Robinhood, valintamarket taitaa olla eka kerran näyttävästi esillä mp-näyttelyssä. Niillähän on edullisisa ajovarusteita tarjolla motoristeille. Hyvä, että saaadaan muutamat monopoolit horjutettua oikeanhintatason kauppiaiden toimesta. Myös Motonetin ja Lidlin varusteet ovat hinta laatusuhteellisesti erinomaisia.
Ärsyttävimpiä ovat mukamas "eräät" "ns erikoisliikkeet", joilla desimaalipilkku hinnassa on ihan perseessä paikassa.
Ärsyttävimpiä ovat mukamas "eräät" "ns erikoisliikkeet", joilla desimaalipilkku hinnassa on ihan perseessä paikassa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
että on valinnan varaa.
Paikkoja, missä on halpaa, ja sitten myös toisaalta paikkoja, missä on laadukasta tavaraa. Näin jokainen meistä voi valita aivan vapaasti, mistä ostaa, ja ostaako edukasta, vai laadukasta.
Muistetaanhan vielä vanhan kansan viisaus eli "köyhän ei kannata ostaa halpaa"...
palstat on nyt koitettu ja kun ei siellä kukaan noteeraa, niin yrität varovaista paluuta tänne.
Tääkään ei o homopalsta, joten torpataan vanhaan malliin kaikki sun juttus ;))))))
enpä olisi uskonut, että muutkin on täällä samanlaisin aatoksin liikkeellä.
Sinä ja minä se jo näköjään tiedetään, että jos haluaa hyvän ja halvan, pitää ostaa kaksi!
mitä sanoo, vaan se, että on esillä.
Horo--Ingeri,niin ja se uudempi viisaus että "Turoa ei kannata panna ku se ei anna" paitsi omalle namiskukkelilleen"
Mitä eroa on suomessa myytävässä Shoeissa ja briteissä myytävässä siis muutakin kuin 300 euroa
Suomi Shoei 720e
Britti Shoei 299,90 puntaa ( noin 330e )
Motogeepeekuskitkin varmaan hakee kypäränsä suomesta kun ne on täällä niin saatanan paljon kalliimpia kuin muualla. Ja turon logiikallahan kalliimpi on parempi.
hyvillä varusteilla se vaan on paljon kivenpi harrastaa moottoripyöräilyä.
mutta samapa tuo.
ero on siinä tyhmässä suomalaisessa joka suostuu tähän entisen suomi oy:n riistohinnotteluun.
samaa kamaa saa netistä puoli-ilmaseksi.
kumma maa ja vielä kummempi kansa että antaa vuodesta toiseen itseään kusettaa......no...kai se on niin että joka tavarasta pitää saada se 100% voitto että joku täällä vielä kannattaa....
Ajattelitko ihan itsekin joskus aloittaa sen moottoripyöräilyn ?
kunnon umpipotta ja alaleuka.
se oli aivan 90-luvun alkuvuosia, kun tuli tämmöinen ajatus mieleen. Kaveriporukassa oli silloin muutamilla pyöriä, mutta ihan itse juu ajattelin, ja sitten aloitin.
..sen aikaiset homokaverisi ajelivat ?
Ainiin ainiin. Sullahan oli silloin enemmänkin niitä africatwinejä...olikos niitä viisi vai kuusi, kun vähän vaihtelee sun kertomukset päivittäin ? Joskus jopa tuli mieleen, että valehtelet, mutta ei kai nyt sentään.
SV;tä 5, trumppa, pari cbr;ää ja strömmit päälle. Yhteensä 12 ;))))))))))
Kai muuten muistat tän : http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=99&conference=612&posting=22000000041237469 ?
Morjens..
Katsoppa www.eurobiker.fi
Myymälä sijaitsee Helsingissä, Pitäjänmäen teollisuusalueella.
Ostin itse vuosi sitten kaikki varustukset sieltä juuri ennen joulua. Sain puvun, ratahanskat ja puolikorkeat saappaat kaikki -50€. Taitavat myös olla messuilla. Sieltä saa varmasti laatutavataa halvalla.
Tosin voi kyllä mainitsemistasi paikoistakin löytyä.