Sukujuhlissa

Olin aika isoilla sukujuhlilla omana itsenäni ja tiedän olevani onnekas, koska kukaan ei oudoksu minua tai suhtaudu poikkeavasti.
Toisaalta, jos niin olisi, luultavasti välttelisin näitä juhlia ja joutuisin tapaamaan sukulaisia yksitellen.
181435
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Niin, hieman paradoksi tai itseään ruokkiva asia.
Eli mitä enemmän kulkee sukujuhlilla, sitä paremmin ihmiset tottuu sinuun. Mutta jos siellä on joku vastarannan kiiski, niin ei kyllä jaksa...

Äänestä
  • Sanotaan, että aika parantaa. Luulen kuitenkin että mikään aika ei itsestään paranna katkenneita välejä sukulaisiin.

    Äänestä

  • epäilenpäs kirjoitti:

    Sanotaan, että aika parantaa. Luulen kuitenkin että mikään aika ei itsestään paranna katkenneita välejä sukulaisiin.

    Kun "minun asiani" kaivettiin esiin ja antaumuksella leviteltiin se tuhosi lähes kaiken mitä oli ollut sitä ennen! Aika ei koskaan korjaa takaisin sitä mitä oli ennen heidän "shokkitilannetta"! Ystävät on ystäviä vieläkin mutta ovat etääntyneet minusta, eivät enään tiedä/osaa miten minun kanssa pitää olla! Asiasta on usein juteltu mutta...!

    Yritän elää nykyään niin ettei ketään pitäisikään asia enään vaivata. Tiedän että transseksuaalilla on vain kolme vaihtoehtoa elämässään.

    1. Syödä masennuslääkkeitä koko ikänsä

    2. Korjauttaa sukupuolensa oikeaksi

    3. Ampua reikä siihen aivolohkoon joka kaiken tään on aiheuttanut!

    Toteutan vasta ensimmäistä vaihetta ja luulen että jätän kaikesta huolimatta toisen vaiheen väliin!

    Äänestä

  • Kahleesta vapautunut kirjoitti:

    Mulla masennuslääke nimeltä Zoloft laukaisi viime piarana koko korjausprosessin. Se aiheutti sivuvaikutuksena rintojen kasvua, mikä poisti tehokkaasti masennusta.

    Äänestä

  • Kahleesta vapautunut kirjoitti:

    Kun "minun asiani" kaivettiin esiin ja antaumuksella leviteltiin se tuhosi lähes kaiken mitä oli ollut sitä ennen! Aika ei koskaan korjaa takaisin sitä mitä oli ennen heidän "shokkitilannetta"! Ystävät on ystäviä vieläkin mutta ovat etääntyneet minusta, eivät enään tiedä/osaa miten minun kanssa pitää olla! Asiasta on usein juteltu mutta...!

    Yritän elää nykyään niin ettei ketään pitäisikään asia enään vaivata. Tiedän että transseksuaalilla on vain kolme vaihtoehtoa elämässään.

    1. Syödä masennuslääkkeitä koko ikänsä

    2. Korjauttaa sukupuolensa oikeaksi

    3. Ampua reikä siihen aivolohkoon joka kaiken tään on aiheuttanut!

    Toteutan vasta ensimmäistä vaihetta ja luulen että jätän kaikesta huolimatta toisen vaiheen väliin!

    Saako kysyä, jos tiedät olevasi transsukupuolinen ja tiedät kärsiväsi siitä, miksi et halua korjata tilannetta, kun se on mahdollista? Kolmosvaihtoehtoa ei vaan kannata ikinä ajatella, jos ykkösestä haluaa pois.

    Äänestä

  • Kahleesta vapautunut kirjoitti:

    Kun "minun asiani" kaivettiin esiin ja antaumuksella leviteltiin se tuhosi lähes kaiken mitä oli ollut sitä ennen! Aika ei koskaan korjaa takaisin sitä mitä oli ennen heidän "shokkitilannetta"! Ystävät on ystäviä vieläkin mutta ovat etääntyneet minusta, eivät enään tiedä/osaa miten minun kanssa pitää olla! Asiasta on usein juteltu mutta...!

