Olen myymässä taloani, ostajan pankki haluaa ensin saada kuntotarkistuksen. Kumpi maksaa tarkastuksen?
Kiitoksia vastauksesta
Kiitoksia vastauksesta
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hyvän tavan mukaista maksaa puoliksi.
Kuuluu ostajan ja myyjän välillä neuvoteltaviin asioihin, ihan samalla tavalla kuin myyntihinta, kauppaan mukaan kuuluva irtaimisto jne.
Jos olet jääräpäinen, etkä halua kuntotarkastuksesta maksaa, niin voithan jättää sen ostajan maksettavaksi. Jos sitten taas ostaja on yhtä jääräpäinen, ei kauppaa synny (ilmeisesti jo neuvottelemallanne hinnalla).
Hyvästä kuntotarkastuksesta on hyötyä sekä myyjälle (vastuun välttö tunnistetuista ongelmista), että ostajalla (tieto tarvittavista korjauksista=kustannuksista), joten useinhan kustannus puolitetaan.
Yksi ensimmäisistä asioista, joita tekisin asuntoa myydessäni, olisi kuntotarkastuksen teettäminen. Edes suhteellisen puolueeton arvio kiinteistöstä on aika kova myyntivaltti... Ja sellaisena luonnollisesti nostaa hieman kämpän myyntihintaa. :)
Tietysti, jos tuttavalle myy, on tilanne vähän eri.
Tärkeää kuitenkin on, että kaikki tunnetut viat ja virheet rakennuksessa on dokumentoitu johonkin paperiin, jonka ostajan voi olettaa lukevan.
Onhan näitä kaikenlaisia kuntotarkastajia....että en todellakaan luottaisi sokeasti heihinkään.Hyviä caseja mm.ylen homeloukku ohjelmassa, joissa oli ollut näitä kuntotarkastajia, jotka silmät kirkkaina kirjoittelivat lausuntoja hometaloista, että hyviä ovat, eikä ole mitään vikaa!!!
"tunnetut viat ja virheet rakennuksessa on dokumentoitu"
Olen huvittuneena seurannut miten tätä mainitsemaasi asiaa ei meinata millään ymmärtää.
Usein myyjät yrittävät peitellä vikoja kuin mustalainen hevosta myydessä, eivätkä tajua että myyjä on vastuussa vioista, joita ostaja ei voinut huomata etukäteen.
Jos talossa on vikoja, niin pitää huolehtia että ostajalla on mahdollisuus huomata ne ja huomioida ostotarjouksessa, silloin niistä ei voi valittaa jälkikäteen ja vaatia hinnan alennusta.
Jos tulee riitaa niin tilaaja maksaa.
Usein on tapana maksaa puoliksi. Summa on kuitenkin talokaupassa merkityksettömän pieni.