Pirttini ikkunan valokeilassa seisoo tuo kotipihan koivu,
sysipimeää avaruutta vasten,
sen vitivalkoinen olemus kimalsi,
liekö pohjantähden säteet leikkineet jääkiteillään sen.
Voi miten kaunis onkaan tuo hyytävän pakkasen koristelema kotipihan koivu.
Etelästä kurkistaa valon kajoa,
pieneksi on puristunut maailma,
nyt se hieman avartuu, pakkanen se vain otettaan parantelee.
Pirtin ikkunassa minun maailma hetkeksi myös laajenee,
pari tuntia pois päin, pari takaisin,
siinä on kaikkeni, olen jälleen pimeässä.
Odotan miettien kotiin tulevaa,
kuinka rakkaus toiseen saa näin kylmään,
vaikkakin kauniiseen vankilaan, ihan itse tulemaan.
Minä en jaksa sydäntäni nyt edes lämmittää,
kehoni valoa vain halajaa,
olen kuin kukka joka hitaasti näivettyy.
Hämärästä lähestyy liikettä,
niin nopeaa ja ihmeen keveää,
se viestii elämää,huoletonta aitoa, niin oikeaa.
Kotipihan koivu saa vieraita,
juhlapöytänä se nyt lähes elottomassa erämaassa, viime kesää tarjoaa.
Miten voikaan noin pienet, liiankin lähellä omaa kuolemaa, noin iloisesti laulaen leikkien, tanssin lailla liikkuen ja minuakin lohduttaen, lupausta mukanaan kuljettaen.
Uusi kevät tuo auringon ja elämän tullessaan.
sysipimeää avaruutta vasten,
sen vitivalkoinen olemus kimalsi,
liekö pohjantähden säteet leikkineet jääkiteillään sen.
Voi miten kaunis onkaan tuo hyytävän pakkasen koristelema kotipihan koivu.
Etelästä kurkistaa valon kajoa,
pieneksi on puristunut maailma,
nyt se hieman avartuu, pakkanen se vain otettaan parantelee.
Pirtin ikkunassa minun maailma hetkeksi myös laajenee,
pari tuntia pois päin, pari takaisin,
siinä on kaikkeni, olen jälleen pimeässä.
Odotan miettien kotiin tulevaa,
kuinka rakkaus toiseen saa näin kylmään,
vaikkakin kauniiseen vankilaan, ihan itse tulemaan.
Minä en jaksa sydäntäni nyt edes lämmittää,
kehoni valoa vain halajaa,
olen kuin kukka joka hitaasti näivettyy.
Hämärästä lähestyy liikettä,
niin nopeaa ja ihmeen keveää,
se viestii elämää,huoletonta aitoa, niin oikeaa.
Kotipihan koivu saa vieraita,
juhlapöytänä se nyt lähes elottomassa erämaassa, viime kesää tarjoaa.
Miten voikaan noin pienet, liiankin lähellä omaa kuolemaa, noin iloisesti laulaen leikkien, tanssin lailla liikkuen ja minuakin lohduttaen, lupausta mukanaan kuljettaen.
Uusi kevät tuo auringon ja elämän tullessaan.
Vastaukset 2
Vanhimmat
täynnä elämän odotusta. Pidän näistä pohjoisen sielunmaisemistasi. kerppuli
on hyvä kuulla että joku pitää ;) kaunis kiitos kerppulintu