keskustelemaan tästäkin aiheesta,onko liian rankka aloits?
Sanoisinko että me jatkoajalla elämässä olevat ehkä pystymme siihenkin.
Pakoonhan emme pääse ei kukaan tervekkään .
mutta uskoisin että tälläisen sairauden varjossa eläessämme,saatamme kaikki joskus miettiä,kuolema,mitä se on.
Onko se vain uni,onko vain ruummiimme haudassa ja me henkenä täällä?
Ikävöimmekö omaa minuuttamme,ettei minua ole enää koskaan täällä,minuus on poissa.
ava onko se minuus jossain muusssa olomuodossa..
Mitätunnemme kuoleman hetkellä,helpotusta,ikävää,kapimamieltä..
Pelkäämmekö minne joudumme vai emmekö pelkää sitten enää mitään.
Sanoisinko että me jatkoajalla elämässä olevat ehkä pystymme siihenkin.
Pakoonhan emme pääse ei kukaan tervekkään .
mutta uskoisin että tälläisen sairauden varjossa eläessämme,saatamme kaikki joskus miettiä,kuolema,mitä se on.
Onko se vain uni,onko vain ruummiimme haudassa ja me henkenä täällä?
Ikävöimmekö omaa minuuttamme,ettei minua ole enää koskaan täällä,minuus on poissa.
ava onko se minuus jossain muusssa olomuodossa..
Mitätunnemme kuoleman hetkellä,helpotusta,ikävää,kapimamieltä..
Pelkäämmekö minne joudumme vai emmekö pelkää sitten enää mitään.
Vastaukset 25
Vanhimmat
tehdä aloituksen johon olin ehtinyt jo vastata :-).
Kopioin sen tuolta toisesta ketjusta tähän kun tuntuu sopivan tähän aloitukseen paremmin:
Minä en ole missään vaiheessa tuntenut mitään viikatemiehen läheisyyttä. En ole myöskään tuntenut pelkoa, ainoastaan surullisuutta niiden takia jotka jäävät tänne kun minä lähden. Minä en koe kuolemaa pelottavana. En myöskään minkään uuden alkuna. Se on vaan loppu. Ei sen enempää. Minä jo ensimmäisen syövän kanssa harjoittelin mieltämään tällaiset mahdollisuudet joten nyt on ollut helpompi työstää ajatuksiaan kun on aiemmin harjoitellut. Minä kuljen kohti hautaani mutta matka sinne onkin taas vähän pidempi kuin kuvittelin ja saattaa hoitojen edistyessä entisestään pidentyä.
mieles välil käy väkisinkin. mie en osaa (uskalla) ajatella mitä miulle sen jälkeen käy/tuntuu. Raspis kirjotti miust hyvin asian. kyl miullaki se just et miten selviys miu muksut siitä? kun ovat kuitenki nii nuoria vielä. pakko se myös myöntää et välil pikasesti käy luovuttamisen ajatus päässä kun on nuo muutki säryt mukana. hirvittää sekin jos ja kun tulee se sytohoito. jaksanko miten sen ja miten muksu??? eli nuppi täyn isoja kysymysmerkkejä taas. mut kai se taas siit suttautuu?
et sitten löytänyt vielä rankempaa aihetta. Miksi maalata pirua seinälle?
seinälle maalaamista. KAIKKIHAN me jossain vaiheessa tulemme kuolemaan=)
ei sinua kiinnosta,älä osallistu keskusteluun.
Niin helppoa se on;)
Minun ajatukset myöskin lähellä raspiksen ajatuksia:kuolema on elämän loppu omalla kohdalla,mutta ne läheiset..
pitäisikö oikein urakalla pohtia synkkiä asioita, ei taida olla tarpeeksi synkkää muuten.
Eteenpäin ELÄVÄN MIELI.
mieleisesi aloitus.
Mutta varmaankaan ei ole sellaista syöpäläistä jonka mielessä ei olisi pahin mahdollisuus käynyt. Homman juju onkin siinä että asia vain käy mielessä eikä jää sinne olemaan painolastina. Monelle vaan taitaa jäädä synkkyys pintaan ja jotkut jopa pitävät epäsopivana toisten syöpäläisten hauskanpitoa. Tällä palstalla on ollut ja on kirjoittajia jotka halutessaan osaavat pistää (positiivisesti) ranttaliksi ja se olisi silloin tällöin ihan mukavaa.
että meikäläisestä tuli eilen toisen kerran vaari (poika 4,7 kg 54,5 cm). Kyllä tällaisilla lääkkeillä syöpä paranee.
Niin että synkkyys on nyt kaukana !
vaariksi tulosta.Ompa aika iso poika,hänelle myös siunausta.
ja lelliä pientä poikaa siinä sitä on aihetta jatkaa
hoitoja.
että uusi nuorimies majailee 450km:n päässä. Ei ihan joka käänteessä pääse käymään.
olipa potran kokoinen poika!!!