    Yritän elää nykyään niin ettei ketään pitäisikään asia enään vaivata. Tiedän että transseksuaalilla on vain kolme vaihtoehtoa elämässään.

    1. Syödä masennuslääkkeitä koko ikänsä

    2. Korjauttaa sukupuolensa oikeaksi

    3. Ampua reikä siihen aivolohkoon joka kaiken tään on aiheuttanut!

    Toteutan vasta ensimmäistä vaihetta ja luulen että jätän kaikesta huolimatta toisen vaiheen väliin!

    itseäsi ja syöt masennuslääkkeitä jos ei ole terveydellistä estettä korjausleikaukselle,jos tarjoutuu mahdollisuus niin muuta sukupuolesi oikeaksi.En kyllä saanut selvää kumpaan sukupuoleen tunnet kuuluvasi.Ei ole muuten ikää tullessa helppo elää ja pukeutua omaksi itsekseen,varsikin jos kokee olevansa nainen.Olet sitten nainen tai mies niin olet hetken tähti taivaalla joka vähitellen himmenee ja lopulta sammuu pois.

    Äänestä

  • Kahleesta vapautunut kirjoitti:

    Kun "minun asiani" kaivettiin esiin ja antaumuksella leviteltiin se tuhosi lähes kaiken mitä oli ollut sitä ennen! Aika ei koskaan korjaa takaisin sitä mitä oli ennen heidän "shokkitilannetta"! Ystävät on ystäviä vieläkin mutta ovat etääntyneet minusta, eivät enään tiedä/osaa miten minun kanssa pitää olla! Asiasta on usein juteltu mutta...!

    Yritän elää nykyään niin ettei ketään pitäisikään asia enään vaivata. Tiedän että transseksuaalilla on vain kolme vaihtoehtoa elämässään.

    1. Syödä masennuslääkkeitä koko ikänsä

    2. Korjauttaa sukupuolensa oikeaksi

    3. Ampua reikä siihen aivolohkoon joka kaiken tään on aiheuttanut!

    Toteutan vasta ensimmäistä vaihetta ja luulen että jätän kaikesta huolimatta toisen vaiheen väliin!

    ollut löytänyt helpotusta oliko se nyt joogasta vai pilateksesta, tms.? Mitä sille on nyt äkkiseltään käynyt, vai olivatko masennuslääkkeet mukana kuvioissa jo silloin? Voihan sitäkin tietty jonkinlaiseksi vapautumiseksi sitten kutsua, puolittaista lääke-elämää... kai... tai siis jotenkin...

    Äänestä

  • Kahleesta vapautunut kirjoitti:

    Kun "minun asiani" kaivettiin esiin ja antaumuksella leviteltiin se tuhosi lähes kaiken mitä oli ollut sitä ennen! Aika ei koskaan korjaa takaisin sitä mitä oli ennen heidän "shokkitilannetta"! Ystävät on ystäviä vieläkin mutta ovat etääntyneet minusta, eivät enään tiedä/osaa miten minun kanssa pitää olla! Asiasta on usein juteltu mutta...!

    Yritän elää nykyään niin ettei ketään pitäisikään asia enään vaivata. Tiedän että transseksuaalilla on vain kolme vaihtoehtoa elämässään.

    1. Syödä masennuslääkkeitä koko ikänsä

    2. Korjauttaa sukupuolensa oikeaksi

    3. Ampua reikä siihen aivolohkoon joka kaiken tään on aiheuttanut!

    Toteutan vasta ensimmäistä vaihetta ja luulen että jätän kaikesta huolimatta toisen vaiheen väliin!

