Seurustelen miehen kanssa ja rakastan häntä. Lähiaikoina oon kuitenki huomannut et kiinnitän ihmeen paljon huomiota naisiin. Ihastelen, jos joku nainen on todella kaunis ja katselen sillä silmällä. Oon ihan häkeltynyt..mitä tämä on? Tähän asti oon pitänyt itseäni täysin heterona, ei muusta epäilystäkään.
Pari viikkoa sitten olin pippaloissa kaverini luona. Siellä oli yksi nainen, jonka kanssa liikumme usein samassa porukassa, mutta emme vietä aikaa esim. kahdestaan. Kun olin juonut jonkin verran, minun teki hirveästi mieli suudella tätä kaveria. Mietin ihan intiimejäkin juttuja. Humalassa estot hävis ja en osannut ajatella, että siinä olisi jotain pahaa. Katselin pitkään tätä ystävääni ja hakeuduin koko ajan lähelle.
Nyt toivon ettei hän huomannu omituista käytöstäni. Jotenkin hävettäis jos hän tai joku muu juhlissa olisi huomannut sen. Hän ei varmaan ole kiinnostunut naisista. Tuntuu kuitenkin joskus, et hän on jotenkin vaivaantunut seurassani.
Aamulla en enää ajatellut niin kiihkeästi tästä naisesta. Enemmänkin säikähdin omia viime iltaisia ajatuksiani. Kuitenkaan en ole saanut asiaa mielestäni...
Onko tämä vaan sitä nuoruuden kokeilunhalua vai voinko tosiaan olla bi...?

Vastaukset 5
Vanhimmat
No kertomasi perusteella taidat olla. Itselleni kävi samoin, vaikka olenkin 16 v. ja poika. Hyvännäköiset pojat vaan kiinnostaa.
Hmm... tuohon kun löytyisi yksiselitteinen vastaus. Itse olen kohta 32-vuotias nainen ja vasta viime vuonna olen huomannut viehättyväni myös naisista ja eritoten yhdestä. Olemme molemmat heteronaisia, toinen naimisississa miehen kanssa mutta vetovoima välillämme on todella suuri ja sitä vastaan joudumme taistelemaan aina kun kaksin jäämme :o Toisaalta ihanaa, toisaalta niin hirveetä kun se pitää kieltää :( (tämä ystäväni halusi, että olemme vain kavereita joten pakko yrittää... ja vaikeeta on)
Mielestäni kaikilla ihmisillä on ainakin pieni suuntaus biseksuaalisuuteen. Täydellisiä homo- tai heteroseksuaalieja ei ole. Mutta tämä on vain minun mielipiteeni. Itse luettelen itseni biseksuaaliksi, mutta enemmän pidän vastakkaisesta kuin oman sukupuolen edustajista.
Olen aivan samaa mieltä. Itse olen pohdiskellut asiaa aika paljonkin ja mielestäni ei voi olla täysin heteroita tai täysin homoja/lesboja. Itse sanoisin olevani bi joka on kiinnostunut enemmän omasta sukupuolesta kuin vastakkaisesta. Et voi tietää etkä päättää etukäteen keneen ihastut/rakastut. Näin kävi minulle. Ihastuin mieheen ja luulin silloin olevani täysin lesbo. Oli siinä hetken aikaa pää pyörällä mutta annoin vaan mennä. Enää en jaksa kuluttaa aikaani miettimällä kuka olen ja mihin sukupuoleen olen suuntautunut..ihastun ihmisiin.
Oon myös itse kauan miettinyt itsessäni samaa.. kaksi vuotta sitten ihastuin ystävääni mutta kielsin sen itseltäni.. Ihastus lakkasi ajan myötä ja sen jälkeen olen huomannut etenkin humalassa hakeutuvani tyttöjen seuraan ja haaveilevani seksistä naisen kanssa. Seurustelen silti pojan kanssa ja olen ja pysyn kaapissa :)