Myös Vaarille jas Mummille:
Helliä hetkiä äärellä kehdon,
kauniit muistot tallettakaa,
huolenpidosta, rakkaudesta,
hän elämäntielle voimaa saa.
Komeat mitat on pojalla! "Ylämittainen", olisi tuumannut minun ukkokultani, intohimoinen kalannarraaja.
kiva kun kirjoittelet,ettet vallan meitä unohda,kaikkea hyvää toivon sinulle.
ja anteeksi aloittajalle että kuolemasta keskustelu kääntyikin syntymästä keskusteluksi :-).
alku ja loppu ja kaikki siltä väliltä,kunhan osaisi jokaisen päivän elää oikein.
..anteeksi - ehkä kuolemakin on uusi syntyminen.
Tein aloituksen alakulo päivänä ,tänään jo elämän iloa:)
Välillä ollaan aallonpohjalla väliin mennään lujaa allonharjalla. Pääasia että ei hukuta ja sitähän me emme tee !
lepäämään
te jotka jaksatte vielä soutaa
minä en jaksa oln ihan uupunut ja etoo
makailen vain paatin pohjalla
nyt on pahat ajat pitäkää kiinni etten putoo veteen
rantaudun nyt tuonna makuuhuoneeseen ja pötjkölleenkun niin nuiooaa äästä hem,on varnan vain 30,
toisella kerrala mukaan un ei ole näin paha olla
OLE ENÖÖTÖSSÄ AMPMAALMASA AINAKAAN KOKONAISENA NE ENÄÄ,AIVIJA HIUDETT HA VAIKUTTAA EETV TIEDÖ RAEHHHHAKKEEN KIRJAINIEN RATJKIUTUSTA NYT
LÖLLEUTÄN DUNOATTU PALJON HA SE SEKITTAA AJATYSIS AJATUKSIA JA MJUISTIA
JA TIOPIPUTETTU AINE SAATTAA ETOMISEN JA PAKÅPELELEN PALJON JA SRSSORMENI EI LÖYDÄ NÄPPÄIMIÄ ENKÖ TUBBE KAIKKIA KIRHAIMIA NÖPPÄPMISTÖ AALTIOULEE EI PYSY PAIKOILLAAN
ALKLL PELJLTÄ TÄMÄPM OHIMENVÖ LAAKKEEN VAUKUYS LOPPUU NUUN HELPOYYAA
OLI JIIAN JISO ANNOS NYTTA VÖHEMMÖSSS EI ÖLE TEHOA
ETTÖ SOUTAKAA TYYNESSÖ LEÖÖN TÖÖLLÖ VENEEN OHOJAKKA SYTOGOUTELIJAY,
jotkut vahvat särkylääkkeet saattavat aiheuttaa sekavaa oloa.
Etenkin sellaisille henkilöille,joilla ei ole aiempaa kokemusta vahvojen lääkkeitten käytöstä.
Olen tämän huomannut useilla syöpäpotilailla.
Lääkäri määrää seuraavan kerran miedompia,kun kerrot tilanteesi,miten nämä lääkkeet vaikutti sinuun.
Itsekkin sain leikkauksen jälkeen niin vahvaa lääkettä,etten pystynyt puhumaan normaalisti,puhuin aivan älyttömyyksiä ja selvitin asioitani kaikille,tuntemattomillekkin.
Jopa lauloin,vaikka en ikinä ennen ole laulanut yleisellä paikalla tällä äänelläni.
Täälläymmärrämme tämän hetkisen tilanteesi,lääkkeen vaikutus vähenee ja ajatuksesi selkiytyvät.Se vain paha,että kivut palaavat,toivottavasti saat jotain muuta lääkettä:)
ennemminkin tänne jäävien surua,ja miten he selviytyvät,varsinkin tämä nuorin,kun olemme kuin paita ja peppu,hän jää vaille äidin syliä ja lohdutusta,läheisyyttä,pieniä salaisuuksia,leikkjämme.Vanhimmalle tyttärelle en enää voi viedä herkkuja hänen työpaikalleen sairaalaan.Pojalle ei enää ole lämpöisiä aterioita odottamassa,vessaa ei ole pesty y.
En oikein osaa pelätä kuolemaa,muuta kuin läheisten hädän vuoksi.Sitten lakkaan olemasta,ei ole kipua,huoli,paniikkia,ei murheita millä selviäisi mistäkin laskusta,ja saako huomenna ruokaa.Silti löydän elämästä palson kaunista ja hyvää.
Jospa noutaja onkin Jeesus? Pappa näki tummia ja vaaleita ihmisryhmiä katon rajassa kuolemapäivänä.
Ei se tyhjää ole, vaan siirtyminen toiseen todellisuuteen. Kun googlaa aiheita kuolema, helvetti tai taivas, tulee enemmän tietoa. Raamatussakin puhetta piisaa. Kaikille se ei kelpaa kuitenkaan.
Hyvä on selvittää itselleen, mihin on matkalla.
Toivon, että taivaaseen moni. Sinne on yksi ovi, Jeesus.