    Usein käytetään ilmaisua ettei voi mennä korjausprosessiin elämäntilanteen takia. Se on ympäripyöreä perustelu ja sopii joka ikiseen tutkimuksiin lähtijään. Ei ketään saatella tutkimuksiin riemusaatossa suvun ja työkaverien voimin.
    Jos on pieniä omia lapsia, ne tottuu tilanteeseen kuin tilanteeseen luonnollisena. Jos on taas isoja lapsia, ne hyväksyy, jos välit on muuten kunnossa.
    Edessä voi olla ero elämänkumppanista ehkä pahimpana uhkana. Muut ihmissuhteet yleensä hoituu ajan kanssa. Työpaikkaa tai opiskelupaikkaa ei menetä.

    Äänestä

  • on jokaisella kirjoitti:

    Olen aika vakuuttunut, että ihmiset omat ominaisuudet pelaa todella isoa roolia siinä, miten transitio onnistuu. Avoin ja huumorintajuinen ihminen selviää ihan eri lailla kuin kyräilevä, epäluuloinen ja sulkeutunut.

    Äänestä

  • on jokaisella kirjoitti:

    Usein käytetään ilmaisua ettei voi mennä korjausprosessiin elämäntilanteen takia. Se on ympäripyöreä perustelu ja sopii joka ikiseen tutkimuksiin lähtijään. Ei ketään saatella tutkimuksiin riemusaatossa suvun ja työkaverien voimin.
    Jos on pieniä omia lapsia, ne tottuu tilanteeseen kuin tilanteeseen luonnollisena. Jos on taas isoja lapsia, ne hyväksyy, jos välit on muuten kunnossa.
    Edessä voi olla ero elämänkumppanista ehkä pahimpana uhkana. Muut ihmissuhteet yleensä hoituu ajan kanssa. Työpaikkaa tai opiskelupaikkaa ei menetä.

    johtaja sattuu olemaan sukupuolensa hammasta purren hyväksymään joutunut katkeroitunut pelle, asenne on, että kaikkien muidenkin pitäisi hyväksyä sukupuoliroolinsa. Muut hyväksyy mut, mutta tämä yksi ihminen aiheuttaa negatiivisen ilmapiirin.

    Äänestä

  • suvun henkinen kirjoitti:

    johtaja sattuu olemaan sukupuolensa hammasta purren hyväksymään joutunut katkeroitunut pelle, asenne on, että kaikkien muidenkin pitäisi hyväksyä sukupuoliroolinsa. Muut hyväksyy mut, mutta tämä yksi ihminen aiheuttaa negatiivisen ilmapiirin.

    Olen miettinyt millanen mä olisin, jos olisin yli 5-kymppinen, eikä mulla olis ollu nuorena mahdollisuutta mennä hoitoihin. Olisin ehkä menny naimisiin ja saanu lapsia. Sitten vuosikymmeniä myöhemmin nuori sukulaiseni menis hoitoihin. Olisin varmasti katkera. Muutaman vanhemman ihmisen tunnen, joilla epäilen olevan tällanen tilanne, mutta eipä sitä oikein suoraan voi kysyä. Ei nää ihmiset ole Marja-Siskoa vanhempia, mutta ehkä se ei oo niin helppoa, jos on tukahduttanu nää tunteet koko elämänsä.

    Äänestä

  • miettinyt... kirjoitti:

    Minä olen taas miettinyt millainen olisin tämän ikäisenä, jos olisi ollut mahdollista päästä prosessiin nuorena. Sitähän mahdollisuutta ei käytännössä ollut.
    Ehkä olisin naimisissa ja minulla olisi joko puolison lapsia tai adoptiolapsia. Yksi asia on kuitenkin varmaa. Elämä olisi ollut arkisempaa ja tasaisempaa, kun ei olisi tarvinnut paeta itseään hulluihin touhuihin ja harrastuksiin.

    Äänestä

  • miettimistä kirjoitti:

    Jos pääsee nuorena prosessiin, ehtii koko pitkähkö loppuelämä muotoutua rauhassa omansalaiseksi, eikä kukaan pian muista menneitä.
    Vanhempana on elettyä elämää takana, sekä työmielessä että sosiaalisessa ympäristössä.
    Oma juttunsa on vielä fyysiset ongelmat. Mömmöt ei ehkä pure enää kunnolla ja menneisyys jää näkymään ulospäin.

