Hei! Olen hukassa oman identiteettini kanssa kaikin tavoin. Seksuaali-identiteettiäni olen miettinyt kohta kymmenisen vuotta tuloksetta ja nyt olen "herännyt" pohtimaan sukupuoli-identiteettiäni. Käyn terapiassa, koska sairastuin aikoinaan pakko-oireiseen häiriöön juuri pelätessäni ja ahdistuessani niin kovasti pelätessäni olevani lesbo. Pakko-oireet ovat hävinneet miltei kokonaan, mutta ajatteluni on edelleen jokseenkin neuroottista. Kuitenkin pohdinnat omasta identiteetistä ovat itsepintaisesti mielessä ja haluaisin todella selvittää kuka olen ja päästä elämässäni eteenpäin - elää merkityksellistä elämää. Tällä hetkellä poljen paikallani.
Olen siis syntynyt tytöksi ja elänyt lapsuuteni täysin "tyttömäisesti" nukkeleikkien ja mekkojen kera. Murrosikää odotin kuin kuuta nousevaa, sillä pelkäsin kovasti olevani jotenkin erilainen kuin muut, minulla olisi jokin sairaus yms. Kehittyminen olisi siten merkki omasta "normaaliudesta". Odotin kuukautisia ja rintojen kehittymistä - koin valtavaa ahdistusta, kun pelkäsin rintojeni jäävän liian pieniksi. 7.luokalla aloin pohtia seksuaalisuuttani ja olen ollut aika ajoin miltei varma lesboudestani. Se onkin sitten aiheuttanut masennusta, pakko-oireisuutta ja ahdistusta, sillä olen uskossa ja ollut aina "kiltti tyttö". Lesbous omalla kohdallani olisi ollut katastrofi. Olen tuon asian kanssa sitten paininut ja tuntenut välillä syyllisyyttä ja likaisuutta seksuaalisista reaktioista, vähitellen naiseuden hiipumista ja huonommuuden tunnetta. Oloni on hyvin "miehekäs" kun huomaan kiihottuvani naisesta ja tunnen olevani naisten kanssa eri kastia.
Noh. Tiedän, että miehetkin kiinnostavat, olen seurustellutkin pariin otteeseen, mutta suhteet ovat kaatuneet muista syistä. Aina jonkinlainen epävarmuus on kuitenkin kalvanut mieltä, en ole tuntenut mielestäni "aitoja" tunteita. Varsinkin myöhemmässä suhteessa naisellisuuteni oli tavallaan heikentynyt sen verran, että tunsin tarvetta jotenkin ainakin ulkoisesti näyttää olevani naisellinen, halusin käyttää korkokenkiä ja panostaa ulkonäkööni, nautin, kun tulin kohdelluksi naisena. Olen aina pitänyt naisten hömpötyksistä, mutta jollain tapaa tunne, että ne ei vaan ole mua tai sovi mulle, on kalvanut mieltä. Olen jotenkin liian miehekäs ja "huono" naiseksi.
Noin 8kk mieleeni nousi ahdistuksen keskellä ajatus, että jos en olekaan nainen. Ahdistus paisui, ajatukset ovat pyörineet kehää siitä lähtien. Välillä tunnen todella olevani mies tai ainakin miesmäinen. Naisellisuus ei vain tunnu sopivan minuun tai minulle, se on liian hempeää ja jotenkin naisellista. Tuntuu, että miehisyys on lähempänä persoonallisuuttani. En osaa enää kuvitella itseäni suhteeseen naisena, ajatus ahdistaa. Kaiken lisäksi, vaikka olen pitänyt omaa lesboutta tai vähintään bi-seksuaalisuutta miltei varmana, en koe voivani miehenä kiinnostua naisesta vaan miehistä. Ja sekös lisää pelkoa entisestään. Olen jonkinlaisessa neuroottisessa kehässä, pelkään asioita, mutta eiväthän ne omat tuntemukset kai itsestään muodostu, täytyyhän niiden kertoa jotain minusta? Asian tekee vaikeaksi se, että olin ennen hyvin sinut itseni kanssa naisena, kuten sanoin, murrosikä muutoksineen toi helpotuksen ja halusin noita muutoksia. Meikkasin ja panostin ulkonäkööni, nautin puhua ja tehdä naisten juttuja. Nyt kaikki on vaan kääntynyt päälaelleen. Mietinkin, voiko transsukupuolisen kohdalla tällainen totaalinen muutos olla mahdollista, voinko olla sittenkin mies? Pyydän anteeksi, jos kuormitan palstaa liiaksi tällä pitkällä selostuksella, mutta kaipaisin todella asiaa tuntevien ihmisten kokemuksia ja mielipiteitä. KOska itsekseni en tunnu pääsevän eteenpäin. En saa kosketusta itseeni. Olen ristiriitoja täynnä. Tunnen itseni luvattoman miehiseksi.
