Katsoin eilen kiinnostavan ohjelman ykköseltä koirista, jossa oli tuo Cavalier kingcharlesinspanieli.Onko totta,että monilla noilla koirilla on se vika etteivät aivot mahdu "pään sisälle"?Vai tuleeko se siitä, kun jalostetaan sisäsiitoksella (omä isä,isänisä) ja siitä seuraa niitä häiriöitä. esim.koko ajan pitää rapsuttaa itseään...
Onko suomessa tuo yleistä??
Kiitos jos vastaisitte,koska olemme hankkimassa tuota koiraa!
Onko suomessa tuo yleistä??
Kiitos jos vastaisitte,koska olemme hankkimassa tuota koiraa!
Vastaukset 9
Vanhimmat
niin, että kyseinen dokkari oli tehty muutenkin niin sisäsiittoisessa englannissa ja ei oikeastaan liity suomalaiseen kenneltoimintaan mitenkään?
ja että suomalaisten koirien sisäsiittoisuuden voi tarkistaa vaikkapa kennelliiton jalostustietokannasta?
Ihan ensin, kannattaa pitää järki päässä, ei ylilyöntejä kumpaakaan suuntaan.
Harkitset sitten minkä rotuisen koiran hankkimista tahansa, pyydä saada nähdä vanhempien terveystulokset ja jos mahdollista niin pentujen myös. Ja tästä nimenomaisesta rodusta, osta pentu vain sellaiselta kasvattajalta joka on tutkituttanut koiransa myös tämän kyseisen aivosairauden osalta.
Älä missään nimessä osta pentua kasvattajalta joka vähättelee asiaa.
Ikävää on se ettei kaikista sairauksista mainita ostajalle, jos ne eivät ole pevisan sisällä.
Katsoin itsekkin tuon ohjelman ja kovasti ihmetytti britti kasvattajien tapa suhtautua asioihin, toivotaan ettei koto-suomessa olla ihan yhtä välinpitämättömiä.
Vaikkakin jalostaminen on mennyt kyllä liian pitkälle, jalostetaan jotain tiettyjä ominaisuuksia liikaa ja samalla unohdetaan paljon niitä muita tärkeitä ominaisuuksia.
...jonka takia kasvattajat huijaavat pentujen vanhempien sukusiitosyhteyden olleen täys nolla.
Rahaa tienatakseen ne bineksekkäät kasvattajat ei piittaa jalostuksessa käytettyjen koirien terveydestä, huijaa vaan.
Näkee kyllä joka pentueen kohdalta mikä on sisäsiitosprosentti tämän pentueen kohdalla. Jos pentue on rekisteröity suomen kennelliittoon.
Sen näkee jokainen netistä oliko se nyt jalostujärjestelmä. Kennelliiton sivuilta sinne on linkki.
Suomessa ei muutenkaan tehdä pennuilla rahaa. Tosin kasvattajat eivät kerro perinnöllisistä sairauksista aina. Se on ilmeisesti kunniakysymys. Ei uskalleta myöntää. Sitä kun ei voi aina tietää kaikkia sairauksia mitä ikä tuo koiralle tullessaan ja saattaa vahinkossa astuttaa sairaan koiran ja jalostus urosten omistajat salailevat koirien sairauksia. Ei tietenkään kaikki, mutta jotkut.
Minulla oli kääpiökoira (ei cavalier) joka aina rapsutti itseään. Sillä ei ollut mitään iho ongelmia. Luulin että tämä allergiaa kun aina vaan rapsutti, jopa yöllä heräsi rapsuttamaan ja hinkasi itseään seiniä vasten.
Kerrottiinko siinä muista oireista ?
Luulen että tästä liian isoista aivoista ei monet kasvattajat tiedä ja tietämättömyyttään astuttavat näitä koiria.
Suomessa sisäsiitos ei ole yleistä. Sitä ei voi tehdä salaa.
sairaimmista roduista myös täällä suomessa..keski-ikä on n 6vuotta pahan sydänvian takia..eli sisäsiittoisuus on oltava 0% jos varsinkin caviksen hankit.
Sisäsiittoisuus vahvistaa aina huonoja ominaisuuksia jos niitä on suoraan nähtynä tai piilevinä suvussa.
Itse miettisin muita rotuja niin säästyy monelta murheelta ja eläinlääkärimaksuilta. Tiibetin spanieli esim on terveempi elää usein todella vanhaksi..jne
Siis kun lukee kennelliiton sivujen rekisteriä ja siellä lukee pentueen perässä sisäsiitosprosentti niin mikä on vielä normaali prosenttiluku?
kuuden (suomen pystykorviin tuli tuo kriteeri koska omasi paljon epilepsiaa ja vain murto-osaa käytetään jatkojalostukseen)(mikäli harvinaisempi rotu ja siten pienempi otanta on pakko hyväksyä pieni sukusiittoisuus)
mutta itse ottaisin mieluummin nollan luokkaa cavaljeereissa koska niitä on paljon suomessa ja suuri otanta mahdollisuus...silloin geenipuoli on mahdollisimman laaja. Toki silti on oltava terveet vanhemmat. Uroksilla vaaditaan sydäntarkistus muistaakseni viisivuotiaina(silloin suuri todennäköisyys että sydänsairaudet on tullut ilmi siksi uroksilla teetetään pentuja vanhempina) jonka jälkeen sillä voi teettää pennut narttua voi käyttää aiemmin eli linjat on hyvä katsoa että on terveitä. Vanhemman terveeksi todetun nartun pennut on varmempi valinta kuin ensikertalaisen pennut koska silloin ei välttämättä vielä ongelmia ole ilmennyt sydänjutut kun tulee hiukan vanhemmalla iällä.
itse en tätä rotua harrasta joten kannattaa tarkemmin vielä tutkia rotuyhdistyksen sivuilta tämän hetkinen jalostustavoite ja rodun yleistilanne. Ja muista moni kasvattaja haluaa pimittää asioita joten ole kriittinen.
Hei, en usko että Suomessa juuri on kyseistä aivosairautta. Sydämen sivuääniä kyllä esiintyy joskus vanhemmilla cavaljeereilla, mutta usein ne ovat kovin lieviä eivätkä ilmene muuta kuin stetoskoopilla kuunneltaessa eivätkä juuri haittaa. Minulla on 13 vuotias pirteä ja todella terve ja vielä kauniskin cavaljeerityttö(Blendham). Asun täällä pääkaupunkiseudulla ja juttelen aina omistajien kanssa kun näen cavaljeerejä. Myös ihmiset tulevat juttelemaan omista tai tuttujensa cavaljeereista ulkoilessamme. En ole vielä törmänyt kehenkään kenen cavaljeeri olisi sairastunut vakavasti ennen 8 ikävuottaan. Tosin otokseni on vain ehkä noin 30-40 cavaljeeriä, koska en ole harrastanut näyttelytoimintaa tms. Siitä kaikki cavaljeerien omistajat ovat samaa mieltä, että sen ihanampaa koirarotua ei ole olemassakaan kuin cavaljeerit: iloisia, innokkaita,älykkäitä, sopeutuvaisia,lempeitä, rakastavia ja rakastettavia, leikillisiä, helppoja ja eivät myöskään hauku (kerrostalossa). Cavaljeerini on lasten jälkeen parasta , mitä minulla on koskaan ollut!!!( ps. meillä on ollut aikaisemmin myös muita rotukoiria, joten vertailukohtia on. )