Moi!
Minulle tuli uusi koiranpentu muutama päivä sitten. Pentu on hyvin sosiaalinen ja ihmisrakas tapaus, mutta yksinolo tuottaa hänelle ongelmia. Ei vingu, tuhoa huonekaluja tai hauku, ainoastaan tekee tarpeensa sisälle, vaikka olisin juuri käynyt lenkillä. Ostin pennun 5 kuisena, eli aivan pieni pentu ei ole kyseessä. Pentu ahdistuu ja tekee tarpeensa sisälle jo siinä ajassa, kun käyn suihkussa (n. 10 minuuttia) tai vaikka vain vessassakin. Olen tässä nyt näiden muutamien päivien ajan yrittänyt opettaa yksinoloa (ovesta ulos muutamaksi sekunniksi ja takaisin etc),vaikka totuttaminen vie toki aikaa. Huomenna minun olisi kuitenkin mentävä luennoille muutamaksi tunniksi, ja pelkään millaisia tuhoja pentu saa sinä aikana aikaan. Ehdotuksia ongelman ratkaisemiseksi?
Monella on varmasti ollut samankaltaisia ongelmia pentujen (ja aikuistenkin koirien) kanssa. Mitenkä itse opetitte koiranne yksinoloon ja kuinka kauan kesti, ennen kuin pentu oppi olemaan muutaman tunnin yksikseen?
Haluaisin myös tietää eläinlääkärin määräämästä lääkkeestä, jonka pitäisi auttaa eroahdistukseen. Olisi myös mukava kuulla kokemuksia kukkatipoista, miten hyvin ovat toimineet eroahdistuksesta kärsivään koiraan?
Entäpä erilaiset lelut, kuten kongit ja motivointipallot?

Vastaukset 2
Vanhimmat
Meillä oli samanlainen tapaus. Meni ohi se vaihe, muutamissa viikoissa. En saanut käydä vessassa, suihkussa saati sitten roskia viedä.
Meillä aluksi jätettiin paljon tekemistä ja hankimme D.A.P- haiduttimen. Huomasimme heti että pentu oli paljon rauhallisempi yksin jätettäessä. Vaikka onhan se lääke, omallatavallaan , mutta ei siitä missään nimessä ole mitään haittaakaan koiralle. Ihan normaalijuttu, mitä pennut saavat emoltaankin.
Mutta tietenkin jos menoa jo huomenna niin ei kerkeä hankkia sellaista. Jätä tekemistä, älä huomioi koiraa n. puoleen tuntiin ennen lähtöäsi.
Onnea.
Pentu on varmaankin ollut perheessä tai koiralaumassa.
Anna kodinvaihtajalle aikaa.
Jos koira ahdistuu yksin ollessaan, se ei mieti käyttäytyykö hyvin vai huonosti - mitään eroa näiden välillä ei sinun siis tarvitse yrittää tehdä. Koira menee ahdistuessaan niin KIERROKSILLE, ettei tajua mitään. Se läähättää, hätääntyy, haukkuu ja voi purkaa tavattoman pahaa oloaan ainoastaan pureskeluun, repimiseen jne. Tämä helpottaa sen oloa -samoin kuin joillakin ihmisillä vaikkapa tupakointi, kynsien pureskelu, ahmiminen jne.
Runsas ulkoileminen (siis rauhassa haistelu, ja tuon ikäisellä jonkin verran jo lenkkeily) namujen etsiminen sisällä ja ulkona ja kunnon puruluut (lihatiskeiltä ja hallista naudan ydinluuta viipaleina, ei irtoa siruja. Näitä annat VAIN yksinollessa)ehkäisevät ongelman syntymistä, pentu nukkuu ja lepäilee mielellään yksinollessaan. Entä koirapuistot tai tuttujen koirien kanssa telmiminen? Vaihda rohkeasti puhelinnumeroita kivojen koiraihmisten kanssa, ulkoilkaa yhdessä. Älä myöskään ota pentua yöksi sänkyyn, itsenäistyy eikä ole nukkuessaan sinun ihostasi riippuvainen.
Vaikka pentu joutuukin jo olemaan yksin, jatka silti HARJOITUSTEN tekemistä eli poistu pennun (rajatusta) yksinolohuoneesta ja palaa taas takaisin ilman että pentu hätääntyy. Tylsää työpäivän päälle mutta todellakin kannattaa!
Kaikki koirat ovat erilaisia, toisia ei yksinjääminen huoleta edes pentuna ja toisten kanssa sitä on harjoiteltava pitkäänkin. On lössyköitä ja herkkiksiä.
Kannattaa myös viettää koiran kanssa aikaa tässä portilla tai ovella suljetussa tilassa, jotta tuo "nalkissa oleminen" on ihan normaalia ja mukavaa. Lueskele tai lepäile itse, joten pentu oppii, että oven/portin ollessa kiinni otetaan iisisti ja chillaillaan. Kun pentu sitten rentoutuu kanssasi tässä tilassa, käy vain ensin oven lähellä ja palaa taas lähemmäs pentua. Ei katsekontaktia. Kun tämä jo sujuu (eli pentu ei enää hätäänny) voit alkaa käydä portin/oven toisella puolella jne. Ei ennen!!!
Jos pientäkin ahdistuksen poikasta on, tämä työ kannattaa oikeasti tehdä nyt. Nautit myöhemmin vuosikaudet, kun koirasi osaa olla yksin - ei kärsi, eikä tuhoa ja voit itse olla rauhallisin mielin töissä jne.
Sitkeä harjoittelu antaa hyvän hedelmän!