Erosimme lapseni isän kanssa lapsen ollessa vasta noin puolivuotias. Nyt lapsi on vuoden vanha ja minua huolestuttaa tapaamiset, etenkin yökyläily. Kyse ei ole siitä, että lapsen ja isän tapaamiset huolestuttaisivat vaan oma suhtautumiseni niihin. Päinvastoin, haluan ehdottomasti, että lapseni tutustuu isäänsä ja he viettävät aikaa yhdessä.
Mutta minun on todella vaikea suhtautua ajatukseen, että päästän lapseni yökylään (ehkä johtuu siitä että olemme olleet lapsen kanssa kahdestaan lähestulkoon koko ajan). Joskus sekin aika kuitenkin tulee ja haluaisin kokemuksia siitä, helpottaako lapsen kyläilemään lähteminen äitiä esimerkiksi siinä vaiheessa kun lapsi kasvaa, oppii puhumaan, ilmaisemaan mielipiteitään ym.? Toivon kovasti että asia on niin..
Olisi mukava jos jollain olisi samanlaisia kokemuksia ja saisin asiallisia vastauksia. =)
Mutta minun on todella vaikea suhtautua ajatukseen, että päästän lapseni yökylään (ehkä johtuu siitä että olemme olleet lapsen kanssa kahdestaan lähestulkoon koko ajan). Joskus sekin aika kuitenkin tulee ja haluaisin kokemuksia siitä, helpottaako lapsen kyläilemään lähteminen äitiä esimerkiksi siinä vaiheessa kun lapsi kasvaa, oppii puhumaan, ilmaisemaan mielipiteitään ym.? Toivon kovasti että asia on niin..
Olisi mukava jos jollain olisi samanlaisia kokemuksia ja saisin asiallisia vastauksia. =)
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen ollut samanlaisesessa tilanteessa. Näin jälkikäteen on helppo neuvoa: se napanuora, joka katkaistaan synnytyssalissa ei katkeakkaan kokonaan -katkaisu on tehtävä monta kertaa uudelleen :)Koskaan se ei ole samanlaista ja aina se koskettaa mutta kaikesta pääsee yli myös ikävoimisen kanssa oppii elämään. Olen ikävöinyt lastani elokuvissa, hänen ollessaan ensimmäisiä kertoja yökylässä isänsä luona, mennessään päiväkotiin, ensimmäisinä kouluaamuina, ensimmäisellä kesäleirillä, ja mitä vielä on edessä... Kyllä sinäkin pärjäät! ;)
mulla melko samalainen tilanne.. erosin miehestä raskauden alussa.. isä näki lasta kun tämä oli 2viikko vanha ( puolen vuoden elatusmaksujen riittojen jälkeen) taas pääsimme siihen että vois näitä tapaamisiakin kattoo.. eli vuoden päästä. lapsi on silloin 1,5 ja mua jännittää,pelottaa, harmittaa ja ihmetytyttää miten se koko touhu tulee olemaan.. ku mulla yksihuoltajuus niin päätin aloittaa 2tunnista sit katsoo miten jatkot.
Olen nähnyt tapauksen jossa äiti on ollut niin lapsiriippuvainen ettei ole antanut lastaan isälleen ennen kahden vuoden ikää ollenkaan tämän tapaamisiin ilman omaa valvontaansa. Ei yökylään, eikä päiväksikään.
Isä kuitenkin on täysin tervejärkinen ja lapsirakas mies eikä ole todellakaan sormi suussa miten pientä lasta hoidetaan. Kauan meni että isä sai tahtonsa läpi ja lapsen tavattavaksi PÄIVÄKSI ilman äidin valvontaa. Alkoi mennä jo sairaaksi kun ex-vaimo oli aina yökylässäkin lapsen mukana pitkälti toista vuotta, molemmilla vanhemmilla kun oli jo uudet puolisotkin.
Aloita siis mahdollisimman aikaisin, on lapsellekin hyvästä oppia olemaan isän hoidossa ilman äitiä, mitä isompi lapsi on sen vaikeammaksi muuttuu sen jättäminen vain isän hoiviin. Järki käteen äitien ei pitäisi ajatella itsejään vaan lapsiaan ensitilassa!! Ei lapsi siitä vahingoitu että isä hoitaa, päinvastoin selkeät rajat on oltava kuka hoitaa ja milloin.
Eikä asia helpotu sitten kun lapsi itse osaa sanoa sanottavansa, silloinhan se alkaa se kiukuttelu, ensin ei haluta lähteä isän luo, ja isän luota ei haluta lähteä takaisin äidin luo. Sellaisesta on kokemus. Parempi kun lapsi on jo oppinut että kun isän luo mennään niin ei itkut auta, eikä äidin luo palatessa.
AIKUISTUMAAN..eli kylmä peli ja lapsi kiertoon,viis siitä miltä lapsesta tai äidistä tuntuu..tyylihän sekin.
Sinä taidat olla lapseen takertuva äiti joka sairastuttaa lapsenkin..
Kyllä tuossa kirjoituksessa oli ihan idea. Oma lapsi pahimmassa uhmaiässä ja kiukkua syntyy asiasta jos toisesta. Tosiaan isän luota ei aina huvittaisi lähteä takaisin äidin luo, ja sitten toisinpäin. (Isä tosin tahtoisi uskoa että lapsi ei ollenkaan enää halua äidin luo jne..) Enpä usko että aikaisemman kirjoittaja tarkoitti, että jos lapsen oikeesti on paha olla niin siitä ei pitäisi välittää. Sitä kun oppii tulkitsemaan näitä kirjoituksia niin säästyy paljolta:)
Aloittajalle senverran, että kyllä se siitä ohi menee. Itsellä oli kamala huoli ja ikävä ja vaikka mitä kun yökyläilyt alkoivat, mutta hengissä ollaan ja kaikki menee hyvin. Lapsen ja isän suhteen pitää antaa kehittyä, jos sille on todellinen mahdollisuus. Hienoa, että sisäistät itse, että tunteesi ovat tavallaan "turhia".
Kiitos paljon tähän mennessä tulleista rohkaisevista vastauksista! Mukava kuulla, että on monia muitakin samassa tilanteessa olevia/olleita ja siitä on selvitty.
Kyllähän sitä tajuaa, että nämä tunteet "kuuluu asiaan", mutta huonoina hetkinä tuntuu, että tapaamiset ja yökyläilyt tulee aina olemaan yhtä vaikeita. Nimenomaan äidille, ei lapselle. =)