Olen siis syntynyt tytöksi ja elänyt lapsuuteni täysin "tyttömäisesti" nukkeleikkien ja mekkojen kera. Murrosikää odotin kuin kuuta nousevaa, sillä pelkäsin kovasti olevani jotenkin erilainen kuin muut, minulla olisi jokin sairaus yms. Kehittyminen olisi siten merkki omasta "normaaliudesta". Odotin kuukautisia ja rintojen kehittymistä - koin valtavaa ahdistusta, kun pelkäsin rintojeni jäävän liian pieniksi. 7.luokalla aloin pohtia seksuaalisuuttani ja olen ollut aika ajoin miltei varma lesboudestani. Se onkin sitten aiheuttanut masennusta, pakko-oireisuutta ja ahdistusta, sillä olen uskossa ja ollut aina "kiltti tyttö". Lesbous omalla kohdallani olisi ollut katastrofi. Olen tuon asian kanssa sitten paininut ja tuntenut välillä syyllisyyttä ja likaisuutta seksuaalisista reaktioista, vähitellen naiseuden hiipumista ja huonommuuden tunnetta. Oloni on hyvin "miehekäs" kun huomaan kiihottuvani naisesta ja tunnen olevani naisten kanssa eri kastia.
Noh. Tiedän, että miehetkin kiinnostavat, olen seurustellutkin pariin otteeseen, mutta suhteet ovat kaatuneet muista syistä. Aina jonkinlainen epävarmuus on kuitenkin kalvanut mieltä, en ole tuntenut mielestäni "aitoja" tunteita. Varsinkin myöhemmässä suhteessa naisellisuuteni oli tavallaan heikentynyt sen verran, että tunsin tarvetta jotenkin ainakin ulkoisesti näyttää olevani naisellinen, halusin käyttää korkokenkiä ja panostaa ulkonäkööni, nautin, kun tulin kohdelluksi naisena. Olen aina pitänyt naisten hömpötyksistä, mutta jollain tapaa tunne, että ne ei vaan ole mua tai sovi mulle, on kalvanut mieltä. Olen jotenkin liian miehekäs ja "huono" naiseksi.
Noin 8kk mieleeni nousi ahdistuksen keskellä ajatus, että jos en olekaan nainen. Ahdistus paisui, ajatukset ovat pyörineet kehää siitä lähtien. Välillä tunnen todella olevani mies tai ainakin miesmäinen. Naisellisuus ei vain tunnu sopivan minuun tai minulle, se on liian hempeää ja jotenkin naisellista. Tuntuu, että miehisyys on lähempänä persoonallisuuttani. En osaa enää kuvitella itseäni suhteeseen naisena, ajatus ahdistaa. Kaiken lisäksi, vaikka olen pitänyt omaa lesboutta tai vähintään bi-seksuaalisuutta miltei varmana, en koe voivani miehenä kiinnostua naisesta vaan miehistä. Ja sekös lisää pelkoa entisestään. Olen jonkinlaisessa neuroottisessa kehässä, pelkään asioita, mutta eiväthän ne omat tuntemukset kai itsestään muodostu, täytyyhän niiden kertoa jotain minusta? Asian tekee vaikeaksi se, että olin ennen hyvin sinut itseni kanssa naisena, kuten sanoin, murrosikä muutoksineen toi helpotuksen ja halusin noita muutoksia. Meikkasin ja panostin ulkonäkööni, nautin puhua ja tehdä naisten juttuja. Nyt kaikki on vaan kääntynyt päälaelleen. Mietinkin, voiko transsukupuolisen kohdalla tällainen totaalinen muutos olla mahdollista, voinko olla sittenkin mies? Pyydän anteeksi, jos kuormitan palstaa liiaksi tällä pitkällä selostuksella, mutta kaipaisin todella asiaa tuntevien ihmisten kokemuksia ja mielipiteitä. KOska itsekseni en tunnu pääsevän eteenpäin. En saa kosketusta itseeni. Olen ristiriitoja täynnä. Tunnen itseni luvattoman miehiseksi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä kaikki on mahdollista. Transsukupuoliset usein kieltävät tunteensa ja esiintyvät korostetusti sitä vastaan. Monet transnaiset on hakeutuneet miehisiin ammatteihin, kuten upseerin tai rekkakuskin ammatteihin. Jotkut ovat kasvattaneet parran, jotta "kukaan ei epäilisi".
