaltanut kysyä edes opelta, mutta ei onneksi sentään "vahinkoa" synnytyssairaalaan.

    Mutta sitten jouduin kyllä vaihtamaan kiiltokuvia. Eihän minulla sellaisia ollut, mutta vohkin siskoltani ja vein "vaihdokkaat" tilalle.

    Eiköhän tuollaisenkin suhteen voi rakkaudeksi laskea?

    Äänestä

  • ihka ensimmäinen rakkaus kirjoitti:

    ihan helpolla unohdu edes vuosikymmenissä. Minulla se oli kansakoulun ekalla luokalla, kun pelattiin pesistä sekajoukkueilla. Ei ollut poikia tarpeeksi ja piti ottaa tyttöjäkin, että saatiin joukkueet täyteen.

    Tuli täpärä tilanne.Huusin tytölle: "Juokse ihmeessä ja niin kovaa kuin pääset". Juoksu tuli "kotiin" ja mottasi riemuissaan pusun poskelle ja minä takaisin.

    Sitten tuli empiminen, tulikohan se tyttö nyt pieniin päin tuolla pusutempulla. En uskaltanut kysyä edes opelta, mutta ei onneksi sentään "vahinkoa" synnytyssairaalaan.

    Mutta sitten jouduin kyllä vaihtamaan kiiltokuvia. Eihän minulla sellaisia ollut, mutta vohkin siskoltani ja vein "vaihdokkaat" tilalle.

    Eiköhän tuollaisenkin suhteen voi rakkaudeksi laskea?

    tarina, ihan tuli lämmin leimahdus jutustasi, ei siitä kukaan voi suuttua. Oli ihana tarina, paras minkää koskaan oon kuulu.On mullaki jotain ollut mutta noin hauskaa ei koskaan.

    Äänestä

Ovatko marjat happamia vieläkin, kun ei ensirakkautesi sinua huolinut? Siksikö alennut nimittelemään, koska et ole vielä tähän ikään päässyt alemmuudentunteestasi? Mielestäni ensirakkaus on aina ainutkertainen - kävi siinä kuinkatahansa, ensirakastuminen on viaton ja ja kaunis.

Äänestä
  • On hyvä vähän väheksyä ensirakkautta, ainakin vaimon kuullen. Siksi minä valitsin tuon "hutsu"-
    nimikkeen.

    Äänestä

  • on........ kirjoitti:

    On hyvä vähän väheksyä ensirakkautta, ainakin vaimon kuullen. Siksi minä valitsin tuon "hutsu"-
    nimikkeen.

    Omaa kumppaniaan väheksyessään kertoo aina jotain vähemmän arvokasta itsestään. Miksi hänet valitsit, mikset valinnut parempaa vai etkö saanut? Kun puhut rumasti naisesta, halvennat sekä omaa että naisten arvoa.

    Olisiko vaimosi halunnut saada miehen, joka ei kenellekään muulle kelvannut?

    Ehdotan, että muistat osoittaa vaimollesi, kuinka häntä rakastat ja kuinka upeana häntä pidät. Kun vaimosi on varma omasta arvostaan sinun silmissäsi, ei hänen tarvitse olla mustasukkainen varsinkaan entisille eikä pelätä tuleviakaan uhkia.

    Äänestä

on, kun jää leskeksi ja löytää samalla aaltopituudella olevan toisen lesken. Ensi- ym.-rakkauksista voi keskustella eri tavalla kuin rakkaan aviopuolison kanssa. Elämään tulee uusia näkökulmia, en silti toivo tällaista mahdollisuutta.

Äänestä
  • äiti. kyllä nyt kaikki on kuullut tuon jutun sata kertaa.

    Äänestä

  • on opintojen kirjoitti:

    äiti. kyllä nyt kaikki on kuullut tuon jutun sata kertaa.

    on,kun jaksat aina vaan olla niin positiivinen ja kannustava. Varmaan oletkin kohtalotoveri, otan osaa.

    Äänestä

  • 1943 kirjoitti:

    on,kun jaksat aina vaan olla niin positiivinen ja kannustava. Varmaan oletkin kohtalotoveri, otan osaa.

    Täällä näyttää olevan muutamia, jotka mielellään hakkaisivat joka päivä jonkun kuoliaaksi, ainakin kuvaannollisesti. -Sinun, 1943, puheenvuorojasi on kiva lukea, niissä näkyy ihmisen kehitystä hyvään.

    Äänestä

  • kommenteista. kirjoitti:

    Täällä näyttää olevan muutamia, jotka mielellään hakkaisivat joka päivä jonkun kuoliaaksi, ainakin kuvaannollisesti. -Sinun, 1943, puheenvuorojasi on kiva lukea, niissä näkyy ihmisen kehitystä hyvään.

    välitä, joku vain on sellainen innokas ihailija. Haluaisi kai kokea ensirakkauden kanssani.

