pienet häät, musiikki?

Meillä on siis häät kesällä ja pappi sekä paikka varattu. Paikkana ns "seurakuntatalo" ja siis erittäin pienet häät kyseessä. Kysyisinkin nyt, että miten olette suunnitelleet häämusiikin kun häät ei ole kirkossa missä kanttori sen soittaa. Eli onko soitin, mistä joku musiikin laittaa päälle ja pois vai eikö musiikkia ollenkaan? Mitenkäs "alttari" eli onnistuuko että rakentaisi jonkinlaisen "hääkaaren" itse, ideoita sen rakentamiseen?
43482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Monilla seurakuntataloilla on piano tai seurakunnalla on sähköurut. Kanttori voi tulla soittamaan niitä sinne seurakuntatalollekin, jos asiasta hyvissä ajoin sovitaan.

Löytyykö lähipiirissä soiton taitajia. Sekin käy.

Papilta kannattaa kysyä sitä alttariasiaa. Yleensä riittää pöytä, joka peitetään valkealla liinalla. Siihen voi kai laittaa kukat/kynttilän. Hääkaaren voi toki rakentaa jos haluaa. Paikallisessa kukkakaupassa voi olla lainaksi kaaria.

Äänestä

Kaunista akustista kitaramusiikkia? Tai jousikvartetti?
Tai tosiaan joku voi tuoda oman sähköpianon mukanaan ja soittaa ja laulaa, sekä säestää mahdollisen yhteislaulun tai virren.

Ohjelmatoimistoista ja musiikkiopistoista kannattaa kysellä soittajia. Ohjelmatoimistotkin välittävät edullisia pieniä musiikkiesityksiä jättitapahtumien lisäksi.

Äänestä

A cappella -yhtyeemme Sopra sopisi hyvin myös pieniin häihin. Ohjelmistossamme on paljon tunnelmallisia ja kauniita häihin sopivia kappaleita. Olemme laulaneet vihkimisen yhteydessä alttarilla, ja halutessa myös hääjuhlassa esimerkiksi kahdessa varttitunnin setissä.

Käy tsekkaamassa nettisivumme www.sopra.fi.

Jos kiinnostuit, laita yhteydenottopyyntö kotisivuillamme olevan lomakkeen kautta, niin otamme sinuun pian yhteyttä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


minä vaan..... kirjoitti:

Meillä on siis häät kesällä ja pappi sekä paikka varattu. Paikkana ns "seurakuntatalo" ja siis erittäin pienet häät kyseessä. Kysyisinkin nyt, että miten olette suunnitelleet häämusiikin kun häät ei ole kirkossa missä kanttori sen soittaa. Eli onko soitin, mistä joku musiikin laittaa päälle ja pois vai eikö musiikkia ollenkaan? Mitenkäs "alttari" eli onnistuuko että rakentaisi jonkinlaisen "hääkaaren" itse, ideoita sen rakentamiseen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu