Auttakaa tyhmää!!
10.v lastani kiustaan koulussa ja aina sama tekijä. Asiaa on jo moneen otteeseen puitu, mutta muutoksia ei ole tapahtunut!
Viime viikolla kyseinen lapsi potkaisi omaani niin, että mustelma tuli jalkaan. Otin yhteyttä opettajaan joka ilmoitti tapahtuneesta pojan vanhemmille. Nyt vapaa-ajalla tämä sama lapsi oli lyönnyt jääkiekkomailalla omaani, että jalka hieman turvoksissa ja mustelma tietty. Oli myös osunut muualle iskuja, mutta ei mitään näkyvää. Lapseni oli tietysti alkanut itkemään ja tämä muksuhan siitä vielä pilkkasi päälle. Nyt ei oma muksuni halua mennä kouluun koska kiusaaminen jatkuu! En tiedä mitä toimenpiteitä tämän kiusaajan vanhemmat ovat tehneet, mutta kun tuntuu ettei mikään auta.
Kertokaa voiko pahoinpitely syytteen nostaa alaikäistä vastaan? Sen teen jos ei muu auta kun alkaa koulun käynti kärsimään 1 kurittoman kakaran takia ja olisi muutakin tekemistä kun selvitellä näitä asioita!
Toisaalta ymmärrän vanhempia jos lapsi on todella vaikea, mutta tässä asiassa olen ehdottomasti oman lapseni puolella.

Vastaukset 11
Vanhimmat
tekijän ja kiusaamista tapahtuu myös vapaa-ajalla, niin mikset itse ottaisi yhteyttä kiusaajan kotiin? Kenen kanssa asiaa tähän asti on puitu?
no itse kysyisin jo neuvoa poliisilta tuossa tilanteessa
Toivottavasti keskustelu vanhempien kanssa auttaa. Rikosilmoituksen voi kyllä tehdä noinkin pienestä lapsesta. Toisaalta tietenkin tosi kurjaa, jos asiaa ei saa selvitettyä ilman poliisia.
Jos haluat tehdä poliisiasian tee tutkintapyyntö älä rikosilmoitusta. Tutkintapyynnöstä ei voi vastapuoli tehdä ilmiantoa perättömästä syytöksestä, herjauksesta jne. Lapsen kannalta on ihan sama tulevatko poliisit kotio tutkintapyynnön vai rikosilmoituksen takia. Sinun oikeusturvasi kannalta tutkintapyyntö on parempi.
häiriintyneestä kakarasta ja vanhempien mahdollisista ongelmista.
Meillä ei mikään auttanut kiusaamiseen, ei open puuttuminen, ei rehtorin puuttuminen, ei soitot kotiin, ei palaverit, ei kuraattori...poliisille asti ei tosin menty. Olin jo aivan rikki neljäsluokkalaisen lapseni takia ja purin ahdistusta ystävälleni (lapseni kummille). Hänen miehensä (kummi hänkin)on kaapin kokoinen järkäle ja tatuointeja ja lävistyksiäkin löytyy. Mies on lauhkea kuin lammas, mutta näyttää aivan toisentyyppiseltä ja näin aikuisestakin kieltämättä aika pelottavalta jos tyyppiä ei yhtään tunne. Hän kun kuuli kiusaamisasiasta niin hermostui siinä määrin, että otti töistä pari lyhyempää päivää ja mennä paukkasi kouluun lastani hakemaan kahtena iltapäivänä. Lapsi kun tuli koulun portille kiusaajapari kintereillään solvaten niin mies morjesti lapselle ja kysyi kovaan ääneen, että nämä rääpäleetkö on nyt niitä rasittavia tyyppejä joista olet puhunut. Poika vähän hämillään oli, mutta vastasi myöntävästi.Kummisetä piti pojille sen päiväisen puhuttelun ja uhittelun, että meidän perheen kiusaamisitkut loppui siihen iltapäivään.Toisena päivänä kummisetä vielä varmisti tilanteen hakemalla pojan koulusta ja luomalla pistäviä katseita niihin niljakkeisiin. Sen koomin ei ole niistä pojista ollut meille harmia. Suosittelen. Parasta kuitenkin ettei kukaan oman perheen jäsen tuota tee, on tehokkaampaa kun joku aivan vieras puuttuu asiaan ja sanoo kiusaajille tarkkailevansa heidän liikkeitään;-D
Eli siis fyysisestä pahoinpitelystä kyse...kysy tosiaan poliisilta neuvoja, varmasti voitte tehdä jonkun suunnitelman.
mieti. Kiusaajia on ymmärretty ihan liikaa.Älä laita lasta kouluun.Palkkaa kotiopettaja siksi aikaa että kiusaaja on pois koulusta.
Ei ole oikein että kiuatun pitää vaihtaa koulua.
jossa opettaja kiusasi. Ja sitten opettajaa kiusattiin vuosia sen takia. Niin että kaikkien kannattaa vähän miettiä mitä touhuaa.
NO siskoni poikaa kiusattiin koulussa, tönittiin, syljettiin päälle...siskoni meni suoraan kouluun, lokkaan puhumaan luokkatovereille...oletan että auttoi asiaan, jos haluat voin antaa siskon numeron, voi auttaa sua toimimaan, on kokenut saman...Uskotko?
Vapaa-ajalla tapahtuvaan kiusaamiseen koulu on tietysti voimaton, mutta koulussa ja koulumatkoilla lapset on koulun vastuulla ja heillä on oltava suunnitelma kiusaamisen käsittelyyn. Koulussa täytyy myös olla nimettynä henkilöt keiden vastuulla tapausten käsittely on.
Kerro kouluun että jos kiusaamista ei saada loppumaan, niin seuraava vaihe on poliisi. Koulukaan ei tule siinä vaiheessa selviämään ilman sanktioita.