En yleensä oo kenenkään kanssa vapaa-ajalla. Oon ehkä 1-4 kertaa kuukaudessa jonkun kaverini kanssa. Ja sillonkin vaan, jos se kaveri itse kysyy. Yläasteen myötä oon alkanut erkaantuun vanhoista kavereista (oon 15.v) ja sulkeutunu yksin huoneeseeni. Mulla on nykyään vaan kaks oikeeta ystävää jotka ala-asteelta ystävinä vielä säilyi. Muut löysi uusia kavereita. Jotenkin en enää jaksanu olla kenenkään kanssa. Halusin vaan olla yksin kotona ja ottaa rennosti. Mutta nyt tää yksinäisyys alkaa tuntuun jo ahdistavalta. Nää kaks kaveria oikeesti on tylsiä. Meillä ei oo oikein mitään yhteistä eikä samoja mielenkiinnon kohteita kummankaan kanssa. Mutta en halua laittaa poikki välejämme, en halua jäädä täysin yksin.
Koulussa kuljen kyllä kolmen luokkakaverini kanssa, mutta usein olen aika hiljainen. Ei mulle koskaan tapahdu mitään, ei mulla oo mitään kerrottavaa kellekkään. Usein vaan naurahdan tai vastaan heidän jutuilleen jotai, siinä se. Ei minulla ja heilläole sen enempää mitään yhteistä, että minusta voisi tulla hyvä ystävä jonkun heidän kanssaan.
Perheeni ja sukulaisetkin ovat ihmetelleet sitä, etten esim. liiku kaupungilla ja käy ystävieni luona niinkuin monet ikäiseni nuoret. Ovat siitä vitsiäkin vääntäneet, joka ei todellakaan tunnu kivalta, sillä asiat on juuri niin, mille he nauravat. En vaan kehtaa myöntää sitä kellekkään, että tunnen oloni kovin yksinäiseksi.
Haluaisin tutustua uusiin ihmisiin, Ihmisiin joilla on samoja mielenkiinnon kohteita. En vaan pysty luomaan uusia kontakteja ventovieraiden kanssa.
Koulussa kuljen kyllä kolmen luokkakaverini kanssa, mutta usein olen aika hiljainen. Ei mulle koskaan tapahdu mitään, ei mulla oo mitään kerrottavaa kellekkään. Usein vaan naurahdan tai vastaan heidän jutuilleen jotai, siinä se. Ei minulla ja heilläole sen enempää mitään yhteistä, että minusta voisi tulla hyvä ystävä jonkun heidän kanssaan.
Perheeni ja sukulaisetkin ovat ihmetelleet sitä, etten esim. liiku kaupungilla ja käy ystävieni luona niinkuin monet ikäiseni nuoret. Ovat siitä vitsiäkin vääntäneet, joka ei todellakaan tunnu kivalta, sillä asiat on juuri niin, mille he nauravat. En vaan kehtaa myöntää sitä kellekkään, että tunnen oloni kovin yksinäiseksi.
Haluaisin tutustua uusiin ihmisiin, Ihmisiin joilla on samoja mielenkiinnon kohteita. En vaan pysty luomaan uusia kontakteja ventovieraiden kanssa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ongelmas kanssa yksin.
Mulla on oikeestaan ihan sama tilanne.. kavereiden kanssa vietän aikaa vain tosi harvoin.. :/ koulussa ei ole kavereita ja lukion jälkeen tuun kotiin koneelle.. kaikki sosiaaliset suhteet tuntuvat tapahtuvan sen kautta :S ja oon siis 18v ...
Jutut kuulostaa niin samalta kuin mun. Ihan kuin itse olisin tuon ekan viestin kirjoittanut. :S
Hyviä paikkoja tutustua uusiin ihmisiin ovat erilaiset yhdistykset, urheiluseurat, harrastuskerhot ja erityisesti talkoot. Kun huomio kiinnittyy jonkin tekemisen ympärille, vähemmän seurallisempienkin on helppo mennä mukaan, katsella rauhassa, mitä porukkaa siellä on, ja ruveta juttelemaan enemmän sitten, kun siltä tuntuu.
Vaikka masennus ja ahdistus on kurjaa, niissä on se hyvä puoli, että ne viestittävät, että jotakin puuttuu elämästä, ja ajavat hakemaan muutosta. Älä jää ahdistukseesi, vaan mieti, mitä muutoksia voisit tehdä elämääsi, että olisit tyytyväisempi. Ota joka viikko vaikka yksi pieni askel. Siinä matkan varrella alkaa selkiintyä, mikä on oikea suunta.
teksti on suoraa minun elämästä. ihan vitun sama tilanne. 15v olen ja ysillä ja koulussa 2 parempaa kaveria joiden kanssa en kuitenkaan vietä kauheasti aikaa, koska ei ole heidän kanssa kauheasti mitään yhteistä. en kuitenkaan halua jäädä ihan yksin joten olen heidän kanssa.
ala-asteella oli aika paljonkin kavereita mutta he ovat lähteneet eri kouluihin ja saaneet niin paljon uusia kavereita että tuskin muistavat minua.
oon niin masentunut tämän asian takia ja haluaisin löytää jonkun samanlaisen ihmisen kuin minä, jonka kanssa jutella ja jolle uskoutua. Kyllästyttää tämä yksinäisyys :/
Kirjoitat: "ala-asteella oli aika paljonkin kavereita mutta he ovat lähteneet eri kouluihin ja saaneet niin paljon uusia kavereita että tuskin muistavat minua". Heistä joku tai jotkut voivat olla yhtä yksinäisiä kuin sinä. Puhelin käteen vaan ja soittelemaan. Kysy vaikka, lähtiskö joku pelaamaan jääkiekkoa / shoppailemaan / lenkille tms.
heistä suurin osa on alkanu juomaan/polttamaan yms. ja heillä on oma iso porukkansa jossa jotain amislaisia ja sillain. viimeksi olen heidän kanssa ollu yhteyksissä sillon kohta kolme vuotta sitten ja tuntuu et en kyllä siihenkään porukkaan kuulu. tai yhen heistä kanssa oon käyny parit kerrat kahvilla mutta juttu ei tunnu lähtevän käyntiin ja ei löydy yhteisiä asioita ja hänellä on aina paljon reenejä ja kiireitä eikä tunnu olevan kovin innostunut minun kanssa olemaan.
ja olen alkanu jännittämään sosiaalisia tilanteita ihan hirveesti, koska pelkään nolaavani itseni. tosi vaikea sit tutustua uusiin ihmisiin.
Kun ajattelen niin ei itsensä nolaaminen oikein aina onnistu.
Ei mitenkään peruuttamattomasti voi käydä silleen sen suurempaa.
Joku harrastus tai vapaa-ajan viete käviskö?
Seurakunnan nuorten illat?
Facebookin kautta voi tietysti jotain vanhoi tuttui löytää taas.
Toi on niin tuttua. ja suurin ongelma on varmasti se, että toisaalta haluankin olla yksin, mutta kun menee kodin ulkopuolelle ja näkee iloisia ihmisiä kavereidensa kanssa niin tulee tosi ahdistava ja kurja olo. kun vaan vois olla omassa rauhassa ja pois kaikkien katseitten alta niin olis parempi olo. mutta ne hetket, kun on liian yksinäistä, on kamalia. tää on tosi sekava, mutta toivottavasti ymmärrätte.
Etsi vaikka netistä uusia tuttuja :) Netin kautta tutustuminen voi olla helpompaa ja voit löytää samanlaisia ihmisiä :) Itsekkin oon löytänyt monia tuttuja/kavereita netin kautta :)
mul on osittain sama juttu. tai no sama tunne ainaki. siis mul on paljon kavereita, vielä enemmän moikkaustuttuja ja hyviä ystäviäki on varmaa noin 8.
tuntuu et oon kauheen epäsosiaalinen. joskus muutama vuosi sitten olin muistaakseni aika hiljanen ja ripari on jääny iha kauhuks mieleen. en tuntenu sieltä ketään ja sit alkuviikon luin vaa itekseni huoneessa ku muut teki jotain. muutenki muistan ala- ja yläasteelta vaan ne huonommat kokemukset ku joku on huomauttanu hiljasuudesta tai jostain muusta. kuitenkaa en koskaan oo ollu niitä epäsuosituimpia, aina on ollu kavereita.
oon nyt just vaihdossa vuoden, ja ku tulin tähän kouluun, sain täältäki eka kaks tosi hyvää ystävää ja paljon kavereita ja nyt vielä ystäviä on tullu lisää. nykyään en (kai) ees oo mikää hiljanen, ainakaa kaveriporukassa. tuntemattomien seurassa sitte oonki suht ujo ja sen takia tuntuuki pahalta ku tuntuu et kaikki muut tutustuu ihmisiin paljon nopeemmin ja on paljon sosiaalisempia ja puheliaampia. tuntuu et munki pitäis olla sellanen. ja sit vielä päälle siihen sellanen tunne et oon iha friikki ku mul ees on tällanen olo.
tykkään viettää aikaa yksin, ja tuntuu, et muut pitää tosi epäsosiaalisena jos en haluu mennä mihinkää juopottelubileisiin, siis oon vielä ala-ikänen. tässä maassa missä oon vaihdossa tuntuu et mitään muuta tekemistä ei oo ku juominen. ei mun kaverit juo mut en niittenkää kaa kauheesti jaksais olla. tuntuu et pakko kuitenki on.
tää on tosi tosi sekava mut toivottavasti joku tajus. kysymys on siis: olenko jotenkin outo/epäsosiaalinen/epänormaali?
ja tuohon edelliseen vielä lisättäköön, että joudun oikeesti taistelemaan joskus, että saan suuni auki tuntemattomien seassa.
osaan puhua täysin tuntemattomille ihan helposti, mutta samassa koulussa olevat puolitutut/tuntemattomat on jotenki pelottavia.
oon oikeesti ongelmakimppu :)