Kukaan muu ei voi kuitenkaan päästä salaisuudestasi selville kuin sinä itse.
Olen kuullut, että jotkut homofoobiset homomiehet olisivat hakeutuneet transtutkimuksiin koska eivät ole voineet hyväksyä homouttaan. Nämä on tietenkin heivattu heti pihalle, koska ei se mitään transsukupuolisuutta ole. Tiedä sitten onko vain urbaanilegendaa. Sinun kohdallasi saattaa olla kyse samasta, mutta ei välttämättä. Tämän vuoksi sinun kannattaakin tarkkaan miettiä kysymystä siitä, pystytkö elämään naisena. Naiseushan ei tarkoita naisellisuutta, monikaan nainen ei kai tunne oloansa mukavaksi ylikorostetun naisellisena ja lesboistahan löytyy jos jonkinlaista rekkalesboa jne. Oletko varma, ettet ole jotain sinne päin mutta et vain halua hyväksyä sitä?
Yhtä hyvin voit kuitenkin olla aito ts, sillä useimmillehan ei ole ollut 'aina' selvää tämä sukupuoli-identiteetti. Itsekin kuulun myöhemmin heränneisiin, ja joskus nuorempana muistan olleeni suhteellisen tyytyväinen tytön sosiaaliseen rooliin, joskin fyysinen tyttöys inhotti enkä koskaan ole ollut stereotyyppisen tyttömäinen (en toisaalta stereotyyppisen poikamainenkaan, pikemminkin omalaatuinen). Tämä onkin yksi avainkysymyksistä - tunnetko inhoa fyysisen sukupuolesi ominaisuuksia kohtaan? Haluatko tai onko sinun suorastaan pakko saada rinnat pois?
Transsukupuolisuudessa ei suinkaan ole kyse 'miehekkyydestä' tai 'naisellisuudesta', vaikka tietysti ftm-tyyppiä naisellisuus ahdistaa. Luomunainenkin voi olla 'epänaisellinen' ja silti nainen ja ihan onnellinen sellaisena. Mutta silloin jos naisen sosiaalinen rooli ja/tai fyysinen vartalo ei tunnu omalta/inhottaa, ja/tai identifioidut selkeästi miespuoliseksi, hakeudu ihmeessä tutkimuksiin.
Muista että olit sitten ts tai lesbo, se on ihan ok eikä itseään pidä tuomita.
Kysyit, tunnenko inhoa fyysistä naisellisuuttani kohtaan. En varsinaisesti tunne inhoa, kun olen omissa oloissani tunnen jopa suurta iloa rinnoistani. Ihailen muutenkin naisen vartaloa, ihan ilman mitään seksuaalistakin virettä. Olen useimmiten ollut ylpeä naisellisesta olomuodostani. Naisen sosiaalinen asema on myös tuntunut hyvältä. Muistan jopa nuorena ajatelleeni, että onneksi en ole syntynyt mieheksi.
Mutta heti, kun katson itseäni esim. peilistä ja näen rintani, tunnen jonkinlaista ristiriitaa. Rinnat ovat niin kauan ihan ok, kunnes ajattelen, mitä ne tarkoittavat ja näyttävät muille: olen nainen. Minulla pitäisi olla jotenkin tietynlainen "naistunne", mutta en enää tunne sitä. Nämä miehiset tunteet ovat vallanneet mielen, enkä oikeastaan tiedä, mitä OIKEASTI tunnen. Koska entinen minäni on niin ristiriidassa nykyisten tuntemusten kanssa.