    Äänestä

Kyllä ensi rakkauteni jätti vain ihanan muiston... Muistan ensi suudelmani hänen kanssaan joka melkein vei jalat altani... Vain moniin suudelmiin se suhde jäikin ja minulla on siitä vain ihania läpi elämän jatkuvia muistoja... :) Niin, armeija-aikaani tyttöseni ei jaksanut yksin odottaa... :)

Äänestä
  • uskoton, lähdin vain pois, kun en ollut valmis vielä seurustelemaan. Toinen syy oli perheeni köyhyys, en voinut jatkaa lukiossa, kun puuttui kirjarahat, lukukausirahat jne.
    Mutta jos se olet sinä, niin voit saada tietää, että olen tuhannesti miettinyt, olisiko pitänyt löytää ratkaisu, että olisimme voineet jatkaa yhdessä.-Sinä kuulut minun elämäni suurimpiin tappioihin, vaikka tiedät, että on muutakin raskasta ollut.

    Äänestä

  • en ainakaan ollut kirjoitti:

    uskoton, lähdin vain pois, kun en ollut valmis vielä seurustelemaan. Toinen syy oli perheeni köyhyys, en voinut jatkaa lukiossa, kun puuttui kirjarahat, lukukausirahat jne.
    Mutta jos se olet sinä, niin voit saada tietää, että olen tuhannesti miettinyt, olisiko pitänyt löytää ratkaisu, että olisimme voineet jatkaa yhdessä.-Sinä kuulut minun elämäni suurimpiin tappioihin, vaikka tiedät, että on muutakin raskasta ollut.

    ensirakkauteni on sellainen 193 cm pitkä hujoppi.
    Sinä taas, Ibiza, lienet erilainen, joka tavalla.Mutta oli kuitenkin kiva lukea, että joku kirjoittaa niin positiivisesti, vaikka saikin silloin joskus kokea pettymyksen.
    Toisille taas ei kostaminen ole liian myöhäistä koskaan." Vasta kun olet antanut anteeksi, olet vapaa"- on oma sisäinen ohjenuorani.
    Kaikkea hyvää joka iikalle täällä.

    Äänestä

Suutui tuossa kun sanoit äitiäni hutsuksi.Ei se ihan niin mennyt etteikö äitini sinua olisi jaksanut odottaa niinkuin tuossa mainitsit.Vaan äitini huomasi olevansa raskaana sinulle ja ajatteli että olet vielä niin nuori eikä halunnut että olisit joutunut sitoutumaan en tiedä kertoiko äitini että hänellä oli silloin jo 5 vuotias pieni poika jonka hän sai kun hän joutui raiskatuksi niin hän ajatteli että sinulla vielä elämä edessä.Mutta hän jätti sinulle perinnön minut eli tyttären äitini ei varmaan koskaan kertonut sinulle että hän odottaa lasta sinulle.mutta äitini kasvatti meidät yksin eikä mennyt koskaan naimisiin koska rakasti sinua.Minä olen myös koulutettu terveydenhuolto linjalle olen työskennellyt hoitoalalla jo yli 20v olen siis yli 40 itse voit laskea ikäni.Minulla yksi lapsi poika ja olen naimissa.toivottavasti luet tämän joskus.

Äänestä

Jatkan vielä tuohon äskeiseen että ensirakkautesi eli äitini kuoli vuonna 2000.Mutta jos joskus mietit että sinulla myös toinen perhe jossain täällä.En halua sinulta mitään mut jos haluaisit joskus vaihtaa kuulumisia minun kanssani tällä palstalla olen kyllä siihen valmis.

Äänestä
  • tiedä sinusta mitään, jos se yleensä on mahdollista. Itse olin yksinäinen äiti, mutta sain elatusrahaa Försäkringskassasta (Ruotsin KELA), joka taas peri maksut isältä. Siis hän kyllä tiesi lapsestaan.
    Tapaaminen voi olla hyvä teille molemmille, mutta täytyy ottaa huomioon etukäteen, että se voi olla huonokin, jos isäsi on alkoholisoitunut tms.

    Äänestä

  • isääsi, joka ei kirjoitti:

    tiedä sinusta mitään, jos se yleensä on mahdollista. Itse olin yksinäinen äiti, mutta sain elatusrahaa Försäkringskassasta (Ruotsin KELA), joka taas peri maksut isältä. Siis hän kyllä tiesi lapsestaan.
    Tapaaminen voi olla hyvä teille molemmille, mutta täytyy ottaa huomioon etukäteen, että se voi olla huonokin, jos isäsi on alkoholisoitunut tms.

    Siksi en halua häneltä mitään kun en tiedä mitä elämä on hänelle tuonut.Mutta kun hän on tällä palstalla kirjoitellut noita juttujaan. Niin ajattelin että hän rupeaisi kirjottamaan tai jotain siihen suuntaan.Olisi kyllä kiva nähdäkin mutta en ole vielä valmis siihen.Minulla on kyllä nuoruudenkuva hänestä minkä äitini on säästänyt.Se onkin ainoa mitä minulla hänestä on.Toivottavasti lukisit ja vastaisit joain minulle.

    Äänestä

  • tyttäresi kirjoitti:

    Etkö enää uskalla kirjoittaa palstalle. Menikö pupu pöksyyn.Oletko miettinyt että sinulla on jossain päin suomea toinenkin perhe.Ja vielä kolmas sukupolvi kasvamassa,jos olet vähänkin kiinnostunut niin voisit jotain viestiä antaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

voi tuhota... kirjoitti:

Ensirakkaus voi tuhota suhteen. Paras kun ei haikaile vaimon kuullen sen hutsun perään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu