Pätkä kirjoitelmasta...

         16.LUKU


”24.6.
Huomenna minut tullaan noutamaan. Siksi nyt on aika kirjoittaa nämä viimeiset päivät ja sivut kirjaan. Tiedän että näitä luetaan nyt tarkkaan. Jokaista sanaa pohditaan. Pyrin kirjoittamaan selkeästi ja niin ymmärrettävästi ettei arvailuille jää tilaa. Haluan nyt teidän. Ketkä sitten luettekin tätä, toivottavasti ainakin Antero Pettinen ja Pertti Rintala. Teille tämä on tärkeää tekstiä. Te molemmat muistatte mitä tapahtui 16 vuotta sitten. Yönä jolloin siskoni Sini Lahti raiskattiin ja tapettiin. Minä olen muistanut sen joka hetki. Nytkin makaan sellissä ja muistan sen. Näin itse koko tapahtuman sivusta. Seurasin mitä teitte mutta en uskaltanut puuttua asiaan. Nyt olen puuttunut. Kaikki uhrit joita olette jäljiltäni löytäneet yhdistää yksi tekijä. Sinin kuolema. Te kaikki olitte mukana siinä. Tavalla tai toisella. Olen päässyt listassani jo melkein loppuun. Säästin kaksi tärkeintä kohdetta viimeiseksi. Antero Pettinen, sinun on turhaa puolustautua millään tavoin. Sinä raiskasit julmasti siskoni ja yllytit muita samaan tekoon. Ette välittäneet siskoni vastalauseista tai kyyneleistä. Sinä johdit joukkoa jonka olen nyt saattanut vastuuseen teoistaan. Tiedän että seuraavaksi mielessäsi puolustaudut että et tappanut siskoani. Minä tiedän sen. Vaikka sinä annoit siihen avaimet. Monta vuotta tutkin asiaa ja kyselin tutuiltani sen illan tapahtumia. Ja tappaja on voinut olla vain yksi henkilö. Se henkilö on Pertti Rintala. Hän oli ainut henkilö joka oli nähty liikkuvan maauimalan suunnalla yöllä siihen aikaan kun siskoni kuoli. Pertti Rintala, sinut säästän viimeiseksi. Saat kärsiä kunnolla. Siltikään se kärsimys ei riitä. En saa sillä siskoani takaisin. Mutta saan sinut vastuuseen teostasi. Aion tämän illan rauhoittua ja hoitaa loput rästi asiat. Jätän sähköpostitse jäähyväiset kaikille läheisilleni. Teille jätän ne kasvotusten. Haluan että viimeisillä hetkillänne näette minun kasvoni ja voitte lukea niistä sen surun jota olen kokenut Sinin kuoleman johdosta.
Olen odottanut 16 vuotta tätä hetkeä. Ja tiedän että kaikki syylliset ovat tienneet tämän päivän joskus koittavan. Nyt alkavat ne viimeiset päivät ja te jotka luette tätä, voitte olla varmoja että nämä päivät muistetaan. Ikuisesti.”


Pettinen katseli hiljaisena Viljasta. Viljanen tuijotti paperia edessään. Se oli ollut suoraa tekstiä. Siinä sanottiin suoraan mitä he olivat silloin yöllä tehneet. Nyt ei ollut enää paluuta. Kaikki oli nyt paljastettu. Oikeastaan Pettinen tiesi että tämä päivä tulisi. Silti se löi kuin 100kilon leka päin naamaa. Hän katsoi Maria. Nuoren naisen silmistä näki yllätyksen jonka teksti oli aiheuttanut. Niistä saattoi jo aavistaa myös tulevan inhon Pettistä kohtaan. Se oli ymmärrettävää. Ei kukaan voisi enää pitää hänestä. Hän oli raiskaaja. Se leima ei enää lähtisi hänestä irti.
”Mitä helvettiä te olette menneet tekemään?” Mari kysyi kiukkuisena. ”Eikö teillä ole minkäänlaista itsetuntoa. Kehtaatte kutsua itseänne poliiseiksi. Raiskaajia te olette.” Mari jatkoi kylmällä äänellä.
Pettinen painoi katseensa lattiaan. Hän oli ansainnut kaiken huudon ja haukkumisen. Hän se oli raiskannut ja luullut selviävänsä siitä. Hän oli liittynyt poliisiin ajatuksena hyvittää tekonsa. Ei hän silloin tajunnut että tämä päivä tulisi vielä. Aivan kuten Lahti oli kirjoittanut, nyt oli turha yrittää puolustautua. Tehtyä ei saa tekemättömäksi. Mari jatkoi puhettaan. Pettiseltä meni suurin osa ohi. Hän ei pystynyt enää keskittymään. Hän tiesi tämän olevan hänen nykyisen elämänsä loppu. Kaiken paskan keskellä Pettinen tunsi silti myös helpotusta. Nyt hänen ei tarvitsisi enää pelätä paljastumista. Se oli jo tapahtunut. Nyt ei voisi tehdä enää mitään. Tai voisi. Nyt pitäisi hoitaa juttu loppuun kuin mies. ” Pettinen , nyt sun pitää ryhdistäytyä ja hoitaa tämä asia loppuun asti. Ja sitten otat vastaan ne seuraamukset mitkä tästä koituvat.” Mari sanoi päättäväisesti. Pettinen nyökkäsi vaisusti. Eihän tässä ollut muutakaan mahdollisuutta. ” Olen joka päivä, joka ainut hetki sen yön jälkeen katunut tekoani. En saa sitä tekemättömäksi. Ja siksi olen yrittänyt sitä työlläni hyvittää. Mikään ei silti muuta tosiasioita. Olen tehnyt rikoksen ja aion kärsiä seuraamukset. Mutta haluaisin hoitaa tämän jutun loppuun.” Pettinen puhui hiljaisella äänellä. Hän ei halunnut että äänestä kuuluisi yhtään uhmakkuutta. ” Se on vähin mitä voit tehdä. Ja sen jälkeen saat luvan tehdä kattavan selonteon teostasi silloin16 vuotta sitten.” Viljanen puhui nyt. Ääni oli päättäväinen ja käskevä.