Auraus

Sehän on jo todettu, että koko kaupungin alueella auraus on huonontunut. Luntaa sataa nytkin hiljalleen ja edellisiä ei olla edes vielä aurattu. Teissä on isoja/syviä uria ja bussit liukastelevat miten satuvat. Ei ole montaakaan katukäytävää keskusta alueella, joka ei olisi liukas. Niin katukäytävät kuuluvat kiintöjen hoitoon. Mutta surkeaa on se lumen luonti silläkin puolella.
Mutta jos vaikka autolla ajelee Tolkkisten tietä, niin aurauttu on puti puhtaaksi. Mutta esim. tästä kyseistä pätkästä hoito vastuu kuuluukin Tiehallintopiirille. Eikö kaupunki voisi ottaa tiehallintopiirin aura-autoista oppia. Kaksi peräkkäin, niin saadaan keskiviivalta asti puhtaaksi ihan pengertä myöten. Samoin heillä on tapana aura aivan asfaltin pintaa raapien ja ääni on sen mukainen. Mutta näin ei jää sitä lumi kerrosta tien pintaan, joka tekee esim. urat. Taitaa tiehallinto käyttää auran reunassa ns. kulutuspintaa eli mitä lie pehmeämpää vaihdettavaa materiaali auran ja tiepinnan väliin. Muuten teräs hioo asfaltin puhki ja rikkoo sen. Olisiko vaikeaa saada tälläisiä kunnon auroja kaupungin käyttöön. Vaaditaan vaikka siltä aliurakoitsijalta tälläinen aura ja saadaa kadut talvellakin kuntoon. Edes ns. pääkadut joita pitkin linja-autotkin ajelee.
71335
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Jups, vähän on niinkuin ajelisi pellolla. Urat kääntää ja heittelee mutta neliveto citymaasturi vaan jyrää. Joten hanki kunnon auto.

Äänestä

Ns. muodostelma-aurausta, eli usean aura-auton yhteistyötä käytetään pääsääntöisesti ainoastaan monikaistaisilla teillä, yksikaistaisella tiellä siitä ei yleensä ole sanottavaa hyötyä lukuunottamatta joitain S1-kiireellisyysluokan tieosuuksia. Eli tavallaan tie aurataan puhtaaksi kahteen kertaan, ensimmäisellä kerralla ajokaista, toisella kerralla reuna ja bussipysäkit sekä muut levikkeet.

Tolkkisten tien hoito kuuluu toki tiehallinnolle, mutta koska tiehallinnolla ei ole yhtään aura-autoa, niin sen hoitovastuu on kilpailutettu aliurakoitsijalle, Destialle tai jollekin muulle. Tiehallinto ainoastaan valvoo aurausta ja mätkäisee älyttömät sanktiomaksut laiminlyönneistä, siksi pätkä on pääsääntöisesti hyvässä kunnossa.

Auroissa käytetään kyllä vaihdettavia terälaippoja, mutta ne ovat kylläkin erikoiskovaa terässeosta, muuten ne eivät kestäisi asfaltin kulutusta. Riippuen aurauksen määrästä terälaipat kestävät yleensä koko talven, kun ne käännetään kerran ympäri.

Kaupungin osalta aurauskalusto on kilpailutettu surkeaksi, kaiken maailman Bob Cattejä ja muita vastaavia tuolla näkee, tehokkaampaa aurauskalustoa näkee nykyään harvemmin. Myös hiekoitus näyttää usein unohtuvan, se kun on tärkeää silloin, kun aurat ovat kiillottaneet pinnan ja lämpötila on lähempänä nollaa.

Kiinteistöt ne vasta laiminlyövätkin hommiaan, tänäkin talvena joidenkin kiinteistöjen kohdalla kadulla on ollut vain jalan tampattu vaikeakulkuinen polku...

Äänestä

Auto menee vaihtoon ja tilalle hankitaan järeä nelivetomaasturi isolla bensaturbolla.

Äänestä

Onhan niitä aura-autoja liikenteessa, joko ne ajaa aurat ylhäällä tai seisoo jonkun kahvion pihalla.....

Äänestä

On se kyl stanan kumma kun ei saada niitä katuja aurattua. Vaikka viimeisestä lumisateesta olisi kulunut 3pv niin ei aurata. tietääpähän minne laskun kiikuttaa kun jotain sattuu!!

Äänestä
  • hallituksen kokouksessa lähtee meiän huoltofirma vaihtoon, kun ei näytä työt kiinnostavan. Rahan kyllä ottavat tekemättömistä töistään.

    Äänestä

Osta MERCEDES-BENZ G jos kulku on vaikeaa.Kyllä minä olen normaalilla henkilöautolla päässyt.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kola kunniaan kirjoitti:

Sehän on jo todettu, että koko kaupungin alueella auraus on huonontunut. Luntaa sataa nytkin hiljalleen ja edellisiä ei olla edes vielä aurattu. Teissä on isoja/syviä uria ja bussit liukastelevat miten satuvat. Ei ole montaakaan katukäytävää keskusta alueella, joka ei olisi liukas. Niin katukäytävät kuuluvat kiintöjen hoitoon. Mutta surkeaa on se lumen luonti silläkin puolella.
Mutta jos vaikka autolla ajelee Tolkkisten tietä, niin aurauttu on puti puhtaaksi. Mutta esim. tästä kyseistä pätkästä hoito vastuu kuuluukin Tiehallintopiirille. Eikö kaupunki voisi ottaa tiehallintopiirin aura-autoista oppia. Kaksi peräkkäin, niin saadaan keskiviivalta asti puhtaaksi ihan pengertä myöten. Samoin heillä on tapana aura aivan asfaltin pintaa raapien ja ääni on sen mukainen. Mutta näin ei jää sitä lumi kerrosta tien pintaan, joka tekee esim. urat. Taitaa tiehallinto käyttää auran reunassa ns. kulutuspintaa eli mitä lie pehmeämpää vaihdettavaa materiaali auran ja tiepinnan väliin. Muuten teräs hioo asfaltin puhki ja rikkoo sen. Olisiko vaikeaa saada tälläisiä kunnon auroja kaupungin käyttöön. Vaaditaan vaikka siltä aliurakoitsijalta tälläinen aura ja saadaa kadut talvellakin kuntoon. Edes ns. pääkadut joita pitkin linja-autotkin ajelee.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu