Onko kokemuksia..kuinka innokkaita kanttorit ovat soittamaan kirkossa jotain muuta kuin perinteisiä häämarsseja?:)
Vastaukset 3
- Nimetön
Kanttoreilla on useita vaihtoehtoja häämarssiksi. Monissa seurakunnissa järjestetään keväällä häämusiikkitilaisuuksia. Sinne voi mennä kuuntelemaan ja valitsemaan. Toki kanttorin kanssa voi keskustella vaikka tänään puhelimessa.
On kuitenkin syytä muistaa, että kirkko on pyhitetty tiettyyn tarkoitukseen. Erilaiset renkutukset kannattaa soittaa sitten hääjuhlassa. - on tällä tavoin:
Seurakunnilla on jokaisella oma linjansa asian suhteen. Jossain saa laulaa, mitä sanoituksia vaan, osa vaatii tekstin olevan jollakin tapaa hengellinen. Kanttorista riippuu myös hänen halukkuutensa opetella uutta ohjelmistoa perusohjelmiston rinnalle. Kaikki biisit eivät myöskään väänny urulle, parempi harkita silloin vaikkapa jousikvartettia, kitaraa tai pianoa (joka useimmissa kirkoissa urkujen lisäksi)
Linja on tiukentunut, aiemmin sai valita vapaammin.
Ymmärrän tämän osittain, asianmukainen ohjelmisto on henkilökunnalle helpompi ja myös kunnioittavampi.
Jos haluaa vihkimisen tapahtuvan ehdottomasti kirkossa, on myös hengellinen musiikki selviö.
Yhdyn edellisen kirjoittajan näkemykseen: muut rallit voi esittää hääjuhlassa tai valita avioliiton solmimiselle jonkin muun paikan ja muodon kuin kristillinen avioliittoon siunaaminen.
Ja en kuulu itse mihinkään kirkkoon. - ..arvelinkin.
Arvelinkin, että riippuu hieman seurakunnasta. Tarkoitus ei ole soittaa mitään rämpytystä..:)
Kiitoksia kommenteista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22822Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha535756- 80677
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561