    Äänestä

  • miettimistä kirjoitti:

    Minä olen taas miettinyt millainen olisin tämän ikäisenä, jos olisi ollut mahdollista päästä prosessiin nuorena. Sitähän mahdollisuutta ei käytännössä ollut.
    Ehkä olisin naimisissa ja minulla olisi joko puolison lapsia tai adoptiolapsia. Yksi asia on kuitenkin varmaa. Elämä olisi ollut arkisempaa ja tasaisempaa, kun ei olisi tarvinnut paeta itseään hulluihin touhuihin ja harrastuksiin.

    Kyllä minäkin olen usein ja usein ajatellut millaista olisi ollut kun oli saanut nuoresta lähtien olla se mikä tietää olevansa. Elämä on ollut yhtä älytöntä harrastusten määrää ja pakoilua "hulluista ajatuksista"!!

    Mitä Pilates fysioterapeuttiin tulee Hän on aivan ihana ihminen ja on todella tehnyt töitä minun kanssani. Opetti minut löytämään itseni tälläisenä mikä olen mutta "Ajatusmaailmalleni" vain ei silti riitä se. Nyt mennään taas lujaa alaspäin!:-(

    Lapset tietää taustani ja yrittävät tukea sen mitä voivat! Se vain on totuus että "tuuli" vie mieltäni sinne tänne,ihan miten se haluaa! ...pitää vain yrittää pysyä pystyssä!!

    "Opetti minut löytämään itseni tälläisenä mikä olen mutta "Ajatusmaailmalleni" vain ei silti riitä se. Nyt mennään taas lujaa alaspäin!:-("

    Aivan, mikään keinotekoinen sinnittely ei lopulta riitä. Herää kysymys: Mistä kahleesta mahdoitkaan vapautua? Muutaman vuoden päästä olet varmasti joko vaihtoehdossa 2, tai 3. Toisaalta vaihtoehto 3 toteuttaa myös vaihtoehdon 1.

    Äänestä

  • old_profile_32717 kirjoitti:

    Oman kropan "löytäminen" ei ole sen hyväksymistä ja ainakin mulla tunteet omaa väärää kehoa kohtaan muuttui välinpitämättömyydestä inhon kautta suoraan vihaan. Ei siitä ollut enää muita vaihtoehtoja paitsi tietysti kolmonen.

    Äänestä

  • miettinyt... kirjoitti:

    Olen miettinyt millanen mä olisin, jos olisin yli 5-kymppinen, eikä mulla olis ollu nuorena mahdollisuutta mennä hoitoihin. Olisin ehkä menny naimisiin ja saanu lapsia. Sitten vuosikymmeniä myöhemmin nuori sukulaiseni menis hoitoihin. Olisin varmasti katkera. Muutaman vanhemman ihmisen tunnen, joilla epäilen olevan tällanen tilanne, mutta eipä sitä oikein suoraan voi kysyä. Ei nää ihmiset ole Marja-Siskoa vanhempia, mutta ehkä se ei oo niin helppoa, jos on tukahduttanu nää tunteet koko elämänsä.

    Minä olen melkein tuollainen ihminen. Menin naimisiin ja hankin lapsia, koska hoitomahdollisuutta ei ollut. Sitä nuorta sukulaista joka olisi mennyt hoitoihin ei ollut vaan se olin itse. Pahaa katkeruutta oli kunnes aloitin prosessin ja katosi täysin kun se oli ohi. Harmittelin vain sitä miksi en edes yrittänyt aiemmin. Todellakin vaikeaa oli kun joutui tukahduttamaan tunteensa vuosikymmeniä ja esittämään väärää roolia.

    Äänestä

on se perseestä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

omana itsenä lopulta kirjoitti:

Olin aika isoilla sukujuhlilla omana itsenäni ja tiedän olevani onnekas, koska kukaan ei oudoksu minua tai suhtaudu poikkeavasti.
Toisaalta, jos niin olisi, luultavasti välttelisin näitä juhlia ja joutuisin tapaamaan sukulaisia yksitellen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu