Lapseni on saamassa ilman syytä niskaansa koulukiusaajan leiman. Juttu lähti liikkeille lasten välisestä riidasta, jonka jälkeen toinen lapsi alkoi syytellä lastani kiusaamisesta, milloin milläkin perusteella. Suurin osa näistä syytteistä on joko voitu todeta perusteettomikisi tai peräti valheelliseksi ja lopuissakaan ei ole mitään todistettavaa, vaan vain lasten sanat vastakkain. Kiusaamisesta syyttävän lapsen vanhemmat ymmärrettävästi uskovat lapsensa tarinoihin ja ajavat jatkuvasti eteen päin näitä kiusas syytöksiä. Itse uskon että kiusaamis syytösten takana on se, että sitä on hyvä käyttää tekosyynä runsaille poissaoloille koulusta.
Opettajat eivät pidä enään kiusaamissyytöksiä aiheellisina, mutta virkansa puolesta joutuvat näitä asiota käsittelemään uudelleen ja uudelleen, koska kiusaamisesta syyttävän lapsen vanhemmat vaativat sitä.
Tämä jatkuva perusteeton syyttely alkaa vaikuttamaan jo lapseni koulun käyntiin ja tämä on saatava loppumaan. Mutta miten? Joudummeko vaihtamaan koulua? Koulun vaintaminen ei tunnu todellakaan hyvältä vaihtoehdolta. Koulukin tuntuu olevan melko voimaton, kun heidänkin toimintamallinsa on rakennettu oikean kiusaamisen lopettamisekis, eli he eivät voi noin vain sivuuttaa syytöksiä, vaikka tietäisivät että ne ovat aiheettomia.
Kai lapsellakin joku oikeisturva on olemassa? Ei kai lapsestakaan voi jatkuvasti levitellä perättömiä syytöksiä? Kuka tähän tilanteeseen voisi puuttua?
Opettajat eivät pidä enään kiusaamissyytöksiä aiheellisina, mutta virkansa puolesta joutuvat näitä asiota käsittelemään uudelleen ja uudelleen, koska kiusaamisesta syyttävän lapsen vanhemmat vaativat sitä.
Tämä jatkuva perusteeton syyttely alkaa vaikuttamaan jo lapseni koulun käyntiin ja tämä on saatava loppumaan. Mutta miten? Joudummeko vaihtamaan koulua? Koulun vaintaminen ei tunnu todellakaan hyvältä vaihtoehdolta. Koulukin tuntuu olevan melko voimaton, kun heidänkin toimintamallinsa on rakennettu oikean kiusaamisen lopettamisekis, eli he eivät voi noin vain sivuuttaa syytöksiä, vaikka tietäisivät että ne ovat aiheettomia.
Kai lapsellakin joku oikeisturva on olemassa? Ei kai lapsestakaan voi jatkuvasti levitellä perättömiä syytöksiä? Kuka tähän tilanteeseen voisi puuttua?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Miksi sinä tästä täällä jauhat?
Onko mielestäsi väärin puuttua koulukiusaamiseen?
Riita, mutta ei kiusaamista? On sulla jutut!
Oletko kuullut sanontaa, ei savua ilman tulta?
Suosittelen että otat yhteyttä rehtoriin. Yrittäkää saada neuvottelu, johon kummatkin lapset ja heidän vanhempansa osallistuvat. Lisäksi paikalle pyydetään rehtori, luokanopettaja ja koulukuraattori. Asia voidaan näin tutkia ja selvittää perinpohjin.
Yleensä näissä asioissa on vain niin että "vikaa" saattaa olla vähän kummassakin lapsessa. Kumpikaan tuskin on täysin puhdas pulmunen (kokemusta on). Vanhempien tulee "nousta tilanteen yläpuolelle" ja tarkastella asiaa lasten välisenä erimielisyytenä, eikä ottaa itse asiaan varsinaisesti kantaa. Suurin virhe on uskoa omaa lastaan sokeasti ja puolustaa tätä tietämättä mikä tilanne todellisuudessa on. Aikuiset eivät riitele, vaikka lapset niin tekisivätkin. Ala-asteella oleva lapsi ei yleensä keksi kiusaamissyytöksiä siksi että saisi olla pois koulusta, kyllä taustalla täytyy olla muutakin. Toivottavasti saatte tilanteen ratkaistua.
samaa mieltä. Harva vain siihen pystyy, tässäkin isä on sokeasti omansa puolella.
Arvasin että osa täällä vettää taas "kiusaaja lasit" silmilleen ja antaa tuomion. En hätkähdä siitä enään. Saman teki muutama asiaan sotkeutunut opettaja aluksi, mutta aika nopeasti heillekkin valkeni mitä oikeasti tapahtuu. Läpi on käyty lasten opettajat, terveydenhoitaja ja rehtori. Nyt on vuorossa koulukuraattori. Kaikilla myötätunto on meidän puolella, mutta jostain syystä he eivät voi kuitenkaan lopettaa tätä paskan jauhamista. Ymmärrän kyllä että kiusassyytteisen lapsen taustalla on moniongelmainen perhe, mutta pakkohan tämä on jotenkin saada loppumaan.
Lähinnä tässä kaipailen vinkkejä siitä että jos joku tietäisi jonku tahon joka voisi ajaa lapsen etua. Näyttää vähän siltä että alaikäisesetä lapsesta saa levittää minkälaista soopaa tahansa. Jos joku levittäisi toisesta aikuisesta vastaavia juttuja, niin niistä vastaisi hyvin nopeasti oikeudessa.
Nämä opettajat, jotka ovat mielestäsi "avanneet" silmänsä pääsevät sinusta helpommalla, kun ovat puolellasi. Mitä muuta he voivat, kun ovat havainnneet, ettet ymmärrä asiaa? Silloin ammattitaitoinen opettaja ottaa asiaan neutraalin tai puoltavan kannan, riippuen siitä kummasta enemmän on hyötyä koulurauhan puolesta. Asenne sinuun on ns. alentuva.
Mutta he takuulla ajattelevat asiasta toisin. Sillä, jos olisi jotain, mihin puuttua, he olisivat sen jo tehneet. En kerro tässä nyt ammattiani, mutta olen näiden asioiden kanssa paininut vuosikaudet ja sanottava on, että syyttä ei kukaan toista ala nimittelemään.
On siis syytä omassasikin. Näet sen sitten tai et.
Kun omasi on asiaan jotenkin jossain vaiheessa mukaan mennyt, hän tulee asiaan osalliseksi, "kanssarikolliseksi", jonka jälkeen on enää vain vähän tehtävissä...
Kyllä aikuisen ihmisen pitää ymmärtää tällainen provosoitumatta.
Et kai itse enää ole siinä iässä, että heittelet hiekkaa toisen päälle, kun se heitti ensin??
Viimeinen vikatikki on sitten lapsesi kuullen puolustaa häntä. Ja solvata sitä toista, aivan kuin tässä aloituksesssi. Sota ei muuta kuin jatkuu, siitä pitää omasi huolen, joka on mielestään oikeassa, aivan kuin isänsä.
Oikeuteenko haluat? Niinkö koville ottaa muutaman totuuden laukominen?
Ai niin, vanha sanonta väittää, ettei sota yksin puolin seiso. Se pitää yhä paikkansa.
Kyllä kiusaaminen loppuu, kun saataisiin kouluun taas kunnon liikuntatunnit, niinkuin entivanhaan.. Ei olis penskoilla enää energiaa. Ja järeämmät otteet takaisin opettajille. Tämänpäivän holhousyhteiskunta vie suomen helvettiä muistuttavaan tilaan jo vuonna 2010. Olen siitä enteen nähnyt ja varoitan täälläkin.
Sulla on just tollaisen "kiusajalasit" päässä. Sama juttu oli takavuisina, kun sosiaali-ihmisillä oli "insestilasit" päässä. Insesti syytökset olivat jo ihan normaali vaihe vaikeissa avioerojutuissa ja järjestelmän käyttäminen lyömäaseena loppui vasta kuin perätön ilmaianto kriminalisoitiin kunnolla.
Ulkopuolisen on vaikea sanoa missä menee kohtuullisuuden raja, varsinkin kuin kaikki osapuolet ovat lapsia.
Mistä mahtaa olla kokemuksesi ettei ala-asteen oppilas osaisi olla poissa/litsata koulusta ja syynä että joku kiusaa koulussa.
Kyllä nämä pikku-pirulaiset osaa paljon muutakin luvatonta. Valehtelun lisäksi varastelevatkin.
Maaseudun lapsilla on vielä kotikasvatus kunniassa ja heille opetetaan rehellisyyttä sekä oikeudenmukaisuutta. Kaupunkilaisten lapset ovat suurin osa aivan vailla kotikasvatusta ja kaikki opitaan kadulta. Sen tietää mitä se on.
Kyllä alle kymmenvuotiaat osaa hienosti vedättää vanhempiaan, jos vanhemmilla on vanhemmuus hukassa, eikä osta asettaa rajoja ja myös valvoa niitä.
Jopa esikoululaisista löytyy sellaisia joilla on aamulla vatsa tai pää kipeänä, kun ei haluta lähteä äidin helmoista pois. Vanhempien asenne vaikuttaa merkittävästi. Mitäpä voi odottaa lasten koulumotivaatioista, jos vanhempien mielestä opiskelu ei ole tärkeää ja koulu on mälsä paikka.
Koulukiusaamisen ennalta ehkäisy ja vaikuttava selvitys
Ote työryhmän mietinnöstä:
"Työryhmä ei ole niinkään lähtenyt pohtimaan kiusaamiseen johtaneita syitä sen enempää uhrin kuin kiusaajankaan näkökulmasta. Olemme ennemminkin miettineet, minkälainen struktuuri koulun sisällä helpottaisi ja selkiinnyttäisi kiusaamistapausten vaikuttavaa selvittämistä. Yleisellä tasolla olemme kuitenkin todenneet, että koululaiset ovat ikään kuin koko kasvatuskulttuurin ja aikuisten elämäntavan ilmiasuja ja että 2000 –luvulla tämä ilmiasu heijastaa katoavaa vanhemmuutta, liian väljiä rajoja suosivaa kasvatuskulttuuria ja sellaista aikuisten itsekeskeisyyttä, jossa lapsen ja nuoren tunne-elämän tarpeet on vakavalla tavalla mitätöity. Mitätöidystä lapsesta kasvaa epäempaattinen nuori, jolla ei ole keinoja asettua koulutoverinsa asemaan tai ylipäätään toisen ihmisen asemaan ymmärtääkseen, miltä oma käytös voi toisesta ihmisestä tuntua. Kiusaaminen on silloin oman turvattomuuden, omien syvien pettymysten purkautumista tai leikkiä/peliä, joka ei ole oikeaa elämää vaan ikään kuin ulkoapäin katsottua elokuvaa, jota ei voi itsekään kokea totena. Tähän liittyy työryhmän mielestä vakavana ilmiönä kyvyttömyys sietää pettymyksiä ja kyvyttömyys kokea syyllisyyttä omista teoistaan. Positiivinen ajattelu on toivoa ja voimia antavasta puolestaan huolimatta piilottanut joitain keskeisiä ihmisen kasvua tukevia asioita; vastuu omista teoista, oikean ja väärän erottaminen ja sellaisen syyllisyyden tunteminen, joka johtaa omien tekojen korjaamiseen eli vastuunottoon, sovinnontekoon ja oman käytöksen parantamiseen. Työryhmä on sitä mieltä, että 2000 –luvun moderni ihminen ei ole siinä mielessä entistä kummempi, että emme tekisi ihmisinä toinen toisiamme kohtaan myös pahoja ja epäoikeudenmukaisia tekoja. Tämä puoli saisi olla aivan selkeästi ja rehellisesti esillä kaikessa lasten ja nuorten kasvatuksessa tavoitteena mahdollisuus kasvaa vastuuntuntoiseksi kansalaiseksi."
*************************************************
Tästä on tunnistettavissa myös tietynlainen aikuistyyppi. Mutta onko tässä syy, miksi tällaisia aikuisia syntyy? Kasvavatko he itse itsekseen tuollaisiksi, vai onko vanhemmilla osuutta asiaan?
Oletko sinä tuollainen aikuinen? Kasvatatko lapsestasi samanlaista?
Tuo kirjoitus osuu kiusaussyytöksiä latelevaan äitiin kuin nyrkki silmään. En viitsi alkaa tässä selittelemään perhetaustoja, koska "kiusatun" moniongelmainen perhe olisi sen jälkeen helposti tunnistettavissa.
Itse olemme pyrkineet asian tiimoilla tapahtuneissa kanssakäymisissä käyttäytymään mahdollisimman neutraalisti vaikka sisimmässä kiehuu melko lailla ajottain.
Ymmärrän että virkansa puolesta asiaan osallistuneet ihmiset haluavat säilyttää neutraalin ja ymmärtävän asenteen kaikkien osapuolten kanssa. Kääntöpuolena tässä on se että homma voi jatkua loputtomiin, kun kukaan ei uskalla sanoa että kuka toimii väärin ja kaikki osapuolet tuntevat olevansa oikeassa ja että heitä tuetaan viranomaisten taholta.
Eipä täältä tunnua apua kuitenkaan löytyvän, joten pakko kai vain seurata ja katsoa kuinka pitkälle tämä juttu voi edetä.
Hyvää Joulun odotusta kaikille
Meillä oli samantapainen ongelma tyttären ollessa ylä-asteella.Toinen oppilas myös tyttö syytteli milloin mistäkin tyttöäni perusteettomasti.Myös tytön äiti otti meihin yhteyttä,jolloin ehdotin, että voitaisiinko me tulla siis tytär ja minä käymään heillä ja
jutella tästä kiusaamisasiasta. Ihme ja kumma, sehän ei käynyt päinsä ja syytteleminen loppui siihen tyttöäni kohtaan.Eli kaikki tapaukset on omanlaisia ja tämä oli meidän. Oliskohan ollut kateus kehässä, onneksi oma tyttö sai käydä koulunsa rauhassa loppuun tällä ylä-asteella.
Kyllä on mahdollista tällainenkin loppumaton summarum, jos koulussa on saamaton helkilökunta, lähinnä rehtori ja sitä myöten muukin koulusta saatu tuki ontuu.
En ymmärrä, miksi sinut heti teilattiin ja nimettiin kiusaajan vanhemmaksi. Kyllä tällaisella asialla voi olla toinenkin puoli.
En minäkään suoraa toimintaohjetta osaa sinulle antaa, mutta itse taiteilin maalaisjärkeni avulla niiden ristiriitojen läpi, mitä lapseni koulutiellä eteen tuli. Ei ollut mitään hirveän järkyttävää, mutta kaikenlaista normaalin elämän pientä kitkaa eri asioista vuosien mittaan ja kerran yläasteella pikkasen samansuuntaista aiheetonta syyllistämistä oli.
Minä ainakin kuulustelin ristiriitatilanteissa ensin omani ja otin aina heti kouluun yhteyttä. Ja siellä neuvottelupöydässä asiat sovittiin.
Kaikki tämä kyllä edellyttää tiettyä jämäkkyyttä, suorapuheisuutta ja neuvottelutaitoa eli sekä kotona että koulussa puhuin asiat halki ilman syyttelyjä. Siinä ikään kuin pitää olla tilanteen herra eikä antaa kenenkään vetäytä vastuusta olipa sitten syyllinen siellä tahi täällä.
Lähden nyt siitä arvailusta, että lapsesi koulussa on vätys rehtori, koska et saa tapausta vietyä loppuun. Ja onko itselläsi liikaa tai liian vähän arvovaltaa, neuvottelutaitoa vai jääräpääkö kenties olet, siis miksi homma ei ota loppuakseen.
Niin tai näin, suosittelen kuten nimimerkki 4 lapsen äiti ehdotti, että ota vielä yhteyttä koulun rehtoriin. Sitä ennen kannattanee kysy vallesmannilta, minkälaisia sanktioita on luvassa perättömistä syytöksistä.
Jos uusi neuvottelutilanne eteesi vielä aukenee, mene sinne avoimin ja sovittelevin mielin. Jos "verenpaineesi" on liian koholla, se vaikuttaa kyllä neuvotteluilmapiiriin.
Lycka till!
Kiva kuulla että teillä vastapuoli ymmärsi puhetta.
Rehtori on kyllä hoitanut asian muuten oikein, mutta aina löytyy uusia tekaistuja syytöksiä ja nyt "kiusatun" äiti on jo haukkunut rehtorinkin siitä että hän ei aja asiaa enään vakavissaan.
Seuraava vaihe on oletettavasti rikosilmoituksen tekeminen ja sitä emme aijo enään seurata sivusta. Asia on menossa asianajajan hoidettavaksi. Tällaiset tapaukset eivät ole mitenkään harvinaisia kuulema.
Tunnistin kuvauksesta eks-pomoni, täydellisesti. Hän työpaikkakiusasi kunnes lähdin pois siitä työstä.
Kyseessä oli ala-aste ja sen rehtori.
Ahaa, siis tällainen tapaus. Olen kuullut kyllä ennenkin, eikä ole harvinaista nykyään.
Käy päälle kuin yleinen syyttäjä, ei tunne mitään rajoja eikä kuuntele eikä osaa neuvotella ja häiritsee toisten työrauhaa eikä kukaan mahda mitään. On jäänyt sama levy pyörimään luuppiin, kuuluisi vähäksi aikaa suljetulle.
Koeta selvitä, tsemppiä!
Selvittäisi paljon asiaa, jos kertoisit selväsanaisemmin, mistä on kyse, minkä ikäisiä kyseiset lapset ovat, mitä on tapahtunut, jne.
On varsin ymmärrettävää, että täällä tulee kovin vähän ymmärrystä. Lähtökohtana on kuitenkin: ei savua ilman tulta.
Asia on on pyrittävä ratkaisemaan koulu- ja muiden viraomaisten kanssa.
Herää myös kysymys, onko sinun lapsesi ainut, jota syytetään kyseisessä tilanteessa.
Tuossahan voisi myös sanoa, että oma lapsesi on kiusauksen uhri. Et kuitenkaan näy ajattelevan niin. Miksi?